
Photo Credit: Ville Oksanen
(EDUSKUNTA) Lakivaliokunnan puheenjohtaja
Anne Holmlund (kok) on ilmoittanut, ettei hän aio räpäyttää silmiään tällä hallituskaudella, koska asiaa ei ole kirjattu hallitusohjelmaan. Lakivaliokunnan puheenjohtajana toimiva Holmlund pitää toimintaansa johdonmukaisena, sillä hän torjui samalla argumentilla myös tasa-arvoisen avioliittolain käsittelyn.
”Ne ovat molemmat työläitä, monimutkaisia asioita, joilta puuttuu laaja yhteiskunnallinen keskustelu ja joita ei ole määritelty hallitusohjelmasta”, Holmlund sanoo ja pudottaa 3 millilitraa Oxyalia molempiin silmiinsä.
Kansanedustaja Holmlund on pitänyt silmänsä auki viime kesäkuusta, jolloin Kataisen hallitus aloitti toimintansa. Hallitusneuvottelut kestivät poikkeuksellisen pitkään, mikä on asiantuntijoiden mukaan todennäköisin syy sille, että hallitusohjelmaan ei muistettu kirjata mitään ulvilalaisten parlamentaarikoiden silmien räpäyttelystä. Holmlund pitää nykyistä järjestelyä toimivana eikä keksi päteviä syitä käydä muuttamaan sitä.
”Anteeksi mutta voisiko haastattelu päättyä, minulla vähän päätä särkee?” Holmlund sanoo ja tiputtaa silmiinsä 5 millilitraa Visineä.