Kategoriat
Kotimaa

Joka kolmas sietäisi turpaansa

(OULU) 31 prosenttia suomalaisista sietäisi saada turpaansa, ilmenee Suomen akatemian vasta valmistuneesta tutkimuksesta. Suurtutkimukseen osallistui lähes kymmenen tuhatta suomalaista miestä ja naista ympäri maata. Tutkimuksessa kartoitettiin muun muassa osallistujien keskimääräisiä mielipiteitä, tietoa ympäröivästä maailmasta ja käyttäytymistä sosiaalisissa tilanteissa.
Aketemiaprofessori Väinö Sisu johti tutkimusta jo sen käynnistyttyä vuonna 1999. Hänen mukaansa todellinen turpaansa sietävien määrä voi olla tästäkin suurempi.
”Kyllä tämä on hiukan varovaisesti tämä luku arvioitu. Siihen jää ulkopuolelle paljon sellaisia, jotka on siinä rajalla, että viittiikö niitä edes nykästä otsaan”, kertoo Sisu. Hänen mukaansa lähes kaikki 31 prosenttia sietäisivät turpaansa saman tien, tai ainakin mahdollisimman pian.

Kaavio: Ilta-Lehti
Kaavio: Ilta-Lehti

Useita syitä

Yleisin syy, jonka vuoksi sietäisi saada turpaan oli tutkimuksen mukaan yksinkertainen tyhmyys. Yleensä mukana oli myös välinpitämättömyys ja ylimielisyys. Sisun mukaan tulos oli melko tavalla odotettu.
”Kyllä niin monia egoja ja polvia on tässä maassa, jotka kaipaisivat murskaamista, että ei yksi käsipari siihen riitä. Pitäisi toimeen ryhtyä, jos meinaa ehtiä jokaista edes hiukka napauttaa, puhumattakaan että sillai paukauttaisi kuonoon kuin ansaitsisivat,” totesi Sisu Lehden haastattelussa tavoitellen toimittajan kurkkua jäntevillä sormillaan.
Silkan tyhmyyden ja sen lieveilmiöiden ohella monet sietäisivät turpaansa muun muassa inttijuttujen kertomisen, hyvien biisien karaokessa huonosti laulamisen ja Solarfilms oy:n tuottamien elokuvien näkemisestä maksamisen vuoksi.

Kategoriat
Urheilu

Jaakob vaatii uusintaottelua Jumalan kanssa

(JUUDEA) Painimaailma kohahti eilisiltana profeetta Jaakobin ilmoittaessa haluavansa uusia kolmen tuhannen vuoden takaisen ottelunsa Jumalan kanssa. Tuolloin voimakkaan metaforinen, ihmisen turhaa osastaan irti pyristelemistä symbolisoiva ottelu päättyi Jaakobin luovutettua koko yön kestäneen taiston jälkeen.
”Jumala joko nousee kehään, tai myöntää ettei löydy miestä”, uhoaa Jaakob, joka on kohottanut painoaan ensimmäisen kohtaamisen jälkeen liki kymmenen kiloa. ”Mä olen kova! Mä olen niin kova, että vedän jumalan solmuun ja lätkin persiille,” heitti Jaakob haasteen taivaan ja maan luojalle tiistaisessa tiedotustilaisuudessaan.
Jumala ei toistaiseksi ole ilmoittanut, ottaako hän haasteen vastaan. Mikäli näin käy, täytyy seuraavaksi selvittää käydäänkö ottelu tavallisilla kreikkalais-roomalaisen painin säännöillä, vaiko kenties amerikkalaisen ”ammattilaispainin” show-säännöillä. Myös K-1 -sääntöjä on väläytelty. Tällöin muun muassa potkut ja lyönnit olisivat sallittuja.
Mikäli ottelu käydään, se järjestettäneen aikaisintaan ensi vuoden alkupuolella.

Kategoriat
Talous

Makkosen talous nousussa

(TAMPERE) Pispalassa asuvan Kaapro Makkosen talous on noussut jyrkästi koko iltapäivän ajan. Nousun käynnisti Makkosen tien poskesta löytämä kymmenen euron seteli. Makkonen sai myös hieman yli kolme euroa palauttamistaan edellisen illan pulloista. Markkina-analyytikot eivät osaa vielä sanoa jatkuuko kasvu.
”Kyllä sitä on liian varhaista ryhtyä spekuloimaan. Kaikki riippuu nyt siitä, ostaako Makkonen heti pullon, vai käykö karhuamassa ensin velkojaan Koposelta,” analysoi Mandatum-pankin sijoitusneuvonnan päällikkö Antero Helasvuo.
”Makkosen talous nousi yhtä nopeasti viimeksi vappuna, kun humalainen insinööri intoutui työntämään hänelle setelin noin kavereille näyttääkseen. Tuolloin nopeaa nousua seurasi yhtä nopea lasku”, Helasvuo muistelee haikeana.
Niin tai näin, markkinat ilahtuivat selvästi Makkosen talouden kohentumisesta. Hex-indeksi ampaisi päivän lopuksi nousuun ja päätyi 6120 pisteeseen, mikä on korkein lukema yli vuoteen. Illan tapahtumat tulevat antamaan suuntaa sille, jatkuuko kasvu myös huomenna.

