Kategoriat
Kotimaa

Nostalgikkojen vuosijuhlilla oli viimeksi parempi meno

Creative Commons License daspunkt
(LIPERI) Suomen nostalgikot ry:n vuosijuhlilla oli tänä vuonna hiljaista. Kaikki osallistujat olivat yhtä mieltä siitä, että viime vuoden juhlat olivat todella paljon paremmat, vaikka eivät kaksisia olleet nekään.
”Viimeiset hyvät vuosijuhlat olivat 1984 Ypäjällä. Siitä eteenpäin on tultu jyrkkää alamäkeä”, yhdistyksen puheenjohtaja Heikki Eijaksa sanoi.
Osa paikallaolijoista arvioi tilannetta vieläkin jyrkemmin.
”Jos minulta kysytään, niin kamalaa paskaahan nämä on olleet jo vuosikaupalla”, kommentoi närpiöläinen Jaana Syvä-Huokaus.
”Aivan rehellisesti sanottuna kyllä ensimmäiset vuosijuhlat 1967 olivat jo aivan ala-arvoiset”, alusta asti mukana ollut Tero Kermaleivos totesi.

Kategoriat
Kotimaa

Homot pilasivat paikallisen heteron liiton

Looking out
(TÖRNÄVÄ) Paikallisen heteromiehen Veikko Prolapsin avioliitto ajautui vakaviin ongelmiin homojen takia. Vahinkoraskauden ollessa kahdeksannella kuulla solmittu liitto alkoi rakoilla pahasti sen jälkeen, kun Prolapsi sai kuulla homojen olemassaolosta.
”Olin ihan rauhassa nussimassa naapurin Raijaa, kun yhtäkkiä ymmärsin, että toiset haluaa olla sillai saman sukupuolen edustajien kanssa”, Prolapsi kertoo.
Hän huokaisee syvään ja jatkaa: ”Se iski kuin salama kirkkaalta taivaalta. Mikään ei ollut sen jälkeen ennallaan, joten hoidin panohommat loppuun ja lähdin kotiin juomaan viinaa.”
Trauma oli syvä. Prolapsi teki pitkää päivää töissä seitsemänä päivänä viikossa. Hän saattoi lähteä toimistolle ennen auringonnousua ja palasi kotiin 12–14 tuntia myöhemmin, kuten oli tehnyt koko avioliittonsa ajan. Mielessä pyöri vain yksi asia.
”Kyllä selvää on, että homoja ilman ei olisi käynyt niin”, Prolapsi sanoo.
Asia vaivasi häntä niin paljon, että hän unohti noutaa lapset tarhasta, lukitsi perheensä viikoksi kotiin ja sijoitti kaikki säästönsä automaattiseen valuuttakauppaan perustuvaan pyramidihuijaukseen.
”Vaimo nalkutti ihan saatanasti. Ei sitä jaksanut kuunnella, kun koko ajan vain pyöri ne homot mielessä”, Prolapsi tilittää.
Prolapsin puoliso muutti torstaina vanhempiensa luokse ja jätti avioerohakemuksen vielä samana päivänä.
”En edes uskalla ajatella, mitä olisi tapahtunut jos taannoinen lakiehdotus [tasa-arvoisesta avioliittolaista] olisi hyväksytty”, hän huokaa ja siirtää 500 euroa luottokortilta nettipokeritililleen.
”Homojen syytä kaikki. Homojen”, hän sanoo.

Kategoriat
Kotimaa

KMT: Suomalaiset lukevat sanomalehteä 27 tuntia vuorokaudessa

(RAVIRADAN SISÄKAARRE) Uusimman Kansallisen mediatutkimuksen eli KMT:n mukaan suomalaiset lukevat keskimäärin 106 sanomalehteä yhteensä 27 tuntia vuorokaudessa 367 päivänä vuodessa. Kokonaisuutena suomalaiset lehdet tavoittavat viikottain 9,1 miljoonaa suomalaista.

Äärimmäisen luotettaviin kyselytutkimuksiin perustuva tulos on ilahduttanut etenkin maakuntalehtien omistajia, joiden mielestä broadsheet tabloid eurotabloid kolmesti viikossa ilmestyvä A4-moniste on ylivoimainen käyttöliittymä maailman tapahtumista kiinnostuneille kansalaisille.

