Kategoria: Viikonvaihde

(HELSINKI) Yritysvalmentaja Jari Sarasvuo tuohtui aiemmin viikolla esitetyistä syytöksistä, joiden mukaan hän viljelisi Diili-ohjelmassa jopa vahingollisessa määrin popularisoitua psykologiaa. Lehden erikoishaastattelussa Sarasvuo myös kielsi ehdottomasti, että Diili ylistäisi oman edun tavoittelua.
”Köyhät teillä on luonanne aina, mutta minua teillä ei aina ole”, muistutti Sarasvuo ja jatkoi sovinnolliseen sävyyn: ”Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät.”
Useat Sarasvuon johtamistaidon kursseja käyneet ovat myös ehtineet jo ehdottomasti tuomitsemaan tätä kohtaan esitetyt syytökset. Sarasvuon opetuslasten mukaan kurssien jälkeen heidän elämänlaatunsa ja johtamisensa on kohentunut huomattavasti. Puolustajia Sarasvuolta ei puutu, mutta mies itse ei halua muiden taistelevan puolestaan.
”Pane miekkasi tuppeen. Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan kaatuu. Luuletko, etten voisi pyytää apua Isältäni? Hän lähettäisi tänne heti kaksitoista legioonaa enkeleitä ja enemmänkin. Mutta kuinka silloin kävisivät toteen kirjoitukset, joiden mukaan näin täytyy tapahtua?” Sarasvuo muistutti innokkaimpia ihailijoitaan.
Mutta millainen mies todella on Jari Sarasvuo? Vaadimme suoran vastauksen koko Suomen kansaa askarruttavaan kysymykseen: oletko sinä Jumalan poika?
”Itsepä sen sanoit”, vastaa Sarasvuo. ”Ja minä sanon teille: vastedes te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvien päällä.”

YKSINOIKEUDELLA LEHDESSÄ SUOMEN JA KOKO MAAILMAN MERKITTÄVIMMÄN TALOUSVAIKUTTAJAN, MARKKINOIDEN, ERIKOISHAASTATTELU.
(PERUNKA) Ravintola Kolme Seppää on keskipäivän aikaan hiljainen. Lounastajat eivät ole vielä saapuneet ja aamukahvin särpijät ovat jo häipyneet askareisiinsa. Vain pajatson vieressä seisoskelee kaksi keski-ikäistä miestä keskustellen Allen Ginsburgista. Vähänpä he tietävät, että tähän ravintolaan astuu pian henkilö, jolla on valtaa päättää heidänkin kaikista raha-asioistaan. Tähän ravintolaan saapuu hetken kuluttua Markkinat. Tilaan odotellessani oluen.
Markkinat on trendikkäästi hieman myöhässä, minkä toki ymmärtää, onhan hän erittäin kiireinen. Raha ei nuku koskaan, eikä Markkinatkaan. Noin puoli tuntia sovittua aikaa myöhemmin hän saapuu, tilaa cappuccinon ja istuu vastapäätä. Markkinat on keski-ikäisen näköinen ja hänen päällään on hyvin istuva – ilmeisesti mittatilaustyönä tehty – tumma puku. Kädessä kallis kello, jalassa italialaiset laatukengät. Kädenpuristus on jämäkkä. Markkinat ei pelleile, kun on rahasta kysymys. Aika on sitä, ja aikaa tässä kuluu.
Markkinat näyttää erittäin itsevarmalta, mutta hänen sanotaan hermostuvan helposti, millä on kauaskantoisia seurauksia. Viimeksi 2000-luvun taitteessa Markkinat sai tarpeekseen IT-yrityksistä, ja mehän tiedämme miten siinä kävi.

