Kategoriat
Kansalaisjournalismi Urheilu

Viranomaiset tiedottavat

(VANCOUVER) Juuri saamiemme tietojen mukaan Kanadan Vancouverissa on käynnissä laajamittaiset talviolympialaiset. Viranomaiset kertovat, että kultamitaleita on jaettu jo kymmenille urheilijoille. Uutistoimisto Reuters kehottaa myös suomalaisia varautumaan olympialaisiin ja sitä seuraavaan kultamitaliaaltoon.
Kanadan Suomen suurlähetystön mukaan Vancouverissa on mukana myös useita kymmeniä suomalaisurheilijoita. Voittajien joukosta ei ole kuitenkaan toistaiseksi löydetty ainuttakaan suomalaista. Suomen edustusto jatkaa kuitenkin tilanteen selvittämistä.
(Jutun kansalaistoimitti Onni Mäihä.)

Kategoriat
Urheilu

Hävisikö Suomi tahallaan?

(HORNBLOWER) Ruotsissa kohistaan hämmentävästä teoriasta Suomen jääkiekkomaajoukkueen välieräotteluun liittyen: hävisikö Suomi pelin USA:lle tahallaan 6-1? Ruotsalaisten iltapäivälehtien mielestä Suomi saattoi ottaa tappion niskoilleen tarkoituksella saadakseen helpomman vastuksen olympiaturnauksen seuraavaan otteluun.
Päävalmentaja Jukka Jalonen kuitenkin kielsi moisen mahdollisuuden.
”Täytyy kuitenkin muistaa, että olimme valmistautuneet otteluun hyvin. Itse asiassa voitimme valmistautumisessa USA:n jatkoajan jälkeen 3-2”, Jalonen muistutti.
Suomen Punainen Risti lähettää Suomen maajoukkueelle katastrofiapuna huopia, energiakeksejä sekä telttoja.

Kategoriat
Urheilu

Miesten lätkään kaavaillaan sääntömuutosta

(WHISTLEBLOWER) Kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF esittää sääntömuutoksia miesten olympiakiekkoon. Puheenjohtaja Rene Faselin mukaan epätasaiset ottelut voitaisiin keskeyttää ennen täyttä aikaa, jos lukemat yltyvät liian rumiksi.
”Meidän on autettava pienempiä lajiliittoja”, perusteli Fasel.
Muutoshanke sai alkunsa jääkiekon perjantaisesta välieräkamppailusta, jossa Yhdysvallat höykytti Suomea ensimmäisessä erässä 6-0. Murskalukemat herättivät keskustelun miesten jääkiekon asemasta olympialajina.
”Miesten jääkiekko pysyy olympialajina”, Fasel kuitenkin vakuutti.

Kategoriat
Kansalaisjournalismi Urheilu

Ruotsalaistutkimus: Suomi hävinnyt tahallaan

(VANCOUVER) Jääkiekon olympiaturnaus sai uutta väriä, kun ruotsalaistutkimus paljasti Ruotsille 3-0 lohkovoittokamppailussa hävinneen Suomen jääkiekkomaajoukkuuen pitkään varjellun salaisuuden. Tutkimuksen mukaan Suomi on hävinnyt tahallaan useita otteluita vuosien aikana saavuttaakseen lyhyissä turnauksissa tärkeitä etuja.
Ruotsalaiset pitävät selvänä, että sellaiset tappiot kuin vuosien 1998, 1999, ja 2001 finaalitappiot eivät voineet tulla puhtaalla pelillä. Myös välierätappiot 2000 ja 2002 ovat tutkimuksen mukaan kyseenalaisia. ”Turnausten paras joukkue ei yksinkertaisesti häviä tuolla lailla”, jääkiekkotutkija Sven Peterson selvittää.
Kaikkein ilmiselvimpänä tahallisena tappiona tutkimus pitää Suomen MM-kisojen välierätappiota Ruotsille vuonan 2002. Tätä voittoa ruotsalaiset eivät helpolla sulattaneet. ”5-1 tappioasemasta ei noin vain nousta 5-6 voittoon. Mielestämme se oli ilmiselvää taktikointia.”
Lehden tavoittama Leijonien kakkosvalmentaja Risto Uimalakki pitää tutkimusta turhana haihatteluna. ”Kyllä me täysillä ollaan aina pelattu, mitä nyt tasakentällisillä, erikoistilanteissa ja parittomissa erissä on joskus tullut nukahtamisia.”
Samoilla linjoilla oli myösAurinkokuningas Tamminen. ”Se on helppo toimittajan lätistä, kun ei tajua jääkiekosta mitään. Kumpi meistä on aateloitu jääkiekkoleijona? Tule itse valmentamaan joukkuetta niin loppuu tuo urputus.”
Ruotsalaistutkimus ennustaa Suomen aloittavan taktikoinnin näissä olympialaisissa välierässä USA:ta vastaan, viimeistään finaalissa.
(Jutun kansalaistoimitti Juhani Sipola.)

Kategoriat
Kansalaisjournalismi Urheilu

Suomelle olympiahopeaa selityksen maustamisessa

(OLYMPIAKOMEDIA) Suomella oli lauantaina todella loistava päivä Vancouverissa. Miesten yhdistelmäkeskeyttämisessä kolme suomalaista neljästä keskeytti. Suurmäen kilpailussa Janne Ahonen hajosi ja Matti Hautamäki jäätyi toisella kierroksella. ”Mun nimeni on Eetu”, tuuletti Hautamäki suoritustaan tuoreeltaan.
Suomen Olympiakomitean valmennuksen johtaja Työtön Muurari myöntää, että 12 mitalin tavoitteeseen päästään ainakin tuplasti. Vain Viro ja Kazakstan ovat onnistuneet selittelemään Vancouverin talvikisoissa Suomea paremmin – heille kiekko ei vain pomppinut, ja olihan siellä aika kylmäkin.
”Tämä on kyllä meille nyt se todellinen hieno päivä. Tässä on kyse pelkästään maailman parhaista selityksistä. Odotamme paljon taitoluistelijoidemme selityksiltä – sieltä jos mistä voimme ottaa kultaa. Olen henkilökohtaisesti kuullut tyttöjen valittavan mm. aikaerosta, kielimuurista ja oudosta valuutasta. Jos mä oisin sä, ky-kyl mäki oisin munkaa”, Muurari rappasi. Eikun räppäsi.
(Jutun kansalaistoimitti Michel Elin.)

Kategoriat
Sähkeet Urheilu

Kuitusen monot löytyivät Espoosta

Tuoreen tiedon mukaan Virpi Kuitusen monot ovat löytyneet Espoosta. Perjantain yhdistelmähiihdossa tarvittavat monot oli ripustettu espoolaisen pururadan varrelle. Lehti seuraa tilanteen kehittymistä.

Kategoriat
Urheilu

Norjalaiset vapauttivat Norjan dopingepäilyistä

(NORJA) Norjalaisen huippu-urheilun maine on lopullisesti puhdistettu kaikista dopingepäilyistä, ilmoitti Norjan hiihtoliitto Vancouverin olympiakisojen avajaispäivänä.
Liiton mukaan puolueettomat norjalaiset asiantuntijat olivat yhdessä ulkomaisten norjalaisten kollegojensa sekä kansainvälisten norjalaisten tutkimuslaitosten kanssa tutkineet maan urheiluvalmennuksen läpikotaisin viime vuosikymmeniltä, eivätkä löytäneet mitään väärinkäytöksiin viittaavaa.
”Tämä oli tietenkin selvää jo etukäteen, koska me kaikki tiedämme, etteivät norjalaiset turvaudu vilunkiin. Seiern er vår”, sanoi Maailman norjalaisen antidopingtoimiston Wadan edustaja Trond Heim Trans-Fusion. Samaa vakuutti Maailman norjalainen hiihtoliitto FIS ja sen dopingvalvonnan johtaja, norjalainen Inggard Lereim.
Trans-Fusion myös muistutti, että norjalaiset eivät testaa maailmassa mitään muita urheilijoita yhtä tiuhaan kuin norjalaisia. Selvitystyön ohessa kuultiin lisäksi laajasti norjalaisia huippu-urheilijoita, jotka vakuuttivat kautta kiven ja kannon ihan tosissaan aikuisten oikeasti että syövät vain hiiliä.
Norjalaisten ylivoimaisuuden syyksi Trans-Fusion arveli norjalaisuutta.

Kategoriat
Urheilu

Suomi jännittää jälleen jääkiekon vuoden 1995 MM-kisoja

(MM) Suomi keskittyy tänä iltana jälleen kerran täysillä vuoden 1995 jääkiekon MM-finaalin voittamiseen. Leijonien urhea taistelu näytetään suorana lähetyksenä Ylen Teemalta kello 22.
Ennakkoasetelma peliin on hyvä, sillä vedonlyöntitoimisto Unibetin mukaan Suomen voittomahdollisuus on sata prosenttia. Google löytää hakusanoilla ”Suomesta vuoden 1995 maailmanmestari” jo nyt noin seitsemän miljoonaa osumaa, mikä on aina vedenpitävä todiste asian tärkeydestä ja oikeellisuudesta.
Myös iltapäivälehtien nettikeskusteluista otetun suppean otannan perusteella yli puolet suomalaisista tai ainakin raaka-Masa uskoo Suomen menestykseen.
”Ihanaa, Leijona, Ihanaa”, nyyhkyttää tämä suomalaisen huippu-urheilun juhlahetkeen jämähtänyt ihmisraunio virttynyt t-paita päällään.
Lehden toimituksen urheiluasiantuntijat veikkaavat illan pelin päättyvän Suomen eduksi 4-1, mikä ikävä kyllä johtaa valheelliseen itsetunnon nostatukseen sekä juhliin, joita hävetään myöhemmin melkoisen paljon, vai mitä mieltä on esimerkiksi Risto, joka voitonhuumassa ja nousuhumalassa pökkäsi naapurin Pirjoa Toyotan takapenkillä ja on nyt äpärän yksinhuoltaja?

Kategoriat
Nekrologit Urheilu

Ludvig Borga siirtyi ylimpään sarjaan

(SHOWALA) Show- ja vapaaottelijana tunnettu Ludvig Borga (Heel) on noussut yllätyshaastajaksi Korkeimman sarjan mestaruudesta.
Borgan manageri Ilta Lehti ilmoitti tapahtuneesta sunnuntai-iltana.
Ottelukutsu tuli yllätyksenä showpainin ystäville, sillä Borgan uskottiin jo jäähdyttelevän uraansa ja rauhoittuneen aloilleen tapahtumarikkaiden vuosien jälkeen.
Borga kohtaa Kaikkivaltiaan (Face) Hell in the Cell -ottelussa. Asiantuntijat uskovat, että kyseessä on vahva MOTYC.
”Näiden kavereiden välillä on ollut pitkään feud”, Mark Kayfabe intoilee.
”Jumala armahtaa, minä en”, Borga kertoi ennen ottelun alkua.
”Niin”, Kaikkivaltias toteaa, ja hymyilee isällisesti.
TV7 neuvottelee ottelun lähetysoikeuksista.

Kategoriat
Urheilu

Jethro Rostedt nousee Jokerien uudeksi päävalmentajaksi

(ILMALA) Myös jääkiekkojoukkueena ajoittain esiintyvä mainosmyyntiväline Helsingin Jokerit vaihtaa päävalmentajaansa. Hyvästä peli-ilmeestä tunnetun Hannu Aravirran korvaa toistaiseksi tuntemattomasta syystä tunnettu Jethro Rostedt.
Rostedt muistetaan erityisesti siitä että hän myi käytetyn auton ja näyttää ylipainoiselta televisiossa. Hänestä on myös julkaistu iltapäivälehdistössä fanijuliste, mitä asiaa tutkivat paraikaa sekä lapsiasianvaltuutettu että Haagin kansainvälinen tuomioistuin.
Valmentajavaihdoksesta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat, koska tällä maininnalla haluamme välttyä syytöksiltä siitä, että muka pöllisimme toisten uutisvälineiden juttuja vaikka oikeastaan juuri niin me teemme.