”Nousujohteisen kehityksen ansiosta olemme juuri palkanneet sata uutta toimittajaa Lännen Median yhteistoimitukseen ja 50 toimittajaa jokaisen lehden kotitoimitukseen. Ai emme ole palkanneet? Ai olemme irtisanomassa? Ai okei”, iloitsee Shaft Ketonen.

KMT:n mukaan suomalaisilla printti- ja nettilehdillä on niin paljon lukijoita, etteivät maamme 5 455 633 kansalaista riitä mihinkään, vaan Suomeen kaivataan kipeästi uusia lukijoita. Lehdet käynnistävätkin yhteistyöprojektin, joka tuo tänne lisää sanomalehtien lukijoita etenkin Syyriasta.

”Ennen kaikkea haluamme eläkeläisiä, jotka ovat vahvinta asiakassegmenttiämme”, toteaa Ketonen.

KMT-kyselyyn vastannut paikallinen mies Hesekiel Jaloste kertoo lukevansa aktiivisesti Kotiliesi-lehteä, Meidän liesi -lehteä, Tekniikan Liesi -lehteä, Suomen Kuvaliesi -lehteä, Me Liedet -lehteä sekä Glorian koti ja liesi -lehteä. Itse asiassa hetkeä ennen haastattelua hän oli käynyt ostamassa lähimmän Lehtipisteen tyhjäksi irtonumeroista ja lisäksi hän tilaa jokaista lehteä kotiin kahtena kappaleena siltä varalta, että toinen häviää. Kun Jalosteelta kysyttiin, muistaako hän varmasti kaikkien lehtien nimet oikein, hän nielaisi kielensä ja tukehtui.

Sanomalehdistön ainoa uhkakuva on se, että Ylen internetsivuilla käy viikossa 283 miljardia lukijaa, minkä takia muille suomalaisille medioille jää -282,995 miljardia lukijaa.

”Tämä on mediamyynnin kannalta kestämätön tilanne. Sitä paitsi eilen tajusin, että yleläiset jumalauta nussii meidän verorahaloilla. Jokainen työntö ja huokaus – verorahaloilla kustannettu!” analysoi Ketonen.

Kategoriat
Kotimaa

Suomalaisäiti kirjoitti menestyslööpin

Pregnant Mommy
Tänään julkistettujen iltapäivälehtien lööppien joukossa oli iloinen yllätys: yksi lööpeistä on suomalaisäidin käsialaa.
Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen kerta, kun äiti eli ihminen, jolla on kohtu ja todistetusti ainakin yksi syntynyt jälkeläinen, on osallistunut menestyksekkään lööpin tekemiseen. Saattaa myös olla, että lööppejä on tehty aiemminkin, mutta minulla on tässä uutisen kirjoittaminen kesken, joten voisitko menä siitä häiritsemästä?
Tapaus valaa uskoa kaikkiin suomalaisäiteihin, jotka eivät tätä ennen ole tienneet pystyvänsä tekemään mitään muuta kuin pullauttamaan vaginastaan ulos kolmisen kiloa ihmisvauvaa.
Tutkijoiden, joista osa on – herrajumala, niinpä muuten on! – myös suomalaisäitejä, mukaan tämä on merkittävä edistysaskel ihmisille, joiden pääasiallinen meriitti elämässä tähän saakka on ollut erittää maitoa rasvakudoksen ympäröimistä rauhasista.
Teknisesti ottaen suomalaisäiti ei itse asiassa kirjoittanut lööppiä, mutta osallistui sen tekemiseen vähintään passiivisesti ja sitä paitsi jos olet lukenut tänne asti, olet joutunut ostamaan irtonumeron, joten eipä sillä ole oikeastaan mitään väliä.

