(RUOTSI) Suomalaisen Music Televisionin saama positiivinen vastaanotto on vakuuttanut myös muut pienet ja surkeat maat ympäri Eurooppaa siitä, että oman MTV:n avaaminen on järkevä ja yleisöä suuresti palveleva teko. Muun muassa Malta, Islanti ja Hopi-Hopi-intiaanien Norjan vuonoille perustama itsenäinen joskin laiton valtio ovat kiinnostuneita oman MTV-kanavan avaamisesta.
”Kyllähän tämä oli selvästi meiltä edistyksellinen askel”, sanoo MTV:n VJ
Axl Smith tekstitysten tukemana.
”Jälleen kerran Suomi tekee edeltä jotakin, mikä saa muut haukkomaan henkeä”. Täydellisesti nappiin menneen avauspäivän jälkeen väsynyt mutta onnellinen Smith suostuu kertomaan, että suomenkielinen MTV on vasta ensiaskel. Kanava tulee kokemaan vielä suurempia uudistuksia tulevaisuudessa.
”Loistavan vastaanoton seurauksena kanavaa aiotaan jalostaa vielä pidemmälle tekemällä MTV:stä erilaisia murreversioita”, kertoo kanoottimatkalta tavoitettu kanavapäällikkö
Istuva Härkä.
”Kukapa ei haluaisi kuulla Smithin vääntävän lähetyksiä joko Savon tai Tampereen murteella?”
Lisäksi MTV:n tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu huhujen perusteella soittolistojen rakentaminen yhdessä radio Novan kanssa, ohjelmien dubbaaminen varmuuden vuoksi suomeksi tekstitysten tueksi sekä
Mikko Alatalon palkkaaminen uudeksi iltapäivälaulattajaksi.
”MTV:n voittokulkua ei voi estää enää mikään”, Härkä uhoaa samalla, kun Lehden toimittaja ottaa vielä yhdeksännentoista unilääkkeentabletin ja huuhtoo ne alas vedellä.