(ATEENA) Suomalaisten huippu-urheilijoiden saavutukset Ateenan olympiakisoissa ovat jääneet selvästi odotettua vaatimattomammiksi. Keskiviikkoon mennessä yksikään suomalaisatleetti ei ollut selviytynyt kisoissa jatkoille, vaan kaikki olivat pudonneet kyydistä jo alkuvaiheessa.
”Nestetankkaus meni täysin pieleen ja sammahdin”, kommentoi uintisuuruus Jani Sievinen, jonka matkanteko tyssäsi uima-allasbileissä heti kättelyssä. Hänet onnistuttiin onneksi naaraamaan pohjasta ennen kuin mitään peruuttamatonta tapahtui.
Sievisen lausuntoon yhtyivät monet muut urheilijat, jotka jäivät kirkkaasti omasta tulostasostaan kauden päätapahtumassa, mistään venymisestä nyt puhumattakaan. Heidän mukaansa vielä kotimaassa kaikki oli näyttänyt hyvältä, mutta Ateenan kuuma ilmasto teki tepposet: väsymys iski heti alkuillasta, eikä jatkoille ollut asiaa.
Suomen olympiajoukkue aiotaan seuraavaksi lähettää kisaamaan paralympialaisissa. Tavoitteena on kolme pistesijaa.
Kategoria: Urheilu
Urheilu-uutiset
(HUITTINEN) Suomen olympiakomitea on yhdessä Suomen urheiluliiton kanssa ryhtynyt rankaisutoimiin maamme olympiahaaveet pettäneitä hevosia Ypäjä Karusoa ja Andiamo Tymeä vastaan. Kyra Kyrklundin ja Piia Pantsun ratsukoista aiotaan tehdä epäonnistumistensa takia meetvurstia ja liimaa.
Mitalitoiveina pidetyt Kyrklund ja Pantsu eivät voi kilpailla Ateenassa hevosten loukkantumisen vuoksi. Urheiluliittojen mielestä hevosten loukkaantuminen oli niiden oma syy ja petos Suomen kansaa kohtaan. OK:n ja SUL:n yhteisessä julkilausumassa hevosia pidettiinkin ”niin kertakaikkisen typerinä luuskina, että järkikin jo vaatii ottamaan ne hengiltä”.
”Miettikääs vähän: helvetin koni ottaa paniikit kun sitä ollaan lastaamassa autoon ja repii itsensä säleiksi johonkin kuljetuskoukkuun. Ihme kun hengittää muistaa. Kuka semmoista viitsii katsella? Ei kukaan”, selostaa OK:n kesätiedottaja Wilhelm A. Luokka Ypäjä Karuson loukkaantumista.
Andiamo Tyme ei saa juuri parempaa arviota. ”Mokoma kiittämätön elikko loukkasi itsensä jo toukokuussa muttei ilkeyttään halua parantua kisakuntoon. Ammuttava sellainen on”, Luokka jatkaa makkaraa mutustellen.
Liittojen mielestä hevoset palvelevat Suomen olympiajoukkuetta parhaiten makkarana ja liimana. Meetvursti antaa reilusti energiaa koitoksiin ja liimaa voi imppailla ennen alkueriä ”hyvää kisafiilistä” varten.

Kategoriat
Kenteris ja Thanou: Meidät abduktoitiin
(SPARTA/SIRIUS) Dopingkohun kohteena jo päiväkausia olleet kreikkalaispikajuoksijat Kostas Kenteris ja Ekaterina Thanou ovat vihdoin kertoneet todelliset tapahtumat viime viikon torstai-illasta. Parivaljakon mukaan puheet moottoripyöräonnettomuudesta ovat täyttä soodaa, sillä tosielämässä heidät abduktoitiin tuntemattomaan lentävään esineeseen eli ufoon, joka kiidätti heidät Siriusta kiertävälle planeetalle.
”Harmaat, suurisilmäiset humanoidit sieppasivat meidät juuri, kun olimme kiltisti menossa dopingtestaajan luokse. Lakitkin olivat valmiiksi jo kourassa ja rakko täynnä ureaa”, selittää Kenteris ääni vain lievästi väristen.
Atleettien mukaan humanoidit sieppasivat heidät, koska heidän kuoleva rotunsa tarvitsi kipeästi uutta geneettistä materiaalia, ja Kenteris ja Thanou oli fyysisen kyvykkyytensä ja älyllisen ylivertaisuutensa vuoksi valittu uuden suvun kantaisäksi ja -äidiksi.
”D’p’ng -planeetan nandroloidit on nyt pelastettu sukupuutolta, mutta voin sanoa, ettei se helppoa ollut. Paikat ovat hellinä vieläkin”, Hellaksen mitalitoivo sanoo muskelit pullistellen.

