Kategoriat
Politiikka

Lehden 1-vuotisjuhlaerikoisnumero: SDP löysi kadonneen selkärankansa

(VAANILA) Suomen sosialidemokraattisessa puolueessa SDP:ssä koettiin historiallisia hetkiä viime viikon lopulla, kun sen eduskuntaryhmä löysi puolueen pitkään kadoksissa olleen selkärangan osia. Löytö tehtiin eduskuntatalossa samoihin aikoihin rajavalvonnan poikkeuslakiesityksen ensimmäisten käsittelyjen kanssa.
Eduskuntaryhmän puheenjohtajan Jouni Backmanin mukaan löytö on historiallisesti ja arkeologisestikin merkittävä, sillä SDP:n selkärangan uskottiin kadonneen jäljettömiin viimeistään Holkerin hallituksen aikana, ja 1990-luvun lopulle tultaessa sen olemassaolosta oli tullut enää Pyhän Graalin kaltainen myytti ja legenda.
”Mutta sitten pari päivää sitten SDP:n nuorisojärjestön pikku pioneerit havaitsivat valiokuntasalien edustalla tehdyissä kaivauksissa kummallisia jäänteitä, jotka osoittautuivat puolueen selkärangan kahdeksi nikamaksi. Voitte kuvitella, että riemu oli suuri”, Backman iloitsi.
Selkärangan osat asetetaan näytteille eduskunnan lisärakennuksen aulaan. Backmanin mukaan SDP ei kuitenkaan aio ottaa niitä enää uudelleen käyttöön.

Kategoriat
Seksivau

Lehden 1-vuotisjuhlanumero: Kiva kesäinen jäätelötesti

(VERANTA) Kyynpuremien, borrelioosin ja hukkumiskuolemien lisäksi kesän makuja on ehdottomasti jäätelö. Mikä herättäisikään herkemmin lapsuuden kesien auvoisia muistoja; kuinka kioskilta ostetun tötterön mangomelonipallo putosi melkein heti lätsähtäen asfalttiin tai miten päiviä pakastelokerossa aarteen lailla varastoitu Ville Vallaton -puikko olikin sulanut tunnistamattomaksi mössöksi jääkaapin pohjalle. Ah, nostalgiaa!
Näiden kauniiden muistojen virkistämiseksi ja Lehden syntymäpäivien kunniaksi toimitus päätti järjestää kivan pienen jäätelötestin, johon koottiin vastatusten tuttuja suosikkeja vuosien takaa sekä kuluvan kesän kuumimpia – tai pitäisikö sanoa kylmimpiä – uutuuksia.

”Mitähän paskaa”

Lehden seitsenhenkisen raadin maisteltavaksi tulivat ensimmäisenä Valion tutut klassikot, eskimopuikko ja kuningatartuutti. Ne keräsivätkin varsin hyvät pisteet, joskin usealta suunnalta kuului valitteluja jäätelössä silloin tällöin esiintyvästä sivumausta, joka toi parin raatilaisen mukaan mieleen ”afrikkalaisten lasten veren”. Pariin otteeseen kuultiin myös kritiikki ”maistuu vähän maidonvastikkeelle”. Kas siitä miinusta. Vaan kyllä näitä syö ennen kuin turpaansa ottaa.
GB Glacen tämän kesän hitit, ’5 aistia’-jäätelöt todettiin kautta linjan maukkaiksi ja etenkin raadin miespuolisia jäseniä miellytti yhtiön ”perinteinen äärimmäisen pornografinen ja seksistinen mainonta, joka sivelee maskuliinista itsetuntoa.” Tai kuten eräs raatilainen asian ilmaisi ”jos vaikka pieksis jonkun”. Siis turpaansa voi joku ottaa kun näitä syö.
Muita jäätelöitä testiin ei saatu varastetuksi lähikaupasta.

