Kategoriat
Kotimaa

Paikallinen ylioppilas kirjoitti 13 laudaturia!

Letterwriting Gene Han
(LAUTTAKYLÄ) Satakunnan Huittisissa vietettiin viikonloppuna riemujuhlaa, kun kävi ilmi, että tämän kevään paikallinen ylioppilas Immo Risto Taali kirjoitti huimat 13 laudaturia. Luku on tiettävästi kaikkien aikojen suurin.
Taalin mukaan 13 laudaturin kirjoittaminen oli yllättävän helppo urakka. Kysymys oli yrittämisestä.
”Niin, siinä toissapäivänä otin tuosta puhelinpöydältä käteeni kuulakärkikynän ja muistivihon ja kirjoitin siihen sivun yläreunaan tekstauksella ’13 laudaturia’. Että eihän siinä ole kuin kymmenen kirjainta ja kaksi numeroa! Mietin että näinhän tämä käy”, Taali kertoo.
Tietoniekka-Taali vinkkaa, että urotyöt eivät jää tähän. Seuraavaksi hän aikoo kirjoittaa tohtoriksi ennätysajassa.
”Niin, ajattelin että siinähän ei sitten ole niitä numeroitakaan enää, että eiköhän se suju tuossa alkuviikosta kun on luppoaikaa jonain iltapäivänä”, Taali lupaa.

8 vastausta aiheeseen “Paikallinen ylioppilas kirjoitti 13 laudaturia!”

Suomi oli Pisa-tulosten kärjessä 2003, kun Immo pääsi yläasteelta. Pisa-tulosten heikkenemisen myötä ensi kevään ylioppilaat, jotka aloittivat lukion 2006, osaavat laskea korkeintaan viiteen, joten odotettavissa on korkeintaan 2,5 laudaturia.

On se Immolle hattua nostettava. Vaikka kuinka monesti yrittäisi uudelleen en saa kirjoitettua kuin 5 laudaturia.

On se Immolle hattua nostettava. Vaikka kuinka monesti yrittäisi uudelleen en saa kirjoitettua kuin 5 laudaturia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Ääriryhmät ottivat yhteen vappukulkueessa

(HELSINKI) Helsingin jokavuotisessa vappukulkueessa syntyi eilen väkivaltainen yhteenotto. Paikalle oli saapunut runsaasti "poliiseiksi" itseään kutsuvan ryhmän jäseniä. Toistaiseksi tuntemattomasta syystä...

Close