Kategoriat
Viikonvaihde

"Ei siellä nyt ihan niin hurjaa ole"

Huumekauppaa ja valtataistelua. Itse tehtyjä veitsiä, murhia ja raiskauksia. Televisiosarjojen antama kuva on hurja, mutta virheellinen. Paavo ”Tikari” Lipponen vakuuttaa, että Suomen eduskunta on oikeastaan hyvinkin rauhallinen paikka.
(HELSINKI) Suomen televisiossa on muutaman vuoden sisällä pyörinyt parikin suosittua eduskuntaympäristöön sijoittuvaa sarjaa. Etenkin nelosella pyörinyt Kylmä rinki kuvasi eduskunnan käytäviä ja saleja hengenvaarallisena paikkana, jossa vahvat armotta alistavat heikompia.
Paavo ”Tikari” Lipponen (SDP) on nähnyt edustuslaitoksemme lisäksi monia ulkomaisiakin parlamenttitaloja. Hän ei ole ylpeä menneisyydestään, mutta muistuttaa kuitenkin, ettei kaikkea televisiosta nähtyä pidä uskoa.
”Ei nyt ehkä voi hyvästä yhteishengestä puhua, mutta kyllä sitä mieluiten jätetään muut rauhaan. Ei kukaan halua riidanhaastajan maineeseen.”
Etenkin kuvaukset raiskauksista Lipponen kehottaa jättämään omaan arvoonsa. ”Kyllä tällaiset tapaukset ovat äärimmäisen harvinaisia. Itse asiassa muistan kuulleeni vain muutamasta tapauksesta, jossa jonkun valtapuolueen edustaja olisi pakottanut pienemmän puolueen edustajan yhdyntään kanssaan. Rahan tai ruoka-annosten viemistä esiintyy jonkun verran, mutta kyllä henkilökunta yleensä puuttuu siihenkin tehokkaasti.”

Vaikeasti kumottavia myyttejä

Lipponen ymmärtää, että huhut eduskunnan hurjasta menosta syntyvät helposti. Monet eivät pääse näkemään, miltä sisäpuolella oikeastaan näyttää ja kansanedustajiakin nähdään yleensä vain televisiossa. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään väkivaltaisten narkomaanien himokas joukko.
”Useimpia siellä sisällä olevia ei kadulla mistään arvaisi kansanedustajiksi. Että ihan tavallista joukkoa, kaikki vain on tehneet jonkun virheen mistä nyt maksavat.”
Lipposen mukaan saattaisikin olla hyvä, jos eduskuntataloon järjestettäisiin useamminkin tutustumiskäyntejä. Näin ihmisten ehkä olisi helpompi hyväksyä myös entiset kansanedustajat takaisin osaksi yhteiskuntaa.

Read previous post:
Amishviikset syksyn trendi

(KOKEMÄKI) Syksyllä katukuvassa nähdään runsaasti parrakkaita miehiä, ja miksei naisiakin, ennustavat muodin asiantuntijat. Yleisesti pilkatuista amish-viiksistä nimittäin on tulossa syksyn...

Close