(HELSINKI. EIKU TAMPERE) Pääministeri
Mari Kiviniemi on saanut monien muiden keskustavaikuttajien tavoin vaalitukea useiden rikostutkintojen kohteena olevalta Nuorisosäätiöltä eikäku ei mitään, kertoo Ylen Ajankohtainen Kakkonen. Asia käy ilmi Ylelle vuodetusta esitutkintamateriaalista tai no, käy ja käy, miten sen nyt ottaa. Kiviniemi sai, tai oikeastaan ei saanut tukea Vahvan Keskustan Tie -yhdistyksen kautta tai oikeastaan unohtakaa koko juttu.
Keskustan puoluesihteeri
Timo Laaninen kiirehti vakuuttamaan, ettei Keskusta aio kiinnittää kaikkea mahdollista huomiota tähän yhteen virheeseen ohjatakseen yleisön huomion pois lukuisista käynnissä olevista poliisitutkinnoista, tai saattaa vähän kiinnittää. Tarkoituksena ei ole missään tapauksessa myöskään ratsastaa Kiviniemi -erehdyksellä kaiken ikinä Keskustasta pahasti sanotun kyseenalaistamiseksi, paitsi melko paljon saattaa ratsastamista esiintyä, korostaa Laaninen.
Lehti seuraa tilanteen kehittymistä, paitsi että saattaa olla niin masentavaa, että joutuu luovuttamaan.