Ei sinapin kanssa

Keskikesän odotetun juhlan, juhannuksen, kunniaksi raati testasi myös jäätelöiden soveltuvuutta grillikekkereillä, mutta tulokset osoittautuivat pettymyksiksi. Sen paremmin pallogrillillä kuin kaasuversiollakaan yhtään testin jäätelöistä ei onnistuttu paistamaan tyydyttävällä tavalla, vaan tulos oli aina joko liian rasvainen tai sitten puoliraaka ja jauhoinen. Sinappi ei myöskään käynyt yksiin testattujen tuotteiden kera.
Loppujen lopuksi asiaa yömyöhään puituaan raati päätti valita testin voittajaksi ylivoimaisella ääntenenemmistöllä Karhun kolmosoluen. Toiseksi sijoittui Aatos Erkko pääkaupunkiseudulta ja kolmas sija meni Mäntsälään. Onnea voittajille.

Kategoriat
Kotimaa

Myös Suomeen tulossa vauvahälyttimet

(KERAVA) Myös Suomi aikoo ottaa käyttöön Britanniassa kokeiltavat vauvojen varashälyttimet, kertoo Sosiaali- ja terveysministeriö. Brittikeksinnön idea on sama kuin kauppojen tuotehälyttimissä: vauvan jalkaan kiinnitetään pieni hälytinlaite, joka aiheuttaa hälytyksen, jos vauva yritetään kuljettaa luvatta pois sairaalasta.
Suomi aikoo myös kehittää keksintöä edelleen. ”Hälyttimeen lisätään merkkivaatteista tuttu mustepanos, joka räjähtää ja värjää vauvan siniseksi, jos sitä yritetään poistaa väkivalloin. Näin vauvaa on vaikea myydä vaikkapa kirpputorilla”, kertoo STM:n kätilövastaava Jorma Kääriäinen.

Kategoriat
Politiikka

Väliaikaisia lakeja tulossa lisää

(HELSINKI) Hallitus suunnittelee antavansa lähiviikkojen aikana vielä useita poikkeuslakiesityksiä eduskunnalle parhaillaan käsittelyssä olevan rajatarkastuslain jatkoksi. Pääministeri Matti Vanhasen mukaan useat akuutit ongelmakysymykset kaipaavat rajatarkastusten tavoin väliaikaista hätäratkaisua.
Lehden saamien tietojen mukaan esityslistalle tulee ainakin poikkeuslaki, jolla estetään pääministeriä ja muita ministerejä koskevien kohu-uutisten julkaiseminen ja julkinen esittäminen klo 9.00-16.30, 20.30.-21.00 sekä 22.00-22.20. Poikkeuksena tässä laissa ovat kulttuuriministerit, joista ei saa kirjoittaa mitään tekstejä, joissa esiintyy ei-sanoja tai negatiivisiksi luokiteltavia attribuutteja.
”Kansalaisten turvallisuus on taattava”, huusi valtioneuvosto kuorossa.
Lisäksi tulossa on ajoittain voimaanastuva laki, joka estää neuvoa-antavien kansanäänestysten järjestämisen aina, kun hallituksen ja eduskunnan käsittelyyn tulee asia, joka periaatteessa vaatii neuvoa-antavaa kansanäänestystä. Lain piiriin on erikseen määrätty kuuluvaksi Natoa ja kaikkia E-kirjaimilla alkavia elimiä koskevat kysymykset. Toinen vastaava esitys on rajavalvontaa koskevan lain laajennettu versio nk. Lex Oksymorooni, jonka nojalla hallitus voi halutessaan puuttua lakko-oikeuteen puuttumatta kuitenkaan lakko-oikeuteen.
”Kansalaisten turvallisuus on taattava”, huusi valtioneuvosto kuorossa.
SDP ilmoitti yhtyvänsä täysin kaikkiin mielipiteisiin.

Kategoriat
Kotimaa

Hallitus toivoo luonnonmullistuksia lapsiluvun lisäämiseksi

(RAUTAVAARA) Suomen väestön ikääntyminen voitaisiin pysäyttää sopivalla sarjalla luonnonmullistuksia, esittää hallituksen asettama sosiaalidarwinistinen työryhmä. Työryhmä jätti torstaina kolmen kilometrin väliaikaraporttinsa eduskunnan miesten vessan pisuaariin.
Työryhmä perustaa väitteensä mm. Yhdysvalloissa tehtyihin havaintoihin, joiden mukaan esimerkiksi Floridan rannikon pyörremyrskyjä seuraa aina selvä piikki syntyvyysluvuissa. Vastaava ilmiö koettiin myös maan itärannikkoa taannoin koetelleen laajan sähkökatkon jälkeen. Siis pelon ja uhan läsnäolo ja muun tekemisen puute ajavat ihmiset lisääntymään.
Suomen ongelmaksi kuitenkin koetaan se, ettei täällä ole tähän käyttöön soveltuvia luonnonmullistuksia.