Kilpailuoikeus palautettava
Kenteriksen ja Thanoun mukaan suvunjatkamisprosessin aikana humanoidit ruokkivat heitä tuntemattomilla substansseilla, jotka todennäköisesti näyttäytyvät dopingtesteissä kiellettyinä aineina. Heidän mielestään abduktio tulisi huomioida lieventävänä asianhaarana ja heidän pitäisikin antaa kilpailla.
Lehden tietojen mukaan Kansainvälinen olympiakomitea KOK harkitsee asiaa. Ainakin Yhdysvaltain edustaja on jo ilmoittanut pitävänsä Kenteriksen ja Thanoun selitystä tyydyttävänä ja suosittaa heidän kilpailuoikeutensa palauttamista.
”Meilläkin näitä abduktiotapauksia sattuu vähän väliä: Edwards, Harrison, Hunter, Jones, Montgomery, Greene…humanoidit hormoniravintoineen ovat todellinen riesa”, edustaja totesi.
(ATEENA) Urheilijoiden asuinpaikkana kesäkisojen ajan toimivaan Ateenan olympiakylään on avattu likaisten ruiskujen ja neulojen vaihtopiste, kertoi Punaisen ristin Kansainvälinen komitea ICRC perjantaina. Vaihtopisteen avulla yritetään välttää vaarallisten tautien, kuten hepatiitin, leviämistä urheilijoiden keskuudessa.
”Valitettavan usein samat ruiskut ja neulat kiertelevät urheilijalta toiselle, ja sitten on vaarana se, että nämä ikävät taudit alkavat levitä valtoimenaan. Kun sadat urheilijat ja valmentajat majoittuvat viikkotolkulla näin tiiviisti, niin ongelmia olisi odotettavissa hyvin runsaasti”, toteaa vaihtopisteen työntekijä Kostas Anabolidis.
Anabolidisin mukaan urheilijoita on jo vuosikaudet yritetty valistaa käytettyjen neulojen vaarallisuudesta, mutta sanoma ei tunnu menevän perille. Neulat ja ruiskut kiertävät henkilöltä toiselle ”kuntopiireiksi” nimitetyissä jengeissä.
Myöhään torstaina pisteellä yritti ICRC:n mukaan käydä jokin piikkimoottoripyörällä liikkunut urheilijakaksikko. Ovet olivat kuitenkin vielä kiinni, ja parivaljakko poistui paikalta ankarassa sladissa.
”Toivottavasti eivät loukanneet itseään, kun niin kovasti ajoivat”, Anabolidis toivoo.

Miesten Superpeniksessä ei yllätyksiä
(KAUHAVA) Miesten Superpeniksessä vedeltiin keskiviikkoiltana jälleen täysi kierros. Seinäjoen Maila-Jussit veti pisteet kotiin, mitä ei voitane pitää yllätyksenä. Seinäjoen riveistä kuultiin myös useita pikkutuhmia nokkeluuksia.
Hävyttömyyksiltä ei vältytty muissakaan otteluissa. Puhuttiin elimistä ja puhuttiin ruokottomuuksista. Sana ”penis” manittiin useissa humoristisissa yhteyksissä ja sille naurettiin rehevästi.

Suomalainen voitti saunakilpailun
(HEINOLA) Oululainen levyseppä-hitsaaja Reimo Suomalainen voitti saunassa istumisen maailmanmestaruuskilpailun tänään iltapäivällä järjestetyssä kilpailussa. Suomalaisen pahimmiksi kilpailijoiksi arvioidut Ruotsin Sven Svensson ja Norjan Ola Dunk hävisivät selvästi.
Kilpa ratkesi varsin erikoisella tavalla, kun Suomalaisen sukuelimet juuttuivat lauteiden väliin suorituksen 78. minuutin aikana. Hän pääsi irroittautumaan vasta tuntia myöhemmin, joka takasi selkeän voiton. Muut kilpailijat nimittäin keskeyttivät jo puolentoista tunnin kohdalla.
”Sattuihan se, mutta mitäpä en tekisi maani eteen”, kommentoi Suomalainen. Suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen aikovat kisata mestaruudesta uudestaan ensi vuonna.