Markkinoilla uutta epävarmuutta

”Taidan olla hieman myöhässä, mutta kiire on ollut kova, tiedättehän. Mielipidettäni tiedustellaan joka asiaan – koronnostoon, koronlaskuun, työttömyyteen, yhtiöiden osavuosituloksiin, kaikkeen sellaiseen. Se vie paljon aikaa”, Markkinat selittää. Hän vilkaisee pikaisesti kelloonsa, ei kai hän ala taas muuttua levottomaksi?
”Niin, no, tässä on ollut ylä- ja alamäkeä. Nokian tulos oli hyvä, mikä tietysti nosti mielialaani, ja viime viikko menikin ihan positiivisissa tunnelmissa. Nyt ei kuitenkaan ole tapahtunut oikein mitään, työttömyysluvuissa ei ollut mitään yllättävää, mikä tietysti herättää hieman epäilyksiä ja epävarmuutta”, Markkinat kertoo tuntemuksistaan.
Tällainen avoimuus on talousvaikuttajien keskuudessa harvinaista, mutta Markkinat on tunnettu siitä, ettei hän peittele ajatuksiaan. Pahat kielet ovat huhunneet jopa hänen mielenterveysongelmistaan, joista äkillisten mielialanmuutosten arvellaan olevan merkki. Markkinoita nämä huhut eivät häiritse.
”Ainahan ihmiset puhuvat, ja valta tietenkin houkuttaa. Totta kyllä, joskus mieliala heittelee aika nopeasti laidasta laitaan, kenties ihan pikkusyistä: jokin yhtiö teki hyvän tuloksen, tai huonon tuloksen, tai odotetun tuloksen tai odottamattoman tuloksen. Mutta sellainen minä vain olen, ottakaa tai jättäkää”, Markkinat sanoo. Useimmat ottavat.

Tie vie

Jälleen pikainen vilkaisu kelloon. Seuraavaksi piti puhua perheasioista ja niinikään huhutusta aviokriisistä vaimon Globalisaation kanssa, mutta Markkinat ei ehdi. Pörssipäivä rapakon takana päättyy pian, ja Markkinoiden reaktiota odotetaan kiivaasti. Hän tyhjentää cappuccinonsa, kättelee taas jämäkästi, nousee ja lähtee. Suuntana on talousuutistoimitus ja sen jälkeen työmarkkinajärjestöt. Markkinat on nimittäin luvannut kertoa mielipiteensä tupo-keskusteluista myöhemmin tänään.
”Kyllä jotain pitäisi tapahtua, tai tässä alkaa taas hermostuttamaan”, Markkinat varoittaa ovelta.
Tilaan vielä yhden oluen.

”KUKA SEMMOISTA SELVINPÄIN MUKA JAKSOI?”
(GDANSK) Etenkin 1970-luvulla vankkaa kannatusta Suomessa nauttineen taistolaisliikkeen hiipumiselle ja kuolemalle on löydetty pätevä selvitys. Tampereen yliopiston teoreettisen käyttäytymistieteen laitoksella vastikään tarkastettu väitöskirja osoittaa, että taistolaisuuden ja humalatilan yhteydet ovat kiistattomat.
”Väitöskirjan päätulos on se, että taistolaisuus kuoli, kun väki lakkasi juomasta niin kovasti viinaa”, summaa lisensiaatti (väit.) Taisto Laine opinnäytteensä ”Otetaas eestä aattehen – teologis-diskursiivinen katsaus vasemmistolaisten viinanjuontiin”.
Laine perustaa häkellyttävän tuloksensa lukuisiin aikalaishaastatteluihin, taistolaisen liikkeen julkaisujen analysointiin sekä vanhoihin televisiolähetyksiin. Lisäksi hän sanoo tukeutuneensa erittäin runsaasti humanistisissa tieteissä hyvin suosittuun ”Stetson-Harrison”-metodiin.
”Eräs vahva lähde ovat olleet nämä entisten taistolaisten viime vuosina julkaisemat kirjat tuosta ajasta, eikä niiden perusteella voi muuta sanoa, kuin että jeesuksen kännissä ovat varmasti olleet”, Laine siteeraa tutkimustaan.

Viina loppui

Viinanjuontiin taistolaisia yllytti Laineen mukaan sekä se perussyy, ettei aatetta voinut mitenkään ottaa vakavasti selvinpäin, että myös tuon ajan musiikki. Väitöskirjan mukaan mm. Kom-teatterin ja Agit Propin lauluilla on vahva taipumus yllyttää korkkaamaan pulloja.
”Kun Warshavjanka roikaa, niin tuleehan siinä itse kullekin mieleen ottaa vähän napanderia”, selvittää Laine, joka tutkimusprosessin aikana kävi katkolla kolmesti.
Mikään ei kuitenkaan voi kestää ikuisesti, ei edes taistolaisen maksa, ja niinpä vuosien edetessä viinanjuonti hiipui, mikä johti koko aatteen kuolemaan, aivan kovimpia densoja lukuun ottamatta. Laineen mukaan alkoi nk. ’viina loppui, mitäs nyt’-periodi, jonka aikana kaikista tuli hiljalleen kokoomuslaisia.
”Nämä nykyiset paljastuskirjat tuosta ajasta taas kuuluvat jaottelussani ns. ’krapula’-periodiin, ja tarkemmin ottaen sen ’morkkis’-vaiheeseen, jossa tyypillistä on hirveä syyllisyydentuska sitä, että mitä silloin 70-luvun alkupuolen torstain ja vuoden 1985 sunnuntain välisenä iltana tuli taas tehtyä”, kertoo Laine, vaikka vitsi vanheni jo ajat sitten.
Haastattelun lopuksi laulamme Työväen marssin ja avaamme pullon chileläistä punkkua.
”Viva Allende!” huudamme kuorossa.

(VAASA) Siveyden ystävät -järjestö ilmoitettiin viime viikolla yhdistysrekisteriin jo neljättä kertaa. Järjestö on taas saanut kokoon uuden jäsenistön vanhan kuoltua. Järjestön ongelmana on koko sen satavuotisen historian ajan ollut uusien sukupolvien puute. Asiaa käsitellään tarkoin yhdistyksen vasta ilmestyneessä historiikissa ”100 vuotta ilman ja vituttaa ihan homona”.
”Siveysaate on hyvä aate, mutta siinä on omat ongelmansa. Lapsille ei voi juuri siirtää tietämystään, kun noita neitseellisiä synnytyksiä yhdistyksen historiasta tunnetaan ainoastaan kuusi,” kuvailee tilannetta järjestön suurvanhapiika Alma Luuppa.
Lehden tietojen mukaan yhdistyksen jäsenet eivät kuitenkaan ole synnyttäneet koskaan neitseellisesti.
”No ei. Ei kyllä totta puhuen ole”, myöntää myös Luuppa. ”Mutta on minullakin ylpeyteni”, hän jatkaa ”Menkää pois! Pois minun kotoani!” kannustaa suurvanhapiika Lehden toimittaja-valokuvaaja -paria leipälapiolla huitoen haastattelun lopuksi.

(TUKHOLMA) ”Ihan huono. Perspektiivi on päin helvettiä, eikä värien käytöstä ole hajuakaan. Ja mitä nuo tapit tuossa on? Ei ainakaan ihmisiä”, arvostelee psykologi Arne Anka tyttärensä Idan (4 vuotta) esittelemää piirrosta. Anka uskoo, että rehellisyys on lasten kanssa toimittaessa ehdottoman tärkeää.
”Mikäli halutaan luoda kestävä ja terve suhde lapseen, tulee suhteen alusta saakka perustua rehelliselle kanssakäymiselle. Lapset yllättävän helposti aistivat vanhempien teeskentelyn ja siinä sitten ollaan. Tuskaisia ja traumaattisia tulee lapsista just,” Anka kuvailee vastajulkaistun teoksensa ”Grabbar och Flickor som Människor” punaista lankaa.
Anka on työskennellyt lapsipsykiatrina vuosia. Myös kaikki hänen kuudesta lapsestaan käyvät kolmasti viikossa ammattiauttajan pakeilla. Kokemusta alalta siis riittää. Aiemmin hän on julkaissut kirjoja muun muassa karjatalouden ja inkvisition kuulustelumetodien alalta.

