Kategoriat
Kulttuuri

Jumalalta Brandolle "tarjous josta ei voi kieltäytyä"

(LOS ANGELES) Näyttelijä Marlon Brando ja Jumala päätyivät lauantaina henkilökohtaisen neuvottelun päätteeksi yksimielisyyteen siitä, että Brando on saanut jo aivan tarpeeksi vuosia hänen elämäntapansa huomioon ottaen. Jo sangen kypsään ikään ehtinyt Brando itsekin vaikutti neuvottelun lopputulokseen tyytyväiseltä.
”Kyllä ottaen huomioon missä määrin se on hörppy maistunut jo viimeisen kuudenkymmenen vuoden ajan ja millainen tämä ruokavalio on ollut, niin kahdeksankymmentä on aika pirun hyvin”, kommentoi taiteilija tuonpuoleisesta. Jumala ei halunnut kommentoida neuvottelun tulosta.

Ei lainkaan kiirastulta

Brandon itsensä mukaan hän hetken oli jo huolissaan Jumalan tulistuessa tosissaan Brandon toisteltua tämän sanomisia Don Corleone -äänellä. ”Kyllä siinä taisi olla helvettireissukin lähellä”, toteaa entinen seksisymboli.
Tiettävästi Brando sai suoraan taivaspaikan, mikä on sangen epätavallista. Yleensä vain paavit välttävät kymmenien tuhansien vuosien lievän kitumisen kuoleman jälkeisen sovituksen portailla. Jumalaa lähellä olevat lähteet tietävät kertoa, että erikoiskohtelulla on jotain tekemistä raviurheilun kanssa.

Kategoriat
Talous

NASDAQ-indeksin heilahteluilla ei edelleenkään mitään väliä

(HELSINKI) Nasdaq-indeksin päivittäisillä heilahduksilla ei ole yhtään mitään väliä. Tämä käy ilmi kaikesta. Nordean Pääanalyytikko Arvid Thesauruksen mukaan kyseessä on ”pelkkä täyte talousuutisissa, jonka avulla saadaan tilanne näyttämään siltä, että siellä tosiaan tapahtuu jotain jatkuvasti ja että talousuutisia tarvitaan.”
Thesauruksen mukaan näin ei kuitenkaan ole. ”Jos joku tarvii oikeasti tiedon siitä, että montako pistettä jonkun Microsoftin kurssi on tänään noussut, niin odottaako se talousuutisia? Ei nimittäin odota. Ne, jotka sen tiedon tarvitsevat hankkivat sen aivan varmasti nopeammin jostain muualta.”
Asiantuntijapiireissä ollaankin yhtä mieltä siitä, että orjallinen NASDAQ-, Dow Jones-, Nikkei- ja Hex-indeksien seuranta on vain yksi tapa saada täysin hyödyttömät ja äärimmäisen tylsät talousuutiset vaikuttamaan edes hiukka dramaattisemmilta.

Kategoriat
Ulkomaat

Yhdysvallat vakuuttaa luovansa kestävän demokratian Yhdysvaltoihin

(WASHINGTON) Yhdysvaltojen johto uskoo yhä vahvasti kykenevänsä luomaan demokraattisen ja toimivan hallinnon Yhdysvaltoihin. Valkoisen taloon aamuisessa tiedotteessa todetaan, että ”vaikka Yhdysvallat on maailman velkaantunein valtio ja vaikka maan johto on jo kauan käytännössä ostanut paikkansa, on maan kansalaiset kuitenkin mahdollista yhä opettaa vaalimaan demokratian ihanteita: rajoittamatonta puhevapautta, ruumiillista koskemattomuuta ja tasa-arvoisuutta lain edessä.”

Useita suuria tavoitteita

Valkoisen talon tiedotteessa myönnetään, ettei demokratia saavu Yhdysvaltoihin käden käänteessä. Ensin tarvittaisiin ainakin vanhoillisista ja usein rasistisistakin kirkollisista perinteistä täysin irrallinen koulutusjärjestelmä. Myös maan hirvittävällä tolalla oleva sosiaalihuolto tulisi saada toimimaan edes inhimillisellä tasolla.
Toisena suurena haasteena koetaan olevan valtionhallinnon korruptoituneisuus. Esimerkiksi vaalien aikaan ehdokkaat ottavat rahaa sieltä, mistä saavat jääden näin valtavia summia velkaa epäilyttävillekin tahoille. Tämä on omiaan nakertamaan kansan uskoa demokratiaan.

Barbaarisia tapoja

Maasta ei myöskään ole saatu kitkettyä eräissä kansanryhmissä yleistä tapaa silpoa poikalasten sukuelimiä nuorella iällä ja teurastaa eläimiä antamalla niiden vuotaa kuiviin. Maa on myös käytännöllisesti katsoen kaiken aikaa sotatilassa.
Yhdysvaltojen hallitus onkin pyytänyt useilta kansainvälisiltä yhteisöiltä ja muilta valtioilta apua kriisin selvittämiseen. Valkoisen talon tiedotteen mukaan ainakin Yhdysvaltojen ulkomaanvelat tulisi antaa anteeksi, jotta maan hallitus voisi ryhtyä toimiin jo alkaneen humanitaarisen kriisin torjumiseksi.