(KILLERI) Oikeutta eläimille ry on esittänyt Suomen ravitallit ry:lle vaatimuksen, jonka mukaan ravihevosten nimeämisessä tulisi käyttää järkeä. Eläinyhdistys vetoaa Suomen lakiin kirjattuun herjauspykälään. Suomen ravitallit ry ei kuitenkaan lämpene ajatukselle.
”Kyllä näissä nimissä aina on järkeä käytetty. Ei sieltä mitään ihan älyttömyyksiä joukosta löydy”, toteaa Veikko Holkin-Laaki raviyhdistyksestä.
Holkin-Laaki omistaa itse kolme lämminveristä. Kovasti märkää pursuva, Johan tuli saatanan ruma ja Laakista vainaa on kaikki nimetty hänen lastensa mukaan. Holkin-Laakin mukaan useimmat ravihevosten kasvattajat suhtautuvatkin niin hevosiinsa kuin myös niiden nimiin mitä suurimmalla kunnioituksella.
”Ongelmia löytyy”
Holkin-Laaki myöntää, että myös hevoskasvattajien joukosta löytyy huonompaakin makua. Esimerkiksi Rovaniemen kuninkuusraveissa tänä vuonna useita lämminveristen lähtöjä voittanut Huomenna mennään liimatehtaalle, sekä edellisenä vuonna kuninkuusravien päälähdön voittajaksi kruunattu Sata kiloa meetvurstia herättivät närää myös raviväen keskuudessa.
”Kyllähän näitä tämmöisiäkin tietysti tulee, mutta toisaalta mitä sitä voi odottaa ihmisiltä, joiden mielestä on pirun jännittävää, kun hevoset juoksevat ympyrää”, muistuttaa Holkin-Laaki vikuroiden ja kuolaimiaan pureskellen.

(JUUDEA) Painimaailma kohahti eilisiltana profeetta Jaakobin ilmoittaessa haluavansa uusia kolmen tuhannen vuoden takaisen ottelunsa Jumalan kanssa. Tuolloin voimakkaan metaforinen, ihmisen turhaa osastaan irti pyristelemistä symbolisoiva ottelu päättyi Jaakobin luovutettua koko yön kestäneen taiston jälkeen.
”Jumala joko nousee kehään, tai myöntää ettei löydy miestä”, uhoaa Jaakob, joka on kohottanut painoaan ensimmäisen kohtaamisen jälkeen liki kymmenen kiloa. ”Mä olen kova! Mä olen niin kova, että vedän jumalan solmuun ja lätkin persiille,” heitti Jaakob haasteen taivaan ja maan luojalle tiistaisessa tiedotustilaisuudessaan.
Jumala ei toistaiseksi ole ilmoittanut, ottaako hän haasteen vastaan. Mikäli näin käy, täytyy seuraavaksi selvittää käydäänkö ottelu tavallisilla kreikkalais-roomalaisen painin säännöillä, vaiko kenties amerikkalaisen ”ammattilaispainin” show-säännöillä. Myös K-1 -sääntöjä on väläytelty. Tällöin muun muassa potkut ja lyönnit olisivat sallittuja.
Mikäli ottelu käydään, se järjestettäneen aikaisintaan ensi vuoden alkupuolella.

Suurajot Jyväskylään starttaavat taas
(JYVÄSKYLÄ) Jyväskylään suuntautuvat suurajot alkavat taas. Perjantaihin mennessä kilpailuun odotetaan osallistuvaksi kymmeniä tuhansia autoilijoita ja matkustajia. Kilpailu käydään perinteiseen tyyliin, eli kiroten saatanasti ja tehden kaikkia vituttavia ohituksia paikallaan seisovassa jonossa.
Kaikkien kilpareittien varrella on useita testauspisteitä, joissa tarkastetaan kilpailjoiden käyttämien vierasaineiden määrä. Muutamia kymmeniä autourheilijoita suljettaneen tänäkin vuonna kisasta ja häkkiin. Riskit ovat kuitenkin ottamisen arvoisia, vakuuttaa jo kuudettatoista kertaa osaa ottava Antero Reino.
”Vittusaatanahomomee…meevittuunsaatna”, kuvailee Reino rallitunnelmia. Vilkkaimmillaan suurajojen arvellaan olevan torstai- ja sunnuntai-iltoina.

Suurelle Cthulhulle kisapaikka Ateenaan
(R´LYEH) Muinainen hullu jumalolento, suuri Cthulhu ylitti varhain tänä aamuna keihään heiton karsintarajan ja ottaa näin ollen osaa Ateenan olympialaisiin. Cthulhun tulos, 80.30 on tähdistä saapuneen hirviön kauden parhas tempaisu. Suuri Cthulhu itse ei halunnut kommentoida menestystään.
Irt päästyään Cthulhu todennäköisesti tuhoaa koko Kreikan kaikki saaret mukaan lukien, sekä huomattavan osan Italiaa. Eloonjääneitä alueelta tuskin on, mutta mikäli näin käy, heidät orjuutettaneen yhdessä koko muun maailman kanssa. ”Iä iä Cthulhu Ftaghn” kommentoi kisojen järjestelykomitean puheenjohtaja Arkimedes Katapoulos Cthulhun mukaantuloa.