”Asiat niinkuin ne ovat”

”Monet vanhemmat menevät lukkoon, kun lapsi kysyy vaikkapa välivallasta. Minä olen aina kehottanut kaikkia kertomaan totuuden: tässä maailmassa vahvat pärjäävät ja heillä on oikeus kaikkeen. Turpaan, jos joku vittuilee. Muksut järkyttyvät hetkeksi, mutta kasvavat loppujen lopuksi eheämmiksi”, toteaa Anka.
Erityisen tärkeänä Anka pitää sitä, etteivät vanhemmat piilottele omia tai lastensa puutteita. Tällaisen teeskentelyn jäljet voivat olla arvaamattomat.
”Itse kerron useita kertoja päivässä lapsilleni, millaisia lihavia äpäröitä he ovat. En myöskään koskaan peittele kotona alkoholi- ja mielenterveysongelmiani. Vihaan lapsiani ja olen varma, että he huomaisivat, mikäli yrittäisin peitellä sitä”, vakuuttaa Anka. Hän muistuttaa myös, ettei rehellisyys saa olla mitään terapiaa, vaan sen tulee olla osa jokapäiväistä erkielämää.
”Minä lähden nyt baarikierrokselle, mutantit! En tiedä vielä milloin tulen takaisin, vai tulenko ollenkaan. En ainakaan tule ennenkuin kirjoituspalkkio on juotu”, huikkaa Anka kotiin jääville lapsille ulos lähtiessään. ”Muistakaa, että elämä on täynnä epäonnistumisia ja ahdistusta. Huomaatte, kunhan täytätte kymmenen!”

(HELSINKI) Emeritusprofessori Tatu Vanhanen herätti kohua alkuviikosta toteamalla, että Afrikan ongelmat johtuvat sikäläisten tyhmyydestä, ei suinkaan esimerkiksi vuosisatojen siirtomaasorrosta. Vanhanen vakuuttaa myös Lehdelle myöntämässään erikoishaastattelussa, että useimpien ongelmat myös Suomessa johtuvat nimenomaan tyhmyydestä, ei suinkaan olosuhteista. Vanhasella on paljon sanottavaa esimerkiksi sotaveteraanien tilanteesta.
”Omaa tyhmyyttä on, jos ei osaa asioitaan hoitaa kunnolla. Sotaveteraanien älykkyysosamäärä sekä raajojen määrä on tutkitusti muita suomalaisia alhaisempi, mikä kyllä selittää sangen paljon,” selvittää Vanhanen villisti kuolaten.
Vanhasen mukaan myös suomensuomalaisten suomenruotsalaisia keskimäärin heikompi toimeentulo johtuu samasta syystä.
”Tyhmyys siinä taustalla on. Omaa syytä, jos ei osaa asioitaan hoitaa kunnolla. Suomalaisten älykkyysosamäärä on tutkimusten mukaan selkeästi ruotsalaisia alhaisempi,” Vanhanen kuvailee molemmat silmäkulmat nykien.
Vanhanen ei pitkään myöskään pohdi tarjotessaan selitystä maailman sotaorpojen ja -leskien heikolle tilanteelle, kristittyjen vainoille Rooman valtakunnassa, Jeesuksen ristille päätymiselle ja syöpään kuolemiselle.
”Tyhmyys. Kaikkien älykkyysosamäärä on tunnetusti Suomalaista Keskustalaista alhaisemmalla tasolla,”vakuuttaa Vanhanen kiillottaen eugeniikkayhdistyksen mitalia, johon on kaiverrettu yhdistyksen ylväs tunnuslause: ”Isäni on myös enoni ja olemme molemmat ylpeitä siitä”.

Huumekauppaa ja valtataistelua. Itse tehtyjä veitsiä, murhia ja raiskauksia. Televisiosarjojen antama kuva on hurja, mutta virheellinen. Paavo ”Tikari” Lipponen vakuuttaa, että Suomen eduskunta on oikeastaan hyvinkin rauhallinen paikka.
(HELSINKI) Suomen televisiossa on muutaman vuoden sisällä pyörinyt parikin suosittua eduskuntaympäristöön sijoittuvaa sarjaa. Etenkin nelosella pyörinyt Kylmä rinki kuvasi eduskunnan käytäviä ja saleja hengenvaarallisena paikkana, jossa vahvat armotta alistavat heikompia.
Paavo ”Tikari” Lipponen (SDP) on nähnyt edustuslaitoksemme lisäksi monia ulkomaisiakin parlamenttitaloja. Hän ei ole ylpeä menneisyydestään, mutta muistuttaa kuitenkin, ettei kaikkea televisiosta nähtyä pidä uskoa.
”Ei nyt ehkä voi hyvästä yhteishengestä puhua, mutta kyllä sitä mieluiten jätetään muut rauhaan. Ei kukaan halua riidanhaastajan maineeseen.”
Etenkin kuvaukset raiskauksista Lipponen kehottaa jättämään omaan arvoonsa. ”Kyllä tällaiset tapaukset ovat äärimmäisen harvinaisia. Itse asiassa muistan kuulleeni vain muutamasta tapauksesta, jossa jonkun valtapuolueen edustaja olisi pakottanut pienemmän puolueen edustajan yhdyntään kanssaan. Rahan tai ruoka-annosten viemistä esiintyy jonkun verran, mutta kyllä henkilökunta yleensä puuttuu siihenkin tehokkaasti.”

Vaikeasti kumottavia myyttejä

Lipponen ymmärtää, että huhut eduskunnan hurjasta menosta syntyvät helposti. Monet eivät pääse näkemään, miltä sisäpuolella oikeastaan näyttää ja kansanedustajiakin nähdään yleensä vain televisiossa. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään väkivaltaisten narkomaanien himokas joukko.
”Useimpia siellä sisällä olevia ei kadulla mistään arvaisi kansanedustajiksi. Että ihan tavallista joukkoa, kaikki vain on tehneet jonkun virheen mistä nyt maksavat.”
Lipposen mukaan saattaisikin olla hyvä, jos eduskuntataloon järjestettäisiin useamminkin tutustumiskäyntejä. Näin ihmisten ehkä olisi helpompi hyväksyä myös entiset kansanedustajat takaisin osaksi yhteiskuntaa.

Lehden kesäinen juttusarja jatkaa Euroopan vähän tunnettujen lomanviettokohteiden kiertämistä. Katynin metsän jälkeen vuorossa toinen tunnelmallinen slaavilaisromanttinen alue, Babi Jar, Kiovan miljoonakaupungin kyljessä.
(KIOVA) Jos on Suomessa kesä ollut taas tyypillisen kylmä ja vähäluminen, niin idän aroilla helle on suorastaan polttava. Armoton porotus näännyttää helposti tottumattoman kulkijan, ja tekeepä heinäkuun kuumilla tiukkaa paikallisillakin. Lehden toimittajakolonna on jättänyt taakseen Katynin vehreän metsän ja suuntaa nyt seikkailunhaluisen onnelaan — Babi Jarin rotkoon Kiovan luoteispuolelle.
Babi Jar on syrjäinen, mutta ah niin viehättävä geologian oma kauneuspilkku aromaisemassa. Houkuttelevimmillaan se on paikallisten mukaan syksyisin, mutta kyllä sinne kelpaa näin kesälläkin mennä, kuuluu neuvo vanhoilta ukoilta korttipöydän äärestä.
Eivätkä olleet kiovalaiset ukot väärässä: rotko on huikean komea luonnonmuodostuma, joka kätkisi helposti syliinsä tuhansia, jopa kymmeniätuhansia ihmisiä.
”Niin se on tehnytkin”, kommentoi paikallinen lammaspaimen Igor Tudor monmielisesti virnistäen.

Kokkovalkeat

Mutta kaunishan Babi Jar on, siitä ei pääse mihinkään. Ei ihme, että tuulen, veden ja maankuoren liikkeiden merkillisen tanssin muokkaama rotko innoitti venäisrunoilija Jevgeni Jevtushenkoa kirjoittamaan tuntemuksensa paperille asti, ja säveltäjänero Dimitri Shostakovitshia ikuistamaan nuo säkeet 13. sinfoniassaan.
Kuten korttipöydän tervaskannot totesivat, paikka on houkutellut väkeä etenkin syksyisin. Suurin rynnäkkö koettiin vuonna 1941, kun peräti 34 000 kiovalaista marssi paikalle. Heidän mukanaan tulleet saksalaisvieraat sytyttivät tapahtuman kunniaksi suuria kokkoja, joiden leimu valaisi koko tienoon.
”Myös haju oli melkoinen”, muistelee Tudor nenäänsä nyrpistäen.
Kumma kyllä, kaikki paikalliset eivät tunnu osaavan arvostaa Babi Jarin kauneutta. Ehkä syynä on se, että paikka on tavallaan ”liian lähellä”. Oma vaikutuksensa voi toki olla sieltä täältä rotkon pohjasta pilkistävillä luuntyngillä ja kaameasti virnistävillä pääkalloilla.