Kategoriat
Urheilu

Olympiatuli yhä irti Helsingissä

(HELSINKI) Helsinkiin eilen saapunutta olympiatulta ei vieläkään ole saatu sammumaan. Helsingin palokunta on onnistunut rajaamaan ympäröivien kuntien palokuntien avustamana olympiatulen pienelle alueelle Virenin lähelle, mutta sammumaan sitä eil ole saatu.
”Ei tämä nyt taida nopeasti käydä”, kommentoi vastaava palopäällikkö Seppo Masto tilannetta. ”Olympiatulet on aina siitä ilkeitä, ettei ne tahdo pysyä paikallaan. Näin niihin ei pääse raskaalla kalustolla käsiksi.” Masto muistuttaa, että vaikkei seudun asukkailla ole välitöntä vaaraa liekkien taholta, ei olympiatulen savua kuitenkaan ole hyvä hengittää.
Palokunta pyrkii sammuttamaan olympiatulta vielä tänään normaalein keinoin. Ellei tämä auta, sammutetaan se aamuyöllä dynamiitilla. Asukkaita kehotetaankin pysymään kotonaan huomisaamuna kello viiden ja kuuden välillä.

Kategoriat
Kotimaa

Tali-Ihantalan taistelun vuosipäivää juhlistetaan tulitaistelulla

(KANNAS) Tali-Ihantalan taistelun vuosipäivää juhlitaan tänään Suomen ja Venäjän yhteisellä pienimuotoisella tulitaistelulla rajan tuntumassa. Taistelussa on tarkoitus menettää henkensä viitisenkymmentä suomalaista ja noin nelinkertainen määrä venäläisiä. Suomesta tehtävään on nimitetty pääasiassa työttömiä, Venäjältä taas toisinajattelijoita.
Eihän tällaista sovi unohtaa. Kyllä pitää muistaa, että kerran sitä vihattiin ryssää tosissaan ja kuulaa laskettiin kohti niin maan perkeleesti”, muistuttaa tapahtuman koordinaattori Carl ”G. E.” Mannerheim. Tapahtumasta toivotaankin vuotuista perinnettä.
Tali-Ihantalan taistelu oli Suomen puolustuksen kannalta jatkosodan ratkaisevia suurtaisteluja.

Kategoriat
Talous

Ohjauskorko säilyi

(LEMPÄÄLÄ) Euroopan keskuspankki päätti eilen Lempäälässä pidetyssä kokouksessaan säilyttää ohjauskoron. Keskustelu ohjauskorosta luopumisesta alkoi, kun pankin johtokunnan jäsen Horst Schimanski myönsi, ettei hänellä ole aavistustakaan, mikä ohjauskorko on ja miten se vaikuttaa mihinkään. Useat muut johtokunnan jäsenet seurasivat pian perässä.
Ohjauskoron säilyttämispäätös oli pitkän kädenväännön tulos, eikä kukaan pankista halua kommentoida sitä. Osake- ja valuuttamarkkinat kuitenkin masentuivat päätöksestä täysin.
Olimme toivoneet kunnon toimia talouden elvyttämiseksi. Niitä ei kuitenkaan saatu ja nyt vituttaa”, kommentoi eräs nimettömänä mieluummin pysyttelevä meklari Johannes Kraftwerk. Seuraavaksi Euroopan keskuspankin johtokunta keskustelee siitä, onko vahvasta tai heikosta eurom kurssista mitään oikeasti ennakoitavissa olevaa hyötyä tai haittaa.

Kategoriat
Ulkomaat

Valtaosa venäläisistä ei halua Suomea takaisin

(PIETARI) 54 prosenttia Venäläisistä ei halua Suomea takaisin, ilmenee maan Kansallisen tutkimuslaitoksen vasta julkaistusta tutkimuksesta. Tutkimusta varten haastateltiin kaikkiaan noin kymmentä tuhatta venäläistä ympäri maata. Erityisen nihkeitä Suomea takaisin ottamaan oltiin maan länsiosissa.
Toiseksi yleisin vastaus kyselytutkimuksessa oli ”Mikä vitun Suomi?” Näin vastasi 44 prosenttia kyselyyn osallistuneista. Suomen takaisin haluaisi vajaa prosentti vastanneista, joista suurin osa oli humalassa.
Kansallinen tutkimuslaitos vei samaan aikaan läpi myös tämän tutkimuksen sisartutkimuksen suomalaisturistien parissa. Tämän mukaan liki sata prosenttia suomalaisturisteista haluaisi sekä Venäjän että Ruotsin liitettäväksi takaisin Suomen hallinnon alaisuuteen.

