Kategoriat
Talous

Ollila ja Korkman "hampaat irvessä uusiin tehtäviin"

(ESPOO) Nokian pääjohtajan Jorma Ollilan suuhun on kasvanut kaksi torahammasta. Ollilan ylärivin kulmahampaat ovat kasvaneet pituutta noin kolme ja puoli senttiä sen jälkeen, kun hän viime perjantaina otti vastaan Evan ja Etlan yhteisen hallituksen puheenjohtajuuden.
”Melkoinen yllätyshän tämä oli. Hampaat olivat suussa kun tässä eräänä aamuna heräsin”, Ollila kommentoi verta suupielissään. ”Aluksi tuntui oudolta, mutta niinhän se on, että ilman oikeita välineitä ei saavuteta kunnon tuloksia. Nyt nämä tuntuvat jo oikein mukavilta. En vaihtaisi pois”, Ollila sanoo.
Myös järjestöjen tuleva toimitusjohtaja Sixten Korkman on saanut uutta purukalustoa samaiset kolme ja puoli senttiä per kulmahammas. ”Me Jorman kanssa käymme uusiin tehtäviin aivan kirjaimellisesti hampaat irvessä”, Korkman naurahtaa ja hamuaa toimittajan kurkkua.
Korkman ja Ollila joutuvat työssään heti kovien haasteiden eteen. Puheenjohtajan nuijan Ollilalle luovuttanut Joku-niistä-aivan-saatanan-rikkaista Ehrnrooteista pitää kolmen ja puolen sentin torahammaskasvua täysin riittämättömänä.
”Kolme ja puoli senttiä saattaa nyt tuntua suurelta, mutta pitkällä aikavälillä Suomella ei ole varaa tuudittautua hyvänolontunteeseen. Hampaita on teroitettava koko ajan. Kun suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle, meille koittavat kovat ajat”, Ehrnrooth murahtaa pimeässä salissa.
”Ja eihän toimittaja vain ole syönyt valkosipulia?”, kysyy Björn Wahlroosin ääni viereisestä ruumisarkusta.
Vaikkei kysytty, niin valtiovarainministeriön alivaltiosihteeri Raimo Sailas sanoi haluavansa lopettaa Suomesta muutaman peruskoulun.

Kategoriat
Talous

Lehden joulukalenteri 4.12.: Keisari Augustus lupaa isoja veronalennuksia

(BYSANTTI) Koko maailmanlaajuisen verollepanon äskettäin määrännyt Keisari Augustus lupaa, että hallitus aikoo tehdä seuraavien vuosien aikana mittavia veronkevennyksiä kilpailukyvyn kehittämiseksi ja ostovoiman ylläpitämiseksi. Augustus muistutti kuitenkin, että veroleikkausten edellytyksenä on maltillinen palkkapolitiikka.
”Augustuksen mukaan veroja voidaan leikata jopa useilla miljoonilla sekeleillä kolmen seuraavan vuoden aikana, mikäli puuseppien ja oliivinkasvattajien ammattijärjestöt sitoutuvat pitkään tuporatkaisuun, jossa korotusprosentti ei ylitä 1,7:ää”, selvitti Syyrian maaherra Kyrenius.
Kyreniuksen mukaan valtakunnan on pysyttävä mukana kiihtyvässä kansainvälisessä kilpailussa, ja siksi veronalennukset ovat välttämättömiä. Eräät kansalaisryhmät ovat tuoreeltaan kritisoineet keisarin ratkaisua sillä perustein, että se nakertaa välimerellisen hyvinvointivaltion perusteita.
”Tässä saattaa pian käydä niin, että terveydenhuoltoa on leikattava niin, että ihmisten on synnytettävä jopa tallissa” varoitti puuseppäliiton Nasaretin paikallisosaston edustaja Joosef.
Kyreniuksen mukaan on luultavaa, että veronkevennykset kohdistetaan suurituloisiin. ”Meidän on varmistettava, ettei tuottavin väestönosa karkaa ulkomaille leveämmän leivän perässä. Itäisillä mailla on kuulemma kultaa, pyhää savua ja mirhamia vaikka muille jakaa”, hän kertoi.

