Tämä on testamentti, jota emme koskaan uskoneet joutuvamme kirjoittamaan. Meitä on kohdannut syvä suru. Sydämemme ovat murtuneet, enkä tuskamme määrää voi sanoin kuvata. Iso osa maailmaamme mureni 31.5.2008, kun saimme suureksi järkytykseksemme kuulla olevamme vastuussa tulevien EU-vaalien ennätysalhaiseksi jäävästä äänestysprosentista. Elämämme pahin painajainen oli alkanut.
Olemme elämässämme aina pyrkineet itse vastaamaan teoistamme ja elämiämme koskevista asioista, ja niin teemme myös nytkin. Journalisteina meidän olisi pitänyt itse ottaa selville ja olla tietoinen valitsemamme linjan johtavan surkeaan äänestysaktiivisuuteen. Nyt saamme tästä valtavasta erehdyksestä maksaa kalliin hinnan. Mielessämme pyörii monia kysymyksiä, ja vaikka kuinka yritämme kapinoida vastaan, emme voi tapahtunutta muuttaa.
Uskomme, että Jumala tahtoi näin kohdallamme käyvän. Sydämiemme pohjasta haluamme pyytää virhettämme anteeksi Suomen kansalta ja koko EU:lta. Samalla esitämme nöyrät kiitoksemme kaikille tukijoillemme vuosien varrelta. Nyt jos koskaan tuki on tarpeen.
EU-journalismi antoi meille paljon, paljon se myöskin otti. Nyt ei ole enää kiire. Taistelu on ohi. On aika uuden elämän. Kauan sitten, kun pieninä kesätoimittajina EU-parlamentaarikolle ensimmäisen kerran soitimme, alkoi elämissämme suuri seikkailu, josta tuli loputon tuska. Vajosimme ja nousimme, yhä uudestaan ja uudestaan. Tuhannet litrat kahvia ja punkkua saivat nyt surun sävyt. Sieltä ammensimme myös vahvuuden, jonka avulla selviämme tästäkin vastoinkäymisestä.
Vielä kerran korviimme kantautuu tuon hiljaisen Brysselin mystinen kutsu. Nöyrinä, kiitollisina ja yksinäisinä vaellamme sinne nyt vastatuulessa viimeisen kerran takaisin, polvistumme, myönnämme tappiomme ja pyydämme sieluillemme rauhaa.
Painobaarin terassilla toukokuun 31. päivänä 2009
Lehden toimitus
