(SUOMENLINNA) Helsinki koki viikonloppuna kauhun hetkiä [search]Paavo Lipposen[/search] pimentäessä auringon ja vyöryessä Helsingin yli kaikessa mahtavuudessaan.
Aluksi helsinkiläiset luulivat, että kyseessä on vain jonkin suuren muinaisen prologi maailman tuhoamiselle, mutta tilanne näytti pian todellisen, paljon pahemman luonteensa.
”Murrr… Brrrr…”, salamoita sylkenyt valtava olento jyrisi Helsingin yllä hitaasti liikkuessaan.
Lehden haastattelema, pahoin traumatisoitunut silminnäkijä kertoi, että aivan kuin murinasta olisi voinut erottaa sanat ”Vihreääät…” ja ”Heidi Hautalaaaa…”.
“En ole koskaan nähnyt mitään yhtä pelottavaa”, änkytti 12-vuotias Suomenlinnassa asuva tyttö.
Kategoria: Kotimaa
Kotimaan uutiset
(MALAX) Ulkomailla sijaitseva elefantti on tuoreimpien tietojen mukaan ajatellut ikäviä ja pahoja asioita suomalaisista. Eläimen kerrotaan myös pohtineen negatiivissävytteisesti Suomea maana ja arvelleen täkäläiseen kulttuuriin kuuluvan joitain huonoiksi luettavia piirteitä.
”Tröööööööööööööööööööööööööö!” kommentoi elefantti ihan oikealla ulkomaisella verkkosivustolla nimimerkin suojista.
Suomen maabrändiä pohtiva työryhmä on elefantin näkemyksistä erittäin huolestunut. Mahdollista on, että elefantti kutsutaan tilanteen korjaamiseksi vierailulle Suomeen yhdessä Pensseli-sedän kanssa ensi vuoden puolella.
Asiasta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat, mikä takaa aina hyvän mielen.

(SONISPHERE) Kesän järkyttävin murhenäytelmä koettiin sunnuntaina Helsingissä, kun ukkosmyrsky iski Alppipuiston alueelle kesken rockfestivaalin. Alustavien tietojen mukaan ainakin 400 hipsteriä on sulanut ja ainakin sadan pelätään liuenneen tulvavesiin.
”Pelastusmiehistöjen saapuessa paikalle juuri mitään ei ollut enää tehtävissä hipsterien pelastamiseksi, jos oli koskaan ollutkaan”, kommentoi palomestari Pekka Napalmi.
Toistaiseksi ei tiedetä tarkkaan, kuinka paljon ihmisiä puistoon oli kerääntynyt. Alustavien arvioiden mukaan ihmisiä oli yhteenlaskettuna kuitenkin selvästi enemmän kuin paikalla olleissa polkupyörissä vaihteita.
Kaupunginisät ovat ilmaisseet syvimmät pahoittelunsa tragedian uhreille. Valoisana puolena pidetään silti sitä, ettei kaupungin verokertymään ole tapauksen vuoksi odotettavissa merkittävää pudotusta.

(JOUKKOÄLY) Sosiaalinen media on puhdistanut tänään Vantaanjoen seudun viikonlopun kaljakelluntatapahtuman jäljltä. Siivoustempausta kommentoineen sosiaalisen median mukaan koko joenvarsi on siistitty kumiveneistä ja muista kelluntavälineistä sekä tyhjistä olutpulloista, paitsi niiltä osin kun ei ole, millä tarkoitetaan että aika vähän on siistitty.
”Tämä osoittaa itseorganisoitumisen ja joukkoälyn voiman. Tulevaisuus on sosiaalisen median ja konsulttipalkkion voitte maksaa sille vanhalle tilille”, kommentoi lasinpalaa jalkapohjastaan irrottava Inno Vaatio Petäjäksestä.
Sosiaalinen media on aiemmin osoittanut merkittävän roolinsa muun muassa ajattamalla miestä minikaivurilla ympäri Suomen, levittämällä tietoa meidän koiran näyttelysaavutuksista sekä rahoittamalla Samizdat-konsernin viinanjuontia.
Lisäksi sosiaalisen median pyynnöstä journalistista päätöksentekoa on aika lailla siirretty toimituksen ulkopuolelle, mikä ei asiantuntijoiden mukaan riko journalistin ohjeita, paitsi niiltä osin kun rikkoo, millä tarkoitetaan että aika paljon enemmän kuin haluaisimme myöntää.
”Isä, mitä meillä syötiin ennen kuin oli sosiaalista mediaa?” kysyi Pikku-Ville, 5 vuotta.

