(MOLIERE) Kansalaisten yleisen sivistystason kohoaminen ja rationaalisen ajattelun yleistyminen voivat aiheuttaa huolestuttavia vastareaktioita, varoittavat tutkijat. Aalto-yliopiston kehäpäätelmäinstituutin mukaan yleinen ns. ”järjenkäytön” lisääntyminen ja nk. ”perseilyn” vähentyminen aiheuttaa muun muassa Päivi Räsäsen blogin kaltaisia valitettavia, mutta onneksi vielä varsin harvinaisia ilmiöitä.
Instituutin mukaan kansalaisten ei kuitenkaan tarvitse alkaa varoa luonnossa liikkuessaan, sillä vastareaktioiden tunnistaminen on helppoa jo kaukaa.
”Erityistuntomerkkeinä ovat pitkänkin matkan päästä erottuvat kestämättömät päättelyketjut, pörheät virheelliset analogiat ja varsinkin kesäisin hyvin näyttävä marttyyrius”, kertoo instituutin tutkija Kirsti Facebook.
Toinen kätevä tuntomerkki on kantava kutsuääni, jankkaava ”miksei-näistä-asioista-puhuta-miksei-näistä-asioista-puhuta”, jota seuraa pitkä vuodattava jollotus ”ulalalalaaulalallaa-aa-aa”. Jotkut yksilöt voivat jatkaa ääntelyään pakonomaisesti jopa vuosikaudet putkeen, Facebook tietää.
”Osaltaan ilmiöön saattaa vaikuttaa vaikenemisen kulttuuri siitä, että aika monet ihmiset ovat niin helkkarin tyhmiä että pahaa tekee. Jos helkkarin tyhmien ihmisten aiheuttamista tosielämän ongelmista kaikissa puolueissa vaietaan, ääriliikkeille jää toimintatilaa”, Facebook pohtii.
Tekijä: toimitus
(UUSI SUOMI) Tämänvuotiset miesasiamiesten kesäjuhlat on peruttu naisten syystä. Juhlatoimikunta ilmoitti myöhään keskiviikkona, että tilaisuutta ei järjestetä koska naiset.
”Niin, tämä oli taas kerran naisten vika, mikä on tietenkin seurausta naisista”, selitti toimikunnan virallinen graduntekijä Iso-Henry Ykspasi.
Juhlien ohjelmaan oli suunniteltu muun muassa yhteistä väninää, jankutuksen SM-kisat, kehäpäätelmien Guinnessin ennätyskirjayritys sekä spämmäämistä internetin uutisryhmiin.
”Ja sen vielä haluaisin sanoa että miksen minä saa pillua ja miksi piti eilenkin tiskata”, Ykspasi huomauttaa.

Kategoriat
Vanhanen myönsi paskanpuhumisen
(KÄÄNTÖTAKKI) Väistyvä pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) myönsi torstaina valehdelleensa julkisesti. Brysselin EU-huippukokouksen yhteydessä Vanhanen ilmoitti paljastavansa eronsa todelliset syyt vasta vuosien kuluttua, vaikka vielä joulukuun lopulla hän oli vielä sanonut eroavansa lähestyvän jalkaleikkauksen takia.
Torstaina Vanhanen ei maininnut leikkausta enää sanallakaan.
Vanhasta on epäilty aiemminkin perättömistä puheista muun muassa vaalirahoituksen, vaalirahoituksen, vaalirahoituksen, vaalirahoituksen ja myös vaalirahoituksen takia. Lisäksi viranomaiset selvittävät vielä Vanhasen kytköksiä vaalirahoitukseen ja vaalirahoitukseen.

(BELGE) Keskustan puheenjohtajavaalin niukasti hävinnyt Mauri Pekkarinen on hoikka ja edustava mies. Joku sanoo, että väritön ja asiallinen, mutta ulkoiselta olemukseltaan ihan muuta. Miehisyys loistaa.
Puheenjohtajakandidaatti on pitänyt kropastaan huolta monin tavoin.
”Harrastan liikuntaa lähinnä juoksemisen, rullaluistelun ja hiihdon muodossa. Kaikki sellainen liikunta käy, jota voi tehdä yhdessä perheen kanssa”, kertoo Mauri Pekkarinen sivuillaan, joita siteeraamme koska pelkän persekuvan laittaminen nettiin olisi muuten hävettänyt vähän, mutta ei nyt enää.
”Musiikki on kuulunut aina elämääni muodossa tai toisessa. Pianoa soitan nykyään huomattavasti useammin kuin huilua ja oopperassa pyrin käymään kerran kuukaudessa.”
”Olen aina ollut intohimoinen lehtien lukija, sillä lapsuudenkotiini tuli parhaimmillaan viisi päivittäin ilmestyvää sanomalehteä. Lehtien lisäksi luen mielelläni myös kirjoja.” Yksi Pekkarisen suosikkilehdistä on suomalainen Maaseudun Tulevaisuus.
Asiasta kertoi ensimmäisenä kiinteävartaloinen ja muodokas Iltalehti.
Lehti kuvasi suosituimpien miespoliitikkojen perseitä viikonlopun puoluekokouksissa – katso kuvat! Ensi viikon numerossa stailistimme arvioi puoluesihteerien penikset!

