Kategoriat
Kotimaa

Yhä useampi koukussa ruokaan

Ruokadieetti vie monen nuoren syömishäiriöön. Ruuansyöjiä jo iso joukko joka luokalla.
Tavallinen sekaruokavalio on yhä suositumpi nuorten keskuudessa. Samaan aikaan syömishäiriöt lisääntyvät, ja niitä on ruuansyöjillä selvästi yleisemmin kuin muilla. Myös kouluterveydenhoitajat ovat yllättyneet, kun sekaruokailijoiden määrä kasvaa koko ajan yläasteilla ja lukioissa.
”Ennen yhdellä luokalla oli pari ruuansyöjää. Nyt lukiotytöistä arviolta yli kolmannes ja joka luokalta joku poikakin ilmoittaa tiukasta linjasta. Myös yläasteella on sama kehitys”, kertoo terveydenhoitaja Urho Kaleva Kekkonen.
Vain osa kouluikäisistä ruuansyöjistä perehtyy aihepiiriin tarpeeksi tai saa kotijoukkonsa valmistamaan muutakin kuin ruokaa. Näin arvioi ravitsemussuunnittelija Ahti Karjalainen.

Ruuansyönti karkasi käsistä

Juuri 18 vuotta täyttänyt opiskelija Rainer (nimi muutettu) kertoo, että ruokakokeilut alkoivat jo 12-vuotiaana. ”Aluksi se oli porukan juttu, joka aina kuukauden kokeilun jälkeen muuttui sekaruokailuksi ja unohtui. Vähitellen dieettipuuhastelu tiivistyi”, hän sanoo.
”Noudatimme tiukkaa linjaa ja söimme tasaisesti vaaleaa ja punaista lihaa, kalaa, maitoa ja vihanneksia. Munia ja hedelmiä silti pisteltiin. Se oli sitä sekakäyttöä”, Rainer selvittää. ”Voin jo kuitenkin paremmin käytyäni ammattiavussa. Tajusin itsekin ajautuneeni ruokakierteeseen.”
Rainer arvioi, että ”homma karkasi käsistä rippikouluiässä”. ”Vanhemmat ja tuttu opintoohjaaja neuvoivat minut ammattiapuun. Kesti kuukausia ennen kuin suostuin.”
Rainer on viimeisen vuoden aikana päässyt ruokailussaan omien sanojensa mukaan ”järkilinjalle”. ”Vuoden takaiset kuvat näyttävät jo semmoisilta kuin niissä olisi joku tyyppi keskitysleiriltä”, hän muistelee.

Kategoriat
Kotimaa

Finnairin liput tulevaisuudessa kilohintaan

Iso läski maksaa lennostaan enemmän kuin pieni sintti
(HELSINKI) Finnair muuttaa lentolippujen hinnoittelua Euroopan lennoilla. Aikaisemmin matkakohteen ja -pituuden sijaan lentolipun hinta määräytyy myös matkustajan painoindeksin ja tavaramäärän mukaan. Matkalippuhintatiedottaja Mikko Vähäruokainen kertoo, että tällä tavalla suomalaisia kannustetaan sekä matkustamaan että pudottamaan painoaan.
”Kyse on siitä, että tämä järjestelmä – kuten yhteiskuntamme yleensäkin – suosii laihoja ja sitä kautta kauniita ihmisiä. Myös Suomi-kuva maailmalla paranee, kun ylipainoisilla ei ole varaa matkustaa maailmalle pilaamaan mainettamme”, Vähäruokainen sanoo.
Uudessa laskutussysteemissä matkan hinta määrittyy ihmisen painoindeksin mukaan. Normaalipainoisilla hinta on vakio ja määräytyy kuten ennenkin. Alipainoiset sen sijaan saavat alennusta sen mukaan, mitä kauempana he ovat normaalin painoindeksin (20-25) alarajasta. Alennuksen määrää ei vielä ole päätetty.
Lievästi ylipainoiset (25-30) maksavat jokaisesta normaalin painorajan ylittävästä desimaalista kahden euron lisämaksun. Huomattavasti ylipainoiset (30-35) maksavat vastaavasti viisi euroa paitsi silloin, kun ovat pukeutuneet keltaiseen paitaan tai cowboy-bootseihin.
Vaikeasti ylipainoiset (35-40) ja sairaalloisesti ylipainoiset (yli 40) pääsevät ainoastaan mukaan niin sanotuille läskilennoille, joissa ylimääräistä hintaa lipulle tulee automaattisesti tuhat euroa, jolleivat he suostu esittämään lippuluukulla pätkiä Moulin rouge -elokuvasta.
Lisäksi lippujenmyyjä voi halutessaan antaa matkustajille ns. ”pärstäalennusta”, kuitenkaan ei enempää kuin kymmenen prosenttia matkan kokonaishinnasta. Vähäruokaisen mukaan lipun hinta onkin tulevaisuudessa melko mielivaltaisesti laskettu.
Naisasialiike on jo hörähtänyt uudesta hinnoittelusysteemistä. Sen mukaan hinnoittelu sortaa naisia, joilla luonnostaan on enemmän rasvaa kehossaan.
”No yksi totuus vielä on, että tällä kampanjalla haluamme pitää suomalaiset naiset Suomessa”, Vähäruokainen sanoo ja katsoo kaiholla ohikäveleviä opiskelijatyttöjä.