Kategoriat
Talous

Valtioneuvosto kokoontuu hätäistuntoon käsittelemään Nokian johtajaongelmia

(ESPOO) Koko Suomi laski alleen Nokian ilmoitettua aamulla kahden johtajansa eroavan. Pöksyt kastuivat, kun yhtiö kertoi verkkoliiketoiminnan johtajan Sari Baldaufin ja Jonkun Suomenruotsalaisen pomon lähdöstä.
Lehden saamien tietojen mukaan Suomi odottaa nyt hiljaa, mitä tuleman pitää. Suomea lähellä olevien lähteiden mukaan maa ”vapisten ja nurkkaan ajettuna mutta urheana ja lyömättömänä varautuu pahimpaan”. ”Kyllähän tämä kylmää. Näin itsenäisyyspäivän ja joulun alla tulee tämmöistä tietoa. Miten meidän mahtaa käydä?”, Suomi ihmettelee.
Suomi pelkää, ettei elämä kylmässä Pohjolassa ole mitenkään mahdollista, jos sammon lailla rikkautta jauhava Nokia vielä kauan yskii. ”Kuka rasvaisi ihmemyllyn?”, Suomi vikisee.
Valtioneuvosto käsittelee Nokian ongelmia vielä iltapäivän aikana. Lehden toimittajan kysellessä perusteita hätäkokoukselle hölmistynyt pääministeri Matti Vanhanen (kalv.) syytti toimittajaa ”epäisänmaalliseksi luopioksi, joita varten on kyllä olemassa keinot”.

Ollila valehteli

Nokian pääjohtaja Jorma Ollila valehteli yhtiön tiedotustilaisuudessa, että Baldauf ja Suomenruotsalainen lähtevät ”uusien haasteiden perään”. ”Näillä erottamisilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että aiemmin tällä viikolla menetimme vuosisadan verkkokaupat Yhdysvalloissa”, Ollila lasketteli päätöntä luikuria.
Nokian ja Suomen kriisi sai alkunsa jo viime viikolla, kun yhtiön pitkäaikainen johtaja Matti Alahuhta ilmoitti siirtyvänsä Koneeseen. ”Millään näistä asioista ei ole mitään tekemistä yhtään minkään kanssa”, Ollila kommentoi.
Nurkassa vikisevälle Suomelle Ollila lähetti selkeät terveiset. ”Verot alas, palkat alas, eikä optio-ohjelmien onnistumisesta sanaakaan taikka muuten tulee saatanan kylymä joulu.”

Kategoriat
Talous

Naiset, lapset, orvot, köyhät, rammat vahvoilla tupon jälkeen

(HELSINKI) Tulopoliittisten neuvottelujen tässä vaiheessa näyttää siltä, että tuloksesta on eniten hyötyä naisille, lapsille, orvoille, köyhille ja rammoille. ”Niiltä, joilla on, otetaan, ja niille, joilla ei ole, annetaan”, linjasi väsyneen näköinen Lauri Ihalainen maanantain neuvottelujen jälkeen. ”Omistajasuvuilla sen verran sydän lämpeni, että tajuttiin, miten turha tässä on kapitalistin enää lisää pääomaa kerätä”, lausui yllätystuloksesta EK:n ykköskukko Leif Fagernäs.
Tuleva viisikantaratkaisu sisältää radikaaleja toimia jokaiselle osapuolelle. Työntekijät siirtyvät 30-tuntiseen työviikkoon, työnantajat lupaavat sekä prosentti- että euromääräiset korotukset, valtio jyrkentää veroprogressiota ja Saatanan joukot jättävät sielujen saalistamisen vähemmälle vuoteen 2007 asti.
Sekä SAK:n että EK:n mukaan tuleva tupo lupaa hyvää kaikille vähäosaisille. ”Jee”, riemuitsi yksinhuoltaja, viisiraajahalvaantunut kolmen lapsen äiti Tarja Vähä-aho (15) tuloksesta kuultuaan.

