Kategoriat
Kotimaa Kulttuuri

Toimittaja sai potkut liian selkeiden otsikoiden takia – nyt tämä olennainen hahmo kertoo mitä sitten tapahtui kohuilmiölle: ”Jäätävä kuitti”

(JSN) Suomalaisia toimittajapiirejä on alkukesällä kohahduttanut tapaus, jossa pääkaupunkiseudulla työskennellyt verkkotoimittaja on tiettävästi joutunut jättämään työnsä kirjoitettuaan liian selkeitä otsikoita. Työntekijän häikäilemätön toiminta aiheutti journalismin etiikan kannalta kestämättömän tilanteen, jossa lukijat olivat vaarassa ymmärtää otsikon perusteella, mistä jutussa on kysymys ja mikä on sen näkökulma aiheeseen.

Erityisen raskauttavaksi journalistin ohjeiden kannalta tapauksen tekee se, että samalla syntyi riski, että haastateltavilla oli mahdollisuus tietää, missä yhteydessä heidän sanomisiaan käytetään ja miten ne esitetään yleisölle.

”Tämä erikoinen havainto johti suureen käännekohtaan elämässä – mutta sitten tapahtui jotain yllättävää, joka muutti kaiken: nyt hän paljastaa syyt kohtalokkaalle tapahtumaketjulle”, kertoo tapauksen taustoista toimittajan henkilöesihenkilö Jussi Historiallinen.

Historiallisen mukaan asiaa pohdittiin toimituksessa pitkään, mutta journalistisen integriteetin säilyttäminen ei jättänyt muuta vaihtoehtoa.

”Nyt tuli vakava varoitus: nämä sinullekin tutun kielen ilmaisut voivat aiheuttaa kummallisen ilmiön”, hän jatkaa.

Anteeksi, Jussi Historiallinen, mutta olisko mitenkään mahdollista, että kertoisitte jotain konkreettista tapauksesta?

”Grafiikat näyttävät sinunkin arkeasi koskettavan muutoksen: tämä karu kirjainkooste aloitti myllerryksen – sitten työntekijä katosi yllättäen jokapäiväiseltä sijaintipaikaltaan ja syy voi olla monelle yllätys”, Historiallinen myöntää.

Nyt vittu, ettekö te osaa enää edes puhua?

”Jäätävä kuitti keskeytti haastattelun tällä rajulla hidasta vastakkaisella tavalla – Esihenkilö: ’Jäätävä kuitti'”, hän päättää puhelun.

5 vastausta aiheeseen “Toimittaja sai potkut liian selkeiden otsikoiden takia – nyt tämä olennainen hahmo kertoo mitä sitten tapahtui kohuilmiölle: ”Jäätävä kuitti””

Kyllä toimittajan perusrutiiniin kuuluu klikkiotsikon tekeminen asiasta kuin asiasta. Ensimmäinen jutun sisältöä kuvaava otsikko voi olla vahinko, toinen panee epäilemään ja kolmannesta tulee kenkää.

Tässä kaikille malliksi oikeanlainen otsake. Älkää siis liikaa poiketko tämänlaisesta ”journalismista”:

”OH-HOH‼: BB-Syksy-Ruunatuulia ja Idols-Leenapuolukka uhmasivat painovoimaa liian pienissä bikineissä – katso kun pyllyt hölskyivät!”

Hyvässä otsikossa (tai viimeistään alaotsikossa selventeenä) tulee myös mainita sana ”hulvaton” tai ”katso mitä tapahtui seuraavaksi!”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Moni hallintoylilääkäri kokee tulleensa toimittajien ghostaamaksi pandemiahuipun jälkeen

(HONKAJOKI) Työterveyskyselyt kertovat hälyttäviä tuloksia suomalaisten hallintoylilääkärien työssäjaksamisesta. Moni heistä kokee nyt vakavia masennusoireita, joiden syynä on lähes aina kokemus...

Close