Näin huhtikuun ensimmäisenä päivänä ns. tiedotusvälineet kiusaavat jälleen lukijoitaan avuttoman surkeilla aprillipiloilla. Pyydämme lukijoiltamme apua: kertokaa tämän jutun kommenteissa, minkälaisia räpellyksiä tänä vuonna olette Suomesta löytäneet. Jos mahdollista, linkatkaa alkuperäiseen juttuun.
Kiitos.
Kiitos.
Kategoriat
TESTI-TESTI-TESTI-TESTI
Jussi Halla-aho on ääliö ja tyhjänpuhuja.
Kategoriat
TESTI-TESTI-TESTI-TESTI
KOKEILEMME KELLO 12:00 SOSIAALISEN MEDIAN KÄYNNISTYMISEN VIIVETTÄ. HUOM! UUSI AIKA NOIN KELLO 12:30!
ÄLKÄÄ SÄÄTÄKÖ VASTAANOTINTANNE ÄLKÄÄKÄ OTTAKO YHTEYTTÄ VIRANOMAISIIN. KYSEESSÄ ON HARJOITUS.

Vieraileminen tällä sivustolla edellyttää Suomen Aikakaus-Lehden tilaamista,
Rakas Vuosikirja -teoksen ostamista ja vähintään sadan euron rahalahjoitusta Samizdat-konsernille.
Selaamalla sivustoa hyväksyt sopimuksen.
Sopimuksen laiminlyönnistä seuraa sakkoja vitusti tonnia.

Kysely: Lehtikin oli ennen hauskempi
(GULAG) Suomen johtava internetin päivittäisjulkaisu Lehti oli ennen hauskempi ja talvetkin kylmempiä, selviää Suomen johtavan päivittäisen internetjulkaisun Lehden teettämästä mielipidemittauksesta. Yli puolet vastaajista, eli tästä eteenpäin kansa, koska se on lyhyempi sana ja antaa loppujen lopuksi aika epäluotettavalle kyselylle kivasti universaalia pätevyyden tuntua, katsoi että Lehti oli paljon nykyistä viihdyttävämpi ennen kuin sitä alettiin julkaista ja se esiintyi vielä nimellä Wicked Lester.
Noin kaksi kolmannesta arveli, että Lehti olisi myös paljon hauskempi, jos se ei käsittelisi sellaisia asioita, joista he ovat itse toista mieltä. Lisäksi oreganoa oli viimeksi ihan liian vähän ja aurajuusto oli vaihdettu mozzarellaan mitään kysymättä, mä en ala.
Edellisestä viiden maakuntalehden, joiden kaikkien nimien kirjoittaminen tähän veisi aika paljon tilaa eikä jaksaisi kyllä millään, teettämästä kyselystä Lehden hauskuus oli muuttunut kolme prosenttia, vaikka eiväthän nämä periaatteessa ole mitenkään vertailukelpoisia lukuja, mutta kuka tässä nyt jaksaa tilastomatematiikkaa lukea hei, elämänkoulu on se tärkein koulu toimittajalle. Lehteä tuki Suomen seuraavaksi presidentiksi seitsemän prosenttia vastaajista, mikä on enemmän kuin viisi.
Kyselyä varten jätettiin lukematta aika suuri määrä toimitukseen saapunutta palautepostia, joskin parhaat niistä tulostettiin Alepan ilmoitustaululle vastaajan Facebook-profiilin kera.

(TÖÖLÖSSÄ ON TYHMÄ OLLA) Suurten mediatalojen joukkokonkurssi oli Suomessa aivan tipalla tammikuussa, selviää Lehden itse kirjoittamista asiakirjoista. Konkurssiaallolta yhtiöt pelasti kuitenkin markkinaoikeus, joka totesi noin viikko sitten, että mediajätti Sanoman pyrkimys vaatia kaikkia freelancereiden taloudellisia oikeuksia itselleen on ”ihan jees ja mitäs niistä”.
”No huh huh, nimittäin. Jos näitä oikeuksia ei olisi saatu niin loppu olisi tullut. Koko lafka olisi mennyt nurin muutamassa tunnissa”, kertoo Sanoman lakiosaston vastaava makkaramestari Niklas Liikaa-Aikaa.
Sanoman nousuhumalaiset lähteet paljastavat, että yhtiö on valmistellut ainakin ”vitun monta tosi kannattavaa” uutta mediatuotetta, joita ei voida toteuttaa ”millään helvetillä”, jos yhtiö ei saa vastikkeetta freelancereiden oikeuksia haltuunsa.
”Tilannehan on se, että sopimusmenettely ei toimi, koska freelancer ei suostu luopumaan oikeuksistaan mistään hinnasta. Juuri eilen tarjosimme eräälle kuvaajalle 350 000 euron korvausta hänen reportaasisarjansa oikeuksista, eikä se tietenkään suostunut. Tilanne on siis täysin kestämätön”, kertoo yhtiön vt. muppetti Puukko-Mackie.
Samizdat-konserni omistaa kaikki oikeudet omien työntekijöidensä ja avustajiensa töihin sekä esikoistyttäriin.