Kategoriat
Politiikka

Myös Kalliksella julkkistukijoita

(PIANO) Istuvan presidentti Tarja Halosen taakse on jo ryhmittynyt sankka joukko julkisuuden henkilöitä, mutta muut eivät aio jäädä pekkaa pahemmiksi. Keskiviikkona useat kansainvälisesti tunnetut ulkomaiset vaikuttajat kertoivat tuestaan kristillisdemokraattien ehdokkaalle Bjarne Kallikselle.
”KKK-kolme kivaa kirjainta”, hehkutti yhdysvaltalainen mediapersoona Edgar Ray Killen.
”KKK-kolme kivaa kirjainta”, mainostivat Cahaban omat pojat Thomas Blanton ja Bobby Cherry .
”KKK-kolme kivaa kirjainta”, ylisti myös naapurin supermarketin kauppias.
Kalliksen kampanjaan aiotaan puhaltaa vauhtia myös jakamalla tämän nimellä varustettuja hassuja hiippalakkeja.

Kategoriat
Ulkomaat

Kesän ihmissalakuljetusmatkat jo lähes loppuunmyytyjä

(CRESCENDO) Jos mielii vielä kesän aikana muiluttaa itsensä paremman elintason perässä ulkomaille, on syytä pitää kiirettä, kertovat kansainväliset salakuljetusmatkatoimistot. Suosituimpiin kohteisiin on jo viikkoja myyty ei-oota, ja vain hyvällä onnella saattaa saada itselleen peruutuspaikan.
”Esimerkiksi sellaiset perinteiset matkakohteet kuten Yhdysvallat, Kanada ja Britannia ovat jo tupaten täynnä. Tietenkin onneaan voi satamissa koittaa, jos saisi stand-by-reissun järjestymään”, kertoo kuljetusyrittäjä ”Bugsy” Siegal.
Kesällä monet lähtevät perinteiseen tapaan pakoon kotomaan huonoja säitä, summittaisia pidätyksiä ja poliisin mielivaltaa etelän lämpöön, eikä kuluva vuosi tee poikkeusta, kertoo Siegal.
”Myös monet eteläiset kohteet, Espanja ja Italia etunenässä, ovat olleet kysyttyjä varsinkin Pohjois-Afrikassa. Suurin osa vuororeittien matkustajalautoista onkin jo loppuunmyyty”, hän toteaa.

On raitis ilma tärkeää

Kuljetusyrittäjien mukaan asiakkaat ovat tulleet vuosi vuodelta yhä vaativammiksi. Mikä tahansa palvelu ei enää kelpaa, vaan matkalta halutaan myös pientä luksusta ja hemmottelua, pelkkä ulkomaiden eksotiikka ei riitä.
”Takavuosina ihmisille riitti mikä tahansa rahtikontti Doveriin, oli happea tai ei, mutta nykyisin väki toivoo, että olisi tilaa ainakin istua tai jopa nousta seisomaan. Eväitäkin joskus pyydetään”, luettelee Siegal hurjimpia vaatimuksia. Toiveet pyritäänkin täyttämään mahdollisimman hyvin, mutta aina esimerkiksi riittävän tuuletuksen järjestäminen ei vain onnistu.
”Valituksia ei kyllä ole kuulunut”, hän myhäilee.
Vaikka kauppa siis käy hyvin, toivovat kuljetusyrittäjät, että ihmiset ymmärtäisivät matkustella myös sesonkien ulkopuolella. Moni yrittäjä joutuu hiljaisina aikoina vaikeuksiin, kun edes alennushinnat eivät houkuttele väkeä liikkeelle.
”Amerikan-reissuja jouduttiin taannoin dumppaamaan noin 80 000 dollarin pohjahintaan, ja silti autoja piti ajattaa puolityhjinä”, harmittelee Siegal.

Kategoriat
Sähkeet

Pakkanen yllätti autoilijat

(ALLEGRO) Juhannuksen paluuliikenne oli muuttua kaaokseksi nelostiellä sunnuntai-iltana. Täysin ennalta varoittamatta kirjailijana ja kolumnistina tunnettu Jukka Pakkanen hyppäsi pusikosta ajotielle, loikki kaistojen ylitse ja katosi tien toisen laidan metsikköön. Useat autoilijat joutuivat tekemään hätäjarrutuksia ja pari tieltäsuistumistakin nähtiin.
Autoilija Kerttu Vähäsöyrinki, 182, Sipoosta sanoi Pakkasen tulleen täytenä yllätyksenä. ”Kamalaahan se oli, mutta toisaalta virkistävä yllätys kolmen päivän perheriitojen ja viinanjuomisen jälkeen. Ikään kuin piristi”, sanoi edelleen tukevassa myötätuulessa ollut Vähäsöyrinki poliisikuulusteluissa.
”Bahamontes! Poulidor! Bartali!” kuului metsiköstä tien varresta.

Kategoriat
Sähkeet

Geneerisiä uutissähkeitä juhannukseksi

Eräitäkin pulloja juotu – Juhannuksena suomalaiset ovat jälleen nauttineet runsain mitoin alkoholijuomia. Halpa olut teki hyvin kauppansa elintarvikeliikkeissä ja Alkojen ovet kävivät tiheään viime tippaan saakka. Alkoholi on myös aiheuttanut ikäviä lieveilmiöitä, kuten tappeluja.
Ruuhkiakin ollut – Juhannuksen meno- ja paluuliikenne ovat taas aiheuttaneet runsaita ruuhkia maanteillä, kerrotaan joka puolelta. Tukkoisin on ollut Lahti-Heinola-väli, mikä yllätti taas aivan kaikki. Ojaankin on paikoitellen ajettu, ja joskus ihan kännissäkin. Kuolonkolareiltakaan ei teillä vältytty.
Molskis sano Eemeli – Juhannus on jälleen ollut hukkumiskuolemien osalta synkkää aikaa. Eri puolilta maata on saatu tietoja useiden eri-ikäisten ja -kokoisten henkilöiden hukkumisista, useimmiten veteen. Kovasti on valistettu. Liivit. Sepalus. Äyskäri. Ei mene perille.

Kategoriat
Sähkeet

Kaikki tervetulleita altruistien juhannusjuhlille

(NAANTALI) Tämänvuotisten Altruistien juhannusjuhlien ovet ovat avoinna kaikille halukkaille, ilmoitti juhlien järjestelykomitea torstaina. Naantalissa vietettävillä juhlilla ei peritä pääsymaksuja, ja lisäksi kaikki tulijat saavat ilmaiseksi kahvia ja pullaa.
Pääorganisaattori Mikko Samarialainen lupasi, että kaikki paikalle tulijat myös pääsevät osallistumaan juhlille. ”Kaikille tilaa riittää, kaikille paikkoja on”, Samarialainen vakuutti ja antoi toisen ihokkaansa toimittajalle.

Kategoriat
Kolumni

Jokamiehenoikeuksia lisättävä

KOLUMNI JUHANNUKSEKSI Vuosi sitten juhannuksen alla toivoin, että alkoholin hintaa laskettaisiin lisää, jotta yhä useammat känni-idiootit hyppisivät mittumaarina jorpakkoon ja pysyisivät siellä. Koska tähän toiveeseeni ei ole vastattu, esitän uuden, jonka uskon edes lieventävän humalassa jollottavien ääliöiden aiheuttamia tuskia, jotka näin keskikesällä tuntuvan vain lisääntyvän. Ehdotukseni on yksinkertaisesti se, että jokamiehenoikeuksia pitäisi lisätä siinä määrin, että kansalaiset voisivat ryhtyä itse aktiivisiin toimiin humalaisten tai muuten vain saatanan ääliömäisesti käyttäytyvien henkilöiden saattamiseksi kuriin.
Jokaiselle vastuulliseksi ja riittävät käyttäytymis- ja sivistysnormit täyttäväksi määritetylle kansalaiselle annettaisiin oikeus kantaa mukanaan noin 50 cm:n pituista ja peukalonvahvuista puukeppiä. Tällä kepillä kukin voisi tarpeen tulla hutkaista lähistöllä toikkaroivaa känniääliötä ohimoon tai muuhun hyväksi katsomaansa paikkaan, jotta tämä lopettaisi a) laulamisen b) huutamisen c) molemmat tai d) hengittämisen. Kun useampi vastuullinen kansalainen kantaa yhteistuumin kortensa kekoon, häiritsevä juoppo on nopeasti siistitty pois katukuvasta.
Jotta jokainen kansalainen voisi täysin hyödyntää tätä uutta jokamiehenoikeuttaan, on valtion tietenkin hankittava kaikille mitat täyttäville oma keppinsä sekä annettava koulutusta kepin oikeaoppisesta käytöstä. Turha huitominen vie energiaa, jonka voisi käyttää kansantalouden tai yritysmaailman hyväksi. Lisäksi keppien tuottaminen ja uusiminen toisivat uusia työpaikkoja pahasti takkiinsa saaneille sahoille. Tietenkin jokainen voisi hankkia valtion tarjoaman kepin sijaan oman, räätälöidyn keppinsä, mikä työllistäisi myös puukäsityöalan ammattilaisia.
Mikä hienointa, tämä uusi oikeus ratkaisisi samalla rajavartijoiden työtaistelun synnyttämät MM-kisojen turvallisuusongelmat. Vaikka Suomeen pääsisikin lakon aikana livahtamaan jokunen epäsosiaalinen tapaus, kykenisivät kepeillä aseistautuneet kansalaiset nopeasti taltuttamaan heidät, jos tarve vaatisi. Kenties ajan mittaan, kun keppioikeus parantaisi kansan yleistä tasoa ja kyvykkyyttä siivoamalla epäkelvot elementit hiljalleen pois, voitaisiin yleisestä lainvalvonnastakin luopua, kun ihmiset voisivat itse valvoa järjestystä keppeineen. Niin ikään sivistystason noustessa Suomi pystyisi tuottamaan taas uusia hyvinvointia luovia innovaatioita kuin liukuhihnalta ikään, ja näin hyvinvointivaltiomalli olisi pelastettu.
Ja kaikki tämä vain pienen puisen kepin avulla. Ajatelkaa sitä tänä juhannuksena laiturin nokassa.
August Elokuu
Kirjoittaja viettää juhannuksena.

Kategoriat
Paavi Talous

Paavi paikkaa Vatikaanin kassavajetta myymällä tavaroitaan

(BOSSA NOVA) Paavi Benedictus XVI ilmoitti torstaina uudesta konstista kasvattaa Vatikaanin rahakirstuja. Huomattuaan entisen autonsa ja kotitalonsa herättämän ostokiinnostuksen, paavi aikoo nyt alkaa itsekin myydä omistamiaan esineitä nettihuutokaupoissa.
Juhannuksen jälkeen eBay-huutokauppaan ovat tulossa ainakin paavin tiistaisen kynsienleikkuun jäännökset, aito New Kids on the Block -juliste ja t-paita joita paavi käytti kardinaaliaikanaan polttareissaan, kolme nauhoitettua c-kasettia täynnä paavin itsensä esittämiä Junnu Vainion pornolauluja sekä puoliksi juotu jallupullo, jonka etikettiin paavi on omakätisesti piirtänyt rivohkon kuvan.
Paavin kanslia uskoo, että kaikkien tuotteiden hinnat kohoavat useisiin tuhansiin euroihin. Paavin entinen Volkswagen-merkkinen auto myytiin viime kuussa internethuutokaupassa lähes 200 000 eurolla.

Kategoriat
Sähkeet

Ääri-islannistien väkivalta kasvussa

(JANKKAA) Viranomaiset ovat huolissaan ääri-islantilaisten ryhmien lisääntyneistä väkivallanteoista. Vuoden ensimmäisen puoliskon aikana ääri-islannistien tekemät väkivaltarikokset ja terroriteot ovat kasvanet Euroopan tasolla jopa kolminkertaisiksi aiempiin vuosiin nähden.
Eniten väkivallasta ovat joutuneet kärsimään mm. lahtivalaat, kertoo keskiviikkona julkaistu poikkitieteellisen Harrison-Stetson-instituutin raportti. Ääri-islantilaiset ovat tällä viikolla Etelä-Korean Ulsanissa järjestetyissä kansainvälisissä neuvotteluissa uhanneet entisestään kiihdyttää terroritekojaan.

