Kategoriat
Ulkomaat

Kesän ihmissalakuljetusmatkat jo lähes loppuunmyytyjä

(CRESCENDO) Jos mielii vielä kesän aikana muiluttaa itsensä paremman elintason perässä ulkomaille, on syytä pitää kiirettä, kertovat kansainväliset salakuljetusmatkatoimistot. Suosituimpiin kohteisiin on jo viikkoja myyty ei-oota, ja vain hyvällä onnella saattaa saada itselleen peruutuspaikan.
”Esimerkiksi sellaiset perinteiset matkakohteet kuten Yhdysvallat, Kanada ja Britannia ovat jo tupaten täynnä. Tietenkin onneaan voi satamissa koittaa, jos saisi stand-by-reissun järjestymään”, kertoo kuljetusyrittäjä ”Bugsy” Siegal.
Kesällä monet lähtevät perinteiseen tapaan pakoon kotomaan huonoja säitä, summittaisia pidätyksiä ja poliisin mielivaltaa etelän lämpöön, eikä kuluva vuosi tee poikkeusta, kertoo Siegal.
”Myös monet eteläiset kohteet, Espanja ja Italia etunenässä, ovat olleet kysyttyjä varsinkin Pohjois-Afrikassa. Suurin osa vuororeittien matkustajalautoista onkin jo loppuunmyyty”, hän toteaa.

On raitis ilma tärkeää

Kuljetusyrittäjien mukaan asiakkaat ovat tulleet vuosi vuodelta yhä vaativammiksi. Mikä tahansa palvelu ei enää kelpaa, vaan matkalta halutaan myös pientä luksusta ja hemmottelua, pelkkä ulkomaiden eksotiikka ei riitä.
”Takavuosina ihmisille riitti mikä tahansa rahtikontti Doveriin, oli happea tai ei, mutta nykyisin väki toivoo, että olisi tilaa ainakin istua tai jopa nousta seisomaan. Eväitäkin joskus pyydetään”, luettelee Siegal hurjimpia vaatimuksia. Toiveet pyritäänkin täyttämään mahdollisimman hyvin, mutta aina esimerkiksi riittävän tuuletuksen järjestäminen ei vain onnistu.
”Valituksia ei kyllä ole kuulunut”, hän myhäilee.
Vaikka kauppa siis käy hyvin, toivovat kuljetusyrittäjät, että ihmiset ymmärtäisivät matkustella myös sesonkien ulkopuolella. Moni yrittäjä joutuu hiljaisina aikoina vaikeuksiin, kun edes alennushinnat eivät houkuttele väkeä liikkeelle.
”Amerikan-reissuja jouduttiin taannoin dumppaamaan noin 80 000 dollarin pohjahintaan, ja silti autoja piti ajattaa puolityhjinä”, harmittelee Siegal.

Yksi vastaus aiheeseen “Kesän ihmissalakuljetusmatkat jo lähes loppuunmyytyjä”

Kannattaa maksaa tuollainen matka luottokortilla niin saa rahansa takaisin jos matkayhtiö tekee konkurssin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Rabbijuoppoja yhä liikkeellä runsaasti

(JERUSALEM/KOTKA) Vielä juhannuksen paluuliikenteen rauhoituttuakin on liikkeellä useita rabbijuoppoja, muistuttaa liikkuva poliisi. Liikenteelle vaarallisia rabbijuopot voivat olla, milloin he asettuvat...

Close