Kategoriat
Live Politiikka

LIVE: Vasemmistoliiton enemmistön vähemmistö vaatii muutoksia kehyspakettiin

(SÄÄTYTALO) Juuri muualta pöllimämme tiedon mukaan tilanne kehysneuvotteluissa kiristyy. Hallituslähteet kertovat, että vasemmistoliiton eduskuntaryhmän enemmistön vähemmistö ei kannata kehyspaketin hyväksymistä. Sen sijaan vähemmistön enemmistö haluaisi tehdä pakettiin korjauksia, mutta vähemmistön vähemmistö kysyisi ensin Jaakko Laaksolta, olisiko hänellä tähänkin vielä jokin eriävä mielipide.
Seuraamme myös tiiviisti puolueen puheenjohtajan Paavo Arhinmäen kellovalintaa.

Kategoriat
Live Politiikka Talous

LIVE: Asiantuntijat pohtivat: Lähteekö hallituksen kaatumisesta ääni, jos kukaan ei ole kuulemassa?

Tervetuloa Lehden live-kehysriihiseurannan pariin! Miten käy Jyrki Kataisen (kok.) hallituksen? Korotetaanko veroja? Mitä tapahtuu paikalliselle miehelle?
Tähän mennessä tapahtunut: Kent on saanut tietää Tiffanyn olevan rakastunut salaa Johaniin, mutta suvun päämies Matthew ei tiedä sisarensa Aubreyn suunnittelevan osake-enemmistön kaappaamista petkutuksella ja rötöksellä. Entä mitä tapahtuu, kun kauan kateissa ollut isoveli Larry palaa yllättäen kotitilalle?
Lehti seuraa tilannetta Säätytalolla ja eduskunnassa herkeämättä.

Kategoriat
Kotimaa Kulttuuri Seksivau

Gallup: Eye of the Tiger ja Aikuinen Nainen sopisivat kansalle Suvivirren korvaajiksi

Jerry Cantrell Of Alice In Chains Chris
(NILSIÄ) Apulaisoikeuskanslerin näkemys Suvivirren aseman uudelleenharkinnasta koulujen juhlissa saa innostuneen vastaanoton kansalta. Lehden pimeästi teettämän mielipidekyselyn mukaan ylivoimainen enemmistö olisi valmis vaihtamaan laulun johonkin toiseen.
Gallupissa ehdottomaksi ykkössuosikiksi nousi vanha tuttu Topeliuksen sanoittama kansanlaulu ”Eye of the Tiger”, mutta aivan sen kannassa oli aikanaan maakuntalaulunakin tunnettu ”Aikuinen Nainen”. Vanhaa virttä ei moni jäisi kaipaamaan.
”Voi vittu joo. Kevätjuhla. Koulumuistot. Perinne. Kerronpa vittu perinteistä. Ysiluokkalaiset tunkevat päätä vessanpönttöön, rehtori toteaa opetuslautakunnalle ettei meillä ole kiusaamista. Rinnakkaisluokan nuorisorikollinen viiltää pyöränkumit auki kerran viikossa. Rehtorin mukaan meidän koulussa ei ketään kiusata. Kasiluokan Nico hakkaa portin ulkopuolella jos tulee talvella pipo päässä kouluun. Luokanvalvoja sanoo että ei sun kannattais ärsyttää Nicoa tahallaan. Tunkekaa haitariinne saatana koko Suvivirsi, tekopyhät runkkarit”, vastasi 88 prosenttia kansalaisista gallupin kysymykseen ”Onko Suvivirren puolustaminen mielestänne vain halpa kikka saada nuoleskelua netin sekopäiltä?
Toisaalta Suvivirren kannattajat haluavat muistuttaa, että virsi on osa suomalaista kouluperinnettä, joka tarkoittaa että jo nyt on kumma kun lapsiakaan ei enää saa piestä karttakepillä ja pakottaa oikeakätisiksi, ja myös että Talvisota.

Kategoriat
Politiikka Ulkomaat

Juha Sipilä: Olen valmis Krimille

two businessmen shaking hands Wirawat Lian-udom
(ULAANBAATAR) Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä kertoo olevansa käytettävissä valtiojohdon tutkiessa mahdollisuutta tarjota apuaan Krimin tilanteen ratkaisemiseksi.
Aiemmin Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyj on kaavaillut noin sadan tarkkailijan lähettämistä Krimille. Suomen sisäministeriön alainen kriisinhallintakeskus on varautunut osallistumaan lähettämällä Ukrainaan kymmenen siviilikriisinhallinnan asiantuntijaa.
Päätös otettiin uudelleen harkintaan viikonloppuna Sipilän ratkaistua omakätisesti hallitusyhteistyötä vuosia hiertäneen ja maan terveydenhuollon toimivuuta uhanneen kiistan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksen järjestämisestä.
”Krimillä vivahde-eroja”
”Sipilän näytöt monimutkaisten ongelmien ratkaisemisessa ja yhdistävänä voimana toimimisessa ovat kiistattomat. Sote-ratkaisun löytyminen ja keskustan eurovaaliohjelman hyväksyttäminen sekä Paavo Väyrysellä että Olli Rehnillä ovat tästä hyvä esimerkkejä”, hehkuttaa puolueen Nato-myönteistä siipeä edustava Mikael Pentikäinen.
Sipilä itse luonnehtii venäläisten ja Krimin ukrainalaisten erimielisyyksiä ”vivahde-eroiksi”.
”Emme hyväksy pakkoliitoksia missään olosuhteissa”, hän valottaa keskustan motiivia puuttua Krimin operaatioon.
Samaan aikaan Sipilälle kaavaillaan roolia myös Intian valtamerellä mystisesti kadonneen Malaysian Airlines -yhtiön matkustajakoneen etsintäoperaatiossa. Lehden tietojen mukaan koneen etsintää johtavan kansainvälisen tutkintakomitean johto kiinnostui Sipilästä sote-ratkaisun löytymisen jälkeen.

Kategoriat
Kotimaa

Kansanedustajat haluavat Suomeen arjalaisrekisterin

Aakkosia sosialistien lapsille (1912)Creative Commons License CircaSassy
(BULGARIA) Kevään tultua arjalaiset ovat tavalliseen tapaan saapuneet Suomen kaupunkeihin. Kadunmies joutuu jälleen tekemään päätöksen siitä, suhtautuuko säälittävältä näyttävän arjalaisen pyyntöihin suopeasti vai torjuuko tämän kohteliaasti.
Sellaiset tunteisiin vetoavat fraasit kuin ”valkoinen heteromies on ajettu nurkkaan” ja ”monikulttuurisuus tuhoaa aidon suomalaisen kulttuurin” ovat tuttuja kaikille niille, jotka ovat törmänneet sääliä herättämään pyrkiviin arjalaisiin. Tänä keväänä lainsäätäjä aikoo puuttua asiaan, sillä arjalaisten toimintaan katsotaan liittyvän myös paljon ongelmia.
”Esimerkiksi alaikäinen arjalainen harvoin saa toiminnastaan hyötyä itselleen. Sen sijaan hyödyn korjaa joku vanhempi arjalaistoiminnan pyörittäjä, usein pitkän linjan rikollinen”, muistutetaan useiden puolueiden edustajien työryhmän esityksessä erityisestä arjalaisrekisteristä.
Eduskunnasta rekisterille löytyy myös kannatusta. Siihen ilmoittautumista saatetaan pian vaatia jokaiselta, joka aikoo harjoittaa arjalaistoimintaa Suomessa. Viranomaiselle ilmoittautuvalle arjalaiselle myös määrätään samalla toiminta-alue internetin keskustelupalstoilta tai perussuomalaisen kansanedustajan eduskunta-avustajana.

Kategoriat
Kotimaa Politiikka

Hallitus: Painotettu dekapitaatio tärkeä osa uutta sotea

I Can't See You...Creative Commons License Peter
(TYLYPAHKA) Hallitus ja oppositio saavuttivat sunnuntaina yllätyksellisen ratkaisun sosiaali- ja terveysuudistuksesta, johon sisältyy paljon huomisaamun pääkirjoituksissa hyviltä kuulostavia lauseita. Puolueiden puheenjohtajat korostivat, miten saavutettu sote-sopu heijastaa perinteistä suomalaista päätöksentekoperinnettä, jossa hakataan ensin päätä seinään muutama vuosi ja rahojen loppuessa arvotaan jokin malli ja keksitään sille jälkikäteen perustelut sekä perustetaan ohjausryhmä hautaamaan se.
Uudessa sote-mallissa Suomi jaetaan viiteen alueeseen, jotka ovat Rohkelikko, Puuskupuh, Luihuinen, Korpinkynsi ja Fnord. Jatkossa nämä alueet vastaisivat siitä, että sosiaali- ja terveyspalvelut järjestetään päin persettä. Kunnat puolestaan voisivat yhä tuottaa palveluita päin persettä joko yksinään tai kuntayhtymässä, jossa useampi kunta tuottaisi palvelut yhdessä päin persettä. Hallitus arvioi, että mallin myötä ihmisten pompottelu vähenee, ja jatkossa palvelut saa yhdeltä luukulta päin persettä.
Ensireaktiot soteratkaisuun olivat kansalaisten keskuudessa varovaisia. ”Ihan sama kunhan ne vitun vammaiset sote-sanaleikit vihdoin loppuvat”, kommentoi peurunkalainen Eija Vinterunderhåll lomaltaan Viron Sotepäästä.

