(KÄMP) Kaunis kesäpäivä. Tietenkin sitä mieluummin viettäisi maakunnissa, vaikka järven rannalla, mutta kun ihminen ei voi osaansa valita, pitää meidän tyytyä Kämpin terassiin. Meidän? Niin, en vietä iltapäivääni yksin, vaan seurassani on raskaan sarjan miehiä. Vasemmalla puolellani carpaccioalkupalaansa lopettelee
Arto Merisalo, liikemies, kunnon mies, oikea mies. Ja oikealla puolella valkoviininsä vivahteisiin tutustuu
[search term=”Aarno Laitinen”]Aarno Laitinen[/search], väsymätön vallanpitäjien vahti, tutkivan journalismin pesänjakaja, myöskin oikea mies. Me puhumme toisistamme etunimillä, kuten miehet ainakin.
Joillekin median jesuiitoille tällainen epävirallinen yhteydenpito vahtien ja vahdittavan, talouden nokkamiesten ja toimittajien kesken olisi ehdottoman tuomittavaa. Mutta minä ja Aarno tiedämme, että maailmasta saa paremman kuvan kun tuntee ihmiset. Kuten hän tapaa sanoa:
”Miten tästä arkisesta vieraanvaraisuudesta on tullut rikos, kun vaikkapa vakuutusjohtaja tarjoaa lounaan?” Niin, Herra tietää, että olin jo vanhastaan yhtiön asiakas täysillä bonuksilla, eikä tällainen yhteydenpito minun selkärankaani nitkauta, toisin kuin mitättömien pelkurien, jotka eivät uskalla edes riskiä ottaa. Sienikeittoni on muuten aivan erinomaista. Lisäksi kuulen hauskan pilluvitsin, jonka kirjoitan muistiin lautasliinan kulmaan.
Ja sitäpaitsi olisimme toki maksaneet tämän neljän lajin ateriamme itse, mutta emme ehtineet. Arto, nopealiikkeisenä niin taloudessa kuin tuvassa, avasi tarjoilijalle piikin, kun Aarno vasta kaivoi lompakkoaan, joka oli harmillisesti tarttunut kulmastaan kiinni Töölöön. Omani oli ikävästi unohtunut kokonaan kotiin. Mutta mehän toki muistamme, että tarjosin Artolle männäviikolla pystykahvit lihapiirakoineen Kauppatorilla. Kyllä mies velkansa hoitaa. Joskus korkoineen.
Eivätkä nämä tapaamiset ole pelkkää nautiskelua. Ne eivät ole pelkkää lounastamista, saunomista, sökönpelaamista, hiihtämistä, purjehtimista, kalastamista, metsästämistä tai ryyppäämistä. ”
Sököpöydässä liikkuu hyödyllistä tietoa enemmän kuin toimituksen kirjoituspöydän ääressä”, kuten Aarnolla on tapana sanoa. Nyökkään. Ilta on vasta nuori, mutta olen jo kuullut molempien magnaattien suusta kullankallista viisautta ja hiljaista tietoa, jota ei opi vihervasemmistolaisten ja feministien valtaamissa akatemioissa, saati feministien ja vihervasemmistolaisten valtaamissa toimituksissa. Moni koulutettukin suomalainen elää yhä siinä harhaluulossa, että maailmaa pyörittäisi ja hallitsisi raha sekä mahtimiehet. Ei, todellista valtaa käyttävät feministit, vihervasemmistolaiset ja yliopistojen virkaheitot ympäristöhysteeriset dosentit. Se on ovelaa, koska sitä ei helposti uskoisi. Mutta tämä on totuus, sillä oikea mies ei valehtele – hän tietää.
Pääruuaksi syömme kampamaneettia, joka on totuttuun tapaan erinomaista. Hyvä ruoka kirvoittaa kielenkannat, ja yhteiskunnalliset näkökulmat sekä talouden arvokas taustatieto vaihtavat omistajaa vilkkaasti. Kuulen toisen hauskan pilluvitsin, jonka kirjoitan muistiin pöytäliinan reunaan. Tilaamme lisää samppanjaa sekä snapsit.
”Uuden ajan kirjoituspöytätoimittajat pitävät lähes rikoksena sitä, että ihmiset tapaavat toisiaan”, päivittelemme. Sellaiset mitättömät pelkurit pitävät varmasti kamalana syntinä sitäkin, kun tuttu urakoitsija toimitti mökkityömaalleni hieman ylijäämää keskustan rakennuksiltaan. Heistä olisi kaiketi parempi, että iäkkäiden vanhempieni olisi pitänyt kompastella muhkuraisella saunapolulla, kun nyt sitä pitkin kulkee joutuisasti liuskekivetyksellä. Vanhuuden arvostus on näille tekopyhille median kirkkoisille tuntematon hyve. Rapukutsuilla olen saanut paljon tärkeämpää tietoa kuin googlesta, ja viinaakin oli tarjolla enemmän kuin googlessa, vertaan ja saan vastaukseksi hyväksyvän röhönaurun. Tilaamme snapsit.
Jälkiruuan ja muhkean sikarin yhteydessä on paikallaan kysellä kotiväen kuulumisia. Kuulemma Arto ja Aarno ovatkin olleet hiljattain liikkeellä oikein perheporukalla. Se on hyvä, sillä ei ihmisen pidä olla yksin, ja perhe on oikealle miehelle ja journalistille alati sydäntä lähellä. Paikkakin oli kaiken lisäksi sama, ja hyvähän täällä on ihmisen olla. Lisäksi kuulen hauskan pilluvitsin, jonka kirjoitan muistiin kravattiini. Ja kun aterian päätteeksi mieleemme hiipii ajatus, että ei kai tästä nyt mitään kunniavelkoja kenellekään jää, palautamme mieliin sen ikimuistoisen suomalaisen tavan, että köyhimmässäkin torpassa pöytä pannaan koreaksi, kun vieras tulee taloon. Ne tavat ovat vanhempaa ja vankempaa perua kuin jotkut journalistin ohjeet.
Pihalta otan taksin kohti Hämettä ja vuorineuvosten kalamajaa. Samalla alan hahmotella saamieni kallisarvoisten tietojen pohjalta syväluotaavaa taloustaantumaa analysoivaa artikkelia, jossa käy vastaansanomattomasti ilmi, että naiset on tyhmiä, saatana.
August Elokuu
Kirjoittaja on Suomen johtava kontakti
