Kategoriat
Kotimaa

Huovisen mielestä kaikilla pitää olla oikeus katsoa paskaa ohjelmaa

(ALEXANDERPLATZ) Tuore liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huovinen (pds) pitää mahdollisena, että valtio alkaisi tukea vähävaraisimpien digiboksihankintoja. Huovisen mukaan on jokaisen kansalaisen oikeus saada katsoa päivittäin paskoja tv-ohjelmia.
”On myös valtion etu, että ihmiset saavat turruttaa päänsä Yleisradion heikkotasoisella ja kaupallisten kanavien vielä heikompitasoisella ohjelmistolla tulevaisuudessakin. Muuten vaarana on se, että ihmiset alkavat ajatella; Esimerkiksi sitä, miten hieno päätös digiaikaan siirtyminen jo vuonna 2007 on tai kuinka paljon kansanedustajat oikeastaan ymmärtävät tekijänoikeuslaista”, Huovinen maalailee.
Huovisen mukaan on täysin poissuljettua, että valtio alkaisi subventoida vaikkapa sanomalehtien tilausta sellaisille henkilöille, jotka eivät halua katsoa digitaalisia tv-lähetyksiä, tai eivät omista vastaanotinta.
”Sanomalehdissä on vielä nykyään olemassa sellainen riski, että ne silloin tällöin provosoivat ihmisiä ajattelemaan omilla aivoillaan. Televisiosta tällainen vaara on jo saatu kitkettyä, luojan kiitos”, Huovinen kiittelee kanavajohdon toimintaa.
”Kaikki on hyvin. Täällä ei ole mitään nähtävää”, hän toteaa lopuksi.

6 vastausta aiheeseen “Huovisen mielestä kaikilla pitää olla oikeus katsoa paskaa ohjelmaa”

(Puolimatka) Ostakaa nyt Suomi-Finluxland-digiböxi, vain 20 euroa ja puolijohdekorjaussarja kaupan päälle! Tilatkaa vielä kun voitte, tarjontamme on korkeinta mahdollista yleiseurooppalaista tasoa! Esimerkiksi: Big Matti ja Mervi show – koko kausi omaan boxiin vain 29 euroa! Päälle Iltalehden, Katson ja 7Päivään kolmen kuukauden numerot! Nopeimmille tilaajille tuulipuvut ja kamerakännykät joissa pikavalintana yhteys em. lehtien juorusivuille! Tulossa: Pasilasta irtisanottujen ”Jäsenkirja” -kuoro esittää taistelu- ja joululauluja YLEn uudessa musiikkitalossa.

Mielestäni valtio voisi kustantaa kaikille mutkattomat ihmissuhteet ja hyvän elämän.

Olishan se kauheeta jos McDonald’s ja Coca Cola Company eivät enää menestyisi.

Selitys sille, miksi Huovinen puoltaa digiboksin, eikä sanomalehtien kustannusten tukemista vähävaraisille, on se, että tv:ssä näkee varmemmin tissejä. -Oho, tuossa oli taas yhdet.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Bush toivoo kouluihin vaihtoehtoisia opetusmalleja

(GENESIS) Yhdysvaltain presidentti George W. Bush muuttaisi radikaalisti maan peruskoulujen opetussuunnitelmia. Bushin mielestä oppilaille pitäisi antaa monipuolisempi kuva maailmasta sisällyttämällä...

Close