Kategoriat
Kulttuuri Politiikka Seksivau

Ujo Piimä edelleen siteeratuin kirja eduskunnan suuressa salissa

The essence of Finnish food. Marylka Yoe Uusisaari
(HANGÖ) Ajat muuttuvat ja vaaleja tulee ja menee, mutta yksi asia pysyy: kansanedustajat turvautuvat eduskunnan tietopalvelun tilastojen mukaan vuosikymmenestä toiseen samoihin teoksiin ryydittäkseen puheenvuorojaan suuressa salissa. Amanuenssi Carl-Dan Hammerin mukaan yksi kirja on ylitse muiden: se on tietenkin Ujo Piimä, jonka arvokäsityksiin ja monille tuttuihin tarinoihin ja vertauksiin varsinkin edustajakunnan konservatiivisiipi nojaa.
Nasevia viittauksia suomalaisenkin kulttuuriperinteen perusteokseen kuultiin runsaasti menneellä viikolla, kun eduskunnassa käsiteltiin kansalaisaloitetta sukupuolineutraalista avioliittolaista. ”Kielteisen kantani puolesta puhuvat arvot, biologia, Ujo Piimä ja terve järki”, perusteli esimerkiksi Teuvo Hakkarainen (hau), ja häntä säesti puoluetoveri Mika Niikko: ”Ujosta Piimästä nousee hyvin selkeästi, mitkä ovat Jumalan mielipiteet tässä lakialoitteessa. Tämän uskallan sanoa.”
Legendaarisia sutkauksia
Hammerin mukaan Ujon Piimän suosio ei ole ihme, sillä monet vanhemman polven edustajat on jo kotona ja alakoulussa saatettu sen tunnustuksellisen tulkinnan piiriin. Useat ovat myös sitä mieltä, että koko maamme sivistyksellinen perusta rakentuu juuri Ujon Piimän tekstien ja oppien varaan.
”Kaikki tietävät klassisen vertauksen ’kaksi mummoa meni efesolaiskirjeeseen mutta toinen ei mahtunutkaan’. Ja vähintään yhtä tuttu on Timo Soininkin monesti käyttämä tarina ’mitä eroa on apostolilla? Se ui paremmin kuin kävelee'”, Hammer kertaa.
Hieman paitsioon on tosin viime vuosina jäänyt esimerkiksi kylmän sodan aikana runsaasti kuultu opetus ”Pietari meni kauppaan ja kysyi, onks teillä purkkaa. Kun kauppias sanoi että ei ole, Pietari vastasi: ei se mitään, mulla on mopo.
Hammer kuitenkin ennustaa, että kunhan avioliittolain muutos palaa valiokunnasta suureen saliin, Ujo Piimä kaivetaan taas esiin, ja kirjan vähemmänkin tunnetut luvut pääsevät taas arvoiseensa käyttöön.
Itse toivoisin kuulevani vielä sen vanhan lohdullisen kertomuksen tuhlaajapojasta, ruotsalaisesta ja norjalaisesta, jotka kilpailivat siitä, kuka jaksaa kauimmin kuunnella tyyten järjenvastaisia aivopieruja aivan liian isopalkkaisilta puupäiltä”, hän kertoo.

Kategoriat
Kotimaa Politiikka Seksivau

Perussuomalaiset toivovat, että joku veisi nämä kaikki homostelu-dvd:t pois heidän soittimistaan, mutta ei ihan vielä

KENDALL Tinkerbots
(SUONENJOKI) Perussuomalainen puolue asettui eilisessä eduskuntakeskustelussa kiivaasti vastustamaan aloitetta sukupuolineutraalista avioliittolaista. Puolueen näkemys on, että homoseksuaalisuuden propagoiminen on mennyt yhteiskunnassa jo liian pitkälle, ja mediassakin näkyy vain keskenään muhinoivia miehiä, anteeksi, tämä roisi homosteluvideo näkyy nyt juuttuneen tänne minun dvd-soittimeeni aivan tykkänään, voisiko joku ottaa sen pois, mutta ehkä ei ihan vielä.

Puolue alleviivaa, että koko homokysymys on saanut viime vuosina aivan liikaa huomiota, joskin rivakan veljespainin jatkuva ajatteleminen on jännällä tavalla kutkuttavaa, etenkin ilta-aikaan jos on mukavasti rento olo ja vapaa hetkikin siinä että.

”Tämä elokuva näyttää kuulkaa jumittuneen luupille ja televisiokaan ei ohoh sentään mene pois päältä, onpas nyt kumma, tuota, voidaanko palata asiaan tuossa sanotaanko vartin kuluttua”, kommentoi puolueen kerrossiivooja Larry Craig.