Kategoriat
Talous

Tupo-pöydässä vielä kinaa loruista

(HELSINKI) Neuvottelut tulopoliittisesta kokonaisratkaisusta jäivät kesken sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, kun osapuolet eivät löytäneet tyydyttävää ratkaisua lorujen, sananlaskujen ja aforismien jakamisesta. ”Kiersin ärrän ympäri orren, mutta ässä jäi pistämättä taskuun”, kommentoi väsyneen näköinen Lauri Ihalainen. Ihalainen korjasi Lehden toimittajaa sanomalla, että hän näyttää aina yhtä väsyneeltä.
Myös EK:n Leif Fagernäs pitää tiukasti kiinni tavoitteistaan. ”Olkoonsa niin, että Appilan pappilan apupapin papupata pankolla kiehuu ja kuohuu, mutta jos Appilan pappilan apupapin paksuposki piski syö koko paksun papukeiton, on turha tulla puhumaan tilaajavastuusta yhtään mitään”, Fagernäs sanoi.
Tällä hetkellä neuvottelijat eivät ole myöskään yhtä mieltä siitä, saako vesihiisi sihistä hississä yli 50 tuntia viikossa, kuka korjaa kirkon peräpilarin ja haetaanko lakkaa satamasta, jos lakkaa satamasta. ”Nämä ovat meidän yhteisiä mielipiteitämme, ja jos ette pidä niistä, meillä on muitakin”, sutkautti väsyneen näköinen Ihalainen. Ihalainen muistutti jälleen Lehden toimittajaa siitä, että hän näyttää aina samalta.
EK:n sairaslomalle jäänyt Seppo Riski kannusti työnantajaosapuolen neuvottelijoita persoonalliseen tyyliinsä. ”Ulle dulle dof, kinkkelaade kof, koffelaade kinkkelaade, ulle dulle dof!” luetteli pääneuvottelija, joka ei suoraan sanottuna enää vaikuttanut kovinkaan sairaalta. ”Lykkyä tykö vaan Fagernäsille, minen täältä lähde ennen ko tupo on lukossa, pim pom!” jatkoi Riski vielä ennen kuin hoitaja ajoi toimittajat pois huoneesta.

Kategoriat
Kotimaa Kulttuuri Sää Talous Ulkomaat Urheilu

Aatos Erkko puhui

(SANOMA WSOY) Suomen rikkain ihminen, ministeri Aatos Erkko puhui viikonloppuna. Kustannusyhtiö Sanoma Osakeyhtiön omistaja lausui useita sanoja, joissa hän otti voimakkaasti kantaa laajoihin ja tärkeisiin yhteiskunnallisiin asioihin. ”Suomen ulkopolitiikka, pääministeri Vanhanen, Suomen ja Ruotsin suhde”, Erkko sanoi omistamansa Nelosen haastattelussa.
Erkon tiedetään maininneen myös sellaiset sanat kuin ”kalvinismi”, ”Suomen ja Ruotsin suhde”, sekä ”vallanjako”.
Kaikki suomalaiset tiedotusvälineet noteerasivat Erkon puheen. Lehden saamien tietojen mukaan mahtimies puhuu seuraavan kerran jouluaattona ja tapaninpäivänä lähisuvulleen. Julkisesti Erkon puhetta kuullaan aikaisintaan sitten kun Suomi liittyy puolustusliitto Natoon.