Kategoriat
Muut

Lehden 1-vuotiserikoisnumero: Lehti täyttää yhden vuoden

(TOIMITUS) Arvon lukijat, on koittanut se onnellinen päivä, kun suomalaisen uutisjournalismin tuorein ja kirkasotsaisin tulokas, Samizdat-konsernin julkaisema Lehti, täyttää yhden vuoden. Lehti aloitti säännöllisen ilmestymisensä 20. päivänä kesäkuuta 2004 Usko Kyykän kirjoittamalla pikasähkeellä Valtio katosi. Tämän jälkeen toimitus on tuottanut tähän päivään mennessä kaikkiaan 1 091 tärkeää ja olennaista uutista niin koti- kuin ulkomailta, joiden aiheet kattavat kaiken elämän kirjon valtionpäämiesten huipputapaamisista aina ruohonjuuritasolle ja ajoittain sitäkin alemmas.
Jo ensimmäisen toimintavuotensa aikana Lehti on onnistunut hankkimaan itselleen laajan ja uskollisen lukijakunnan, ja näiden tuhansien kestotilaajien muodostamalla vankalla taloudellisella pohjalla Lehti on kyennyt kehittämään toimintaansa ajan vaatimuksia vastaavaksi. Täysin uuden median perustaminen Suomen kaltaiseen maahan ei ole ongelmatonta, minkä monet suuretkin alan toimijat ovat saaneet huomata, mutta julkaisumme on tästä huolimatta onnistunut ensimmäisenä vuonnaan saavuttamaan selvästi positiivisen tuloksen. Tarkempia lukuja annetaan kuun lopussa ilmestyvässä Samizdat-julkaisukonsernin ensimmäisen toimintavuoden tilinpäätöksessä ja toimintakertomuksessa.

Uudistuksia luvassa

Menestyksen huumassa saattaisi tuntua houkuttelevalta vetäytyä hetkeksi vetämään henkeä, mutta tiukasti kilpailulla viestintäsektorilla se ei käy päinsä. Toisen toimintavuotensa aikana Lehti aikoo edelleen kehittää sekä sisältöään että ulkoasuaan. Tämä tarkoittaa, että maan arvostetuimpiin tiedonvälityskanaviin kuuluvan Lehden uutispalvelun rinnalle perustetaan aikakauslehtimarkkinoille suuntautuva viikottainen julkaisu, Viikko-Lehti.
Lisäksi konserni aikoo selvittää ääniuutisten lähetysmahdollisuuksia. Päätoimittajan mukaan uudistukset toteutetaan pian toimituksen kesälomien päättymisen jälkeen alkusyksyllä, kunhan kaikki kesätoimittajaäpärät on saatu pois sekoittamasta työilmapiiriä, kuten sanonta kuuluu.
Lehden yksivuotisjuhlan kunniaksi toimitus taputtaa media-alan parhaiden perinteiden mukaisesti itseään selkään niin että veri roiskuu.
toimituksen puolesta,
August Elokuu
…und das mit links!

Kategoriat
Sähkeet

Lehden 1-vuotiserikoisnumero: Juhlasähkeet maanantaiksi

Pyromaanien juhannusjuhlat peruttu – Viranomaiset ovat kieltäneet Suomen pyromaanien yhdistystä järjestämästä perinteisiä juhannusjuhliaan. Yhdistys oli pyytänyt lupaa noin kolmensadan kokon ja parinkymmenen omakotitalon sytyttämiseen Lohjalla. ”Halusimme vain sytyttää yön tuleen”, valitteli pyromaani Jimi Ovi.
Saksan neofasistien juhannusjuhlissa tutut teemat – Eurooppalaiset uusnatsit kokoontuvat viettämään perinteisiä juhannusjuhliaan tuttuun tapaan Saksaan. Juhlat järjestetään tänäkin vuonna kansallissävytteisellä Veri ja maa -teemalla. ”Haluamme vain sytyttää Euroopan tuleen”, selitti sturmbannfuhrer Heinrich Sobibor.
Afrikassa ei edelleenkään juhannusjuhlien aihetta – Yhdessäkään Afrikan valtiossa ei järjestetä tänäkään vuonna minkäänlaisia juhannusjuhlia. Paikallisten mukaan juhlan aihetta ei juuri ole eikä ole tulossakaan. Suomalaisten juhlaintoon grillikesteineen suhtauduttiin kuitenkin myönteisesti. ”Ai miten kiva”, totesi sudanilainen Abdul ibn-Assad nälkäkuoleman partaalta.