Huhut tempauksesta ovat jo ehtineet nostattaa laajan vastustusmyrskyn. Teoksen esittämistä vastaan on kerätty pikapikaa adressi, jonka taustavaikuttajina ovat toimineet mm. Kukkahattu ry, Tekopyhät mutta oikeassa ry, Halpa julkisuus -liitto sekä harvemmin julkisuudessa esiintynyt maan johtavista käyttäytymiskouluttajista, tyylipoliiseista sekä makutuomareista koostuva yhteenliittymä Ihan Vitun Turha Joukko.
Huhut tempauksesta ovat jo ehtineet nostattaa laajan vastustusmyrskyn. Teoksen esittämistä vastaan on kerätty pikapikaa adressi, jonka taustavaikuttajina ovat toimineet mm. Kukkahattu ry, Tekopyhät mutta oikeassa ry, Halpa julkisuus -liitto sekä harvemmin julkisuudessa esiintynyt maan johtavista käyttäytymiskouluttajista, tyylipoliiseista sekä makutuomareista koostuva yhteenliittymä Ihan Vitun Turha Joukko.
”Hiukka nihkeää heittää kyläbiittiä, kun ei subbi jumputa, perkele”, perusteli Vanhanen budjettiesitystään. Vanhasen mukaan hän jää äänenpaineissa selkeästi kakkoseksi ”Hatanpään poikien” DX-Corollalle ja ”Arskan” Taunukselle, kun Nurmijärven Siwan pihalla testataan tehoja.
”Ei näistä vitun vakiokajareista oo mihkään. Vähintään 12-tuumanen pitää saada, ja mielellään kaksi. Ja joku helvetin iso vaffi siihen perään. Ei tytöt tuu muuten kyytiin”, Vanhanen jatkaa.
Hallituksen esityksenä on tiettävästi kahden 12″ Infinity- tai SPL-elementin ostaminen. Vahvistimeksi kaavaillaan ilmeisesti Rockford Fosgaten tuotesarjaa.
Muita lisäbudjettiesityksen menokohtia ovat levikesarjan ja takaspoilerin hankkiminen Vanhasen menopeliin. Lehden haastattelemien hallituslähteiden mukaan myös liekkimaalauksia suunnitellaan.
”Vamos a la playa o-o-o-oo, vamos a la playa, o-o-o-oo”, kommentoi puhelimitse tavoitettu Vanhanen bemarinsa ratin takaa.
”Päätimme viime vuonna, että ei helvetissä, nyt on jotain tehtävä. Niinpä olemme alkaneet kaiverruttaa työttömyystilastot taiteilijavoimin nuppineulojen päihin. Sitä pienemmäksi ei tilastoa hevillä saa”, kertoo Ylämäki ylpeänä.
Aluksi Porissa suunniteltiin tilastojen muuttamista A5-kokoon, mutta kävi ilmi, että tätä kikkaa työttömyyden vähentämiseksi oli käytetty jo lukuisissa Satakunnan kunnissa. Seuraava askel oli ”mikroskooppinen, mutta sitäkin suurempi”, kuten Ylämäki itse asian ilmaisee. Nyt Pori on täysin omassa kastissaan.
”Enää ei pääse kukaan vittuilemaan, että Pori olisi yksi iso persläpi, jota pahempia ovat ainoastaan porilaiset”, Ylämäki sanoo.
Alligaattorit yhä näkymättömissä
Sähkeitä keskiviikolta
Blair ei syytä Blairia — Ison-Britannian pääministeri Tony Blairin tänään julkaisemassa raportissa todetaan, ettei Blair syyllistynyt virkavirheeseen liioitellessaan Irak-uhkaa. Blairin mukaan Blairia ei voida pitää vastuussa Blairin virheistä.
Uusia johtolankoja Olof Palmen murhatutkimuksessa — Ruotsin poliisin uuden tutkimuslinjan mukaan Palmen tappoi luoti, joka aiemmin osui useita kertoja USA:n presidentti John F. Kennedyyn aiheuttaen tämän kuoleman.