Kategoriat
Talous

Lopullinen raportti Suomen tilasta tekeillä

BRUNILA: ”PERIAATTEESSA HALUAMME REPIÄ VUODEN 1918 HAAVAT AUKI”
(HELSINKI) Elinkeinoelämän valtuuskunta ja hallituksen globalisaatiotyöryhmä kirjoittavat yhteistyönä ns. lopullista raporttia Suomen tilasta.
Raportti kulkee työnimellä ”Suomi vuonna 2015 – rikkaat ja vallasväki Porilaisten marssin ja talvisodan hengessä työehtojen paikallisen sopimisen, yhteiskunnallisen eriarvoisuuden ja maamiinojen puolesta kunnan jauhoilla elävää paskasakkia vastaan”.
Lehden saamien tietojen mukaan raportti julkaistaan heti kunhan kirjoittajat ensin keksivät, mitä työntekijöiltä vielä voisi vaatia.
”Tässä on nyt hajanaisin voimin mietitty, miten roskaväestä päästäisiin eroon ja rikkaille saataisiin reilummin hilettä perstaskuun. Yhteistyö on varmasti hedelmällistä, sillä periaatteessa sekä EVA että globalisaatiotyöryhmä haluavat repiä vuoden 1918 haavat kunnolla auki. Työtä on paljon. Ennen kaikkea on selvitettävä, että miten paksua porvaripotaskaa voimme kirjoittaa ja väittää sitä sitten Suomen ja kaikkien suomalaisten eduksi”, valtiovarainministeriön ylijohtaja Anne Brunila kertoo.
”Onneksi raportin otsikko on sen verran laaja, että se mahdollistaa monenlaista. Kylläpähän näette”, Brunila nauraa ja toimittajalta veri hyytyy.

Kategoriat
Talous

Piratismi kaatoi viihdeteollisuuden

(LOS ANGELES) Kaikki suuret levy-yhtiöt ja Hollywoodin elokuvastudiot ilmoittivat varhain tänä aamuna Suomen aikaa lopettavansa toimintansa. Syyksi ilmoitettiin piratismi, joka jo pitkään oli pitänyt yhtiöiden toimintaa tappiollisena. Erityisesti internetin kautta helposti ja nopeasti levitetyt laittomat kopiot musiikista ja jopa uutuuselokuvista söivät kaiken kannattavuuden alalta.
”Esimerkiksi U2:n uusi levy möi vähän vajaat sata kappaletta. Mark Knopfler ei uudellaan päässyt edes viiteenkymmeneen. Uudempien artistien kohdalla tilanne oli vielä pahempi: jos vaikka uuden poikabändin levystä otettiin nyt vaikka 500 000 kappaleen painos niin välttämättä ei myyty yhtään kappaletta. Ei auttanut voimasoitto MTV:llä, ei mikään”, puisteli päätään aamuisessa tiedotustilaisuudessa BMG-levy-yhtiön toimitusjohtaja Keisari Leopold.

Tyhjät katsomot

Elokuva-alalla tilanne ei ollut loppua kohti yhtään parempi. Esimerkiksi uuden romanttisen komedian Wimbledonin tuotantokustannukset kohosivat tavalliseen tapaan useisiin kymmeniin miljooniin euroihin. Kuitenkaan vielä kolme viikkoa Amerikan ensi-illan jälkeen kukaan ei ollut käynyt katsomassa elokuvaa. Jopa ensi-illan kutsuvieraat olivat jo ”imuroineet” elokuvan netistä ja katsoneet sen.
Myös useat taiteentekijät ovat ilmoittaneet tehneensä piratismin myötä henkilökohtaisen vararikon. Esimerkiksi pop-musiikin suuret nimet Michael Jackson, sir Elton John ja suomalainen teknomuusikko Darude ovat menettäneet koko omaisuutensa.
”Eikä sitä rahaa missään vaiheessa sen isommin edes tullut. Kyllä siinä koko ura aika nälkäpalkalla mentiin”, kuvaili Darude omakohtaisia kokemuksiaan piratismin vaikutuksista artistin elämään.
Internet-piraatit julkaisivat oman tiedoksiantonsa pian suuryhtiöiden lopettamispäätöksen tultua julki. Tiedonannossaan piraatit riemuitsivat pahuuden voitosta ja uhkasivat seuraavaksi ryhtyä julkaisemaan uutisia kaataen näin sanomalehtien kannattavuuden muutaman vuoden aikana. Vielä ei ole varmuutta siitä, onko internetissä toimivilla piraateilla yhteyksia al-Qaeda -terroristijärjestöön.