Erilaiset auttavat puhelimet ovat kasvattaneet suosiotaan tasaisesti kahdeksankymmentäluvun puolivälin jälkeen. Ketkä apua tarvitsevat, ketkä sitä antavat ja millaisia auttavia puhelimia Suomesta löytyy? Vastaamassa auttavat puhelimet itse työntekijöineen.
(VÖYRI) Lehden uudessa juttusarjassa selvitetään erilaisten auttavien puhelinten toimintaa. Avioeron kokeneiden auttava puhelin, masentuneiden teinien vanhempien auttava puhelin. Auttavia puhelimia on moneen lähtöön. Viime aikoina niiden kirjo on lisääntynyt entisestään. Onko avun tarvitsijoita todella näin paljon ja saavatko he tarvitsemaansa apua? Tämä selviää vain soittamalla ja kysymällä.
Sanotaan, että ongelman myöntäminen on ensimmäinen askel sen ratkaisemiseen. Niin myös ensimmäinen soitto auttavaan puhelimeen on vaikein, myös työtään tekevälle toimittajalle. Pyöritän kuitenkin ensimmäisen numeron hikoilevin sormenpäin. Hälytysääni. Sitten vastaus.
— Kodittoman alkoholistin auttava puhelin.
— Toimittaja Urja, päivää.
— Ei sulla ois euroa heittää? Viittäkytä senttiä?
— Tuota…
— Soittasin kotiin, että tulevat hakemaan.
— Ei…
— No voi vittu.
Puhelin suljetaan toisessa päässä. Haen etusormellani seuraavan numeron listastani ja käännän sen. Tällä kertaa kaikki käy jo paljon helpommin. Tunnen itseni ammattilaiseksi. En enää pelästy, kun saan vastauksen.
— Fatalistinen auttava puhelin.
— Juhani Urja tässä. Minä…
— Ei. Ei se auta.
— Anteeksi?
— Ei se auta. Mikään ei auta. Tänne on tänään soittanut jo kolmattakymmenettä kaveria, eikä niitä voi ketään auttaa enää kukaan. Ei kukaan. Hyvästi. Äläkä koskaan soita tänne enää. Ei se auta. Hyvästi.
Kun uskaltaa pyytää…
— Väsynyt auttava puhelin.
— Juhani Urja. Sellaista…
— Ja ongelmia varmaan löytyy.
— No, itse asiassa…
— Sehän vasta yllättää meidät kaikki, se. Voi saatana! Tulis talvi ja tappais pummit! Ei jumalauta, mä en jaksa enää! Ei saatanan saatanan saatana…
— Niin, tuota…
— Vieläkö sä oot siellä? Ei jumalauta sulla muuta tekemistä ole?
Päätän siirtyä seuraavaan ja viimeiseen numeroon listallani. Tunnen oloni jossain määrin epävarmaksi ymmärtäessäni, että jään pian ongelmieni kanssa yksin. Onneksi tiedän, että apu on tulevaisuudessakin aina langan päässä.
— Surrealistinen auttava puhelin, kirahvi puhelimessa.
— Toimittaja Urja. Apua tarvitsisin.
— Ja valkohehkuisen nopean kengurun. Kulje tietä, jolla ei rakkauden jäänteitä sulateta ennen piispanhuppuisen gerbiilin kivitaloa.
— Tuota…
— Mainitsinko jo kirahvin? Kaikki värit ja muutama päälle. Lapsuusmuistot palaavat, mutta niiden eriparisiivet on maalattu supikoiran höyhenillä!
Suljen puhelimen. Teen pikaisen yhteenvedon ja huomaan vitsin käytetyn loppuun jo aikaa sitten. Luulen, että auttava puhelin on saanut minut ainakin miettimään uudelleen, kuinka voisin auttaa itse itseäni. Huomaan, etten juuri millään tavalla.
Auttavat puhelimet kuitenkin porskuttavat edelleen. Niiden voittokulkua voi luultavasti hidastaa ainoastaan vast´ikään Suomeenkin lanseerattu amerikkalainen haittaavan puhelimen malli. Aika näyttää puhelinkilpailun voittajan.