Kategoriat
Ulkomaat

Palmen murha-ase ehkä löydetty

(TUKHOLMA) Ruotsin poliisi uskoo löytäneensä 20 vuoden etsintöjen jälkeen Ruotsin entisen pääministerin Olof Palmen murha-aseen. Tarkempia lausuntoja aiheesta ei kuitenkaan vielä anneta ennen teknisten tutkimusten tuloksia.
Lehden saamien tietojen mukaan poliisi uskoo murha-aseen olevan Adolf Fredrikin kirkon pihamaalta löydetty suuri graniittilaatta. Laattaan on kaiverrettu Palmen nimi sekä syntymä- ja kuolinpäivät, mikä herätti poliisin epäilykset.
Vaihtoehtoinen tutkintalinja selvittää myös mahdollisuutta, että murha-ase olisi örebrolaisen omakotitalon piharakennuksesta löytynyt moottorisaha.
Olof Palme ammuttiin Tukholman keskustassa 28. helmikuuta vuonna 1986.

Kategoriat
Kotimaa

Kielletyt sotakuvat julkisiksi

(KOLLAA) Puolustusvoimien tähän saakka salassa pitämät sotakuvat tulevat julkisiksi. Talvi- ja jatkosodassa otettujen kuvien salauspäätös umpeutuu tänään, eikä nykyinen lainsäädäntö anna mahdollisuutta jatkaa salausta. Kuvia on kaikkiaan kolmisen sataa.
Nyt sota-arkistoon siirtyvät kuvat näyttävät sodan aiemmin pääasiassa ulkopoliittista syistä vaietut kasvot. Osin kuvat on pidetty salassa myös kunnioituksesta omaisia kohtaan. Kuvissa suomalaissotilaat pääasiassa harjoittavat sodomiaa korsussa, harjoittavat sodomiaa juoksuhaudassa ja homoilevat päämajan kulmalla. Tutkijat kiistelevät siitä, katseliko marsalkka Mannerheim himokasta touhua ikkunasta.

Vastuu siirtyy
tiedotusvälineille

Kuvien julkistamisen jälkeen jää tiedotusvälineiden harkittavaksi, kuinka rajuja kuvia ne haluavat julkaista. Puolustusvoimien toive on, että ainakin ne suuseksilähikuvat, joissa toisen osapuolen kasvot ovat selvästi tunnistettavissa jätettäisiin julkaisematta. Samoin kuvat, joissa venäläisiin sotavankeihin yhdytään takaapäin joukolla tulisi mieluusti jättää rauhaan.
Niin sanotut ”kauhukuvat” nousivat julkisuuteen viimeksi muutama vuosi sitten, kun internetiin pääsi päämajan salaiseksi julistama kuvasarja ”Jees, noukippa se saippua, mortti, sanoi sotamies Ryhmy.” Nyt julkaistut kuvat johtanevat Karjalan palauttamiseen.

Kategoriat
Kotimaa

Yhä useampi nuori haluaa mediahuoraksi

(HELSINKI) Yhä useampi nuori haluaa työskennellä tulevaisuudessa mediahuorana. Asia käy ilmi Suomen Opinto-ohjaajien liiton tekemästä ”Prostituoitu vai autovaras…mihin kykyni todellisuudessa riittävät” -tutkimuksesta, jonka mukaan yli puolet yläasteikäisistä nuorista on valmiita tekemään mitä tahansa päästäkseen julkisuuteen.
”Heti näytän tissit telkkarissa kun ne vaan kasvaa”, uhoaa eräskin kultivoitunut pikkutyttö, jonka lempiohjelma on Big Brother.
Mediatutkija Kauko Radio pitää suuntaa luontevana. Hän huomauttaa, että muun muassa useimmat laulajat, näyttelijät, kirjailijat, toimittajat, missit sekä kansanedustajat tekevät säännöllisesti keikkaa mediahuorina.
”Että tervemenoa vaan etsimään pelastajaasi, herra Niinistö”, Radio vinkkaa.
Liiton tutkimuksen mukaan nuorilla on myös muita työtoiveita tulevaisuuden suhteen. Monet pojat haluavat isona pääministeriksi, koska ”silloin saa silikonitissisen naisen, jonka voi hylätä, kun alkaa puheet perheestä”. 13 prosenttia kyselyyn vastanneista tytöistä haluaa isona olla tuo nainen. Neljä prosenttia vastaajista haluaa olla ”sun äitis” ja kaksi prosenttia mursu.
Media- ja kasvatustutkijat eivät ole kyselyn tuloksista huolissaan, sillä he tietävät, mikä taho heidänkin kesämökkinsä tulevaisuudessa maksaa.