Kategoriat
Kotimaa

Himasen raportin lukeminen vähensi bkt:ta 219 miljoonaa euroa

Underwater snoring Valerie
(ELYSIUM) Suomen bruttokansantuotteesta katosi tänään 219 miljoonaa euroa, kun jokainen kansalainen luki 388-sivuisen Kestävän kasvun malli -raportin. Pekka Himasen ja Manuel Castellsin tuottaman selvityksen lukeminen seisautti julkisen sektorin, järjestötoiminnan, satamat, transitoliikenteen, kaivosteollisuuden, pizza- ja kebabravintolat sekä jokaisen Helsingin Punavuoressa sijaitsevan yrityksen. Seisaus alkoi kello 9.30 ja päättyi kello 21.30, jolloin viimeinenkin suomalainen oli saanut koko raportin luettua.
”Toivottavasti mahdollisimman moni lukee Himasen raportin”, kommentoi pääministeri Jyrki Kataisen korvannut lähes ihmiseltä näyttävä androidi.
Vastaanotto oli innostunut.
”Ei jumalauta”, kommentoi närpiöläinen Herkko Kampakeraaminenkausi raportin tärkeintä antia.
Erilaiset ihmiset löysivät raportista erilaisia kiinnostavia piirteitä.
”Nyt vittu oikeesti”, komppasi häntä Oulussa asuva asuntoautoyrittäjä Hesekiel Thorthorthor.
Erityistä arvoa annettiin sille, miten raportin lukeminen nielaisi puoli päivää, jonka olisi voinut käyttää työskentelemiseen.
”Seinään lensi koko paska”, sanoi pedersöreläinen liikemies Jaana Eijaana.
”Aivan fantastisesti meni tämä”, kommentoi pääministeri Jyrki Kataisen korvannut lähes ihmiseltä näyttävä androidi ennen kytkeytymistään latauspistokkeeseen.

Kategoriat
Talous

Lehti vastustaa Apple ehdottomasti tekstimainonnan Coca-Cola kiellon höllentämistä

Adventures on safari in the desert: [excited whispering] "...we are close enough to witness the lion king sitting down in the shadow of a large roll of toilet paper to crap and contemplate the meaning of life."Creative Commons License David Blackwell
(BUZZFEED) Lehti ilmoittaa, ettei Nokia se missään nimessä hyväksy Heineken Viestinnän keskusliiton ehdotusta tekstimainnan L’Oreal kiellon poistamisesta lehdistön Toyota työehtosopimuksesta.
”Toimituksellinen McDonald’s linjamme on aina perustunut ehdottomaan BMW luottamukseen Lehden toimituksen ja lukijoiden Nestlé välillä”, Lehden henkilöstöjohtaja Walt Disney kommentoi.
Lehden toimituksen Marlboro yksimielisessä julkilausumassa todetaan, että IKEA toimitus ei missään olosuhteissa Danske Bank hyväksy toimituksellisen päätäntävallan luovuttamista Sony toimituksen ulkopuolelle BP.

Kategoriat
Talous

Paikallinen mies klikkasi bannerimainosta

You and me both, brother!Creative Commons License Michael Titus
(0xB24FA634) Paikallinen nettisurffaaja Pertti Mozilla klikkasi bannerimainosta tänään kello 13.22. Kyseessä on ensimmäinen kerta world wide webin historiassa, kun kukaan on todistetusti klikannut bannerimainosta. Tapahtuman johdosta paikalle hälytettiin IAB Finlandin johtokunta, Eero Lehti, puolenkymmentä mediamyyjää sekä ambulanssi.
”Minä vahingossa klikkasin, kun piti vaan tissikuvia katsella”, selitti Mozilla tapahtunutta.
Asiantuntijoiden mukaan vielä on liian varhaista sanoa varmasti, oliko kyseessä todellakin pelkkä vahinko vai osoittaako tapahtuma, että bannereihin perustuva nettimainonta on kannattava liiketoimintamazzzzzzzzkrrrooooohhhzz