(ILTAPÄIVÄKÄNNIT) Kansallisen vastuunsa tunteva mediakonserni Samizdat vastaa poliitikko Harry Bogomoloffin esittämään kutsuun ja perustaa oman suojeluskuntaosaston. Konsernin varusteosastonhoitaja, vääpeli Armas J. Romppainen ilmoitti torstaina, että Bogomoloff aiotaan kutsua osaston kunniajäseneksi.
”Kunniajäsenen tehtäviin kuuluu muun muassa varmistaa, etteivät maahanmuuttajien lapset häiritse muiden oppimista kouluissa. Lisäksi hän valvoo, etteivät hippihörhöt hankaloita muiden asioimista sivukirjastoissa”, Romppainen selvittää.
Osaston vastuualueita ovat Mikä-Mikä-maa, Myökki-Pyökki-metsä sekä Keuruu.
Bogomoloff tunnetaan pitkän poliitikonuransa lisäksi jääkiekkotaustastaan sekä laillisuuden rajamailla heiluvien blogitekstiensä muuntelusta jälkikäteen salonkikelpoisemmiksi.

(BARA NOIA) Suomen asema turvallisena lintukotona on vakavasti uhattuna ja yhteiskunnan peruspylväät murenemassa, varoittavat kansainväliset strategiantutkimuslaitokset, sotilasliitto Nato sekä kotimaiset hassut vanhat sedät, jotka kirjoittelevat aikansa kuluksi höperöitä tarinoita lehtiin. Tai jos ihan tarkkoja ollaan, ainoastaan ne hassut vanhat sedät.
Hassut vanhat sedät arvioivat, että kivi on eri asia kuin ilma, mutta toisaalta kadulla runkkaaminen on sama asia kuin suudelma. Tästä puolestaan seuraa se, että pakolaiset saavat ostaa liian kalliita rattaita eikä suvivirttä saa laulaa.
”Mikä on yhteistä hunnulle, puistossa rakastelemiselle ja Kirkollisten toimitusten kirjalle? Entäpä mitä on logiikka ja järjenjuoksu? Asioitapa tietenkin ovat ne”, hassut vanhat sedät pohtivat.
He myös korostavat, että sanat tarkoittavat aina jotakin, myös sellaiset sanat kuin supercalifragilisticespialidocious ja lääkeannostelija.

