Kategoriat
Kotimaa Politiikka Talous

Hallitus: Sote-uudistus viedään läpi heisenbergiläisellä mallilla

I CAN HAS D800? Sean Molin
(VEHKALAHTI) Suuren sote-uudistuksen kompurointiin tuskastunut hallitus ehdottaa rajua suunnanmuutosta uudistuksen toteuttamiseen, jotta hanke saataisiin valmiiksi vielä kuluvan hallituskauden aikana.
Pääministeri Jyrki Katainen (kok) kertoi tiistaina hallituksen iltakoulussa, että tähänastisen sote-valmistelun kokemusten pohjalta on nyt päätetty viedä hanke maaliinsa nk. heisenbergiläisen toimintamallin mukaan, jossa varmuus uudistuksen pääpiirteistä on tämänhetkistä paljon selkeämpi.
”Pääperiaatteena on, että jatkossa joko tiedetään varmasti että kaikki menee päin helvettiä, mutta ei sitä, miten lujaa vauhtia ollaan menossa. Tai sitten toinen vaihtoehto on, että tiedetään että vauhti on luja, muttei olla varmoja, mennäänkö päin helvettiä vai persettä”, Katainen tähdensi.
Lehden haastattelema aika seniili valtiosäännön emeritusprofessori, mutta hitonko tässä ehtii mitään nuoria kommunistejakaan haastatella, Jag-Och Jungman-Jansson kuitenkin arvelee, että ennemmin tai myöhemmin hallituksen saattaa olla pakko vaihtaa lähestymistään ns. neobernsteinilaiseen malliin, jossa tärkeintä ei ole liike vaan se että mennään päin helvettiä.

4 vastausta aiheeseen “Hallitus: Sote-uudistus viedään läpi heisenbergiläisellä mallilla”

Oppositiohan on toiminut jo pitkään schrödingeriläisen toimintamallin mukaan, jossa on iltapäivälehteä avaamatta mahdotonta sanoa onko oppositio elossa vai kuollut.

Oppositiossa on myös puolue, jonka peruja sote-uudistus on eikä asiat tuntuneet silloinkaan rullaavan

Rupesi hallitus kerran Suomelle räätäliksi. Hallitus otti Suomen terveydenhuollosta mitat ja lupasi tehdä sote-uudistuksen. Vuoden päästä media tuli hallitukselta sote-uudistusta kysymään. ”Ei tullut sote-uudistusta, tuli hassahtava Maria Guzenina-Richardson”, vastasi hallitus.
Meni vuosi. Mitään ei kuulunut. Media tuli taas kysymään asiaa. ”Ei tullut uudistusta, tuli läjä perustuslaillisia ongelmia”, sanoi hallitus.
Vielä vuosi kului, ja ennen kuin media ja kansalaiset ehtivät mitään kysyä, hallitus kertoi, että sote-uudistus oli luovutettu vaatturikoulun pudokkaalle nimeltä Kokoomus ja tämän asiasta täysin pihalla olevalle kisällille nimeltä Vapaavuori.
Silloin kansalaiset ymmärsivät, että hallitus ja etenkin Kokoomus olivat kerrassaan mainioita ompelijoita ja he päättivät äänestää Kokoomusta aiempien kymmenen kerran lisäksi seuraavatkin kymmenen kertaa tai niin kauan kuin elivät. Sen pituinen se.

Juuri tulleen tiedon mukaan Kokoomus on päässyt Guinnessin ennätysten kirjaan lajeissa ”hallitusohjelman tavoitteiden munaaminen”, ”kansalaisten v**un tyhminä pitäminen” ja ”suurimmaksi puolueeksi näistä huolimatta yhä edelleen nouseminen”.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Jussi Niinistö palaisi jalkaväkimiinojen käyttöön kyberturvallisuuden takaamiseksi

Exceed Worldwide (OSAKA) Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö (ps.) ehdottaa, että Suomen pitäisi vakavasti harkita jalkaväkimiinojen palauttamista käyttöön. Niinistön mukaan modernissa...

Close