Kategoriat
Kotimaa

Paikallinen intellektuelli häpeää, ettei ole lukenut kuntauudistusselvitystä

(KULTTUURIKAHVILA) Paikallinen älykkö Matti-Jacques Boulangerie tuntee suurta häpeää siitä, ettei hän ole vieläkään lukenut Valtiovarainministeriön julkaisemaa Elinvoimainen kunta- ja palvelurakenne -selvitystä. Boulangerien mukaan hän on lehteillyt raporttia, muttei ole kyennyt keskittymään siihen kunnolla.
”Aina aamukahvin ja -puuron jälkeen laitan rillit päähän ja tartun nivaskaan, mutta se jää kesken jo ennen kuin pääsen esipuheen loppuun. Siinä on jumalauta 242 sivua, tajuatteko te!” Boulangerie sanoi.
Lukemattomuus on haitannut viime viikot pahasti Boulangerien mahdollisuuksia osallistua paikallislehden mielipidesivulla käytävään debattiin kuntauudistuksen vaikutuksista. Sen sijaan hän on joutunut kirjoittamaan lukijakirjeitä koiraverotuksesta, ravintoloiden aukioloajoista ja uudestaan koiraverotuksesta.
”Mulla on edelleen yöpöydällä kesken Hetemäen verotyöryhmän uudistusesitys joulukuulta 2010 ja Kataisen hallitusohjelma viime kesäkuulta”, Boulangerie sanoi.
Asiantuntija-arvioiden mukaan ei ole todennäköistä, että paikallinen intellektuelli ottaisi kantaa asioihin ilman, että on tutustunut kunnolla kaikkeen saatavilla olevaan aineistoon. Näillä näkymin Boulangerie pääsee taas mukaan yhteiskunnalliseen debattiin vuoden 2016 syksyllä.

7 vastausta aiheeseen “Paikallinen intellektuelli häpeää, ettei ole lukenut kuntauudistusselvitystä”

Minä olen vielä älykömpi – kommentoin päättömästi jokaista mahdollista nettikyselyä vaikka olen asioista pihalla kuin lintulauta.

Monsieur Boulangerie voisi lukea ja arvostella Anja Rantin kuuluisan eepoksen ”Nalle kohautti hartioitaan”

Minulla on edelleen kesken EU:n Lissabonin sopimus, joskin voin todeta hienoisella ylpeydellä, että laskelmieni mukaan selviän siitä juhannukseen mennessä. Alleviivaukset ja marginaalimerkinnät ovat vieneet odotettua enemmän aikaa. Paikalliskirjasto on lähettänyt jo kolme lunastuslaskua, jotka olen periaatteesta jättänyt maksamatta. Luottotietoni on viety, mutta loppukesästä minulle ei enää vittuilla!

Nyt täytyy vähän puolustaa Matti-Jacquesia, mä olen herran henkilökohtainen vaatturi ja hatun mallia on pitänyt isontaa 32 kertaa sitten viime kesäkuun hallitusneuvottelujen.

Ammun jokaisen paikallisen intellektuellin joka lukee Valtiovarainministerin salaista sopimusta.

Kansanedustajana olen tottunut lukemaan vain Aku Ankkaa. Siitäkin lähinnä kuvat. Roope setä on hyvä, sillä on paljon rahaa, lainaisiko vähän Kreikalle seuraavassa numerossa?

Nyt kevättarjouksessa hienoja vaalikampanjamukeja, varaston loppuunmyynti! Mukit on niin suuria, että kahvitauolla lukaisee kuntauudistusselvityksen helposti kannesta kanteen. Tai ainakin sen verran lukee, että tajuaa heittää sen paperinkeräykseen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *