Kategoriat
Seksivau

Kansa raivostui kansan raivostuessa kansan raivostumisesta

(KLUUVI) Kansan raivostuminen on herättänyt suurta tuohtumusta kansassa, kertoo kansa sanomalehdille. Kansan mukaan raivostuminen on pöyristyttävää ja suututtaa. Kansa on jossain tapauksissa loukkaantunut raivostumisesta ja varoittaa, ettei raivostuminen raivosta ole kovin kaukana.
”Kyllä minua raivostuttaa raivostuminen ja saatan jopa raivostua, ellei kansa raivostu raivostumisen raivostuksesta”, pohtii kansa.
Raivostumisesta raivostuminen on ollut kesän puheenaiheita, ja puheenaiheella tarkoitamme sitä, että ei ole oikein aikaa tai osaamista varsinaiseen uutishankintaan.

9 vastausta aiheeseen “Kansa raivostui kansan raivostuessa kansan raivostumisesta”

Ettekö te ymmärrä että ei raivostuminen vaan riitä uutisen aiheeksi? Raivostuttavaa raivostuttamista tommonen toisten raivoamisesta raivoaminen! Aivoni raivostui!

Mitämitä! Otsikosta puuttuu – KATSO KOHUKUVAT!!! Ellei lehden journalistinen taso parane, perun pian tilaukseni.

Kyllähän se suututtaa, kun jotain tehdään ja aina väärin. Sitten vasta jurppii, kun jätetään tekemättä. Erityisesti kyrsii, kun pitäisi toimia, mutta ei saada aikaiseksi.
Ja sitten on vielä ne hipit, jotka ei edes halua tehdä mitään vaan fiilistelee jossain väliavaruudessa ihan pihalla. Menisivät töihin, niin kuin muutkin.
Ei ihme, että kansa raivoaa, repii pelihousunsa ja lukee iltalehtiä hammasta purren, leukalihakset kireänä ja otsasuoni pullistellen. Kyllä kansa tietää!

Haluaisin että tästä keskustelusta keskustelusta käytäisiin perusteellinen keskustelu. Keskustelussa on oltava jotakin väärin ja sen on korjattava jotta saataisiin kunnollista keskustelua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *