Kategoriat
Talous

Euroopan keskuspankki toimiin Lontoon iskujen takia

(ANKKALINNA) Myös Euroopan keskuspankki ja muut rahoituslaitokset aikovat ryhtyä toimiin Lontoon torstaisten pommi-iskujen takia. Keskuspankin mukaan sen pitää osoittaa solidaarisuutta hädän hetkellä.
”Ajattelimme laskea ohjauskorkoa semmoset 0,25 prosenttiyksiköllä, niin että vaikka tuttuja olisikin kuollut tai loukkaantunut, niin ainakin lainaa on halvempi ottaa ja maksaa”, tiedotti keskuspankin johtaja Jean-Claude Trichet.
”Tärkeintähän tässä on juurikin se, miten markkinat reagoivat asiaan”, muistutti puolestaan Raha.

Kategoriat
Sähkeet

Suomi tehostaa turvatarkastuksia MM-kisoissa

(ALBERGA) Suomen viranomaiset aikovat tehostaa elokuun MM-kisojen turvajärjestelyjä Lontoon torstaisten pommi-iskujen takia. Stadionille saapuvat henkilöt aiotaan panna erityiseen turvatarkastukseen.
”Suunnitelman mukaisesti Ilkka Kanerva tarkastaa henkilökohtaisesti kaikki kisoihin saapuvat naiset ja valvoo heidän toimiaan matkapuhelimen välityksellä”, kerrottiin kisaorganisaatiosta.

Kategoriat
Politiikka Ulkomaat

"Luojan kiitos" huokaisivat G8-johtajat

(GLENEAGLES) Johtavien teollisuusmaiden G8-ryhmän johtajat huokaisivat torstaina yhteen ääneen helpotuksesta, kun Lontoota ravisteli pommi-iskujen sarja. Tapaus merkitsee sitä, että huippukokouksen asialistalta voidaan pyyhkiä yli kaikki ilmastomuutosta ja Afrikkaa koskevat kysymykset.
”Luojan kiitos, nyt vihdoin päästään eroon tästä kaikesta paskanjauhannasta ja asiaan. Lisää pyssyjä! Sotaa!” riemuitsi koko Yhdysvaltain delegaatio. Presidentti George W. Bushin päähän on jo tiettävästi vaihdettu sama vanha levy.
”Terrorismi…naks…terrorismi…naks…vapausvapausvapaus…naks…demokratia…naks” toisti Bush tauotta.

Kategoriat
Sähkeet

Kansanradiosähkeet keskiviikoksi

Meidän rahoilla – On se niin väärin, kun Helsingin herrat vaan palkkojansa nostaa, kuten eduskunnassakin on nyt nähty, eikä pienelle ihmiselle jää mitään käteen. Ja meidän rahoilla ne korotukset ja hienot lounaat maksetaan! Leipäjonoon tässä kai on pian mentävä. Ei muuta, kiitos.
Kansan kukkarolla- On se niin väärin, kun se nyt on näitä Fryckmanin ja mitä niitä on oikeudenkäyntejä katsellessa että kun Helsingin herrat varastaa meidän verorahoja ja saavat vaan parin vuoden tuomioita, kun meidänkin Anttoni varasti naapurin kiulun ja turpiinsa sai.
Kulttuurin puolesta – Jo Karjalan kunnailla lehtii puu, jo Karjalan koivikot tuuhettuu. Käki kukkuu siellä ja kevät on, vie sinne mun kaipuuni pohjaton.

