Yhdysvalloilla on nykyisin satojatuhansia sotilaita asemissa Euroopassa ja Aasiassa. Vahvistamattomien sotilaslähteiden mukaan joukkojen matkassa olisi myös paljon aseteknologiaa, jopa ydinaseita. Yhdysvallat on kuitenkin toistuvasti kiistänyt omistavansa ydinkärkiä tai pyrkivänsä niiden valmistamiseen.
Kategoria: Ulkomaat
Uutisia ulkomailta
Yhdysvalloilla on nykyisin satojatuhansia sotilaita asemissa Euroopassa ja Aasiassa. Vahvistamattomien sotilaslähteiden mukaan joukkojen matkassa olisi myös paljon aseteknologiaa, jopa ydinaseita. Yhdysvallat on kuitenkin toistuvasti kiistänyt omistavansa ydinkärkiä tai pyrkivänsä niiden valmistamiseen.
(ELYSIUM) Jatkuviin levottomuuksiin Pyhällä Maalla kyllästynyt kaikkivaltias Herra on päättänyt panna suurten maailmanuskontojen pyhät kaupungit uusjakoon. Omnipotentti jumala aikoo lausuntonsa mukaan ryöpyttää Lähi-itään ”tulta ja tulikiveä niin paljon ettei fundamentalistikaan siellä enää viihdy”. Tämän jälkeen islamilaisten, kristittyjen ja juutalaisten johtohahmot kutsutaan Siinaille kuulemaan uudet pyhät kaupunkinsa.
Lehti tapasi Jumalan kansliapäällikön Muhammad Gabrielin mukavissa merkeissä eräiden levynjulkistusbileiden jatkoilla ja tiedusteli tarkempia yksityiskohtia suunnitelmasta. Ja irtosihan niitä parin leijonahömpsyn jälkeen.
”Kaupungit on pyritty valitsemaan niin, että missään tapauksessa ei syntyisi samanlaista saatanan – hups, anteeksi, soppaa kuin nyt, kun kaikki haluaisivat tunkea sinne Jerusalemiin, niin kuin muualla ei muka voisi herraa palvoa”, selvittää Gabriel taustoja.
Gabrielin mielestä ”Aabraham, Muhammed, Mooses ja ne muut jehut” olisivat vähän voineet katsoa, missä seikkailevat ja minne kupsahtavat.
Detroit, Vladivostok
ja Kapkaupunki
Pienen maanittelun, parin suuran ja kolmen Ave Marian avustuksella heruu Gabrielilta lopulta kaivattu tieto uusista pyhistä kaupungeista. Kolmikoksi on pitkällisten selvitysten ja raastavan hakumenettelyn jälkeen valikoitunut joukkio Detroit, Vladivostok ja Kapkaupunki. Gabrielin mukaan päätökseen vaikuttivat paitsi hakijakaupunkien tekemät portfoliot ja esittelyvideot, myös maantieteelliset seikat:
”Tärkeintä oli se, että kaupungit ovat niin kaukana toisistaan, ettei mitään helvetin – anteeksi taas – turhaa kähinää olemattomista asioista pääsisi taas syntymään.”
Kansliapäällikkö ei kuitenkaan halua vielä paljastaa, mikä maailmanuskonnoista minkäkin kaupungin itselleen saa. Epävirallisten tietojen mukaan jako saatetaan päättää pokerilla, kivi-paperi-sakset-turnauksella tai vaihtoehtoisesti tuolileikillä.
Kilpailussa Suomesta mukana olivat Kaskinen, Rovaniemi ja Lappeenranta. Turun hakemus hylättiin.
Lähteet: Salkkujaossa vilppiä
Suomen ylpeys, laajentumiskomissaari Olli Rehn sai oman kertomansa mukaan ”ihan hitsin siistin” salkun. Värikkään laajentumissalkun mukana tuli täydellinen Harry Potter -velhopakkaus, jonka avulla Suomen ulkopolitiikan uusi johtotähti voi oppia ”todelliseksi Tylypahkan mestarivelhoksi”, kuten salkun mainoslause kuuluu.
Uusi salkku on otettu innostuksella vastaan Rehn kaveriporukassa. Esimerkiksi Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen luonnehti perjantaina laajenemissalkkua hyvin tärkeäksi yrittäen samalla päästä lentoon muovisella ”Harry Potter Swuush 2000 -luudalla”.
