Kategoriat
Kansalaisjournalismi Kotimaa

Törkeä ja laaja eläinten kidutus paljastunut Suomessa

(VALIO) Suomen Eläintensuojelujärjestö on julkistanut suomalaisissa maidontuotantolaitoksissa salaa kuvattua materiaalia. Videoilla näkyy törkeää eläinten kidutusta ja hyväksikäyttöä. Järjestön mielestä video todistaa, että kidutus on Suomessakin systemaattista ja tahallista.
Erityistä kohua ovat aiheuttaneet videolla näkyvät tilanteet, joissa maitohappobakteereita pakotetaan tekemään maidosta viiliä tai piimää. Eräässä sammiossa olevassa maitolietteessä bakteereita pidettiin epäinhimillisissä olosuhteissa jopa kuukausia tavoitteena saada aikaiseksi Emmental-juustoa.
Suomen Eläintensuojelujärjestön puheenjohtaja Erkki Itu pyörittelee järkyttyneenä kädessään juustopalasta.
”Maitohappobakteereiden epätoivoinen taistelu on tallentunut irvokkaasti tähän juustoon. Nämä reiät palaavat painajaisiini joka yö”, kertoo Itu kyyneleitä pyyhkien.
Maitotuottajien yhdistyksen varapuheenjohtaja Pekka Kerma katselee videota epäillen.
”En usko, että tällainen toiminta on kovinkaan laajalle levinnyttä. Nämä tapaukset ovat selvästi poikkeuksia”, sanoo Kerma naama peruslukemilla.
Sisäministeri Yrjö-Kalevi Orwell lupaa asiaan muutoksia.
”Kyllä periaatteena pitää olla, ettei yksikään olio kärsi turhaan Suomessa.”
Eduskunnassa on viikon päästä esillä lakiesitys, joka pakottaisi maitotuottajat parantamaan maitohappobakteereiden oloja. Lain vaatimuksiin kuuluu, että bakteerit säilöttäisiin tilavissa petrimaljoissa, joissa ne voisivat käyskennellä keskenään ja uiskennella keittoliuoksessa. Työsammioihin pitäisi lisäksi asentaa riittävä ilmanvaihto ja valaistus, eikä sammioissa saisi pitää bakteereita kuutta tuntia pidempään yhtä mittaa.
”Myös maitohappobakteereiden lopettamiseen tulee kiinnittää huomiota. Tässä voitaisiin siirtyä samaan suuntaan kuin karjataloudessakin, eli voimakas sähköshokki anukseen”, lisää kermaa kahviinsa kaatava ministeri Orwell.
(Jutun kansalaistoimitti Bubababa.)

Kategoriat
Kansalaisjournalismi Kotimaa

Työpaikan ilmapiirillä on suuri vaikutus peniksen pituuteen

Elinkeinoelämän keskusliiton Työterveyslaitoksella teettämän tutkimuksen mukaan työpaikan ilmapiirillä on huomattavasti aiemmin luultua suurempi vaikutus miehen peniksen pituuteen.
Parhaaseen työilmapiiriluokkaan kuuluneiden pk-yritysten työntekijöiden penikset olivat maaliskuusta huhtikuuhun erektiossa keskimäärin neljä senttimetriä pidempiä kuin kaikkein heikoimman työilmapiirin omaavissa yrityksissä.
Toimihenkilöillä ero parhaan ja heikoimman luokan välillä oli vieläkin suurempi, peräti seitsemän senttimetriä.
Työterveyslaitoksen tiedotussihteeri Sirkka Vähä-Keskisalon mukaan työpaikan sosiaalinen ja psykologinen pääoma saattavat olla organisaation ja ihmisen tulevaisuuden tärkeimpiä menestystekijöitä, jotka edistävät myös taantumasta selviämistä.
”Jos työpaikalla ei ole ihmisten välistä luottamusta, auttamisen halua, vastavuoroisuutta ja suvaitsevaisuutta, työyhteisö voi huonosti ja ihminen vielä huonommin. Penis saattaa yhden kalenterikuukauden aikana pienentyä jopa puoli senttimetriä.”
Tutkimuksen mukaan työyhteisöissä, joissa sosiaalinen pääoma on vähäistä, peniksen pienentymisen riski on 1,3-kertainen keskimääräiseen verrattuna ja erektion heikentymisen riski noin 20–50 prosenttia. Ihmisen, jolla on vähän sosiaalista pääomaa, riski saada pieni penis on peräti 1,8-kertainen.
”Lama vie helposti toiveikkuuden. Toisaalta se myös antaa mahdollisuuden aktivoida kaikki voimat ratkaisuihin. Normaalioloissa pitäydymme helposti vanhoihin kaavoihin”, Vähä-Keskisalo jatkaa.
Sirkka Vähä-Keskisalo muistuttaa, että penisten pidentämiseksi ja erektion voimistamiseksi on nyt käytävä käsiksi työpaikan psykososiaalisiin tekijöihin: työn tekemisen pelisääntöihin, johtamiseen ja työyhteisötaitoihin – muistaen, että jokainen on vastuussa omasta ja elämänkumppaninsa hyvinvoinnista.
(Jutun kansalaistoimitti Vintero Apunen.)