Kategoriat
Politiikka Ulkomaat

Katainen vakuuttaa: Vip-videoklubi-optio yhä voimassa

VHS heaven - Ohyama carolee mitchell
(OXENSTIERNA) EU-huippukokoukseen osallistuva pääministeri Jyrki Katainen (kok.) vakuuttaa, että Suomen optio liittyä Vip-videoklubiin on edelleen olemassa, ja asia voidaan ottaa tarkasteluun tilanteen niin vaatiessa.
Asiantuntijat ovat kiistelleet siitä, voisiko uusimpien VHS-elokuvien vuokraaminen vuorokaudeksi 39 markan hinnalla normaalin 49 markan sijasta muuttaa maamme turvallisuuspoliittista asemaa. Ongelmalliseksi koetaan myös vastuu kasetin kelaamisesta takaisin alkuun, koska valtiosäännössä sitä ei selvästi määritellä kuuluvaksi joko hallituksen tai presidentin mandaattiin.
Lisäksi naapurin Matti, 11, arvioi, että isoveljen sinertävä ja särisevä kopio leikkaamattomasta Robocopista on kuitenkin parempi kuin ne ärrän paskat leffat.
”Siinä näkyy ku siltä irtoo käsi, ihan oikeesti näkyy”, Matti pohtii tuoreiden EU-pakotteiden vaikutusta.
Vip-videoklubin lisäksi Suomella on Kataisen mukaan edelleen voimassaolevat optiot Mustanaamio- ja JokaPoika-kerhoihin sekä Mustaan Käteen.

Kategoriat
Muut Seksivau Tiede

Lehden Puuha-Nurkka: Näin liität Krimin Venäjään kotikonstein!

squared circle ~ duct tapeCreative Commons License hobvias sudoneighm
Tervetuloa taas Lehden oman palvelujournalistisen Puuha-Nurkan pariin! Tällä viikolla vastaamme pulmaan, joka näin kevätauringon jo loistaessa mietityttää monta kasvimaalla, pihaverstaalla tai osastolla ahertavia lukijoitamme. Esimerkiksi tilaajamme Pål Rog Itä-Uudeltamaalta on kysellyt, voiko käsistään taitava kansalainen omatoimisesti liittää Krimin niemimaan Venäjän federaatioon ilman erikoistyökaluja tai rakennuslupaa?
Vastaus on monen luulemaa yksinkertaisempi: tietenkin voi! Niemimaan liittäminen väliaikaisesti tai pysyvämmin keskikokoiseen tai sitä isompaan suurvaltaan onnistuu kätevästi perusvälineillä, jotka löytyvät liki joka kodin kaapeista. Eikä aikaakaan kulu pitkään!
Tähän helppoon iltapäiväpuuhaan tarvitsemme:

  • tietenkin yhden kappaleen Krimin niemimaita sekä Venäjän federaation. Jos federaatio on vuosikymmenten kuluessa päässyt rapistumaan, se kannattaa ensin kiillottaa reilulla annoksella ksenofobista nationalismia, jota saa näppärissä annoksissa joka paikkakunnan torilta.
  • ilmastointiteippiä
  • yhden oikeussosiologian dosentin lausuntoineen
  • mieltymyksistä riippuen noin 40 000–50 000 nykyaikaisin asein varustautunutta erikoisjoukkojen sotilasta panssariajoneuvoineen. Jos ensiluokkaisia sotilaita ei ole tallessa, tavallinenkin laatu riittää, mutta kaksinkertaista tällöin määrä.
  • hataran käsityksen kansainvälisen oikeuden normeista ja omista kansainvälisistä sitoumuksista

