(BSOD) Poliisin tietojärjestelmäuudistuksen takia kaikki viranomaistoiminta hoidetaan tulevaisuudessa VR:n lippukaupan avulla. Uuden järjestelmän toimittaa Tieto, jonka mukaan eri alojen tietojärjestelmiä yhdistämällä saavutetaan merkittäviä kustannussäästöjä. Lisäksi säästöjä tulee siitä, että vekotin ei toimi koskaan, joten käyttäjät eivät hukkaa aikaa sen kanssa tappelemiseen.
”Tämä on merkittävä edistysaskel poliisin tietohallinnossa, jossa on aiemmin lähdetty siitä, että työt pitää saada tehtyä. Uusi järjestelmä vähentää poliisien stressitasoa, koska he voivat olla varmoja siitä, että kaikki on aina totaalisen jumissa”, kommentoi vanhempi integraattorivastaava Nasalis Larvatus-Pitkänen.
Jatkossa poliisin uudella järjestelmällä pystyy tulostamaan sakkolappuja, joissa hyödynnetään dynaamista hinnoittelua. Toiminnallisuus tulee käyttöön vuonna 2013, jolloin valmistusmisarviota lykätään kahdella vuodella, jonka jälkeen vuonna 2018 todetaan, että ei sillä mitään sakkoja pysty kirjaamaan, mutta hyvin on pysynyt lämpimänä helmikuussakin, kun nostaa jalat serverin päälle töihin tullessaan.
Kategoria: Kotimaa
Kotimaan uutiset
(SIVU KAKSI) Maakuntalehtien päätoimittajien rauhallisena alkanut mielenosoitus riistäytyi käsistä, kun sotilaspassien lisäksi poltettiin myös siltarummut, rintaliivit ja lomat. Ajatus yhteisestä mielenilmauksesta syntyi, kun Karjalaisen päätoimittaja ja reservin yliluutnantti Pasi Koivumaa kertoi julkisesti harkitsevansa vakavasti sotilaspassinsa palauttamista.
”No me sitten päätettiin lähteä mukaan, mutta vahingossa luin että ’sotilaspassin polttaminen’ ja siitä se sitten karkasi käsistä”, rovion edessä seisova nimetön maakuntalehden päätoimittaja kertoo.
Sotilaspasseista palo levisi siltarumpuihin, jonka jälkeen sytytettiin rintaliivit ja poltettiin lomat. Tässä vaiheessa meno oli jo niin riehakas, että pian päätoimittajat huomasivat polttavansa marihuanaa Hotelli Hanhen pihalla.
Vahvistamattomien tietojen mukaan matkalla Lapinjärvelle nähtiin myös, miten hirvi paloi poroksi.

(FORUM) Paikallinen mies Tero Tinrintin loukkaantui internetissä tänään aamupäivällä. Sanomalehden nettisivuilta juttua kirjain kirjaimelta tavannut Tinrintin loukkaantui ymmärrettyään, että artikkelissa sanottiin jotain, josta joku saattaisi olla eri mieltä. Varmuuden vuoksi Tinrintin ei kuitenkaan kysynyt asiasta keneltäkään muulta, vaan loukkaantui heidän puolestaan.
”Koin täyttäväni kansalaisvelvollisuuteni. Mitä siitäkin tulisi, jos tässä maassa jouduttaisiin puhumaan asioista sen sijaan, että joku polttaa päreensä toisten puolesta?” hän kertoi.
Kyseessä on Tinrintinin 27. loukkaantuminen. Aiemmilla kerroilla hän on loukkaantunut muun muassa Mannerheimin, sotaveteraanien, presidentin, missien, kansanedustajien, eläkeläisten, lasten, vammaisten, piispojen, nuorten, työttömien, rumien, karppaajien, lihavien, pienten pörröisten nisäkkäiden, suomalaisten, Nina Mikkosen, koululaisten, yksityisautoilijoiden, turkistarhaajien, heteropariskuntien ja käyrien kurkkujen puolesta.
Viranomaiset pitävät todennäköisenä, että loukkaantuminen jatkuu ainakin huomiseen saakka, jolloin molemmat iltapäivälehdet aikovat käyttää kansiotsikkoa ”KANSA RAIVOSTUI” ja siteerata sisäsivuilla ainakin kolmea nimimerkillä internetiin kirjoittelevaa vatipäätä, joista yksi on Usko Tyykkä.
Kategoriat
Lusija-neidoksi valittiin yllätysnimi
(VENKULA) Vuoden Lusija-neito on jälleen valittu. Tänä vuonna valopään tittelin lunasti lukioruotsia kelvollisesti taitava Anne-Lee Fugantiina Hour (nimi varmaan muunnettu), joka on eri syistä istunut kiven sisässä suurimman osan vankeinhoitovuotta.
”No, moni on kakku on päältä kaunis,” vähättelee Vuoden Lusija valintaansa Lehdelle, joka tavoitti Anne-Leen juhlimasta itsenäisyyspäivää Hämeen linnassa.
Vuoden Lusijan valitsi perinteisesti Vaasan hovioikeus (ratkaisuäänin 4-1). Voitto lohkesi tänä vuonna manipulointi- ja syyttömyysvakuuttelutaidoilla sekä taitavasti suoritetulla todisteiden hävittämisellä, joilla tuomio pieneni oleellisesti.
Viehättävän Anne-Leen vangitseva olemus kertoo, että hän on kyennyt raa’asti hurmaamaan lautamiehet.

