Kategoriat
Kirja

Nehän ovat kuin kaksi marjaa

Kategoriat
Kotimaa

Kaifas antaa täyden tukensa Päivi Räsäselle

(ÖLJYMÄKI) Rajuun julkisuusryöpytykseen joutunut kristillisdemokraattien puheenjohtaja [search]Päivi Räsänen[/search] on saanut homokannoilleen arvovaltaisia tukijoita. Ylipappi Kaifas julkisti maanantaina tiedotteen, jossa hän toteaa olevansa samaa mieltä Räsäsen kanssa ja tukevansa hänen mielipiteitään.
”Silti on muistettava että ämmät hiljaa seurakunnassa”, Kaifas huomauttaa. Ylipappi on myös syvästi huolissaan kirkon jäsenkadosta, ja lupaa lahjoittaa vähintään kolmekymmentä hopearahaa massaeroamisten aiheuttaman kassavajeen korjaamiseksi.
Lehden keksimässä haastattelussa Räsänen kertoo olevansa huojentunut tuenilmauksesta ja vakuuttaa pysyvänsä jatkossakin tiukasti oman mielipiteensä takana. Tähän mennessä Räsänen on perustellut homokantaansa sillä, että hänellä on oikeus sanoa asioita ja sillä, että hänellä on oikeus harjoittaa uskontoa. Tuo edellinen lause on muuten ihan totta, voitteko kuvitella?
Seuraavaksi Räsänen aikoo perustella mielipiteitään muun muassa sillä, että hänellä on oikeus elinkeinoon, vapaus valita asuinpaikkansa, aurinko laskee länteen, sekä oikeus olla jankkaava ylimielinen täti, joka ei osaa väittelyn alkeita edes vähää alusta ja arvelee että argumentaatio on syntiä, tai ainakaan sellaista taipumusta ei saa toteuttaa henkilökohtaisessa elämässä.

Kategoriat
Muut lehdet

Keskisuomalainen löysäisi jääviyspykäliä

Vanhasjuttu paisuu kohtuuttomaksi, kirjoittaa sidosryhmäjulkaisu Keskisuomalainen (13.10.). Lehti kysyy, onko [search term=”Matti Vanhanen”]Matti Vanhasen[/search] ilmeinen jääviys Raha-automaattiyhdistyksen tukia jakaessa ollut ”demokratian systeemivirhe”.
Keskisuomalainen näkee ratkaisuna jääviyssäännösten höllentämisen. Lehti päättelee, että vain suoran henkilökohtaisen edun saaminen tulisi jääviydellä estää. Lehti myös moittii oikeuskanslerin roolia tapauksessa.
”Eikö oikeuskanslerin tehtävä olisi ollut informoida ministereitä RAY:n avustusten jakoon liittyvistä mahdollisista jääviyksistä jo etukäteen? Miksi hän herää vasta jälkikäteen?”, kysyy lehti.
Lopuksi lehti tarkastelee vaihtoehtoa, jossa syyte Matti Vanhasta vastaan nostetaan. Entisen pääministerin jääviysasia olisi viides juttu, jonka valtakunnanoikeus ratkaisee. Se tarkoittaisi Keskisuomalaisen mukaan valtakunnanoikeuden syytekynnyksen alenemista.
”Vanhasen tapaus on nykytideoilla todellisuutta suurempi kohu. Entisen pääministerin joutuminen näin valtakunnanoikeuteen olisi häpeällistä”, lehti päättää analyysinsä.
Tilaa Keskisuomalainen kotiin: http://www.ksml.fi/asiakaspalvelu/tilauspalvelu/

Kategoriat
Live

LIVE: Sirkus Sariola esittää – Ylen suuri homoilta

(BALASZ) Pölöpölöpölöpölö. Lalla-lalla. Diipadaapa. Puhutaanko homoista jo liikaa? Puhutaanko homoista jo liikaa? Ihminen tarvitsee löpötilöö. Kautta ihmiskunnan historian ja Teutateksen. Hauveli.
”Kuvitellaan sellainen tilanne ettei kukaan enää pane kun ei kukaan mene avioliittoon. Tää on siis mielikuvitusleikki, enkä mä oo yhtään sekaisin paitsi että oon, ja sillä ja lailla”, toteaa joku, joka on pitänyt jostain syystä päästää valtakunnantelevisioon vaikka lapsetkin ovat vielä hereillä.
Lehti seuraa hulluuden syvenemistä herkeämättä.

Kategoriat
Video

Teaser

Kategoriat
Sähkeet

Paikallinen mies ei ostanut toiselta käytettyä autoa

(POMARKKU) Paikallisen miehen ylpeys koki kovan kolauksen Satakunnan Pomarkussa maanantaina, kun naapurin mies ei suostunut ostamaan häneltä käytettyä autoa.
Perusteluksi naapurin mies tokaisi vain että ”ostaisitko sinä tuon näköiseltä mieheltä käytetyn auton”?
Paikalliset lähteet kuvailivat tunnelmia kireiksi.