(MÄNTTÄ) Poliisi on paljastanut yhteensä 84 nuoren alkoholiringin Mänttä-Vilppulassa Pirkanmaalla. Valtaosa alkoholivyyhtiin osallisista on alle 20-vuotiaita, ja nuorimmat vain 13-vuotiaita.
Esitutkinnassa on tullut ilmi muutamia törkeitä alkoholirikoksia, 70 alkoholirikosta sekä satoja alkoholin käyttö- tai hallussapitorikoksia. Liigan sisällä on liikkunut pääasiassa keskiolutta ja jonkin verran viiniä ja väkeviä. Kiljun mahdollisuutta ei ole kuitenkaan suljettu pois.
”Pääasiassa nuoret ovat käyttäneet keskiolutta ja siideriä kotibileissä tai nyt kesän tullen uimarannalla”, tutkinnanjohtaja komisario Palmu kommentoi ja tuprauttaa sikariaan. ”Täysi-ikäiset pääepäillyt ovat myös käyttäneet viinaa, kuten kossua, ja heitä epäillään törkeästä alkoholirikoksesta.”
Enemmistö epäillyistä on Palmun mukaan ihan tavallisia nuoria hyvistä perheistä, joissa äänestetään kokoomusta, ajetaan farmariautolla ja käydään joulukirkossa.
Pikkukaupungin
idylli järkkyy
Lehden toimittajan tavoittamat paikalliset nuoret kertovat kokemuksistaan hyvin avoimesti.
”Kyllä näin pienellä kylällä kaikki tietävät, kuka juo kaljaa lauantai-iltana saunan jälkeen ja mistä kaupoista sitä voi ostaa. Parhaimmillaan täällä on aikuisia ihan vitun päissään keskellä viikkoakin”, sanoo 17-vuotias Jaakko.
Poliisin saamien tietojen mukaan osa alkoholista on tuotu Mänttä-Vilppulaan Virosta. Alkoholidiilerit ajavat farmariauton kanssa Viroon ja tuovat sieltä tutuilleen muutaman laatikon olutta. He ovat yleensä aivan tavallisia perheenisiä, eivätkä pääse juuri tienaamaan tällä bisneksellä.
Varsinainen ongelma Mänttä-Vilppulassa on järjestelmällinen alkoholin myynti, jonka edessä poliisi on voimaton.
”Useampi yritys myy täällä alkoholia järjestelmällisesti. Se on valtiolle ja näille kaupoille valtava bisnes. Kun alkoholia myydään valtiojohtoisesti valtavalla verolla, me emme voi sille mitään. Sitten tulee näitä surullisia paljastuksia”, Palmu päättää lausuntonsa.
Paikallinen terveysviranomainen on hyvin huolestunut tapahtuneesta.
”Keskiolut ja siideri ovat niin kutsuttuja porttialkoholeja. Jos niiden käyttämisen aloittaa 13-vuotiaana, voi olla varma, että viimeistään ammattikoulussa tai lukiossa mukaan tulevat kovemmat viinat”, kommentoi päihdetyöntekijä Armas tapahtunutta terassilta.
Anonyymiksi jäävä kristillisdemokraattien kaupunginvaltuutettu pitää puolestaan alkoholinkäyttöä arvoliberaalien provokaationa valtakulttuuria vastaan.
(Jutun kansalaistoimitti Oskari Heino.)

(SISÄINEN MAAILMA) Perinteiseen suomalaiseen arvomaailmaan ei kuulu anteeksipyytäminen, linjaa kristillisdemokraattinen puolue uudessa linjauksessaan. Puolueen puheenjohtaja [search]Päivi Räsänen[/search] muistuttaa, että ns. suvaitsevaiset arvoliberaalit usein virheellisesti kuvittelevat, että ajattelemattomia tai loukkaavia lausuntoja esittäneen henkilön pitäisi ilmaista olevansa pahoillaan aiheuttamastaan mielipahasta.
Se ei kuitenkaan ole koskaan kuulunut hyviin tapoihin, eikä Raamattukaan siihen velvoita, jos siitä revitään irti parisataa sopivasti valikoitua liuskaa, puoluejohto painottaa.
”Meillä kotona ainakin on pienestä asti opetettu, että tekipä tai sanoipa mitä hyvänsä, anteeksi ei pidä missään nimessä pyytää. Perinteisten arvojen mukaista on ensin kiistää ja valittaa tulleensa väärinymmärretyksi. Ja jos se ei toimi, pitää todeta oman sananvapautensa olevan uhattuna”, Räsänen valistaa.
Myös puolueen viestintäpäällikkö [search]Asmo Maanselkä[/search] kertoo noudattaneensa samaa linjaa jo vuosisatojen ajan.
Perinteisiin suomalaisiin arvoihin eivät puoluejohdon linjausten mukaan kuulu myöskään luetun ymmärtäminen ja itseironian taju.
”Ovatko asialliset argumentit loppuneet, kun väittelyä käydään omassa päässä keksittyjä väitteitä ja tulkintoja vastaan?” Räsänen havainnollistaa ilmeenkään värähtämättä.

