Kategoriat
Ulkomaat

Bushilla edelleen vakava muistihäiriö

(WASHINGTON) Yhdysvaltain presidentti George W. Bush kärsii edelleen vakavasta pitkäaikaismuistin häiriöstä. Valkoisen talon lähteiden mukaan Bushilla ei ole etäisintäkään muistikuvaa ennen Irakin vapautusoperaation alkua pitämistään puheista, joissa hän muun muassa lupaa sodan päättyvän nopeasti ja kertoo Irakin pitävän hallussaan mittavaa kemiallisten-, biologisten- ja ydinaseiden arsenaalia.
Bush ei lähteiden mukaan myöskään muista koskaan kuulleensakaan suunnitelmista kiduttaa sotavankeja. ”Mikä? Missä?” vastasi Bush toimittajien kysymyksiin Guantanamon sotilastukikohdan tapahtumista.
Maailman media onkin päättänyt viimeöisessä kokouksessaan antaa vapaan maailman johtaja toipua rauhassa ja olla nostamatta Bushin aiempia puheita liiaksi esiin. ”Missään tapauksessa näita puheita ei ainakaan tulla vertaamaan nykytilanteeseen tai uudempiin puheisiin ennen kuin presidentti tekee asian tiimoilta aloitteen”, todetaan Maailman median julkaisemassa tiedotteessa.

Read previous post:
Kesätettearin kävijämäärät jäänevät tänäkin vuonna vaatimattomiksi

(NUUKSIO) Nuuksiolaisen Pänkäjärven kesäteatterin ohjelmisto on edellisvuosien tapaan sangen suppea. Yleisöäkään ei juuri paikalle odoteta mihinkään kesän kuudestatoista näytännöstä. Kesän...

Close