Kategoriat
Seksivau

Tutkimus: Jani Toivola selvästi Heikki Paasosta vähemmän ärsyttävä

(RIIHIMÄKI) Kansainvälisesti tunnetun Pond’s-instituutin tuoreen selvityksen mukaan Idols-ohjelman uusi juontaja Jani Toivola on jopa 80 prosenttia vähemmän ärsyttävä kuin edeltäjänsä Heikki Paasonen. Lisäksi instituutti on erityisen hämmästynyt siitä, että ohjelman vetäjiin on ensimmäistä kertaa valittu henkilö, jolla on koulutus ja joka osaa jotakin.
”Ottaen huomioon etteivät Paasonen ja Ellen Jokikunnas osaa yhtään mitään, on Toivolan ihan oikea meriittilista järkyttänyt monia”, toteaa tutkija Georg Schlierenzauer jopa 40 prosenttia aiempaa heleämmin.
Schlierenzauerin, joka tunnetaan myös salanimellä Lars Bystöl, mukaan onkin ollut noin 50-prosenttisesti entistä helpottavampaa havaita, että Idols Extra -ohjelman vetäjäksi on valittu totaalisen nolla ilmestys nimeltä Janne Kataja. Hän kertoo, että monilla tahoilla pelättiin, että ihmisten palkkaaminen kaveripohjalta televisioon olisi loppunut Jaajo Linnonmaahan ja muihin Wallu Valpion kännikavereihin.
”On suorastaan 30-prosenttisesti ilahduttavampaa huomata, että täysin vailla esiintymistaitoa, karismaa, huumorintajua tai kykyä saada teinitytöiltä voi päästä isoon rooliin televisiossa. Radiokanavilla usein vaaditaan edes jälkimmäistä taitoa”, Bystöl huomauttaa.
Myös Lehti toivoo kaikkien esiintymishaluisten nuorten naisten ottavan nopeasti yhteyttä toimitukseen, mielellään kuvan kanssa. Laulutaidosta ei niin väliä, mutta senhän te tiedätte jo Idols-kisasta.

9 vastausta aiheeseen “Tutkimus: Jani Toivola selvästi Heikki Paasosta vähemmän ärsyttävä”

Yllättävän vaikeaselkoinen uutinen televisiota katsomattomalle. Kuka esimerkiksi on Bystöl?

Anneli Lipponen ja Paavo Jätteenmäki sopisivat Idiots-juontajiksi kuin silmukka kaulaan.

Jone ”Johannes” Nikula purskahti itkuun. Idolstuomari Jone ”Jouko” Nikula itki sydäntä särkevästi kun 16-vuotias lukiolainen ja nuorisokuoro Laulutyttöjen jäsen Tiina-Marjukka haukkui nauraen Jone ”Jouni” Nikulaa epäisänmaalliseksi, koukkunokkaiseksi avuttomaksi tanssijaksi joka tunkee itseään jokaiseen ohjelmaan viisastelemaan. ”Vitut minä siltä tekopyhältä wannabe rokkarilta anteeksi pyydän!”, kommentoi Tiina-Marjukka kohua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
NATO lupaa: tapamme sopivasti siviilejä Afganistanissa

Uusi vuosi on lupausten aikaa. Sotilasliitto NATO lupasi Me Naiset -lehdelle antamassaan haastattelussa tappaa sopivasti siviilejä Afganistanissa tulevan vuoden aikana....

Close