Yhteisessä kannanotossaan puolue myös korosti, että kansalaisten yhdenvertaisuuden takaaminen ei lue Raamatussa, joten asia ei kuulu kansanedustajien tehtäviin.

Kategoriat
Politiikka Talous

Hallitus aikoo siirtää talouden tilannekuvat Instagramiin

(SMOLNA) Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) ehdottaa rajuja ja nopeita toimia Suomen talouden kohentamiseksi. Katainen pohtii perjantaina antamassaan haastattelussa, että talouden tilannekuva on synkentynyt entisestään, joten kuva pitäisi mitä pikimmiten siirtää internetin suosittuun Instagram-kuvapalveluun, jotta siihen saataisiin mukavia uusia valoefektejä sekä filttereitä, jotka saisivat nykyisen tilannekuvan näyttämään erehdyttävästi 1980-luvulla otetulta.
Katainen lisää, että koska Instagramin kuvankehitysprosessissa ei tarvitse ensiksi tehdä negatiiveja, se vaikuttaa myös osaltaan myönteisesti suomalaiseen asenne- ja keskusteluilmapiiriin.
Pääministeri toteaa, että uusien radikaalien toimien lisäksi on välttämätöntä jatkaa ankaria menojen leikkauksia ja säästöjä varsinkin alemmissa tuloluokissa, tai muuten sininen viiva uhkaa tavoittaa harmaan katkoviivan asteikolla prosenttiluvun kohdalla, mikä puolestaan merkitsee kirjainyhdistelmän huolestumista asiasta. Kritiikkiin leikkausten aiheuttamista heikennyksistä kansalaisten hyvinvointiin Katainen muistuttaa, että ihmiset eivät ole asteikolla olevia viivoja.

Kategoriat
Kotimaa Politiikka

Hallitus sopi sote-työryhmien määräksi 34

(KETTUHARJUN MUTKAT) Hallitus pääsi vihdoin sopuun sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisesta. Jatkossa nykyisten sairaanhoitopiirien ja erityisvastuualueiden tehtävät siirretään 34 sote-työryhmälle. Pienemmät paikalliset sote-työryhmät vastaavat perustason hoidosta ja vaativat erikoisterveydenhuollon palvelut annetaan sote-ministerityöryhmälle
”Tarkoituksena on antaa paikallisille sote-työryhmille riittävästi resursseja esimerkiksi mappien, klemmareiden ja kokousjaffojen muodossa”, toteaa peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (mtv.).
Ministeri ei osannut vielä alkuillasta sanoa montako sote-työryhmää on jo olemassa, mutta arvioi määrän asettuvan jonnekin oman älykkyysosamääränsä neliöjuuren ja minamatalaislapsen kahden käden sormien välimaastoon.
Pääministeri Jyrki Katainen (erp., v+v=ua.) oli tyytyväinen sovun synnyttyä.
”Tämä on fantastinen luku tämä 20 ja se osoittaa nykyisen hallituksen toimintakyvyn. Se on juuri oikea määr…no, älä nyt…mitä sä Petteri siinä…siis kolkytneljä?…mitä vittua, eikö me just sovittu että…ai se oli yhteisövero se kakskyt…no hyvä ettei mennyt toisinpäin, siinä olis ollut Jyrille selitettävää”, Katainen totesi hallituksen tiedotustilaisuudessa.
Sote-työryhmien määrästä jouduttiin äänestämään. Vaihtoehtona oli esitys, jossa parillisina päivinä sote-työryhmiä olisi 34 ja parittomina 27 paitsi arkipyhinä, jolloin Alkot ovat muutenkin rajoitetusti auki.