Itse liittäminen sujuu hyvin yksinkertaisesti: Siirrä ensin valitsemasi sotilaat Krimille, ja unohda siinä samalla loputkin kansainvälisen oikeuden normeista ja kansainvälisistä sitoutumuksistasi. Voit myös yrittää ilmastointiteipillä kiinnittää oikeussosiologian dosenttia ja tämän lausuntoja edes jostain kulmasta kiinni ympäröivään todellisuuteen. Tämä osio ei useimmiten onnistu edes ammattilaisilta, mutta se ei ole lopputuloksen kannalta olennaista.
Huolellisesti tehtynä liitos on erittäin luja ja miellyttää vaativampaakin silmää. Huomaa silti muun muassa vakuutuskysymyksiä pohtiessasi, että itse tehtynä pikaliitos ei ole kansainvälisten standardien mukainen. Tarpeen tullen voit korjata mahdollisia murtumia lisätujauksella aiemmin mainittua nationalismia. Riemukkaan nikkaroinnin päätteeksi voit rauhassa nauttia kevään etenemisestä!
Ensi kerralla puuhanurkassa katsomme, miten onnistuu aidalta pudonneen sote-uudistuksen paikkaaminen yhdessä kuninkaan miesten ja hevosten kanssa.

Kategoriat
Politiikka Ulkomaat

Suomen Nato-keskustelu nytkähti eteenpäin sun mutsis -vaiheeseen

Large LadyCreative Commons License Tony Alter
(JUUPAJOKI) Krimin kriisi on Lehden keksimien asiantuntijoiden mukaan vauhdittanut huomattavasti paikoilleen jämähtänyttä suomalaista Nato-keskustelua. Yksisuuntaisen poteroista huutelemisen sijaan viime viikkoina julkisessa debatissa on jo edetty vaiheeseen, jossa toisen osapuolen mielipiteisiin jo vastataan järkiargumentein.
Kehitystä pidetään rohkaisevana askeleena meikäläisen keskustelukulttuurin edistämisessä.
”Sun mutsis on niin läski, että kun Nato teki itälaajentumista, niiden piti käskeä sitä siirtymään ensin”, pohti kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki (vas.) taannoin sotilasliiton geopoliittista asemaa eduskunnan kyselytunnilla.
”Sun mutsis on niin läski, että G8-ryhmä piti suurentaa G20:ksi, että sekin mahtuisi mukaan”, piikitteli Arhinmäen kommenttia puolestaan Eurooppaministeri Alexander Stubb (kok.).
Myös akateemisella puolella Ukrainan tilanne on aktivoinut väittelyn Naton eduista ja haitoista. Natoa on kritisoitu muun muassa turvallisuuspoliittisella havainnolla siitä että ”sun mutsis on niin läski että jos se lomailee Keski-Euroopassa, Yhdysvaltain on siirrettävä ohjuskilpitutkansa Turkkiin”. Toisaalta jäsenyyden kannattajien mielestä vastustajat eivät huomaa, että ”sun mutsis on niin läski että viides artikla tarvitsisi sen takia ainakin kahdeksan lisäpykälää”.
Kysyimme mielipidettä myös kansalaisilta, mutta he olivat kaikki saaneet kuolettavan verensyöksyn luettuaan vahingossa turpo-hashtagilla varustettuja tviittauksia.

Kategoriat
Ulkomaat

Krimiläiset saavat äänestää liittyvätkö Venäjään nyt vai heti

Ironic Pale AleCreative Commons License Smabs Sputzer
(LÄHIULKOMAA) Moskovan ruhtinaskunnan suurruhtinas Vladimir Putin lupaa, että krimiläisillä on sunnuntaina pidettävässä kansanäänestyksessä kaksi selkeää vaihtoehtoa. Krimin asukkaat voivat päättää liittyä Venäjään joko nyt tai sitten heti.
Tarkkaan mietityt vastausvaihtoehdot julkistettiin torstaina aamupäivällä.
”Omat suosikkini olivat ’liityn’ tai ’itken ja liityn’, mutta Alina kallistui tähän. Siihen oli sitten demokratiassa taivuttava”, kansankomisaarien neuvoston puheenjohtaja Putin kertoo.
Venäjä on luvannut taata äänestyksen rauhallisuuden tuomalla Krimin niemimaalle 30 000 aseistettua vaalitarkkailijaa. Tasapuolisuuden vuoksi tarkkailijoilla ei ole minkään maan sotilastunnuksia.