(KORPPOO) Yhä useampi suomalainen kärsii huomaamattaan ilmiöstä, joka on asiantuntijoiden mukaan luultuakin yleisempi. Hämmästyttävän monen meistä suvussa on jopa 1800-luvun lopulta lähtien pilkattu talvisodan veteraaneja aivan väärällä tavalla.
”Kuten monista uutisjutuista olemme voineet lukea, talvisodan veteraanien ivaaminen sai alkunsa tihentyviltä taajama-alueilta Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla noin 1880-luvun tienoilla, josta se levisi aallottain kaupunkeihin pitkin rannikkoa”, kertoo historioitsija Mee-Too Keskiarjalainen.
Pilkkaa tehtiin 1900-luvun alussa enimmäkseen paikallisten Facebook-ryhmien kautta. Erityisesti tässä kunnostautui 1910-luvulla perustettu taistolaisliike, jonka tiedetään näihin aikoihin myös provokaationa lyöneen poliisihevosia Tampereen presidentinlinnan edustalla astaloilla.
”Tämä oli oikeastaan suoraa jatkoa sille, miten taistolaiset ujuttivat Frankfurtin koulukunnan propagandaa Agricolan ABC-kirian väliin monisteliitteillään”, Keskiarjalainen jatkaa.
Vihervasemmisto tuhosi marssilaulun
Nykyään muotitermiksi noussut ’kulttuurisota’ olikin suomalaista todellisuutta jo kauan sitten. Porilaisten marssin jo unohtuneessa alkutekstissä laulettiin, miten ”voi taistolaisen hurmehella peittää maan”, ja Jumala onpi linnamme -virren viimeisessä säkeistössä vannotettiin kuinka ”Se sana seisoo vahvana/ne taistolaiset ei voi sitä kestää”. Nämä alkuperäiset sanamuodot poistettiin lauluista myöhemmin ns. poliittisen korrektiuden nimissä.
”Liberaalit tietenkin väittävät, että sana ei edes sovi ollenkaan virren sävelkulkuun, mutta tämähän on juuri sellaista historian uudelleenkirjoittamista, jota tietyissä poliittisissa piireissä niin mielellään halutaan harrastaa”, Keskiarjalainen tuhahtaa.
Vuosisatainen pilkkaperinne elää vahvana edelleen, vaikka talvisodan veteraaneiksi identifioituvia on Suomessa jäljellä enää joitakin miljoonia. Ajan myötä tapa on myös saanut uusia muotoja. Takavuosina esimerkiksi sosialidemokraateilla oli tapana sotaveteraanin nähdessään nälväistä ”hyvää päivää” tai pahimmillaan jopa ”tiedättekö onkos se kuutosen bussi jo mahtanut tästä mennä”.
Nykyisin sen sijaan ovelimmissa veteraanien pilkan muodoissa saatetaan toimittajan henkilökohtaisia poliittisia kantoja ja itsekorostusta naamioida näennäisen ammattimaiseksi journalismiksi.