Kategoriat
Kotimaa

Poliisi tahtoo oman potkimisvideon

Poliisijohto: ”Ei tässä sentään mitään homoja mekään olla!”
(KONTULA) Suomen poliisi harkitsee oman väkivaltavideon julkaisemista. Aiemmin viikolla julkaistiin jo vartijoiden video, jossa piestään ihmistä. Video on saanut valtaisan huomion, eikä tilaisuutta haluta päästää käsistä.
”Tarkoituksena on esitellä poliisin raa´an väkivaltaista puolta kaikille mielenilmauksia tulevaisuudessa suunnitteleville” kertoo ylikomisario G-mies Phil Decker:

”Nykyään kun vähän joka saatanan hippi luulee voivansa huuella.”

Vartijavideo
täysi yllätys

Poliisin ylin johto ja sisäministeriö häkeltyivät täysin kun julkisuuteen tuli video, jossa kaksi vartijaa pahoinpitelee miestä ostoskeskuksessa. Molemmat tahot ovat yhtyneet aiemmin yleiseen käsitykseen, jonka mukaan vartijat turvautuvat voimankäyttöön vain ja ainoastaan äärimmäisissä tilanteissa.
”Enpä ole kyllä kuullut ikinä, että vartija olisi käyttäytynyt turhaan väkivaltaisesti, tai muutoin toiminut harkitsemattomasti. Kyllä ihan tuli tämä puskan takaa” summaa sisäministeriön erikoiskansliapäällikkö G-mies Jerry Cotton poliisijohdon järkyttyneet tunnot.
Poliisijohto vakuuttaakin, että seuraavan mielenosoituksen tullen poliisi osoittaa, että kykenee vielä vartijoita huomattavasti turhempaan, jopa täysin provosoimattomaan väkivaltaan.

Kategoriat
Kulttuuri Politiikka

Ahtisaari vahvoilla Finlandia-veikkauksissa

Presidentti Martti Ahtisaarella uskotaan olevan hyvät mahdollisuudet voittaa tämän vuoden kirjallisuuden Finlandia-palkinto.
”Ahtisaaren uudenvuodenpuheet, erityisesti vuosina 1995 ja 1996, toivat täysin uusia sävyjä suomalaiseen poliittiseen proosaan. Presidenttinä ollessaan hän ei olisi voinut palkintoa saada, mutta nyt hänen asemansa on vahvistunut vuosi vuodelta”, analysoi koko Suomen kansa Helsingin Sanomien Unto Hämäläisen suulla.
Finlandia-ehdokkaat julkistetaan perjantaina 16.11. ja palkinto jaetaan 7.12. Ahtisaaren Crisis Management Initiative -järjestön toimistolta on kerrottu, että mikäli Ahtisaari ennakkoveikkauksista poiketen ei saa Finlandiaa, on hänellä jo katkeroitunut puheenvuoro valmiiksi kirjoitettuna.

Kategoriat
Kotimaa

Toimittajajonot kriittisissä mitoissa Vaalimaalla

(VAALIMAA) Yhä pitenevät toimittajajonot ovat tukkineet liikennettä valtatie 7:llä Vaalimaan raja-aseman läheisyydessä. Syynä ruuhkiin on se, että kaikki toimittajat haluavat päästä haastattelemaan viipurilaista rekkakuski Arkadi Alkovia, joka tunnetaan erityisen näpäköiden lausuntojen antajana.
”Täällä on tällä hetkellä toimittajia noin kolmenkymmenen kilometrin jono. Kaikki ovat vaatineet päästä haastattelemaan Arkadia vielä tämän päivän aikana sen uhalla, että tekevät muussa tapauksessa useita häväistysjuttuja Suomen rajavartiolaitoksen ja tullin toiminnasta”, kertoo Vaalimaan raja-aseman päällikkö Leevi Matteus.
Pitkä jonotus on kuumentanut tunteita toimittajakunnan keskuudessa. Ylen, MTV3:n ja Nelosen televisiotoimittajat antoivat yhteisen julkilausuman, jossa he vaativat etuoikeutta Alkovin haastatteluihin sillä perusteella, että Alkovin ”hassu naama” pääsee parhaiten oikeuksiinsa televisiossa.
”Ettekö te tiedä, kuka minä olen? Minulla on pressikortti!”, kiljui aika vitun moni jonottaja.

Kategoriat
Kotimaa Ulkomaat

Kristalliyön tapahtumat kauhistuttavat yhä Timo Sarpanevaa

(AAVASAKSA) Vuonna 1938 Saksaa hallinnut natsipuolue masinoi pogromin, jossa juutalaisten kimppuun käytiin väkivaltaisesti ja suurin osa Saksan synagogista tuhottiin. Myös juutalaisten omistamat liike- ja asuinkiinteistöt kokivat merkittäviä vahinkoja. Juuri rikottujen ikkunoiden sirpaleiden vuoksi tapahtuma sai nimen Kristalliyö. Tapahtuma kauhistuttaa edelleen lasitaiteilija Timo Sarpanevaa.
”Kyllähän se tuntuu edelleen hirveältä ajatella sitä hävitystä ja tuhoa, vaikka siitä on kohta seitsemän vuosikymmentä ja olen itsekin siinä välissä kuollut. Silloin tuhottiin paljon hyvää ja kaunista”, Sarpaneva huokaa.

Kategoriat
Muut

Luokitellut ilmoitukset:

Annetaan pois suuri määrä vähän käytettyjä kommentteja. Julkaistu aiemmin vain kerran suositussa internet-pohjaisessa julkaisussa. Pääasiassa varsin surullista tavaraa, mutta lähtee halvalla. Mukana muun muassa monia yrityksiä olla hauska.
Yst. yht. ot. nimim. Samizdat-konserni.
Vaihdetaan itsetunto tilaisuuteen saada ikuistaa muutama itse kirjoitettu sana suositun internet-pohjaisen julkaisun kommentaaripalstalle. Itsetunto aika surullisessa kunnossa, mutta ei ole kaksinen hintapyyntökään. Kaupan päälle pari yritystä olla hauska.
Yst. yht. ot. nimim. Satunnainen lukija
Halutaan seuraksi lisää lukijoita.
Yht. ot. Lehden päätoimittaja

Kategoriat
Tiede Viikonvaihde

Viinan veroale lisännyt ei-toivottujen yhdyntöjen määrää

(FORSSA) Alkoholijuomien veroale ja sitä seurannut yökerhojen verinen hintakilpailu on monilla paikkakunnilla johtanut nuorten miesten ei-toivottujen yhdyntöjen räjähdysmäiseen kasvuun, kertoo väestöliiton tuore tutkimus.
”Valomerkin säikyttämät juopuneet nuoret miehet kantavat kotiinsa aivan mitä tahansa mätisäkkejä. Ei sitä usko, jollei itse näe, helvetti”, toteaa väestöliiton erikoistutkija Jallu Kola.
”Aamulla nämä miehet sitten kauhistelevat, mihin ovat sormensa työntäneet”
Keskustakierros lauantain pikkutunneilla vahvistaa tutkimuksen tiedot. Kaduille purkautuva kiimainen känniääliölauma pyyhkii tulvaveden tavoin yökerhon edustat puhtaaksi naishirviöistä. Viimeinenkin ylimeikattu harppu ja eltaantunut etanolipatja kannetaan taksijonoihin. Haastateltavat eivät silti pidä ongelmaa järin suurena:
”En koskaan mene sänkyyn ruman naisen kanssa, mut niiden vieressä oon aamut”, kommentoi eräskin nuori mies.
”Eihän se kaunis ole, mutta pillu sillä oon kuuma ja liukas kuin tuore lehmänläjä. Haha!”, arvioi kumppaniaan edellisen serkkupojaksi esittäytyvä sorsaeläin.

Kategoriat
Ulkomaat

Yhdysvaltain kongressivaaleissa ei korruptioepäilyjä

(WASHINGTON) Yhdysvaltojen kongressivaalien epäillään sujuneen ilman epärehellisyyksiä ääntenlaskennassa. NBC- ja CNN-televisiokanavien mukaan yhdessäkään osavaltiossa ei ole kadonnut mittavaa määrää annettuja ääniä. Suurin osa halukkaista on myös saanut äänestää.
Sekä republikaanien että demokraattien vaalityö on jatkunut viimeiseen saakka. Istuva presidentti George W. Bush kiersi osavaltioita muun muassa veitsenheitto- ja kärrynpyöräesityksensä kanssa. Bill Clinton puolestaan kampanjoi erityisesti niissä osavaltioissa, joissa demokraattiehdokkailla oli ongelmia. Minnesotassa Clinton esitti kuuluisat helikopteri- ja norsuimitaationsa. Varsinaisen vaalipäivän aamuna hän oli jo New Yorkissa, missä hän yhdessä vaimonsa Hillary Clintonin kanssa pilkkasi työmatkalaisia.

Tiukkaa
vääntöä

Ennusteiden mukaan demokraatit ovat saamassa enemmistön kongressin edustajainhuoneeseen. Senaatin tilanne on kuitenkin yhä avoin ja ratkeaa vasta Montanan ja Virginian osavaltioiden äänten laskemisen jälkeen. Molemmissa osavaltioissa tasainen tilanne on johtanut varsin likaiseen vaalikamppailuun.
Virginiassa republikaanit esittivät televisiossa mainosta, jossa demokraattien ehdokas James Webb tanssii yhdessä Osama bin Ladenin kanssa George Washingtonin haudalla laulaen ”Horst Wessel -liediä” ”This Land is My Landin” sävelellä Lee Harvey Oswaldin tehdesä taustalla vimmaisia natsitervehdyksiä. Montanassa demokraatti Jim Tester kusi republikaani Conrad Burnsin etupihalle.
Muiltakin osin vaalit ovat sujuneet ilman tavallisuudesta poikkeavia välikohtauksia.