Valtakunnankirous Nykäselle
”Valtakunnankirouksen vastaanottaja valitaan suoran demokratian keinoin eli kansalta kysymällä”, kertoo sisäasianministeriön päänoita Harri-Teija Ylä-Määri. Lehden saamien tietojen mukaan tutkimus tehtiin kuitenkin itse asiassa haastattelemalla Penaa lähipubissa valomerkin jälkeen.
”Ei, ei, ei, ei, ei, ei”, kiistää päänoita Ylä-Määri ja pakenee luudallaan haastattelupaikalta.
”Tai no juu”, myöntää hän muutamaa tuntia myöhemmin Bar Mexissä nautittuaan useita Suomen alkoholilainsäädännön vastaisia tupla-annoksia.
Historiallinen tausta
Kansalaisten heikosti tuntema valtakunnankirousjärjestelmä periytyy jo Rooman valtakunnan ajoilta. Ehkä tunnetuin kirouksen päälleensaaja on Martti Luther, jonka päälle manauksen langetti keisari Kaarle V vuonna 1521. Lutherin tapauksessa kirouksen alkusyynä oli protoprotestantin siivoton kotitalous. Ironista kyllä, uskonpuhdistajana tunnettu Luther eleli sian lailla vuokrakaksiossaan Reeperbahnilla.
Muita kirottuja ovat olleet Urho Kaleva Kekkonen, Kippari-Kalle sekä Isontalon Antti ja Rannanjärvi. Historiantutkijoiden mukaan valtakunnankirous on toiminut useimmiten kuitenkin kirottujen eduksi ainakin jälkipolvien silmissä. ”Se on ehdottomasti toiminut kirottujen eduksi, mikä on kyllä aika ironista”, vahvistaa historioitsija Risto Jyrsin-Jürsin Uppsalan yliopiston hiilikellarista.
Huhtaalan kirkossa katto
Katon kuntoon yritetään saada parannusta ylimääräisellä maalitarjoilulla kirkon takana olevan metsän reunassa. ”Alhaistahan se on kuin mikä, mutta kyllä tässä alkaa olla keinot vähissä. Ei tämä seurakunta pyhästä hengestä elä”, Pihtala vetäisee savut poskeensa.
Huhtaalan seurakunta on jo pitkään käyttänyt kolehdilla keräämänsä varat kattojen palkkeihin.
Ei mitään turhaa vouhotusta!
Maire Mälkki,
Vantaa
"Paniikkihan siinä tuli"
”Hoksasin tietysti heti, että nyt ne pannahisen alligaattorit ovat löytäneet tännekin saakka. Ja täytyy kyllä myöntää, että paniikkihan siinä tuli”, Ilmari Kivanto selvittää posket hehkuen. ”Kaksi vuotta sitten näin tuolla aitan nurkalla ketunkin, että miksikäs ei sitten alligaattoria.”
Nuori-isäntä Kivanto hälytti poliisin paikalle ja partio saapuikin vain kahden ja puolen tunnin odottelun jälkeen. Siinä ajassa alligaattori oli kuitenkin hävinnyt, ja havaintopaikalla oli enää vihreä pressu. Poliisi suhtautuu asiaan kuitenkin hyvin vakavasti ja aikoo perustaa erityisen alligaattorien torjuntayksikön lähipäivinä. Poliisi arvelee myös, että alligaattoreiden vaikutus Suomen talouteen on merkittävä.
Bush ei lähteiden mukaan myöskään muista koskaan kuulleensakaan suunnitelmista kiduttaa sotavankeja. ”Mikä? Missä?” vastasi Bush toimittajien kysymyksiin Guantanamon sotilastukikohdan tapahtumista.
Maailman media onkin päättänyt viimeöisessä kokouksessaan antaa vapaan maailman johtaja toipua rauhassa ja olla nostamatta Bushin aiempia puheita liiaksi esiin. ”Missään tapauksessa näita puheita ei ainakaan tulla vertaamaan nykytilanteeseen tai uudempiin puheisiin ennen kuin presidentti tekee asian tiimoilta aloitteen”, todetaan Maailman median julkaisemassa tiedotteessa.
