”Ei voida ajatella, että jokin merkittävä valtiollinen laitos jäisi tulosvastuun ulkopuolelle. Tällainen tilanne olisi paitsi epäeettinen, myös pitkän päälle täysin kestämätön”, jyrähtää valtiovarainministeri Eero Heinäluoma.
Ensi kädessä puolustusvoimat takavarikoinee vasemmistopuolueiden ja tunnettujen vasemmistopoliitikkojen, sekä kaikkien maassa oleskelevien ulkomaalaisten omaisuuden. Osallistuminen EU:n nopean toiminnan joukkoihin tuonee maahan myös runsaasti erilaisia taide- ynnä muita aarteita.
Armeijaurasta
houkuttelevampi
Tulevaisuudessa puolustusvoimien johtohenkilöstöä on tarkoitus myös sitouttaa armeijan palvelukseen erilaisin optiomenettelyin. Nimenomaan asevoimilla on tähän kaikista hallinnonaloista parhaat mahdollisuudet, uskoo Heinäluoma.
”Kenraalikunnassa optiot voisivat olla esimerkiksi pienten vallattujen alueiden yksinvaltiutta verotus- ja ensimmäisen yön oikeuksineen. Muuhun upseeristoon mentäessä kyseeseen voisi tulla esimerkiksi voitettujen kansojen käyttäminen orjina pelloilla.”
Paikallisten omaisuuden kähveltäminen ja satunnaiset raiskaukset on jo kirjattu EU:n nopean toiminnan joukkojen perustamiskirjaan. Näin myös miehistön toivotaan viihtyvän joukoissa entistä pidempään.