Oma apu paras

”Syysmyrskytkin ovat lähinnä säälittäviä, eikä yksi trombi jossain sysimetsän keskellä vielä pistä vipinää makuukammareihin. Infrastruktuuri on muutenkin surullisen hyvässä kunnossa”, voivottelee työryhmän vetäjä Jouko Kutema.
Ratkaisuksi pulmaan suositellaankin itsetehtyjä katastrofeja. Työryhmän mielestä viranomaiset voisivat sopivina hetkinä mm. katkaista sähköt runkoverkoista tai lavastaa pienimuotoisia sotilasvallankaappauksia ulkonaliikkumiskieltoineen. Hallitus on tiettävästi suhtautunut esitykseen alustavan myönteisesti.
”Arviomme on, että kun keskellä sydäntalvea pannaan maasta valot pois niin maa panee valot pois”, höröttää Kutema vastenmielisesti.

Kategoriat
Sähkeet

Ihmeparantaja teki selvän juoposta

(PAATTINEN) Paattisilla koettiin torstaina ihmeellisiä hengellisiä hetkiä, kun paikkakunnalle saarnaretkellään saapunut ihmeparantaja, voikkaalainen Erkki Lasarus teki silmänräpäyksessä selvän paikallisesta juoposta Veikko Itkosesta.
Hämmästelevän seurakunnan edessä Lasarus huitaisi nopeassa tahdissa Itkosta kahdesti koivuastalolla otsaan ja takaraivoon, jonka jälkeen Itkonen putosi polvilleen ja kaatui kuolleena maahan. ”Metrisellä halolla kun kiskaisi Eki / saman tien juoposta selvän teki”, paasasi Lasarus kansan hurratessa.
Turun poliisi tutkii tapausta.

Kategoriat
Sähkeet

Petomaanien kesäjuhlapaikaksi valittu Valkeakoski

(VALKEAKOSKI) Petomaanien vuosittaisten kesäjuhlien järjestäjäpaikkakunnaksi on tällä kertaa valittu Valkeakoski, ilmoitti juhlatoimikunnan puheenjohtaja Pentti Hirsmäki tiistaina. Valinta ratkesi hänen mukaansa kaupungin ”pitkiin ja kunniakkaisiin perinteisiin yhteisten intressiemme saralla.”
Ensi viikonlopun juhlallisuuksiin odotetaan tuhansia asianharrastajia ympäri Suomea ja myös ulkomailta. ”Pannaan homma haisemaan”, vakuutti Hirsmäki.

Kategoriat
Seksivau Talous

Paperiteollisuuden työtaistelu ratkaistaan kädenväännöllä

(TUURI) Pahasti lukkiutuneeseen paperiteollisuuden työsopimuskiistaan on löytymässä ratkaisu yllättävältä taholta. Kauppias Vesa Keskinen ilmoitti maanantaina, että kiista ratkaistaan perisuomalaiseen tapaan kädenväännöllä pahimpien riitapukarien, Paperiliiton Jouko Ahosen sekä Metsäteollisuus ry:n Arto Tähtisen välillä.
Keskisen mukaan hän järjestää tapahtumaa varten erityisen Miljoona Käden Vääntö -tapahtuman, jossa varsinaisen ottelun lisäksi esiintyy eturivin suomalaisia artisteja sekä opetetaan kävijöille suomenkielen oikeinkirjoitussääntöjä ja arpajaislakia. Molemmat työkiistan osapuolet ovat suostuneet Keskisen sovintoesitykseen.
Ottelu järjestetään juhannusaattona ja lippuja myydään Lippupalvelun pisteissä, Paperiliiton lakkoavustuksen hinnalla. Tiettävästi myös Veikkaus on ottamassa kädenvääntöottelun pitkävetolistalleen.

Kategoriat
Kotimaa

Yleisradio aloittaa viittomakieliset uutiset radiossa

(TOHLOPPI) Yleisradio aikoo laajentaa palvelutarjontaansa, tiedotti yhtiö maanantaina. Uutena aluevaltauksena ovat Radio Suomen ja Ylen Ykkösen taajuuksilla aloitettavat viittomakieliset uutiset. Ensimmäinen lähetys on luvassa alkusyksyllä, ja uutisia on tarkoitus lähettää päivittäin. Yhtiön toimitusjohtajan Mikael Jungnerin mukaan on hämmästyttävää, ettei kukaan muu alan toimija ole havainnut markkinarakoa aiemmin.
Yleisradio suunnittelee myös braillella toteutettuja ajankohtaislähetyksiä televisioon, viikon luontoäänien laajentamista käsittämään myös puut ja kukkaset sekä erityistä Merisää 24h -kanavaa, joka toistaa vuorokauden ympäri tauotta säätietoja rannikkoasemilta. Ylen kakkosen teksti-tv taas saataneen toimintakuntoon jo vuonna 2012.
”Ilman digitaalista tekniikkaa tämä kaikki ei olisi mahdollista”, Jungner muistuttaa.

Kategoriat
Talous

Hauskojen juttujen varannot ehtymässä

(ROOMA) Ihmisten naurut on pian naurettu, varoittaa maapallon luonnonvarojen riittävyyttä seuraava Rooman klubi. Järjestön tuoreen arvion mukaan hauskojen juttujen varannot ovat nykyisellä kulutuksella ehtymässä vuoteen 2040 mennessä. “Ja siinä ei ole mitään huvittavaa”, näpäyttää klubin edustaja Bo Laget.
Järjestön mukaan etenkin teollisuusmaissa uusiutumattomia hauskojen juttujen varantoja on käytetty tuhlailevasti, eikä kierrätykseen ole kiinnitetty tarpeeksi huomiota. Myös Suomi saa osansa kritiikistä.
“Suomessa vielä 1900-luvun alkupuolella hauskoja juttuja käytettiin erittäin säästeliäästi, mutta vuosisadan lopussa mm. sellaiset toimijat kuten Pahkasika ja Alivaltiosihteeri alkoivat ryöstöviljellä maan varantoja niin, että ne ovat jo monin paikoin loppuneet. Esimerkiksi Itä-Suomessa ei ole enää yhtään hauskaa”, maalailee Laget.
Merkkejä huolettomien hauskojen aikojen päättymisestä on Lagetin mukaan jo selviä merkkejä. “Kansainvälinen tilanne. Yhdysvallat. SDP:n puoluekokous. Internetpohjaiset julkaisut”, hän luettelee.

Venäjä ja Afrikka eturiviin?

Rooman klubi huomauttaa, että kun hauskat jutut alkavat käydä vähiin ja niiden hinnat kohoavat, on siitä seurauksena huomattavia voimatasapainon muutoksia maailmassa. Länsimaat saattavat joutua ahdinkoon, kun taas esimerkiksi Venäjä, jossa Siperian ikijään alla saattaa piillä merkittäviä toistaiseksi hyödyntämättömiä varoja, voi nopeasti kohota johtavaksi suurvallaksi. Maasta voi tulla yksi iso vitsi hyvinkin pian, raportti ennustelee.
“Tutkijat arvelevat myös, että Afrikassa saattaa olla vielä huomattavia varantoja, joita ei sopivan poraustekniikan puuttuessa tai kalleuden takia ole vielä käytetty. Mutta nekin ovat nykytahdilla lopussa ennen kuluvan vuosisadan puoliväliä”, voivottelee Laget.
Rooman klubi esittää ratkaisuksi uhkaavaan kriisiin hauskojen juttujen säästäväisempää käyttöä. Myös yksittäiset henkilöt voivat jokapäiväisillä kulutuspäätöksillään vaikuttaa asiaan. “Pitäisi muistaa, että mikään hauska ei kestä ikuisesti”, Laget katsoo.