(PRETORIA) Suomalaisia viime kuukaudet puhuttanut ruokasota terveellisistä ravintotottumuksista on päättynyt. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on uudelleennimennyt perinteisen virallisen ravintosuosituksensa karppaamiseksi. Samalla THL kehottaa kutsumaan kaikkia muitakin dieettejä sekä ruokavalioita karppaamiseksi ”koska ei tässä vittu jaksa enää sitä loputonta lässytystä saatana”.
Itse ravintosuositusten sisältöön ei ole puututtu millään tavalla, koska asiantuntijat ovat havainneet, että sisältökysymysten vaikutus ihmisten käyttäytymiseen on varsin mitätön verrattuna siihen että saa sanoa olevansa vähän parempi ihminen kuin muut. Jatkossa jokainen suomalainen voi tehdä niin riippumatta siitä mitä syö.
”Nyt kun kaikkia mahdollisia ruokavalioita kutsutaan karppaamiseksi, jokainen voi tuntea olevansa terve ja trendikäs ja saada omatuntonsa puhtaaksi odotellessaan sepelvaltimotautia”, selittää THL:n suurmufti Leipuri Hiiva.
Viranomaiset uskovat, että karppaus yhdistää suomalaiset taas tiiviiksi yhtenäiseksi kansakunnaksi ja kohentaa huomattavasti maamme kansainvälistä kilpailukykyä.

(YPÄJÄ-LOIMAA) Paikallinen mies Perho Littoinen on yrittänyt tavoitella viime viikot [search term=”Hannu Karpo”]Hannu Karpoa[/search], koska hänellä olisi asiaa. Toistaiseksi haku on ollut hedelmätön, mutta Littoinen ei aio antaa periksi.
”Naapurin ukko on pitänyt läpiruostunutta Transportteria meidän pihatien edessä poikittain silkkaa vittumaisuuttaan kohta kolmatta vuotta. Panee vihaksi, kun kunnalla eivät ota vakavissaan”, Littoinen sanoi.
Paikallinen mies toivoo Karpon sijainnista tietävien ottaisivat häneen yhteyttä ja kertovan, että asiaa olisi.
”Kerroinko jo siitä, kun oltiin hirvimettällä ja sama naapurin paska ruili jumalauta ensin vaikka minä olin ihan hollilla? Vittumaisuuttaan teki sen, se on jämpti”, lisää Littoinen vielä.
(HOLLOLA) Idealisoitu näkemys kokoomuksen Sauli Niinistöstä on yhä selvä ykkössuosikki Suomen seuraavaksi presidentiksi, selviää Lehden naapurin Jaskalla teettämästä mielipidemittauksesta.
Ideaali Niinistöstä keräisi ensimmäisellä vaalikierroksella liki puolet äänistä ja päihittäisi toisella kierroksella vastustajansa selkein luvuin. Ideaali-Niinistön varjoon jäisivät niin reaalinen Sauli Niinistö, inhoreaalinen Paavo Väyrynen kuin relativistinen Timo Soinikin.
Gallupin mukaan idealisoidun Niinistön vahvuuksiksi arvioidaan kaikki ne hyvät ominaisuudet, joita äänestäjät arvostavat presidentissä. Häntä pidetään suoranaisena ihanne-ehdokkaana. Idealisoitu Niinistö on pitänyt kärkipaikkaa myös muiden suurten medioiden teettämissä mittauksissa.
”Mihin vittuun mun rahat on menny eilen, ja oottekste nähnyt mun puhelinta missään?” analysoi Jaska galluptulosta.

(YPÄJÄ) Keski-Suomessa asuva Eräs Sotaveteraani toivoo, että perussuomalaisten kansanedustaja Pentti Oinonen (ps.) nousisi välillä pois hänen selästään.
Erään Sotaveteraanin mukaan Oinonen on ratsastanut hänellä jo useita vuosia, muun muassa julkisuuteen ja eduskuntaan. Vaikka leikki aluksi tuntui ihan mukavalta ja Pentin riemunkiljahdukset lämmittivät mieltä, on se viime aikoina aiheuttanut kiputiloja ristiselkään sekä vasempaan polvilumpioon, joka jäi keväällä 1944 Ihantalaan.
Pentti on tuonut hänen selkäänsä reuhtomaan myös useita leikkitovereitaan, mikä on lisännyt taakkaa rajusti.
Viimeksi keskiviikkona Oinonen ratsasti Eräällä Sotaveteraanilla Linnan juhlista käytävään keskusteluun, jonka kutsuminen keskusteluksi on aika huvittava ajatus.
”No homo!” muistuttaa Oinonen ja upottaa kannuksensa tiiviisti ratsunsa kylkiin.

(TCP/IP) Nollakakkoseksi itsensä esittelevä ryhmä on julkaissut satojentuhansien, ellei miljoonien, suomalaisten yksityishenkilöiden ja yritysten puhelinnumeroita internetissä sekä paperisina luetteloina. Erityisen törkeäksi teon tekee se, että ryhmittymä on uhannut jakaa luettelon jokaiseen kotitalouteen kahtena kappaleena.
Numeroiden alkuperä ei ole tiedossa, mutta niiden epäillään vuotaneen teleoperaattoreilta. Nollakakkonen-ryhmän edustaja Frank Eniro myöntää, että julkaistuilla tiedoilla on tarkoitus tienata.
”Tarkoituksemme on houkutella tirkistelynhaluisia ihmisiä soittamaan maksulliseen palvelunumeroomme, josta annamme ihmisten numeroita”, Eniro kertoo.
Viranomaisten mukaan syytä huoleen ei ole, mutta kaikkien kannattaa vaihtaa puhelinnumeronsa ja pitää se jatkossa vain omana tietonaan.
Päivystävät tietoturva-asiantuntijat Petteri Hyppönen ja Mikko Järvinen muistuttavat, ettei pelkällä puhelinumerolla voida aiheuttaa kovin suurta vahinkoa. Numeroiden hyödyntämiseen tarvitaan myös puhelinlaite.
Asiantuntijat kehoittavatkin säilyttämään puhelinta ja numeron sisältävää SIM-korttia aina erillään toisistaan.
(Jutun kansalaistoimitti [search term=”kansalaistoimitti Nymous”]Nymous[/search].)

Katso myös shokkikuvat!!! ”Oli koko ajan sellainen tunne, ettei mies kusetakaan minua.” Oletko ollut tekemisissä epäillyn valehuijarin kanssa? Ota yhteyttä!
(VOIHELVETTI) Tornion poliisi jätti eilen aamulla pidättämättä miehen, jonka epäillään jättäneen huijaamatta kymmeniä torniolaisia.
Tapauksen vakavuuden vuoksi poliisi on antanut miehen nimen julkisuuteen. ”Luigina” tunnettu torniolainen liikemies, oikealta nimeltään Paavali Hesekiel Päiväntasaaja, on yleensä juotettavista lähteistä saatujen tietojen mukaan mm. myynyt käytettyjä autoja niiiden oikealla hinnalla. Autojen matkamittareita ei ole ollut viritelty ja huoltokirjatkin ovat olleet kaikin puolin kunnossa. Lehden tietojen mukaan kauppahinta sisältänyt myös talvirenkaat.
”Epäilykseni heräsivät, kun huomasin, että 10.000 km jälkeen auto kulki kuin enkeli. Mitään ei ollut mennyt paskaksi, ei vuotanut öljyt eivätkä muutkaan nesteet, saatana”, puhisee eräs nimettömänä esiintyvä huijaamatta jäänyt mieshenkilö.
”Tarkasti menopelin moneen kertaan, enkä löytänyt, jumalauta, mitään huomautettavaa siitä. Yöunet siinä meni ja sain paniikkihäiriön. Aion kyllä viedä lääkärilaskun valehuijarille, saatana”, jatkoi nimettömänä esiintyvä mieshenkilö puhinaansa.
Poliisin mukaan uhreja saattaa olla useita.