Kategoriat
Kotimaa

Aito prinsessa menetti kruununsa

(OLIPAKERRAN) Kaikkein herkkänahkaisimman sijaa kansainvälisellä ranking-listalla pitkään pitänyt Aito Prinsessa on pudonnut muutamassa päivässä peräti kaksi sijaa. Historiallisen viikon aikana Prinsessan lähes 180 vuotta vanhaa ennätystä parannettiin kahteen kertaan lähes peräperää.
Aidon Prinsessan ennätys syntyi aikanaan, kun prinsessa kykeni tuntemaan herneen kahdenkymmenen matrassin ja kahdenkymmenen höyhenpatjan läpi. Ennätys tehtiin H. C. Andersenin sadussa ja se kirjattiin viralliseksi ennätykseksi, vaikka jo tuoreeltaan esitettiin myös epäilyjä suorituksen aitoudesta.
Ennätys kuitenkin siirtyi viimein historiaan. Ensin uuden ennätyksen herkkänahkaisuudessa teki iltapäivälehtien ja Hommaforumin yhteisjoukkue, joka kykeni menettämään yöunensa täysin kuultuaan, että Yle tuottaa lyhytelokuvan, jossa marsalkka Carl Mannerheimia näyttelee tummaihoinen näyttelijä. Vain muutamaa päivää myöhemmin ennätyksen rikkoi Sanoma News. Se ilmoitti häiriintyneensä Ylen uudesta rahoitusmallista niin pahoin, että sen on pakko, ihan pakko pistää väkeä pihalle niin että soi.
Videotarkistuksista huolimatta toistaiseksi ei ole varmuutta siitä, kumpi suorituksista osoitti suurempaa herkkänahkaisuutta. Toistaiseksi puoli valtakuntaa on päätynyt Sanomalle.

11 vastausta aiheeseen “Aito prinsessa menetti kruununsa”

Seuraavaan Karate-Kid elokuvaan on taiteellisen vapauden nimissä valittu pääosaan Jorma Uotinen ja Tarja Halosen elämänkertaelokuvaan Johanna Tukiainen. Savonlinnan Oopperajuhlien 100-vuotisfilmatisointiin baritoniksi on kiinnitetty M.A. Numminen, EKP:n setelipainon taiteelliseksi johtajaksi Erkki Liikanen, EU:n pankkitarkastusviraston johtajaksi Christoffer Wegelius, Suomen uudeksi liikenneministeriksi Tero Gasolina ja Aalto-Yliopiston sanataidekoulun johtajaksi Pingu.

Samaan hengenvetoon ”vaippaleaks” ilmoittaa ylen suunnittelevan Ameriikanmarkkinoille suunnattavaa dokumenttia Martin Luther King jr:n elämästä. Katteen maksimoimiseksi elokuva kuvataan osittain Pohjois-koreassa ja osittain Japanissa. Pääosaan kaavaillaan joko BB-Saulia tai Tuksua. ”Tämä mediahuoraaminen on nykyään niin hankalaa, ettei pääse iltalehteen, jos ei ole kohu tai sensaatio.. ja mä haluun iltalehteen!” kertoi elokuvan medianäkyvyydestä vastaava käsikirjoittaja/ohjaaja/kunnian ja huomion kerääjä tyhjäntoimittajalle..

Itse olen alkoholistunut ohjaajan tasolle ja aion varastaa Osmon idean. Martin Luther Kingin rooliin tulee Timo Soini, Malcom X:ää esittää Jussi Halla-aho ja hakattua mustaa miestä Teuvo Hakkarainen. Sivuosassa voitte nähdä James Hirvisaaren mustana piispana sekä hänen entisen avustajan pappina joka loukkaaa Klux Klux Klaania. Elokuva toteutetaan dokumeristisena tosi-tvnä mielellään reilussa humalassa jos rahat vain riittää. Kuvaukset, käsikirjoitukset ja muu tauhka tehdään lähivuosina, kunhan YLE ja muut paska säätiöt lähettää ne pummaamani tuet. Saatana rahat tänne tää on taidetta!

Onko missään todistettu ettei Mannerheim ollut oikeasti kenialainen? Vaadin perikuntaa julkaisemaan syntymätodistuksen!

Oman henkilökohtaisen ennätyksensä teki Uusi Suomi -lehden keskusteluyhteisö. Taiston tiimellyksessä he loukkaantuivat pahasti, kun joutuivat lukemaan, että James ”James” Hirvisaari oli jälleen joutunut virkavallan tutkinnan kohteeksi sen jälkeen, kun poliisille oli tullut Hirvisaaren kirjoittelusta nettivinkki, jonka johdosta POLIISI ITSE päätti rikosilmoituksen tekemisestä. Tästä US:n prinsessapiiri yltyi suureen tuohtumukseen, ja netti-ilmastossa kaikuivat vihaiset huudot: ”huivikaulat”, ”suvaitsevaisto”, ”avarakatseiset” ja ”ammattiloukkaantujia koko maa täynnä”.
Jäämme seuraamaan tilannetta paikan päälle, ja naureskelemaan sille, mikäli tarvetta ilmenee.

Minä haluaisin nähdä Vladimir Putinin elämänkertaelokuvan, jossa pääosaa esittää puhdasverinen Australian aboriginaali, mielellään nainen, ja puolet ajasta Pussy Riot -pipo päässä. Elokuvan teemana olisi sormet mullassa – puutarhan hoito – ”meidän Vladi ryytimaalla”.
Enkä loukkaantuisi ollenkaan.
(… eihän näitä IP:eitä muuten logata?
Kuka koputtaa ovella?
– FSB:stä päivää…)

Selvänäkin naurattaa mustasta Urkkina. Kiipeäisi palmuun ja joisi votkaa Kremlissä.

Kaikki ovat jo varmaan odottaneet tuskastuneena milloin se LAU-RI tulee ja sanoo taas jotain hauskaa.

”Elokuvantekijät ratsastavat Mannerheimillä. Lue aiheesta päivittäin seuraavan kuukauden ajan. Ja osta se lehti.”
Vaikka kuluvasta vuodesta on vielä kolmasosa jäljellä, on Suomen Kaksinaismoraalinen Yhdistys päättänyt palkita iltapäivälehdet erityismaininnalla.
”En olisi uskonut, että tällainen tulokulma olisi uponnut kuin tukki ja mennyt läpi kuin vesi pohjattomasta tynnyristä. Erehtyväinen on ihminen”, toteaa puheenjohtaja Tuomas-Paavali ”Tupla” Standardi. Standardin mukaan on kuitenkin vielä mahdotonta sanoa, riittääkö suoritus vuodenvaihteessa jaettavan T. Ekopyhä -palkinnon pokkaamiseen.
”Kyllä tällä maaliviivalle ainakin pääsee, mutta ainahan joku suumahheri saattaa viimeisessä kaarteessa mennä ohi.”
Toimitus pahoittelee Standardin kielikuvia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Kansa raivostui kansan raivostuessa kansan raivostumisesta

(KLUUVI) Kansan raivostuminen on herättänyt suurta tuohtumusta kansassa, kertoo kansa sanomalehdille. Kansan mukaan raivostuminen on pöyristyttävää ja suututtaa. Kansa on...

Close