Kategoriat
Kotimaa Talous

Lehti kutsuu Harry Bogomoloffin suojeluskuntaosastonsa kunniajäseneksi

(ILTAPÄIVÄKÄNNIT) Kansallisen vastuunsa tunteva mediakonserni Samizdat vastaa poliitikko Harry Bogomoloffin esittämään kutsuun ja perustaa oman suojeluskuntaosaston. Konsernin varusteosastonhoitaja, vääpeli Armas J. Romppainen ilmoitti torstaina, että Bogomoloff aiotaan kutsua osaston kunniajäseneksi.
”Kunniajäsenen tehtäviin kuuluu muun muassa varmistaa, etteivät maahanmuuttajien lapset häiritse muiden oppimista kouluissa. Lisäksi hän valvoo, etteivät hippihörhöt hankaloita muiden asioimista sivukirjastoissa”, Romppainen selvittää.
Osaston vastuualueita ovat Mikä-Mikä-maa, Myökki-Pyökki-metsä sekä Keuruu.
Bogomoloff tunnetaan pitkän poliitikonuransa lisäksi jääkiekkotaustastaan sekä laillisuuden rajamailla heiluvien blogitekstiensä muuntelusta jälkikäteen salonkikelpoisemmiksi.

Kategoriat
Kotimaa Politiikka

Räsänen: Anteeksipyytäminen ei sisälly perinteiseen suomalaiseen arvomaailmaan

(SISÄINEN MAAILMA) Perinteiseen suomalaiseen arvomaailmaan ei kuulu anteeksipyytäminen, linjaa kristillisdemokraattinen puolue uudessa linjauksessaan. Puolueen puheenjohtaja [search]Päivi Räsänen[/search] muistuttaa, että ns. suvaitsevaiset arvoliberaalit usein virheellisesti kuvittelevat, että ajattelemattomia tai loukkaavia lausuntoja esittäneen henkilön pitäisi ilmaista olevansa pahoillaan aiheuttamastaan mielipahasta.
Se ei kuitenkaan ole koskaan kuulunut hyviin tapoihin, eikä Raamattukaan siihen velvoita, jos siitä revitään irti parisataa sopivasti valikoitua liuskaa, puoluejohto painottaa.
”Meillä kotona ainakin on pienestä asti opetettu, että tekipä tai sanoipa mitä hyvänsä, anteeksi ei pidä missään nimessä pyytää. Perinteisten arvojen mukaista on ensin kiistää ja valittaa tulleensa väärinymmärretyksi. Ja jos se ei toimi, pitää todeta oman sananvapautensa olevan uhattuna”, Räsänen valistaa.
Myös puolueen viestintäpäällikkö [search]Asmo Maanselkä[/search] kertoo noudattaneensa samaa linjaa jo vuosisatojen ajan.
Perinteisiin suomalaisiin arvoihin eivät puoluejohdon linjausten mukaan kuulu myöskään luetun ymmärtäminen ja itseironian taju.
”Ovatko asialliset argumentit loppuneet, kun väittelyä käydään omassa päässä keksittyjä väitteitä ja tulkintoja vastaan?” Räsänen havainnollistaa ilmeenkään värähtämättä.

Kategoriat
Talous

Lehti eriyttää sisällöntuotantoaan Uuden Suomen blogeihin

(URSUS MAJOR) Suomalainen mediakonserni Samizdat ja verkkolehti Uusi Suomi ovat sopineet sisällöntuotantonsa integraatiosta, tiedotti Samizdatin viestintäjohtaja maitovalas Keiko torstaina.
”Olemme jo joitakin viikkoja testanneet päätuotteemme Lehden uutisten julkaisua osoitteessa blogit.uusisuomi.fi, ja kokeilu on osoittautunut erittäin onnistuneeksi. Siksi se päätettiin virallistaa”, Särkänniemen delfinaariossa kesäänsä viettävä Keiko kertoo.
Keiko myöntää, että Uuden Suomen tarkkasilmäiset lukijat olivat tosin hoksanneet yhteistyöprojektin jo ennen sen virallista julkistusta.
”Ehkä meidän olisi pitänyt valita vähemmän omituiset ja uskottavamman kuuloiset kirjoittajanimimerkit kuin Asmo Maanselkä, James Hirvisaari tai Tuulikki Ukkola”, hän pohtii.
Uuden Suomen johto ei ehtinyt kommentoimaan asiaa, koska heillä oli liian kiire miettiä, mitähän vittua he mahtoivat tarkoittaa vuonna 2007 sanoessaan että ”Sananvapauden käyttöön liittyy vastuu sanomisistaan. Uusi Suomi ei julkaise mitä tahansa roskaa edes sananvapauden nimissä. Näin se suojelee itseään, lukijoita ja varsinkin niitä, jotka haluaisivat käyttää sananvapauttaan väärin”.

Kategoriat
Sähkeet Urheilu

Jalkapalloilijoiden kesäjuhlien kalastuskisan voitto Espanjaan

(ORANJE) Tämänvuotiset jalkapalloilijoiden kesäjuhlat päättyivät sunnuntaina perinteisiin kalastuskisoihin. Jännittävän koitoksen voitto meni tänä vuonna Espanjan joukkueen Andres Iniestalle, joka päihitti kilpakumppaninsa selvin lukemin.
”Skviik skviik”, kommentoi onnellinen voittaja lopputulosta.
Päätöspäivän korttiturnauksen puolestaan vei nimiinsä brittiläinen Howard Webb. Saavutuksen poikkeuksellisuutta korostaa se, että voittaja on sokea.