Kategoriat
Kansalaisjournalismi Kotimaa Muut lehdet

Hesarissa jo 10000 citykani-juttua

(HELSINKI) Helsingin Sanomissa on ilmestynyt arviolta jo noin 10000 juttua citykaneista. Tämän vuoksi Sanomatalon läheisyyteen on laitettu ansoja kanitoimittajille. Helsingissä kiertää myös kaupungin palkkaamia metsästäjiä, jotka harventavat kantaa äänenvaimentimilla varustetuilla kivääreillä.
“Muutaman olen jo saanut, ja lihaakin ollaan vaimon kanssa syöty. Ihan hyvää se on”, kertoo riistanhoitaja Niilo Postimies.
Kanijutut ovat kiusallisia Hesarille, sillä ne syövät lehden taloudellista runkoa. Pahimmassa tapauksessa joku kaunis kevät lehtiä ei enää tule. Tämä huomio kirvoitti lehdessä myös pääkirjoituksen otsikolla “Vain laadukas sisältö auttaa lehdet taantuman ylitse”.
(Jutun kansalaistoimitti tatu.)

Kategoriat
Kansalaisjournalismi Urheilu

Ahosen paluu innoitti muitakin vanhoja pieruja

(TAMPERE/HELSINKI). Kuningaskingi Janne Ahosen perheen päätös palata mäkihypyn huipulle on aloittanut legendaaristen suomalaisurheilijoiden joukkomarssin takaisin parrasvaloihin.
Vain päivä Ahosen ilmoituksen jälkeen tulevia mitalikahveja juotiin Tampere-talossa ja Tullinpuomin Shellillä. Kyllä vain, Timo Jutila palaa Tapparan ja Leijonien paitaan (kokoa 8XL).
”Luulin, et yli 30-vuotiaat ei saa urheilla kuin nakke naulaan ja ylämummo naps näin”, nauratti Jutila toimittajalaumaa ja Kalervo Kummolaa Tampere-talossa. Juti väitti laihtuneensa yli 40 kiloa pelkästään jättämällä ruokavaliostaan pois valaanrasvan, kokonaiset kalkkunat ja raakamallaksen.
Samaan aikaan Tullinpuomin Shellin ihmeteltiin, minne minikarjalanpiirakat katosivat. Shellillä tiedotettiin peräti kahden (2) suomalaisen yleisurheilusuuruuden paluusta. 111-vuotias Paavo Nurmi ja rajavartija Seppo Räty aikovat hekin hypätä Suomen ulos lamasta. Tai jotain.
”Paikat jäykkinä, ei kauan”, murisi Nurmi. Helsingin-tilaisuudessa kaikkia nauratti ihan kauheasti, kun SUL:n tiedottaja Anna Munkaikkikestää yritti pukea pelkkiin pronssisiin pikkushortseihin verhoutuneelle Pavelle sponsoripaitaa päälle.
Saksan jalkapallomaajoukkueen pelipaitaan pukeutunut Räty söi kaikki minikarjalanpiirakat ja näytteli valokuvaajille kansainvälisiä käsimerkkejä (mm. ”Onkimani kala oli suurin piirtein näin pitkä” ja ”Meteoriitti laskeutui tuohon.”).
(Jutun kansalaistoimitti Jan Jerkkoff.)

Kategoriat
Kansalaisjournalismi Seksivau

Essi Pöystin isä kruunattiin miss Suomen isäksi

(SODE) Suomen armeijan missikeisarimajuri Timo T.A. Mikkonen antoi siunauksensa Essi Pöystin isän valinnalle miss Suomen isäksi.
”Aika näyttää, miten hän selviää”, totesi Mikkonen saatellessaan Pöystin isää taksiin miesten poistuessa Kadettikoulun maanantai-iltapäivän ryyppäjäisistä ihan vitun kännissä.
Tietojemme mukaan Mikkosta ei oltu kutsuttu tilaisuuteen, eikä paikalla ollut myöskään ketään muuta everstiluutnanttia matalampiarvoista upseeria, joten tapahtuman keskeinen teema olikin yleinen Timo T.A. Mikkosen runnuttaminen everstismiesten toimesta.
”Hänellä on hyvät mahdollisuudet pärjätä”, jatkoi Mikkonen, muttei ehtinyt sanomaan enempää ennen kuin joutui taaksepoistutetuksi kuudennenkymmenennenneljännen kerran.
(Jutun kansalaistoimitti Michel Elin.)