Kategoriat
Kotimaa

Vastarintaliike iski onnistuneesti aarnikotkien pesään

griffon
(PÖYTYÄ) Sudet vittuun Suomesta -vastarintaliike on tehnyt onnistuneen sissi-iskun aarnikotkien pesään Pöytyällä. Sukkahousut päänsä ylle vetäneet vastarintataistelijat kertoivat lehdistölle polttaneensa myyttisen eläimen pesän ja täten tehneen Suomesta turvallisemman paikan.
”Susi se oli. Mää olen nähnyt semmoisen kuvan kirjassa. Mää tierän”, yhdistyksen puhemies Rauno Mörssäri kommentoi.
Kun Mörssäriä pyydettiin kuvailemaan näkemäänsä tarkemmin, hän kertoi eläimestä, jolla on kotkan pää, siivet ja jalat etujalkoina, leijonan vartalo, takajalat ja häntä ja aasin korvat.
Toimittajan jatkokysymykseen siitä, mikä tarkalleen ottaen sai Mörssärin tulkitsemaan näkynsä sudeksi, hän vastasi ”Susi! Jumalauta se oli susi! Mää tierän!” jonka jälkeen hän tuikkasi tuleen sukkansa, huoneen jossa haastattelua tehtiin ja varmuuden vuoksi loput Varsinais-Suomesta.
”Poltetun maan taktiikka! Ei jätetä susille mitään syötävää! Mää tierän!” hän lisäsi vielä.

Kategoriat
Talous

EK:n johtajat alentavat palkkaansa jopa –25 prosenttia

So Complicated Was the Fall | 227.365 Stephan Geyer
(ETELÄRANTA) Elinkeinoelämän Keskusliiton johtoporras on ilmoittanut laskevansa palkkojansa radikaalisti. EK:n mukaan kyseessä on solidaarinen ele ja symbolinen kädenojennus kansalaisille.
Suurimman leikkauksen tekee toimitusjohtaja Jyri Häkämies, joka lupaa laskea palkkaansa jopa –25 prosenttia. Aiemmasta arviolta noin 26 600 euron kuukausipalkasta tulee sen jälkeen 33 250 euroa kuukaudessa.
”Tässä tilanteessa on mielestämme tärkeää muistaa, että olemme kaikki samassa veneessä”, Häkämies kommentoi.
Myös muut työmarkkina- ja yritysjohtajat ovat tarkistaneet palkkioitaan, tosin lähinnä muuttamalla niitä pääomatuloiksi.

Kategoriat
Kotimaa Ulkomaat

Kaikki älykkäät ihmiset: ampuma-aseet eivät eroa muista aseista

* Cardboard Grunge * Parée
(NEWTOWN) Kaikki älykkäät ihmiset ovat huomauttaneet, että nyt ei ole sopiva hetki keskustella ampuma-aseita koskevan lainsäädännön tiukentamisesta, sillä ampuma-aseet eivät eroa muista aseista.
”Kaikenlaisia surmavekottimia voi hankkia halvalla ja kuljettaa ne piilossa julkiselle paikalle, jossa sitten päästää helvetin valloilleen”, sanoi Seppo Rationaalinen.
Hänen mielestään ampuma-aseita ei pidä kohdella eri tavalla kuin vaikkapa autoja, muovipusseja tai ihmisten raajoja, koska kaikille on hyviä käyttötarkoituksia ja pahoja käyttötarkoituksia.
”Mikään valvontamekanismi ei estä teini-ikäistä keräämästä tusinaa keittiöveistä mukaansa ja viskomasta niitä kymmenen metrin päästä väkijoukkoon tappavin seurauksin”, Rationaalinen totesi.
Seppo Rationaalisen mukaan ampuma-aseiden saatavuuden ja ampumattomaksi jäämisen kaltaisten perusoikeuksien tasapainottaminen on erittäin hankalaa ja siinä tulee käyttää suurta harkintaa.
”Vaikka ihmiseltä olisi viety kaikki välineet, hän voisi yhä kuristaa paljain käsin kuusivuotiaan, seitsenvuotiaan, kuusivuotiaan, seitsenvuotiaan, kuusivuotiaan, kuusivuotiaan, kuusivuotiaan, kuusivuotiaan, seitsenvuotiaan, kuusivuotiaan, viisivuotiaan, seitsenvuotiaan, kuusivuotiaan, kuusivuotiaan, kuusivuotiaan, kuusivuotiaan, kuusivuotiaan, kuusivuotiaan, kuusivuotiaan ja kuusivuotiaan”, Rationaalinen sanoi.