Kategoriat
Talous

Lehti julkaisee uudenlaisen verokalenterin

Lehti julkaisee tänään uudenlaisen verokalenterin, jossa listataan maamme köyhimmät ihmiset. Suomen köyhimpien tulot laskivat viime vuonna selvästi vuosituhannen alusta. Sadan pienituloisimman joukkoon pääsi kuitenkin samalla summalla kuin edellisvuonna eli kokonaistuloja sai kertyä yhteensä noin 2,7 euroa.
Pienituloisimpien listan kärkeen nousi yllättäen alamaailmassa tuntematon yllätysnimi, Umpikujan Rami. Yllättäjä päihitti naapurikapakan Penankin lähes 20,6 sentin pääomatuloillaan. ”Örryygh”, kommentoi Rami ykkössijaansa.

Tarpeellista tietoa

”Julkisuudessa on toisinaan paheksuttu verotietojen julkaisemista, mutta minun nähdäkseni me jaamme yhteiskunnallisesti tärkeää tietoa”, perustelee köyhäinkalenterin julkaisua Lehden taloustoimituksen esimies Alan Greenspan Jr. Kriitikoiden mukaan ihmisten köyhyyden julkistaminen ei ole välttämättä paras mahdollinen väline yhteiskuntarakenteen ylläpitämiseen. ”Nämä vasurit eivät usko myöskään trickle down -teoriaan tai tulohuipun veroprosentin laskemiseen”, Greenspan kuittaa toisinajattelijat.

Katso onko naapurisi köyhä

Lehden verokalenteri julkaistaan erillään myytävässä erikoisnumerossa. Pienituloisimpien listassa nimet on aakkostettu naapurin mukaan. Eli jos haluat selvittää, kuinka köyhä sinun naapurisi on, etsit vain luettelosta oman nimesi. Kohderyhmäanalyysimme mukaan tämä menetelmä on jopa 23% nopeampi kuin pelkkä nimien aakkostaminen.
”Kyllä minä epäilin, että se Torvisen Volvo on velaksi ostettu, mutta nyt ei tarvitse enää epäillä — ukkohan tienaa kymppitonnin vähemmän kuin meikäläinen”, kommentoi Janne Rööperi (dipl-ins). ”Vitun Rööperi”, vastasi Torvinen (köyh).

Kategoriat
Talous

Suomi jälleen ykkönen korruptiovertailussa

(MEIKKITAITEILIJA TAHITI) Suomi sijoittui jälleen ensimmäiseksi Transparency International -järjestön kansainvälisessä korruptioselvityksessä. Raportissa vertaillaan korruption astetta 146 maassa. ”Suomi kykeni säilyttämään ykköstilansa vain vaivoin”, tiedotti ulkoministeri Erkki Tuomioja ja vilautti setelipinkkaa toimittajille.
Tuomiojan mukaan keskeisintä ykköspaikan saavuttamisessa oli ns. nigerialaiskirjeiden jatkuvuuden turvaaminen. ”Minullakin on edesmennyt eno, jonka täytyisi turvata perintönsä. Avustajille maksetaan tietenkin sopiva palkkio”, itkusilmäinen ministeri kertoi.
Kilpailu korruptiolistan kärkipaikoista on kovaa, joten ulkoministeri onkin suunnannut jo katseensa tulevaan. ”Kiitokseksi hyvästä sijoituksesta lahjoitamme Transparency Internationalille salkullisen pieniä, merkitsemättömiä euroseteleitä. Laukku toimitetaan tavalliseen vaihtopaikkaan tänään kello 18”, ministeri jatkoi.
Lehden edustaja poistui tiedotustilaisuudesta noin puolentoista kuukauden palkkaa vastaavaa summaa rikkaampana.