Kategoriat
Kansalaisjournalismi Kotimaa

Joka koululle tulossa oma miimikkopoliisi

(MONTMARTE) Jokainen Suomen koulu saa vielä tämän kevään aikana oman miimikkopoliisin. Kansallisteatterin ylijohto on lähettänyt asiaa koskevan ohjeistuksen poliisilaitoksille viime kuussa, kertoo tiistain Happoradio -yhtyeen uutiskirje.
Miimikkopoliisijärjestelmän tarkoituksena on lisätä koulujen ja teatterilaitoksen välistä yhteistyötä. Elehdintätehtävien ja Mandraken hypnoottisten eleiden lisäksi miimikkopoliisi voisi esimerkiksi seuraavien koulusurmien sattuessa näytellä olevansa hämmästynyt ja näkymättömän lasikuvun sisällä.

(Jutun kansalaistoimitti Kytölän Karpaasi.)

Kategoriat
Kansalaisjournalismi Ulkomaat

Bruce Springsteenin konsertin lipunmyynti kaatoi Islannin hallituksen

(SIGUR ROS) Islannin hallitus kaatui kovan kysynnän vuoksi maanantaiaamuna, kun Bruce Springsteen & The E Street Bandin konserttiliput tulivat myyntiin. Islannin pääministeri Njal Haarde ilmoitti jättävänsä eropyyntönsä vielä tänään. Uudet parlamenttivaalit on tarkoitus järjestää toukokuussa.
“Olen todella pahoillani, että tämä hallitus ei voinut jatkaa. Itse olen enemmän Dimmu Borgirin miehiä”, Gaarde totesi.
(Jutun kansalaistoimitti Joukko huolestuneita perheenisiä.)

Kategoriat
Kansalaisjournalismi Kotimaa

Vaihdelaatikkovika jumiutti noin 70 ihmistä rullaportaisiin

(HELLSINKI) Tavaratalo Stockmannilla rullaportaiden jumiutuminen jätti noin 70-80 ihmistä portaisiin. Miesten osaston rullaportaat jumiutuivat paikoilleen perjantaina noin kello 15.
”Portaat jäivät jumiin vaihdelaatikkovian vuoksi”, kertoo tavaratalon tiedustelutoiminnan johtaja Sokos Anttila. Hänen mukaansa näin isoa evakuointia ei Stockalla ole aiemmin täytynyt tehdä.
Pelastuslaitos auttoi ihmisiä yksitellen alas, mutta osa ihmisistä joutui odottamaan portaissa toista tuntia.
Terveydenhoitohenkilökunta tarkastaa parhaillaan portailta alas autettuja ihmisiä. Kenenkään ei tiedetä loukkaantuneen vakavasti. Pelastetuille on toimitettu huopia (Casa, kanta-asiakasetuna vain €20,-) ja kuumaa juotavaa (Reilun kaupan luomuespresso, kympin pintaan ja rapiat päälle).
(Jutun kansalaistoimitti Joukko huolestuneita perheenisiä.)

Kategoriat
Kansalaisjournalismi Ulkomaat

Raketteja saa ampua vasta kuudelta

(NEW YORK) YK:n pääsihteeri Ban Ki-Moon muistuttaa Israelin armeijaa, että rakettien ampuminen Gazan alueelle on sallittua vasta kello 18:n jälkeen.
“Rakettien pauke saattaa säikyttää palestiinalaisalueen kotieläimiä, joten ihan naapurisovun kannalta olisi hyvä, jos ammuttaisiin vain lain säätämän ajanjakson aikana”, kommentoi Ki-Moon tuoreeltaan Israelin aikeita juhlistaa uuttavuotta.
Suomen turvallisuuskeskus kehoittaakin palestiinalaisalueen asukkaita varautumaan alueella tapahtuviin Israelin uudenvuodenbileisiin ainakin suojalaiseilla. Lisäksi israelilaisia muistetaan ampumaan raketteja selvin päin, ettei satu vahinkoja.
(Jutun kansalaistoimitti Toveri Sininen.)

Kategoriat
Kansalaisjournalismi Ulkomaat

Suomalainen loukkaantui Mumbaissa

(MUMBAI) Yksi suomalainen on ulkoministeriön tiedotteen mukaan loukkaantunut Mumbaissa, Intiassa. Vöyriläinen Taavetti Urmas Risti oli matkalla lentokentältä hotellille, kun taksinkuljettaja sanoi, että “tätä kautta ei nyt päästä kun tuolla on ollut räjähdys ja siellä on yli sata kuollutta. Pitää kiertää ja siinä menee ainakin vartti lisää. Niin ja tietysti maksaa jotain 100 rupiaa enemmän”.
Risti loukkaantui välikohtauksessa niin, ettei sanonut loppumatkana mitään. Hän myös kieltäytyi maksamasta ylimääräistä 100 rupiaa (1,59€), koska alunperin oli sovittu 800 rupiasta (12,71€) ja “in Finland we have this thing called reilu meininki”.
Häneen yhteydessä olleiden omaisten mukaan Ristin tila on nyt vakaa. Finnair aikoo edelleen lentää vuoronsa Mumbaihin normaalisti.
(Jutun kansalaistoimitti Kaatuva puu.)