Kategoriat
Viikonvaihde

Apu on puhelinsoiton päässä I

Erilaiset auttavat puhelimet ovat kasvattaneet suosiotaan tasaisesti kahdeksankymmentäluvun puolivälin jälkeen. Ketkä apua tarvitsevat, ketkä sitä antavat ja millaisia auttavia puhelimia Suomesta löytyy? Vastaamassa auttavat puhelimet itse työntekijöineen.
(VÖYRI) Lehden uudessa juttusarjassa selvitetään erilaisten auttavien puhelinten toimintaa. Avioeron kokeneiden auttava puhelin, masentuneiden teinien vanhempien auttava puhelin. Auttavia puhelimia on moneen lähtöön. Viime aikoina niiden kirjo on lisääntynyt entisestään. Onko avun tarvitsijoita todella näin paljon ja saavatko he tarvitsemaansa apua? Tämä selviää vain soittamalla ja kysymällä.
Sanotaan, että ongelman myöntäminen on ensimmäinen askel sen ratkaisemiseen. Niin myös ensimmäinen soitto auttavaan puhelimeen on vaikein, myös työtään tekevälle toimittajalle. Pyöritän kuitenkin ensimmäisen numeron hikoilevin sormenpäin. Hälytysääni. Sitten vastaus.
— Kodittoman alkoholistin auttava puhelin.
— Toimittaja Urja, päivää.
— Ei sulla ois euroa heittää? Viittäkytä senttiä?
— Tuota…
— Soittasin kotiin, että tulevat hakemaan.
— Ei…
— No voi vittu.

Puhelin suljetaan toisessa päässä. Haen etusormellani seuraavan numeron listastani ja käännän sen. Tällä kertaa kaikki käy jo paljon helpommin. Tunnen itseni ammattilaiseksi. En enää pelästy, kun saan vastauksen.
— Fatalistinen auttava puhelin.
— Juhani Urja tässä. Minä…
— Ei. Ei se auta.
— Anteeksi?
— Ei se auta. Mikään ei auta. Tänne on tänään soittanut jo kolmattakymmenettä kaveria, eikä niitä voi ketään auttaa enää kukaan. Ei kukaan. Hyvästi. Äläkä koskaan soita tänne enää. Ei se auta. Hyvästi.

Kun uskaltaa pyytää…
— Väsynyt auttava puhelin.
— Juhani Urja. Sellaista…
— Ja ongelmia varmaan löytyy.
— No, itse asiassa…
— Sehän vasta yllättää meidät kaikki, se. Voi saatana! Tulis talvi ja tappais pummit! Ei jumalauta, mä en jaksa enää! Ei saatanan saatanan saatana…
— Niin, tuota…
— Vieläkö sä oot siellä? Ei jumalauta sulla muuta tekemistä ole?

Päätän siirtyä seuraavaan ja viimeiseen numeroon listallani. Tunnen oloni jossain määrin epävarmaksi ymmärtäessäni, että jään pian ongelmieni kanssa yksin. Onneksi tiedän, että apu on tulevaisuudessakin aina langan päässä.
— Surrealistinen auttava puhelin, kirahvi puhelimessa.
— Toimittaja Urja. Apua tarvitsisin.
— Ja valkohehkuisen nopean kengurun. Kulje tietä, jolla ei rakkauden jäänteitä sulateta ennen piispanhuppuisen gerbiilin kivitaloa.
— Tuota…
— Mainitsinko jo kirahvin? Kaikki värit ja muutama päälle. Lapsuusmuistot palaavat, mutta niiden eriparisiivet on maalattu supikoiran höyhenillä!

Suljen puhelimen. Teen pikaisen yhteenvedon ja huomaan vitsin käytetyn loppuun jo aikaa sitten. Luulen, että auttava puhelin on saanut minut ainakin miettimään uudelleen, kuinka voisin auttaa itse itseäni. Huomaan, etten juuri millään tavalla.
Auttavat puhelimet kuitenkin porskuttavat edelleen. Niiden voittokulkua voi luultavasti hidastaa ainoastaan vast´ikään Suomeenkin lanseerattu amerikkalainen haittaavan puhelimen malli. Aika näyttää puhelinkilpailun voittajan.