Kategoriat
Kotimaa

Saddam oikeuden edessä

Silvio oikeuden takana, George oikeuden yläpuolella
(JYVÄSKYLÄ) Hallitsijoiden ja johtajien sijainti oikeuteen nähden voidaan määritellä paljon tarkemmin kuin on luultu, todetaan Jyväskylän yliopiston filosofisen sosiofysiikan tutkimusyksikön (FiloSoFy) vasta valmistuneessa tutkimuksessa. Tutkimuksen mukaan kolmiulotteinen mallintaminen tehostaa selkeästi antiikista juontavan oikeusfilosofian soveltamista käytäntöön.

”Metrijärjestelmä paras”

FiloSoFy:n toiminnanjohtajan Antero Kärkkään mukaan johtajien sijaintia määritellessä tavallinen metrijärjestelmä on yleensä selkein. Esimerkiksi Italian pääministeri Silvio Berlusconi vaanii vain muutamia kymmeniä senttejä oikeuden takana, kun taas Yhdysvaltain presidentti George Bush on lähestulkoon mittaamattoman korkealla oikeuden yläpuolella.
Ex-diktaattori Saddam Hussein puolestaan on vast´ikään siirtynyt aivan suoraan oikeuden eteen, noin käsivarrenmitan päähän. Tämä osoittaa Kärkkään mukaan sen, ettei järjestelmä ole muuttumaton vaan alati liikkeessä.

Suomalaiset poliitikot verraten kaukana

Kotimaiset johtajamme ovat tavallisesti pysytelleet vasemmalla ja oikealla sangen etäällä oikeudesta. Tarkkoja lukuja on vaikea antaa, mutta Kärkkään mukaan ”suunnilleen siellä Lieksan tietämissä niistä suurin osa on ollut”. Poikkeuksena Kärkäs mainitsee Urho Kekkosen, jonka sijaintia suhteessa oikeuteen ”voi luonnehtia vain sanoilla niskalenkki ja puolinelson”.

Kategoriat
Urheilu

Suomi voitti

”Kyllä tuntuu hyvältä”
Suomi voitti ylivoimaisesti eilen päättyneen. Vaikka alku oli äärimmäisen hankala nihkeän tuomarityöskentelyn vuoksi, eivät pohjolan uroot lannistuneet vaan hikisen karhun tavoin väänsivät loppuun saakka. Lopputulos olikin kaikkien mielestä enemmän kuin ansaittu.
Kyllä nyt tuntuu hyvältä. Varmaan paremmalta kuin ennen. Ei tuntuisi varmaan yhtään näin hyvältä, jos ei olisi voitettu”, vakuuttaa Suomi yhtenä miehenä.

”Nyt tuntuu hyvältä”

”Kyllä hyvältä tosiaan tuntuu”, jatkoi joukkue vakuutteluaan. ”Siinä alussa oli hankalaa, mutta nyt tuntuu kyllä hyvältä.” Kaikki muut paitsi Suomi hävisivät. Naamoista päätellen ei tuntunut yhtään niin hyvältä kuin suomalaisista.

Kategoriat
Ulkomaat

Kymmeneen käskyyn halutaan muutoksia

(LOS ANGELES) Yhdysvaltain katolinen kirkko on ryhtynyt ajamaan muutoksia Raamatun kymmeneen käskyyn. Yhdessä hallituksen kanssa laaditussa muutosluettelossa tärkeimpänä kohtana pidetään käskyn ”älä tapa” muotoilemista uudelleen muotoon ”tapa”. Teksasin arkkipiispa Ren Höekin mukaan tämä auttaa vielä monia pääsemään taivaaseen. ”Tämä auttaa vielä monia pääsemään taivaaseen”, Höek sanoi.
Ehdotus on saanut jo vastaansa monia, joiden mukaan Raamattu on pyhä, eikä siihen saa koskea. Höek muistuttaa kuitenkin, ettei raamattu suinkaan ole yhtenäinen kirja, vaan kokoelma tekstejä, jotka ovat eläneet tuhansia vuosia. Näin ollen niihin hänen mukaansa voidaan puuttua, mikäli ne ovat selkeästi vanhentuneita. ”Niihin voidaan puuttua, mikäli ne ovat selkeästi vanhentuneita”, Höek sanoi.
Ehdotus on saanut vankkaa kannatustamuun muassa anglikaanisen kirkon taholta. Englannin valtionkirkko kuitenkin kritisoi voimakkaasti Alabaman kirkkoneuvoston muutosluetteloon läpiajamaa kohtaa, jonka mukaan ”älä himoitse naapurisi karjaa” tulisi muotoilla uudelleen muotoon ”älä himoitse naapurisi sonnikarjaa.” Alabaman piispa Ottomar Dumlen mukaan ”osa niistä hiehoista vaan näyttää niin pirun haluttavilta.”