Kategoriat
Sähkeet Urheilu

Kuitusen monot löytyivät Espoosta

Tuoreen tiedon mukaan Virpi Kuitusen monot ovat löytyneet Espoosta. Perjantain yhdistelmähiihdossa tarvittavat monot oli ripustettu espoolaisen pururadan varrelle. Lehti seuraa tilanteen kehittymistä.

5 vastausta aiheeseen “Kuitusen monot löytyivät Espoosta”

Ala-Tikkurilan Shell-huoltoaseman liepeiltä puolestaan on löydetty poliisin rutiinietsinnöissä Hiihtoliiton lääkärinlaukku. Lehden saamien tietojen mukaan nuhjuisesta laukusta on alustavissa etsinnöissä löydetty mehua, pullaa sekä kolmekymmentä iskemätöntä Heikki Mäki-Kulmalan ”Näin puhui Sarasvuo” -kirjaa (Vastapaino, 2002).

Aamulla Jari oli päättänyt potkia kaikki pois, mutta kuinkas kävikään. Jalkaan sattui Virpin mono ja eihän se taas luistanut. Masentunut Sarasvuo kuvasi tuntojaan seuraavasti: ”Ei vaan kulje”, ”Kunto ei ollut kohdallaan”, ”Jotain flunssaa, köh, köh”. Potkuja jäädäänkin nyt odottamaan seuraavaan kauteen työntekijöiden parissa.

Pururadan varrella roikkuneet pikkuhousut on sit kai jo viety? … ei sillä että mua muka kiinnostaisi, mutta Jarin onnen-bokserit ois kyllä kivat olla kokoelmissa 🙂

Tavallisesti pihalla olevista lähteistä olen kuullut että paikanpäällä olisi syöty vaikka mitä sieniä ja erittäin väkeviä pippuriloita.
Täältä tähän…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Anttila: Turkistarhaajien hoidettava asiat kuntoon imagosyistä

(AAPEESEE) Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilan (kepuli) mielestä turkistarhaajien pitää imagosyistä hoitaa eläinten olot kuntoon. Ministeri ei ole vielä ehtinyt...

Close