Kategoriat
Kotimaa Nekrologit Politiikka

Vasemmistoliitto ja Vihreät leikkaisivat velkaa myymällä periaatteita

(KABINETTI) Vasemmistoliitto ja Vihreät hankkisivat valtiolle tuloja myymällä tarpeettomiksi todettuja periaatteita. Puolueet julkaisivat tiistaina julkilausuman, jonka mukaan ne aikovat itse myös jatkossa näyttää esimerkkiä siitä, kuinka vastuuta yhteisistä asioista kannetaan laittamalla periaatteiden ohella myös lupaukset, aikomukset ja valat lihoiksi, milloin ministeripaikassa kiinni pysyminen sitä vaatii.
”Monissa kehittyvissä talouksissa on suuri tarve ja kysyntä erilaisille periaatteille, jotka koskevat esimerkiksi  niin sanottua ´uutta, avointa poliittista kulttuuria´, ´korkeaa poliittista moraalia´ ja ´rahavallan vastustamista´”, julkilausumassa vakuutetaan. Puolueet laskevat, että kaikki nykyiset periaatteet myymällä valtion kassaan voisi kilahtaa parikin kymmentä euroa. Vihreät ja Vasemmistoliitto uskovat tämä riittävän valtionvelan puolittamiseen.
Kriitikot ovat heti tuoreeltaan epäilleet sitä, onko Vasemmistoliitolla ja Vihreillä itsellään enää jäljellä periaatteita myytäväksi. Puolueet vakuuttavat, että joitain kyllä on vielä takataskussa, vaikka Vihreät ovat jo muun muassa hyväksyneet lisäydinvoiman, pitäneet hallitusta pystyssä läpi itsenäisen Suomen suurimman korruptioskandaalin ja hyväksyneet ministeriltään pienet flirttailut harmaan talouden kanssa. Vasemmistoliitto puolestaan on esimerkiksi tehnyt 180 asteen käännöksen suhteessa EU-tukipaketteihin, leikannut valtaosan kaikkein rikkaimpien omistajasukujen osinkoveroista pois ja pyrkinyt peittelemään tätä kuprua muun muassa hehkuttamalla opintotukipäätöksiä.
Vihreät ja Vasemmistoliitto vetoavat julkilausumassaan muihin puolueisiin myös sen puolesta, että kaikki puolueet esittäisivät ensi tilassa yhteislauluna Dead Kennedys -yhtyeen kappaleen ”Chickenshit Conformist”.

Kategoriat
Kotimaa Politiikka

Hautala pimeistä palkoista: esittelin maan tapaa

(KOKOOMUKSEN PUUTARHA) Kehitysministeri Heidi Hautala (vihr.) on maksanut pimeästi ainakin yhden oviremontin ja yhden siivouksen. Hänen mukaansa näistä töistä maksetut summat ovat kuitenkin niin pieniä, että monet muut summat ovat paljon suurempia.
”Yritin tässä myös sopeuttaa ihmisiä suomalaiseen yhteiskuntaan*. Yhteiskunnassamme on ollut tapana, että poliitikot hoitavat osan raha-asioistaan tiskin alta,” Hautala muistuttaa.
”Tätä maan tapaa me vihreät puolustimme silloin, kun pidimme Vanhasen hallituksen pystyssä läpi itsenäisen Suomen törkeimmän korruptioskandaalin ja tätä tapaa me haluamme viestiä omalla toiminnallamme myös jatkossa.”
Ministeri Hautala kuuluu harmaan talouden vastaista työtä ohjaavaan ministerityöryhmään. Ja mikseipä kuuluisi.
* Toim. huom. Hautala aivan oikeasti puolustautui halullaan sopeuttaa siivooja yhteiskuntaan. Ei tätä voisi keksiä.

Kategoriat
Kotimaa Politiikka Talous Ulkomaat

Venäjän NWO-jäsenyys huolestuttaa

(UUSI JERUSALEM) Venäjän liittyminen NWO:n jäseneksi on herättänyt laajaa huolta maailmanlaajuisesti. Vapaamuurareiden ja YK:n kontrolloima media on kuitenkin vaiennut aiheen lähes kuoliaaksi, jolloin jäsenyyden vaarat ovat jääneet tuntemattomiksi.
”Negatiivista Venäjän NWO-jäsenyydessä on kapitalistis-siionistisen maailmanhallituksen voimakas eteneminen. Hyvänä puolena esiin voisi nostaa esimerkiksi puutullien selkeän alentumisen”, arvioi galaktisen neuvoston varapuheenjohtaja Riikka Söyring.
Venäjän NWO-jäsenyys on jatkoa 1980-luvun alussa solmitulle NWOBHM-sopimukselle, jonka allekirjoittivat vuoden 1983 Bilderberg-kokouksessa NKP:n pääsihteeri Juri Andropov, Siionin viisaiden 33. asteen suurlohikärmes Martti sekä Saxonin laulusolisti Bill Byford. Sopimuksessa sovittiin kansallisvaltioiden tuhoamisesta, Uuden Jerusalemin asemasta maailman tulevana pääkaupunkina sekä takatukkien tuomisesta muotiin.
90-luvulla solmittu NKOTB-sopimus puolestaan jäi torsoksi, sillä Siionin viisaat havaitsivat sen paljastavan liian selvästi heidän pahantahtoiset motiivinsa.
”Tämä kaikkein tuorein NKOTBSB on puolestaan tietoinen harhautus, jolla näistä asioista kertovien uskottavuutta pyrittiin nakertamaan”, kertoo galaktisen neuvoston työsuojeluvaltuutettu Anne Ukkonen.