Kategoriat
Kotimaa

Tutkijat pelkäävät legojen opettavan lapsille vääristynyttä kehonkuvaa

(AKKUSATIIVI) Niitä löytyy liki jokaisen lapsiperheen kotoa, niiden parissa monet lapset viettävät jopa tuntikausia päivittäin, niitä pidetään harmittomina ja jopa hyödyllisinä lasten kehityksen kannalta – mutta niissä voikin piillä valtava vaara. ”Ne” ovat legoja ja vaara on vääristynyt kehonkuva, varoittavat lastenlääkärit sekä psykiatrit.
”On olemassa valtaisan suuri riski, että lapsi samaistuu legoukkojen tarjoamaan virheelliseen ihmismalliin ja kokee myöhemmin murrosiän myllerryksessä oman kehonsa riittämättömäksi”, selvittää pediatri Frank Hysteria propellihatussaan.
Lääkärit huomauttavat, että murrosikäisen on lähes mahdotonta saavuttaa legoukon mittoja ilman, että hän aiheuttaa itselleen vakavaa fyysistä vahinkoa. Esimerkiksi pään kääntäminen täydet 360 astetta voi tuottaa jopa hengenvaarallisia kaularangan murtumia.
Myös legoukkojen painoindekseihin pyrkiminen on ongelmallista, muistuttaa Hysteria.
”Normaali legoukkohan on pituudeltaan sellaiset pari senttiä ja painaa muutamia grammoja. Murrosikäinen tarvitsee kasvaakseen paljon hivenaineita ja energiaa, joten painon pudottaminen tällaisiin lukemiin tuo tullessaan varmasti monenlaisia kehityshäiriöitä”, kertoo Hysteria.
”Duplo-ukot ovat tosin vielä vaarallisempia, sillä niiden jalathan eivät edes liiku erillisinä. Vastaanotoilla onkin nähty monia pikkulapsia, jotka eivät osaa edetä kuin tasajalkaa hyppien”, hän puhisee.

Olenko liian lihava?

Lääkärit kehottavatkin tanskalaista leluvalmistajaa välittömästi korjaamaan tuotteidensa mittasuhteet vastaamaan paremmin todellisuutta. Uhka on selvästi akuutimpi kuin vaatemainosten tai mallinukkien antamat kehonkuvat, he sanovat.
Eivätkä lapsuuden vaarat lopu vielä tähän. Lääkärit kertovat myös kotieläinten voivan antaa taaperoille vaarallisia malleja. Monen mieli onkin järkkynyt heidän havaitsessaan nuorina aikuisina, ettei heistä olekaan Mustin tai Mirrin mittoihin. Tapaukset ovat järkyttäviä.
”Eräs nuori lähetti Suosikki-lehteen seuraavan kysymyksen: Dear Eki, olen noin metrin mittainen vihreä matelija. Elän Amerikan sademetsissä veden läheisyydessä, jonne usein pudottaudun vaaraa pakoon. Hännässäni on poikittaisia tummia raitoja ja kynteni ovat pitkät ja terävät. Olenko iguaani?”, siteeraa Hysteria ääni täristen.
Haitallisiksi kehonkuvan muotoutumisen kannalta epäillään myös kaurapuuroa, isää ja äitiä ja naapurin Pekkaa, joka on läski.

Kategoriat
Ulkomaat

Lockheed-Martin juhlii edelleen Iranin vaalitulosta

(A-DUURI) Useat suuret yhdysvaltalaiset aseteollisuusjätit ovat juhlineet jo runsaan viikon Iranin presidentinvaalien tulosta, kerrotaan paikallisista pitopalveluyrityksistä. Esimerkiksi Lockheed-Martinin ja McDonnell-Douglasin yritysjohto on tietojen mukaan ollut tukevassa humalassa koko ajan.
”Minne, har jag tappat mitt minne, är jag ut eller inne? Kommer inte ihåg!” kommentoi Lockheed-Martinin tiedottaja Gerhard Nuke’em.
Yhtiöiden pörssikurssit ovat niinikään olleet vahvassa nosteessa koko viikon ajan. Nuke’em kuitenkin kiistää, että yhtiöt toivoisivat Yhdysvaltain ja Iranin kireiden suhteiden jännittyvän Mahmoud Ahmadinejadin valinnan myötä viimein avoimeksi konfliktiksi.
”Ei, ei missään tapauksessa! Onhan se, krrhhmmm, ikävää meidänkin, eh, eh, kannaltamme jos sota sytty…hihihiii, muahhah”, vakuutti Nuke’em lattialla kieriskellen. Myös yhtiön johto on samaa mieltä.
”Tsing tsing! Tint, pämp ja huik! Otetaas taas, sano änkyttäjä!” korosti pääjohtaja Michael Knight.

Kategoriat
Sähkeet

Eppu Normaali -sähkeet perjantaiksi

Sää jatkuu kesäisen viileänä – Tänä kesänä aina sataa vaan / ja kioskilla saan aina pataa-aa-an / mä taskumattini lataa-aa-an / ja sidon itseni kiinni rataa-aa-an / Onko enää edes aurinkoo / tai Starrin Ringoo-oo / mun sisintäin näykkii dingoo-oo-o / tään kesän koskaan unohtaisinkoo-o.
Tehdas auki taivasta myöden – Taistelu loppui taas aletaan töihin / paperia painetaan myöhään öihin / vaan ehtiikö enää edes käymälöihin / pitääkö laittaa lisää reikii vöihin / Nyt paranee tuottavuus / mutta lisääntyykö luottamus / ja kasvaa joustavuus / mutta miten käy tukkipuus?
Luomisen tuskaa – Hei jos julkastais uusi levy / että saataisiin vähän kyhnyy / kyllä sen joku juntti ostaa / ja teinicorollassa volaa nostaa / Eikä sisällöllä kannata pitää välii / ei kuulijoilla kumminkaan ole mitään ällii / Me ennen soitettiin rokkii kovaa / nyt meitä soittaa vain Radio Nova.

Kategoriat
Muut lehdet

Sanomalehtikatsaus torstaiksi

Italialainen ruoka täyttä pastaa – Pääkaupunkiseudulla ilmestyvien Ilta-Sanomien, Iltalehden ja Helsingin Sanomien mukaan mm. Heikki Talvela, Carl Gustaf Emil Mannerheim, Korkeasaaren paviaanit, melkoinen joukko julkkiksia, pari julkkista lisää ja vielä yksi julkkis eivät pidä italialaisesta ruuasta eivätkä haluaisi lounastaa yhdessä pääministeri Silvio Berlusconin kanssa. Iltalehti on myös ansiokkaasti selvittänyt käristetyn poron ja savustetun silakan välisiä eroja, ja todennut niitä olevan. Lisäksi on käynyt ilmi, etteivät italialaiset tykkää mämmistä. Bonnierin palkintoa odotetaan.
Paperiliitto väärässä – Paperiliitto on perinjuurin väärässä, toteaa Jyväskylässä ilmestyvä Keskisuomalainen. Lehden pääkirjoitusten mukaan täysin väärässä ovat olleet niin liitto kuin sen puheenjohtaja Jouko Ahonenkin. Erityisen väärässä ovat olleet liiton neuvottelutavoitteet työriidassa, lehti toteaa. Paperiliitolla on myös ollut täysin väärät käsitykset, väärä kuva, väärät sukat ja väärä asenne. Lisäksi lehti mainitsee sellaisia sanoja kuten joustavuus, globalisaatio, kilpailukyky sekä sanat Matti Vanhanen, ansiokas ja presidentillinen samassa lauseyhteydessä.
Vadå? – Myös Hufvudstadsbladetilla oli jotain kerrottavaa, mutta emme osanneet lukea.

