Kategoriat
Kotimaa Kulttuuri

Suomalaisuuden liitto paheksuu päiväkotilasten askartelemia Suomen lippuja

After the match hugovk
(VIRIVIRITÖÖTTÖÖT) Suomalaisuuden liitto on pöyristynyt Suomen lipun virheellisestä käytöstä useissa julkisissa tilaisuuksissa. Liiton mukaan jopa kymmenettuhannet päiväkotilapset ovat viime vuosien aikana syyllistyneet virheellisten ja loukkaavien lippujen käyttöön julkisilla paikoilla, jopa tasavallan presidentin vierailujen yhteydessä.
”Lähes aina lipuissa on mittasuhteet aivan väärin ja sinisen sävy ei ole ollenkaan määritelmän mukainen. Neljä-kolme-neljä-viisi-kolme-yksitoista, luulisi sen vähän vajaammankin mukulan päähän saavan taotuksi. Vähintään hakkaamalla”, kertoo liiton edustaja Kalervo Ei-Parempaakaan-Tekemistä.
”Saatana olisi edes Pantone 294C, miten vitun vaikeaa voi olla! Pitää muistaa että lippu on pyhä, koska se on kudottu Mannerheimin sielusta ja Veteraanin kiveksistä!” muistuttaa Ei-Parempaakaan-Tekemistä.
Liitto muistuttaa, että lippua on suotavaa käyttää ainoastaan sodassa, ja kehottaa kaikkia suomalaisia kiskaisemaan hetimiten turpaan, jos näkee jonkun lapsen kädessä perinteisiä arvoja loukkaavan lippuversion. Oppiipahan kerrasta.
Suomalaisuuden liitto on kotisivujensa mukaan yli satavuotias järjestö, jonka tarkoituksena on vahvistaa nurkkakuntaista ja tunkkaista nationalismia.

7 vastausta aiheeseen “Suomalaisuuden liitto paheksuu päiväkotilasten askartelemia Suomen lippuja”

Kylä se on nii hävytöntä että uluko maan muriaani lapsija tuuvvaan suomeen ja meijän kalliila Vero Rahala hyysätään meijän päivä kotiloissa. Ja sitten eivät hyö opi iessiinsä suomen Lippuva tekemmään oekeejen Mitta suhteijjen mukkaan! Kylä jos Ulukomaan tumma ihosia murijaani Lapsija suomeen tuuvvaan niin ei hyö kuulu Päivä kotiloihin ollenkaan vaan heijjät pittee laettoo Kavulle elantonsa kerijäämään mikä on tavallista niijen Gultduurissa. Mie oun hyvin Sutaisevainen Immeinen ja mie tykkään että kaikijen pittee suaha ellää Oman Gultduurinsa mukkaan. Mie oun monta Delevisio Togumenddia nähäny joissa näytettään miten Lapset sielä Kehitys maisa eleevät kavuila ja itte elantonsa kerijäävät ja jos myö piestämme näitä Ulukomaan mustija lalpsia tänne suomeen niil kylä meijän pittee sallija heijän ellee oman Gultduurinsa mukkaan. Muta sen sijjaan hyöt joutuvat tiällä Lasten kottiin eivätkä tietenkään ossaa suomen Lippuja askarella paskarrella oikean värisiksi eikä kokosiksi. Ja sitten koti maiset Valakosettii lalpset oppivat paskartelemaan suomen lipun viärin, Kylä tämä on aivan hirvee epä kotha ja eikö se SUomen ainova reheline poliitikko se Jussi-ristiina Halloo voesi tähännii puuttuva.

Silloin kun minä olin partiossa, ne mittasuhteet olivat vielä viis-kolme-kymmenen! Vähän hei tarkkuutta siihen toimitustyöhön!

Ymmärtäkää nyt meitä ressukoita kun emme saa aikaiseksi muuta kuin tylsiä valehistoriallisia sodanpyhityskirjoja joita emme itsekään viitsi lukea ja lippuasioidenkin hoito meni sisäministeriölle kun emme osanneet tiedottaa ruotsiksi. Täytyyhän meidänkin jotenkin ruinata mediahuomiota. Yhyy.

http://www.suomalaisuudenliitto.fi/?page_id=21
Suomen lippu
Suomessa liputtamista valvoo sisäasiainministeriö. Käytännön liputusneuvonnan hoitaa Suomalaisuuden Liitto. Suomalaisuuden Liitto myy Suomen ja ulkomaiden lippuja.
Vuonna 1978 annetun lippulain mukaan Suomen lipussa on valkoisella pohjalla sininen risti. Lippu on joko kansallislippu (siniristilippu) tai valtiolippu (ristin keskellä Suomen vaakuna). Kielekkeistä valtiolippua käyttävät puolustusvoimat. Lisäksi tasavallan presidentti käyttää kielekkeistä valtiolippua, jonka tangonpuoleisessa yläkentässä on sini-keltainen vapaudenristi. Tässä oppaassa keskitytään kansallislippuun, jolla jokaisella suomalaisella on oikeus liputtaa.
Kansallislipun on oltava mittasuhteiltaan ja väreiltään oikea. Suomen lippu on suorakaiteen muotoinen vaate. Se on korkeudeltaan 11 ja pituudeltaan 18 mittayksikköä. Lipun värisävyt määrittelee valtioneuvosto. (PMS-värijärjestelmässä sinistä vastaa malliväri 294C).
Lippuun ei saa kirjoittaa, eikä siihen saa kiinnittää tunnuskuvioita tai koristeita. Tämä olisi myös urheilukisoissa muistettava! Lippu ei myöskään saa olla likainen saati repaleinen.
Suomen lipusta annetussa laissa säädetään julkisesta lipun turmelemisesta, epäkunnioittavasta käytöstä tai luvattomasta paikaltaan ottamisesta sakkorangaistus. Väreiltään tai mittasuhteiltaan selvästi säädetystä poikkeavia Suomen lippuja – olivat ne sitten lipun tai tarran muodossa – ei saa myydä.
Vaurioitunutta lippua voi yrittää korjata, mutta tällöin sitä saa käyttää vain sillä edellytyksellä, ettei korjausjälki näy liputettaessa.
Nykyliput ovat materiaaliltaan tekokuitua (polyesteriä), joten ne kestävät hyvin maamme ajoittain ankariakin säävaihteluita. Kuitenkin kaupunki-ilma kaikkine epäpuhtauksineen nopeasti likaa lipun, ellei sitä pestä riittävän usein. Pesu- ja silitysohjeet ovat yleensä lipun mukana. Suomen lippu kuivataan aina sisätiloissa.
Kun Suomen lippu on aikansa palvellut – esimerkiksi sen valkoinen osa kellertynyt ja sininen haalistunut tai sitä ei voi enää huoltaa siistiksi, tulee se hävittää kansallislipun arvon mukaisella tavalla. Lipun voi hävittää polttamalla tai leikkaamalla se pieniksi palasiksi ja poistamalla palat muutamassa erässä normaalin talousjätteen mukana. Tärkeintä on, ettei lippua voi palasista tunnistaa. Lippua ei saa haudata maahan eikä mereen.
Käytöstä poistetulle Suomen lipulle ei saa keksiä uusia käyttötarkoituksia, sillä kansallislippu on isänmaallisten tuntojemme juhlava tulkki. Suomalaiset ovat aina suhtautuneet hartaan kunnioittavasti lippuunsa, ja tämän tavan soisi säilyvän.
NIH!

Kyllä on suomalaisen veteraanin munat valkoset ja Marskin sielu sininen!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Budjettisähkeet keskiviikolle

Merkittävä siirto oikeasta taskusta vasempaan - Valtion ensi vuoden talousarvioesitys hyödyttää huomattavasti vasenta taskua. Valtiovarainministeriö ehdottaa määrärahojen kasvattamista vasemmassa taskussa,...

Close