Kategoriat
Kotimaa

Opettajien kesälomien alku työllistää taas poliisia

(SUOMI) Poliiseilla ja tuhansilla vapaaehtoistyöntekijöillä riittää jälleen lauantai-iltana kiirettä kautta maan koulujen työvuoden päättymisen vuoksi. Tuhannet pulpettirivien takaa kesälaitumille päässeet opettajat juhlistavat loman alkamista totutun riehakkaasti. Kolean ja sateisen sään uskotaan tällä kertaa hillitsevän hieman rajuinta juhlintaa, mutta jo alkuillasta kaupunkien ja taajamien keskustat olivat täyttyneet juhlahumussa toikkaroivista opettajaryhmistä.
Punaisen ristin selviämisasema Helsingin keskustassa oli jo saanut ensimmäiset asiakkaansa ennen iltakahdeksaa. ”Muutama biologian- ja uskonnonlehtori on jo käynyt hieman nukkumassa pois pahinta humalaansa, ja tällä hetkellä patjoilla makailee pari yläasteen historianopettajaa”, kertoo vapaaehtoistyöntekijä Matti Rossi. Muutamia opettajia olivat vanhemmat käyneet jo hakemassa kotiin nukkumaan.
Rossi kertoo panneensa huolestuksella merkille sen, että kova alkoholinkäyttö aloitetaan jo yhä varhemmin. Hänen mukaansa takavuosina vain lukioiden ja yläasteiden opettajat tapasivat ottaa kesäloman kunniaksi vähän rankemmin, mutta nyt saattaa nähdä jo monia ala-asteen opettajiakin hurjassa humalassa.

Tähän joku vitun väliotsikko

Viina on viisasten juoma, ja suuressa joukossa tyhmyys tapaa tiivistyä. Niin on poliisin mukaan käynyt jälleen kerran. Komisario Antero Donitsin mukaan partiot olivat iltakuuteen mennessä keskeyttäneet jo kaksi alkavaa joukkotappelua, ja tämä siis koskee yksinomaan pääkaupunkiseutua.
”Kalliossa oli syttyä raju yhteenotto ammattikoulunopettajien ja lukionopettajien kesken. Se oli sellaista perinteistä ’luokkasotaa’, niin kuin tavataan sanoa. Muutamilla oli myös mukana kättä pidempää”, kertoo Donitsi. Toinen mellakka oli lähellä leimahtaa Vantaalla.
Poliisi odottaakin saavansa illan ja yön aikana satoja ilmoituksia pahoinpitelyistä. ”Vittuuu! Homooo! Osaaksä ees integroida!” huikkasivat Kolmen sepän patsaalle linnoittautuneet opettajat terveisiksi toimittajalle.

Kategoriat
Kotimaa

Suomi vuokraa Venäjälle ilmatilaa Saksasta

(HELSINKI) Suomen hallitus päätti tiistai-iltana vuokrata Venäjälle ilmatilaa Saksan yläpuolelta. Venäjän ja Suomen hallitukset tulivat tällaiseen neuvottelupäätökseen sen jälkeen, kun Suomi syytti Venäjää jatkuvista ilmatilan loukkauksista ja Venäjä myönteli tyytyväisesti että ”näinhän se on, mutta mitäs teet, pikkumaa?”
Eduskunnan selittelyasiamies Jussi Vähä-Mörkö kertoi tiistai-illan lehdistötilaisuudessa, että Venäjän tekemät härskit loukkaukset Suomi-neitoa kohtaan voivat vielä pitkässä juoksussa muuttua hyödyksi koko Suomelle.
”Venäjä maksaa nimellistä vuokraa ilmatilasta, ja muutaman tuhannen vuoden kuluttua olemme jo omillamme kaikesta maksetusta”, Vähä-Mörkö iloitsee ja korkkaa ensimmäisen pullon lahjusvodkaa.
Saksalaiset eivät ole arvatenkaan kovin innostuneita veli venäläisten sotakoneiden tulosta.
”Wir müssen unsere Frauen und Kinder in Atombunckern unterbringen und unsere versteckten Waffen holen”, kertoo Saksan antivenäläisen toimikunnan puheenjohtaja Horst Schimanski kuolaa suupielissään.
”Da ist Senf in meinem Hemd, du lyder Hund.”
Lehden juuri saaman faksin mukaan Venäjä toivoo, että Lehti kirjoittaisi tulevaisuudessa Venäjästä myönteisempään sävyyn. Lisäksi Saksa toivoo, ettei Lehden toimitus kirjoittaisi saksankielisiä lauseita, joilla ei ole Saksan kasvulle myönteistä vaikutusta.

Kategoriat
Kotimaa

Venäjä valmistautuu suurhyökkäykseen

(HAAPARANTA) Venäjän puolustusvoimat valmistautuvat Suomea vastaan tehtävään suurhyökkäykseen, kertovat paikalliset sotilaslähteet. Hyökkäys aloitetaan ensi tiistaina, jos Rajavartijaliitto aloittaa lakkonsa.
”Tie on silloin vapaa. Kolmas armeijakunta katkaisee Suomen linjalla Suomussalmi-Oulu ja panssaroidut osastot tunkeutuvat ilmavoimien tukemana nopeasti suurimpiin asutuskeskuksiin. Operaatio on nopea ja kivuton”, lupaa kenraali Platon Rokassovski.
Suomen puolustusvoimat lupaa hyökkäyksen alkaessa nostavansa urhoollisesti kädet pystyyn. ”Mitään ei ole tehtävissä. Varusmiehistä hälyttävän moni ei kykene vetämään edes yhtä leukaa ja cooperin testin tulokset ovat laskeneet jo toistakymmentä vuotta. Suurin osa reserviläisistä karkaisi sitäpaitsi Ruotsiin”, laskeskelee pääesikunnan ylidesantti Manne Heim käpyjä keräillen.
Maan johto suunnitteleekin parhaillaan pakolaishallituksen perustamista ulkomaille johtamaan partisaanitoimintaa miehitysjoukkoja vastaan. Ehdokkaina ovat olleet ainakin Malaga, Torremolinos, Kos sekä Pattaya.

Kategoriat
Kotimaa Talous

Tutkimus: Sairaanhoitajien palkka voisi kohota jopa 2000%

(HUUVARI) Paperityöntekijöiden ahneus ajaa sairaanhoitajat köyhyysloukkuun, paljastaa torstaina julkistettu ei-missään-nimessä-Metsäteollisuuden-tilaama tutkimus. Varmasti todenmukaisen selvityksen mukaan sairaanhoitajien palkkoja oltaisiin valmiit nostamaan jopa 2000 prosenttia ensi tiistaihin mennessä, jos Paperiliitto suostuisi taipumaan käynnissä olevassa työtaistelussa.
”Tutkimus osoittaa vastaansanomattomasti, että pelkästään paperimiesten pohjattoman ahneuden takia sairaanhoitajilla on niin huonot palkat ja muut työehdot. Sama pätee lastentarhanopettajiin. Ja työttömiin. Ja afrikkalaisiin”, kertoo epäilyttävän tutunkuuloinen tutkija Timo Poranen.
”Meillä on huonot palkat. Paperimiehillä ei ole. Paha paperimies. Meniks oikein? Joks mä voin mennä?”, totesi paikalle väkisin raahattu sairaanhoitaja Katariina Satakieli.
Selvitystyön edetessä paljastui Porasen mukaan myös monia muitakin hämmentäviä seikkoja paperimiesten salaliiton muista yhteiskunnallisista vaikutuksista.
Paholaisen kätyreitä
”Itse asiassa tutkimuksen edetessä kävi myös ilmi, että paperimiehet ovat syyllisiä maapallon ilmastonmuutokseen, George W. Bushin uudelleenvalintaan ja Jeesuksen ristiinnaulitsemiseen sekä sairaanhoitajien huonoihin palkkoihin. Joko mainitsin sairaanhoitajien huonot palkat?”, jatkaa Poranen.
Hämmentävimmän mutta vielä kiistanalaisen löydön mukaan paperimiehet myös osallistuisivat Valpurinöinä salaperäisiin riitteihin ja uhraisivat vuohipukkien verta sarvipäisille jumaluuksille. Porasen mukaan asiaa ei ole voitu vahvistaa, mutta huomauttaa, että sairaanhoitajillakin on huonot palkat, joten paperimiehilläkin pitäisi olla.
”Solidaarisuutta hei työväenliike. Minäkin tunnen yhden Arskan joka ei saa yhtään palkkaa. Minusta kaikkien palkat olisi yhteisen hyvän nimissä syytä laskea Arskan tasolle”, muistuttaa Poranen.

Kategoriat
Kotimaa

Dressmannilta Saddam-kalsarit

(VAATEHUONE) Vaatetusketju Dressmann julkistaa kesäkuun alussa uuden Saddam Husseinin nimeä kantavan malliston. Ketjun mukaan pyrkimys on hyödyntää brittitabloidi Sunin entisestä diktaattorista julkaisemien kuvien synnyttämää kohua.
Dressmannin tiedottajan Kalevi Raappahousun mukaan uusi Saddam-mallisto koostuu yksinomaan valkoisista puntittomista alushousuista. ”Pelimiehet pukee Dressmann”, sanoi hitaasti kävelevä Raappahousu eroottisesti hymyillen.
Pian tämän jälkeen tiedottaja kysyi onko toimittajalla mahdollisesti illalla mitään menoja. ”Luulin, ettet koskaan kysy”, vastasi toimittaja, joten lähdimme tiedottajan luokse katsomaan Euroviisuja videolta.

Kategoriat
Kotimaa

Puolustusministeriö: Yhä harvempi nuori käynyt talvisodan

Snowball!Creative Commons License Evonne
(KÄKISALMI) Puolustusministeriön tilastokeskuksella teettämän tutkimuksen mukaan yhä harvempi nuori on käynyt talvisodan. Ministeriö pitää pitkän aikavälin trendiä huolestuttavana, mutta muistuttaa, ettei talvisodan käyvien nuorien määrän odoteta enää tulevina vuosina laskevan.
”Raja railona aukeaa, edessä Aasia, itä: takan länttä ja Eurooppaa, vartioin, vartija, sitä” muistuttaa tiedotusosaston päällikkö Raatteentie Tiihonen, ”Tulkoon hurttina aroiltaan, mahtuvat multaan tänne: Kontion rinnoin voimakkain ryntään peitsiä vasten, naisen rukkia puolustain ynnä kehtoa lasten.”
Talvisodan käyneiden nuorten osuus ikäluokasta 16-28 vuotta oli tammi-huhtikuussa 0 prosenttia. Muutosta edellisvuoteen ei ollut.

Kategoriat
Kotimaa

Juukalaisvainot kuohuttavat Itä-Suomea

(MOAH BARZEL) Itä-Suomessa on paljastunut järkyttävä humanitaarinen katastrofi. Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan seudun juukalaisvähemmistö on joutunut mm. nurmeslaisten, joensuulaisten ja lieksalaisten systemaattisen vainon kohteeksi.
Lehden saamien tietojen mukaan juukalaisten omaisuutta on laittomasti takavarikoitu ja satoja juukalaisia on teljetty Puu-Juuaksi nimettyyn ghettoon. Julkisuuteen on myös kiirinyt tietoja, joiden mukaan juukalaisia olisi pantu pakkotyöhön pahamaineisen Nunnanlahden kivilouhoksiin.
Kansainvälisesti tragedia ei ole herättänyt mitään huomiota. ”Ai mitkä juukalaiset?” ihmetteli Britannian suurlähettiläs lordi Chamberlain Münchenista.

Kategoriat
Kotimaa

Alimittaiset pääsevät poliiseksi

(KISSALA) Poliisikoulun valintaperusteita muutetaan niin, että tähän mennessä alimittaisina rannalle päässeet voivat 15. toukokuuta alkaen hakea tehtäviin. Kokorajoituksen poistumista perustellaan siirtymisellä kokonaisvaltaisempaan arviointiin.
”Poliisissa on monenlaisia tehtäviä. Esimerkiksi talousrikostutkinnassa koolla ei ole vaikutusta”, vakuuttaa Ron Pohjoismäki Poliisikoulun valintayksiköstä. Nykyisten säädösten mukaan alle 25-senttisillä ei ole poliisikoulun penkeille asiaa. ”De facto -rajahan on roikkunut, killunut ja heilunut jossain kolmenkymmenen paikkeilla”, kertoo poliisiylijohtaja John Salminen lahjetta polven korkeudelta rapsuttaen.
Uudet ohjeet antavat poliisikoululle paljon joustavammat valintakriteerit. ”Jos on vakaa työntö, paksuutta sen verran ettei peukku ja etusormi yllä ympäri tai pystyy laukeamaan komennosta, on hyvät mahdollisuudet päästä sisälle, korjaan poliisiksi”, Salminen sanoo ja vaihtaa punttia.
Naisten mittojen rajana säilyy 90-60-90.