Kategoriat
Politiikka Sähkeet

Budjettisähkeet keskiviikolle

Merkittävä siirto oikeasta taskusta vasempaan – Valtion ensi vuoden talousarvioesitys hyödyttää huomattavasti vasenta taskua. Valtiovarainministeriö ehdottaa määrärahojen kasvattamista vasemmassa taskussa, joka kompensoidaan vastaavasti leikkauksilla oikeasta taskusta. Asiantuntijoiden mukaan ehdotuksen vaikutuksia kilpailukyvylle on vielä vaikea arvioida. Lisäksi Sixten Korkman jotakin.
Vasen tasku tukee voimakkaasti oikeaa – Valtion ensi vuoden talousarvioesitys on kurittamassa kovalla kädellä vasenta taskua. Valtiovarainministeriö esittää oikean taskun rahoituspohjan laajentamista vasempaan taskuun kohdistuvilla leikkauksilla. Asiantuntijoiden mukaan ehdotuksen vaikutuksia velkaantumiselle on vielä vaikea arvioida. Lisäksi Raimo Sailas jotakin.

Kategoriat
Politiikka

Perussuomalainen puolue katosi aika-avaruudesta

(MAANINKAVAARA) Perussuomalainen puolue on ainakin tilapäisesti kadonnut tunnetusta maailmankaikkeudesta, raportoivat useat observatoriot ympäri maailmaa. Tarkkaa syytä ilmiöön ei varmuudella tiedetä, mutta muun muassa hiukkasfysiikan tutkimuslaitos Cern, Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa ja Massachusettsin teknillinen yliopisto MIT arvelevat puolueen kadonneen loogiseen paradoksiin aika-avaruusjatkumolla jossain vaiheessa tiistai-iltapäivällä.
Paradoksi sattui, kun joukko puolueen kannattajia oli juuri yhtäaikaa moittimassa noin sadallatuhannella keskustelupalstalla, miten median, oikeiston, vasemmiston, keskustan, yläluokan, keskiluokan ja alaluokan yhteinen salaliitto pyrkii nostamaan yhteiskunnalliseen keskusteluun turhanpäiväisiä asioita EU:n velkakriisin sijasta, ja samaan aikaan puolueen kansanedustaja James Hirvisaari (hölm.) nosti yhteiskunnalliseen keskusteluun pohdinnan homoseksuaalisuuden vammaluonteesta.
Nasan mukaan jotkin kannattajat yrittivät hetken aikaa kamppailla paradoksin voimaa vastaan ehdottamalla, että Hirvisaaren ajatelma itse asiassa liittyy olennaisesti velkakriisiin, koska kriisi on kuitenkin homojen syytä ja ite oot tyhmä saatanan mädättäjäpaskahomo, mutta hyvin nopeasti heidät imaistiin paradoksin syvyyksiin.
Hirvisaaren menetys on surettanut muun muassa Oxfordin suursanakirjan kustantajia, sillä he olivat aikoneet pyytää häntä esiintymään kuvituksena asiasanassa ”ajatusvirhe”.

Kategoriat
Politiikka Talous

Hallitus ja oppositio eri mieltä siitä, kummasta päästä peittoa tulisi jatkaa

(BEMBÖLE) Suomen hallituksen ja oppositiopuolueiden välille on leimahtanut ilmiriita Espanjan tukipaketista ja euromaiden velkakriisistä. Huomenna kokoontuvan eduskunnan odotetaankin käyvän asiasta tiukan keskustelun, jonka toivotaan antavan molempien puolien tukijoille sellaisen kuvan, että käydyllä keskustelulla olisi muka jotenkin vitunkaan väliä.
Yksi suurimmista kiistakysymyksistä koskee sitä, kummasta päästä liian lyhyttä peittoa kannattaisi pidentää. Hallituksen mielestä on kansantalouden kannalta välttämätöntä lyhentää peittoa yläpäästä ja pidentää näin saaduilla resursseilla sitä jalkopäästä. Oppositio puolestaan muistuttaa huomauttaneensa jo useiden vuosien ajan, että vain jalkopäästä lyhentämällä ja yläpäästä pidentämällä voidaan Suomen valtio pelastaa.
Lehden haastattelemat ekonomistit arvelevat, että eripuraa syntyy todennäköisesti siitäkin, kannattaisiko pimeästä torpasta ennemmin kantaa pimeyttä ulos vai valoa sisään. Sama kysymys on askarruttanut taloustieteilijöitä jo vuosikymmeniä, ja esimerkiksi vapaan markkinatalouden kannattajana tunnettu Milton Friedman arveli, että vain vähentämällä huomattavasti valtion sääntelyä valonkantamisessa voidaan lopulta saavuttaa tilanne, jossa rikkailla on rahaa vallan helvetisti. Vastapuoli taas huomauttaa, että valtion monopolilla on saavutettu hyviä tuloksia muun muassa kommunistissa maissa, joissa johdolla oli valon nähtyään lopulta vintti täysin pimeänä.