Heijastusvaikutukset voimakkaita

Makkosen talouden heilahteluilla on aina ollut laajempiakin seurauksia. Esimerkiksi naapurin Tanen jo useita tunteja jatkunut lasku saattaisi katketa, mikäli Kaapron onnistuu karhuta viiden euron saatavansa Koposelta. Kaikkiaan kaksikolla olisi tuolloin rahat jo pariin isoon leijonaan. Yhteistyöstä tosin vasta neuvotellaan.
Vaikutukset heijastuvat myös Makkosen iäkkääseen äitiin, joka saattaa tänään välttyä lainaamasta rahaa pojalleen. ”Kunpa ei olisi Kaapro pahuuden teillä tänään”, esitteli Daalia Makkonen omia toiveitaan pörssipäivän etenemisestä. Rauhallista sijoitusiltaa toivottiin myös Tampereen poliisissa.

Kategoriat
Kotimaa

Tutkimus: Tony-nimi vie huonoille teille

(KARJAA) Mikä rakkaalle lapselle nimeksi? No ei ainakaan Tony, kieltävät tutkijat. Tampereen yliopiston itsestäänselvyyksien tutkimusinstituutin (ent. nollatutkimuksen huippuyksikkö) mukaan nomen est todellakin omen, ja ”Tony” vie lapsen väistämättä lavealle tielle.
”Poliisimurhaaja Tony Olsson, vankikarkuri Tony Palmroth, Tony Blair, Tony Halme”, kyllähän niitä riittää, selvittää raskaasti tatuoitu tutkija Tony Rothschild.
Rothschildin mukaan rikosnimikkeet vaihtelevat, mutta yleisimmin Tonyt syyllistyvät joko pahoinpitelyihin, huumausainerikoksiin, väkivaltarikoksiin tai politiikkaan, tai peräti näiden yhdistelmiin.
Tutkijoiden mielestä vanhempien pitäisi myös vältellä oudonkuuloisia nimiä, kuten ”Nuutti” tai ”Aurinko”, sillä heidän mukaansa on erittäin todennäköistä, että näin lapsesta tulee pitkätukkahippi tai ”joku muu saatanan vaihtoehtonuori”.
”Varminta olisi antaa kaikille pojille nimeksi Olavi tai Väinö ja tytöille Riitta tai Seija, niin kansakunnan eettinen pohja pysyisi turvattuna. Niillä nimillä lapsesta kasvaa kunnon oikeistokokkari, eikä mikään ammuttavaksi kelpaava hampuusi”, Rothschild ohjeistaa lävistyksiensä seasta.
Haastattelun lopuksi Rothschild havaitsee Lehden toimittajan suomenruotsalaiseen vivahtavan etunimen ja huomauttaa August-nimisten henkilöiden olevan pääsääntöisesti ”tyhmiä degenerantteja runkkareita”. Poistun paikalta vessan kautta.

Kategoriat
Kotimaa

Yleisradio orjuuttaa työntekijöitään

Lehden saamien tietojen mukaan Suomen Yleisradio ei maksa työehtosopimuksen mukaista palkkaa läheskään kaikille työntekijöilleen. Esimerkiksi kuukauden työstä ei makseta kuukauden palkkaa, vaan noin 27 päivän palkka. Loput neljä päivää tehdään orjatyötä.
”Tämä on yleinen käytäntö”, puolustautuu Yleisradio. ”Sitä paitsi, ei täällä ennenkään olla työehtosopimuksista välitetty joten ei välitetä jatkossakaan.”
Automaattisen puhelinvastaajan lisäksi Lehti tavoitti Yleisradion johtajan kesken kiireisen riistopäivän.
”Mitään ei myönnetä”, kommentoi Yleisradion nimettömänä pysyttelevä johtaja. ”Mutta jos jotain tällaista onkin tapahtunut, niin minä en ainakaan ole siitä ollut tietoinen. Ja kun sanon että en ole ollut tietoinen niin tarkoitan, että minun ideanihan se oli. Idioottilampaitahan ne toimittajat tunnetusti ovat ja tekevät mitä niille vain sanoo, niin että minä tässä vain nauran ilkeästi ja nostan työntekijöidenkin palkkoja.”
Enempää nimettömästä johtajasta ei saatu irti, sillä hänellä oli liian kiire nauraa ilkeästi.

