(PALACE) Työnantajien EK arvostelee tehtävistään luopuvaa paavi
Benedictus XVI:tä huonon esimerkin näyttämisestä nykyisessä taloustilanteessa.
”Paavilta jos keneltä olisi odottanut ryhdikästä toimintaa. On selvää, että talouden tämänhetkinen jama vaatii työurien pidentämistä jokaisella sektorilla, palkkojen nollalinjaa, yleissitovuuden heikentämistä, pöytää illaksi Storyvilleen, lentoliskopornoa ja milläs rivillä minä nyt olinkaan”, kertoo toimitusjohtaja
Jyri Häkämies.
Myös VATT:n ylijohtaja
Juhana Vartiainen on kommentoinut paavin eroa jotenkin josta kerrotaan huomenna lööpeissä kohu-etuliitteellä.
Raimo Sailakselle ei vittu soitettu.
Benedictus XVI ilmoitti erostaan aiemmin tänään. 85-vuotias paavi nousi valtaan vuonna 2005. Hänet muistetaan mm. syyskuun 2006 kuuluisasta
”Ei mittää musulmaanei” -puheestaan ja joulun 2012
”Ei mittää homoi” -messustaan. Paavi oli ankaran konservatiivisen uskonkäsityksen puolestapuhuja, josta syystä hänet tunnettiin myös leikillisillä kutsumanimillä
”Jumalan kusipää” ja
”vitun ääliö”.
Missä paavi, siellä EU
Erolimoitus yllätti myös perussuomalaisten puheenjohtajan ja aina oikeassa
Timo Soinin, joka kommentoi asiaa huomattavasti innokkaammin ja nopeammin kuin vaikkapa puolueensa kansanedustajien ja valtuutettujen lain rajamailla liikkuvia lausuntoja. Soini on paitsi itsekin katolilainen, myös valittu tehtäväänsä eliniäksi.
”EU-kysymyksestä tulee varmasti seuraavien vaalien tärkein teema, koska eipä meillä oikein muuhun ole mitään sanottavaa, ja milläs rivillä minä nyt olinkaan. Niin Jukkako sieltä soittaa?” Soini pohti.
Uudeksi paaviksi ovat Vatikaanista kantautuneiden huhujen mukaan vahvimmin ehdolla
Rodrigo Borgia,
Silvio Berlusconi ja
Sauli Niinistön puoliksi syömä korvapuusti.