Kategoriat
Urheilu

Urheilupäättäjät ja -toimittajat vakuuttavat arvostavansa naisurheilua

(ACCELERANDO) Naisten jalkapallojoukkueen EM-kisamenestyksen vanavedessä on Suomessa leimahtanut ankara keskustelu naisurheilun arvostuksesta. Kriitikoiden mielestä naisurheilijoita ei tueta riittävästi ja heihin suhtaudutaan seksistisesti ja alentuvasti – tuoreessa muistissa kun ovat kansainvälisten jalkapallopamppujen kommentit EM-kisojen lopussa.
Nyt suomalaiset urheilupäättäjät ja -toimittajat ovat ryhtyneet yhteistuumin kohottamaan naisurheilun arvostusta. SLU ja urheilutoimittajien yhdistys ovat yhdessä laatineet laajan toimintasuunnitelman, jolla pyritään kohentamaan niin naisurheilun rahoitusta kuin sen käsittelyä mediassa. Ohjelman nimeksi on annettu ”Tissit ja perse 2010”.
”Aivan liian usein saa nähdä, että sanomalehtien urheilusivuilla naisia käsitellään vain heidän ulkomuotonsa kautta, ja lehteen pääsevät vain nätit tytöt. Tissit ja perse -ohjelma on suunnattu nimenomaan tämän epäkohdan korjaamiseksi. Tarkoituksena on oikaista se tiukassa istuva käsitys, että naisurheilija pääsee lehden palstoille vain, jos hän on ulkomuodoltaan kaunis tai esiintyy muutoin harvinaisen vähissä vaatteissa tai riettaassa asennossa”, kertoo urheilutoimittaja Pekka Rintaääni pornosivuja surffaillen.
Erityisessä tarkkailussa ovat ohjelman mukaan etenkin suurten tennis- ja muiden turnausten aikana perinteisesti julkaistavat ’kisojen kauneimmat’ -tyyppiset jutut , ja kaikki rantalentopalloa käsittelevät artikkelit. ”Tai, no, Kuznetsovaa ja Davenportia ei lasketa, kun ne on rumia, eikä Mauresmoa, kun se on lesbo”, mainitsee Rintaääni poikkeuksista.
Kiellettyjä juttujakin saa tehdä, jos toimittaja liittää oheen vastaavan tarinan turnausten miespuolisista osallistujista. ”Ongelmaksi saattaa tosin muodostua se, ettei miestoimittajilla ole tarvittavaa vokabulaaria miespuolisten urheilijoiden kuvaamiseen. Tuotammekin heitä varten vihkosen, jossa luetellaan sopivia imartelevia ilmauksia urosatleeteista, kuten jänteikäs, herooinen ja syötävä”, luettelee Rintaääni.
Vihkosen teossa konsulttina on toiminut sarjakuvataiteilija Ralf König.
SLU puolestaan aikoo aloittaa reippaan lobbaamisen naisurheilun suuremman rahallisen tuen puolesta. Alkukesästä herätti närkästystä etenkin se, ettei olympiakomitea myöntänyt menestyksekkäälle naisten jalkapallojoukkueelle tukea. Tulevaisuudessa tilanne muuttuu, lupaa SLU.
”Niin, emmehän me halua, että naiset joutuvat myymään itseään, vaikka kaipa niitä ostajia täältäkin löytyisi, röh röh”, kommentoi järjestön edustaja Ismo Sika.

Kategoriat
Talous

Helsingin Sanomien toimittajat uskaltavat taas liikkua ulkona

(FORTISSIMO) Paperiteollisuuden työtaistelun loppuminen otetiin huojennuksella vastaan etenkin Helsingin Sanomien toimituksessa. Toimittajat pääsivät näin ensimmäistä kertaa yli viikkoon ulos Sanomatalosta ilman henkivartijoiden suojaa.
Vartiointi otettiin käyttöön välittömästi sen jälkeen, kun HS:n toimittaja piestiin Viipurissa lehden lakkouutisoinnin takia. Yksikään toimittaja ei liikkunut ulkosalla ilman kolmea vartijaa, ja useat eivät uskaltaneet poistua tiloista ollenkaan.
”’Tuleeko isi nyt kotiin?’ joutui pikku-Miro kysymään moneen kertaan, mutta ei, niin ei käynyt”, kertoi toimituksen kärsimyksistä politiikan toimittaja Petteri Metsäteollisuus. Monet toimituksen jäsenistä ovatkin pahasti alkoholisoituneet vietettyään pakollista karanteenia Painobaarissa.
Tehtaiden käynnistyminen merkitsee ilouutista myös toimittaja Marjo Ollikaiselle, joka voi taas lukea sähköpostiaan.
”Mutta ei niin huonoa ettei jotain hyvääkin. Opimme nimittäin jotain aivan uutta: että paperimies on juntti. Emme olisi ikinä uskoneet”, hämmästelee toimituksen edustaja Heikki Tuottavuus-Kilpailukyky.
Lehden saamien tietojen mukaan Ilta-Sanomat suunnittelee seuraavaksi kysyvänsä paperimiehiltä, söisivätkö nämä sellupuuroa yhdessä Silvio Berlusconin kanssa.