Kategoriat
Ulkomaat

Ruotsin oikeusministeri julistaa "avointen ovien viikot" vankiloihin

(NORRTÄLJE) Ruotsin oikeusministeri Thomas Bodström julisti torstaina ”avointen ovien viikot” alkaneeksi maan vankiloissa. Bodströmin mukaan teemapäivät alkoivat jo viime viikolla, mutta asia haluttiin pitää aluksi vain vankilahenkilökunnan ja vankien tiedossa.
”Tällä tavoin haluamme lisätä vankien viihtyvyyttä. Tutkimukset osoittavat, että kun vangit pääsevät silloin tällöin karkailemaan, he suhtautuvat vankilassaoloon paljon positiivisemmin”, Bodström kertoi hikipisaroita otsallaan. Ministeri painotti, ettei vankilasta karkaamisesta aiota edelleenkään tehdä maassa rangaistavaa tekoa.
Hieman hermostuneelta vaikuttaneen Bodströmin mukaan viime viikkoina sattuneet useat paot eivät kerro maan vankiloiden huonosta turvatasosta. Päinvastoin, hervottomasti tärisseen ministerin mukaan Ruotsin vankeinhoitoa arvostetaan niin korkealle, että useat korkean profiilin kansainväliset vangit ovat tiedustelleet mahdollisuutta päästä kärsimään tuomiotaan maassa.
Sotarikoksista tuomittu Bosnian serbipresidentti Biljana Plavsic lusii jo Ruotsissa, ja luotettavat lähteet ovat vihjanneet myös Saddam Husseinin toivovan sijoituspaikakseen Ruotsia.
”Ja jos niin kävisi, etten sattuisikaan viihtymään, niin helppohan sieltä on lähteä”, kommentoi Saddam saatuaan pienen tauon pieksämisestä.

Kategoriat
Sähkeet

Torstain paranoidit sähkeet

Ristiinankin juomavedessä kolibakteeria — Kolibakteeria on havaittu viime päivien aikana muutamien suomalaiskuntien juomavedessä. Viimeisimpänä asiasta ilmoitti Ristiinan kunta. Juuri näin se kaikki alkaa. Bakteerejä juomavedessä ympäri maan. Tämän täytyy olla suunniteltua, ettekö te huomaa?
Niitä on kaikkialla — Ne on mun perässä. Kun mä nukun ne tunkee mun lähelle ja tarkkailee mua kaiken aikaa ne näkee kaikkialle enkä mä halua niitä enää tänne miksei ne mene pois nehaluaa mullepahaamikseinemenepois.
USA valmistautuu terrori-iskuihin — Yhdysvaltain hallitus seisoo päätöksensä takana, jonka mukaan maan valmiustasoa terrorihyökkäyksen varalle tuli nostaa. Maan viranomaiset ilmoittivat alkuviikosta al-Qaida -verkoston suunnittelevan uusia iskuja USA:ta vastaan.

Kategoriat
Kotimaa

Painavat synnit yhä useamman hukkumistapauksen syynä

(UTAJÄRVI) Syntien taakka on noussut kaikkein yleisimmäksi hukkumiskuoleman syyksi maassamme. Poliisin tilastojen mukaan viime vuoden hukkumistapauksissa liian painaviksi päässeet synnit olivat jo esimerkiksi voimakasta humalatilaa yleisempi syy. Useissa tapauksissa kyseessä tosin oli molempien yhteisvaikutus.
”Kyllä nämä usein käsi kädessä kulkevat”, kertoi vanhempi konstaapelipiispa Aulis Paimen kirkkopoliisin tiedotustilaisuudessa keskiviikkoiltana. ”Viina vie syntiin ja synnin palkka on kuolema”, pauhasi Paimen Helsingin tuomiokirkossa järjestetyssä tilaisuudessa.