(SELKÄMAA) Suurimmalla osalla suomalaisista ei ole minkäänlaista mielipidettä eikä kiinnostusta muodostaa sellaista esimerkiksi sukupuolineutraalista avioliittolaista, kertoo Lehden muka teettämä mielipidemittaus.
Peräti 85 prosenttia vastaajista katsoi, että ”mitä vittua sitten jos tulee sukupuolineutraali avioliittolaki, mitä helvettiä sillä mulle pitäs olla väliä hä?” tai ”paljonpa se asia mulle loppupeleissä kuuluu, aivan sama, senkun”.
Noin kolmisen prosenttia puolestaan äänesti kristillisdemokraatteja, mitä joissain piireissä pidetään jostain syystä enemmistönä, vaikka luku on oikeastaan aika tosi pieni.
Mielipide usein tarpeeton
Asiantuntijoiden mukaan tulokset kertovat myönteistä kieltään suomalaisten asenne- ja arvomaailmasta.
”Aivan liian usein gallupeissa, mediassa ja poliittisissa piireissä halutaan luoda käsitystä, että jokaisella ihmisellä on ja pitäisi olla jokin erittäin selkeä mielipide kaikista mahdollisista asioista. Vaikka todellisuudessa monet näistä kysymyksistä ovat tavallisen ihmisen kannalta, tieteellisesti ilmaistuna, yks hevon vitun hailee”, kertoo tutkimusjohtaja Rosvo-Roope.
”Näin syntyy virheellinen käsitys siitä, että nämä kysymykset olisivat jotenkin erityisen relevantteja ja tärkeitä, vaikka useimmilla niistä ei ole, kuten tutkimuskielessä sanotaan, ns. paskankaan väliä suurimmalle osalle väestöstä”, Roope jatkaa.
Hän ehdottaakin, että gallupeihin pitäisi tavanomaisten kyllä/ei/eos-vaihtoehtojen rinnalle luoda oma vitun sama -kategoriansa väärien yleistysten välttämiseksi.

(PERUNAKELLARI) SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen (Kesk.) on tyrmistynyt oululaisen Riihi-säätiön lakkauttamisesta. Puoluetta lähellä toimiva ja sille tiettävästi varoja kanavoinut säätiö tuomittiin lakkautettavaksi jatkuvien väärinkäytösten vuoksi. Urpilainen ei voinut torstai-iltana oikeuden päätöstä ymmärtää. Eikä hyväksynyt sitä, vaikka sen viimein perjantaina suunnilleen ymmärsikin.
”SDP:n politiikan johtoajatus on, kuten sanottu, maassa maan tavalla tai maasta pois. Maan tapa vaatii toisinaan rohkeita miehiä, jotka uskaltavat siirtää syrjään itseään ja kaverien puoluetta varten vähän yhteiskunnan tukien varassa hankittua täppää. En ymmärrä, miten tämän lausuminen voi olla tuomittavaa.”
Vuokrataloja omistava, yleishyödyllisen yhdistyksen etuja nauttinut Riihi-säätiö muun muassa helpotti viranomaisten työskentelyä jättämällä tarpeettomat kuitit ja pöytäkirjat tekemättä monista varainsiirroista. Varat tuppasivat viime kädessä siirtymään lähinnä säätiön perustajalle. Säätiön entinen puheenjohtaja myös tuomittiin vast´ikään paristakymmenestä kavalluksesta ja petoksesta.
”Miten voi selvemmin enää maan tapaa noudattaa? SDP on tällaista toimintaa pyrkinyt kaikin tavoin tukemaan, ja aikoo myös jatkossa isänmaallisesti vaieta kaikista yhteyksistään säätiöön ja sen taustatoimijoihin”, Urpilainen korostaa.