Vanhojakin tilastoja uusiksi

Syntien painoon on alettu kiinnittää huomiota hukkumisia selvitettäessa vasta vuodesta 2001 alkaen. Näin ollen on mahdollista, että useat ennen tätä tapahtuneet hukkumiset ovat menneet tilastoihin esimerkiksi sairaskohtauksen tai juuri humalan aiheuttamina tapaturmina. Vanhempi konstaapelipiispa Paimen uskoo, että tapaukset eivät tule vähenemään ainakaan lähiaikoina. ”Kansa elää synnissä! Synnissä, minä sanon teille,” kuvasi Paimen tilannetta maassamme tätä nykyä.
Tiedotustilaisuudessa julkaistiin myös kaavio, jonka mukaan jokainen voi tarkkailla, kuuluuko syntien painon mukaan hukkumisen riskiryhmään. Esimerkiksi pelkällä satunnaisella huorinteolla uskaltaa vielä uida, mutta toisaalta kultaisen vasikan valmistaminen yhdessä herran kaikkivaltiaan nimen turhaan lausumisen kanssa voi viedä jopa läpi paksustakin jäästä.
Kirkkopoliisi suosittaa, että koko kansa pyrkisi elämään kurissa ja nuhteessa sekä rakastamaan vanhempiaan, jumalaa ja esimiehiään Martti Lutherin oppien mukaan. Tärkeää on myös muistaa pelastusliivit veneillessä ja olla yliarvioimatta omaa uimataitoaan.

Kategoriat
Talous

Seksibisnes polkee edelleen kesätyöntekijöitään

(KUOPIO) Seksibisneksen kesätyöntekijöitä ja heidän oikeuksiaan poljetaan rankasti. Juuri julkaistun Nahkaa ja kitinää -tutkimuksen mukaan alan kesätyöntekijät on tänäkin kesänä pantu hellan ja nyrkin väliin — välillä vastoin työsopimusta.
Kesätyöntekijöiden mielestä jatkuva polkeminen on kohtuutonta. Kovin moni ei kuitenkaan uskalla puhua aiheesta ääneen, sillä samoja kesätyöpaikkoja on himoitsemassa moni halukas.
Nimettömänä pysyttelevä kesätyöntekijä Mirja Avoin kertoo, että erityisesti naiset joutuvat määräaikaisissa seksialan työsuhteissa painamaan töitä väitettyä enemmän. Lisäksi ylityötunteja, lomakorvauksia tai vaarallisen työn lisää ei makseta.
”Kyllähän tämä työ on lähinnä istuma- tai makuutyötä, joten raskaan työn lisää ei tällä perusteella makseta. Mutta iltalisät edes pitäisi olla. Ja hotellilisät. Kyllä meitä näissä sopimuksissa pannaan jo liian halvalla.”
Tilanne on kuitenkin vaikea alistettavien ja alistettujen kesätyöntekijöiden kohdalta. Seksialan työnantajaliitto Vimma ja liike ei halua kommentoida sopimuksia julkisesti. Liiton tiedotuspäällikkö Jouko Äijä paljastaa kuitenkin, että palkat menevät TES:n mukaan.
”Perusduunareille kuuluu taulukkopalkka. Jos uralla haluaa edetä, niin sitten on kyllä pantava parastaan,” Äijä sanoo.
Kesätyöntekijät ovat levällään suuren ammattiliiton edessä. Kesätyöntekijöiden yhtymisistä yhdeksi kokonaisuudeksi on puhuttu, mutta toistaiseksi toimet ovat jääneet vain haaveiksi ja nyrkkien heilutukseksi.
Oma ongelmansa on siinä, että seksialan ammattiliitolla on lähituntumassa monia suuria ystävätahoja kuten rekkamiesliitto, jolla myös on suuri tarve valjastaa ”seksialan kesätyöntekijät oikeaan käyttöön”.
Mirja Avoin myöntää, että tilanne on välillä kovin kestämätön. Lastentarhanopettajaksi opiskeleva Avoin huokaisee ahnaasti, että nykyinen kesätyöpaikka imee mehut kestävämmästäkin henkilöstä.
”Ja työnantajat antavat ymmärtää, että jos ei aina anna parastaan tai edes toiseksi parastaan, niin jonossa on seuraavia jo odottamassa.”

Kategoriat
Urheilu

Suurajot Jyväskylään starttaavat taas

(JYVÄSKYLÄ) Jyväskylään suuntautuvat suurajot alkavat taas. Perjantaihin mennessä kilpailuun odotetaan osallistuvaksi kymmeniä tuhansia autoilijoita ja matkustajia. Kilpailu käydään perinteiseen tyyliin, eli kiroten saatanasti ja tehden kaikkia vituttavia ohituksia paikallaan seisovassa jonossa.
Kaikkien kilpareittien varrella on useita testauspisteitä, joissa tarkastetaan kilpailjoiden käyttämien vierasaineiden määrä. Muutamia kymmeniä autourheilijoita suljettaneen tänäkin vuonna kisasta ja häkkiin. Riskit ovat kuitenkin ottamisen arvoisia, vakuuttaa jo kuudettatoista kertaa osaa ottava Antero Reino.
”Vittusaatanahomomee…meevittuunsaatna”, kuvailee Reino rallitunnelmia. Vilkkaimmillaan suurajojen arvellaan olevan torstai- ja sunnuntai-iltoina.