Useat jäsenmaat ovat kuitenkin vaatineet reilumpaa salkkujen jakoa. Saksan ja Ranskan komissaarit ovat omalta osaltaan ilmoittaneet vetävänsä välitunnilla turpaan kaikkia, jotka vielä valittaa. Tiettävästi ainakin slovakialainen koulutuskomissaari Jan Figel on joutunut isompien sakinhivutuksen kohteeksi.
Rehn: EU laajenee ensiksi Uralille
”Se jäi kesken se projekti neljäkymmentäluvulla. Vaan nyt on kova puolustuydin, otetaan Turkki vielä mukaan porukkaan ja sitten poijjaat nimittäin mennään! Raja Uralille”, selvitti Rehn näkemystään EU:n itälaajentumisen mahdollisuuksista lievässä nousuhumalassa.
Rehnin ”operaatio Barbarossaksi” nimeämä laajentumissuunnitelma päässee europarlamentin käsittelyyn kevään aikana. Sen salaisessa lisäpöytäkirjassa koko Eurooppa ja Aasia määritellään Suomen etupiiriksi. Rehnin oman arvion mukaan suurin yksittäinen este itälaajenemisen tiellä tulee olemaan Stalingradin raunioilla käytävä liki eeppinen taistelu.
”Vaan näätkö sinä tuon kärkimiehen? Kun hänen päänsä tulee tuon närreen kohalle, niin hänelle tulookin noutaja. Niin mä oon päättänt hänen kohaltaan”, listasi Rehn tulevaisuuden suunnitelmiaan Lehden erikoishaastattelussa Raatteen tiellä.
Taistelu alkoi, kun rauhaa tahtovien hyvän puolelaisten toistuviin rauhantarjouksiin ei suostuttu. Sen sijaan pahat tyypit hyökkäili kaikkien kimppuun. Viimein hyvän puolelaiset joutuivat puolustautumaan ja hyökkäsivät yhteen pahojen kaupunkiin. Tähän mennessä pahoja on kuollut alle kaksi sataa, mutta hyvien päällikkö He-Man lupaa, että lisää tulee ja paljon.
Fox News mainitsi myös useita vaikeita ulkomaalaisia nimiä, kuten Moqtada al-Sadr, Najaf ja Kuti. Fox Newsin mukaan jo näiden nimien monimutkaisuus osoittaa pahan puolelaiset vaarallisiksi ja pelottaviksi.
Yhä useampi lapsi omistaa ydinaseen
”Ei pidä ostaa pennuille kaikkea mitä ne vinkuu”, tutkija George Fatman sanoo.
”Etniset levottomuudet kärjistyvät joka puolella maata, tuloerojen kasvu on synnyttämässä laajoja leipämellakoita, ja näyttää siltä, että maan hallinto on kykenemätön hoitamaan kriisiä itse”, Thiam selitti.
Yhdysvalloissa toimivat kansainväliset avustus- ja ihmisoikeusjärjestöt ovat jo pitkään vaatineet YK:ta ja EU:ta toimiin levottomuuksien hillitsemiseksi. Ne ovat myös valittaneet maan johdon estävän niitä toimimasta täysipainoisesti. Aktivisteja on pidätetty ilman syytä, ja järjestöjen rahoitusta on leikattu. Myös uskonnon- ja sananvapaus ovat koetuksella, järjestöt huomauttavat.
”Lisäksi on huomattava, että pienaseet, ja sitä kautta ampuma-aseonnettomuudet ja väkivallanteot ovat yleistyneet maassa traagisesti. Kansainvälinen väliintulo on täten välttämätön”, kuittaa Thiam.
Yhdysvallat ei ole kommentoinut asiaa, sillä maan johto on greenillä.
”Tämän vuoden loppuun mennessä on tarkoitus elvyttää uudelleen entinen Itä-Saksan tiedustelupalvelu Stasi oikein globaalissa mittakaavassa ja ryhtyä sen avulla taisteluun piraatteja vastaan”, kertoo Sony Musicin tiedottaja Long John Silver.
Levy-yhtiöt toivovat kykenevänsä värväämään vuoden 2005 aikana ainakin 45 % maailman väestöstä Stasin vakoojiksi, jotka seuraisivat läheistensä toimia ja raportoisivat heti, kun jotakin piratismiin viittaavaa tapahtuu. Erityisesti uuteen Stasiin toivotaan saatavan paljon lapsia, koska heille riittää palkkioksi työstä tikkunekku.
”Toivomme, että mahdollisimman monet lapset ymmärtäisivät kannella vanhemmistaan. Se tekee heistä oikeita länsimaiden kansalaisia, joista järjestelmä voi olla ylpeä!” hehkuttaa Silver.
Tiukempaa lainsäädäntöä
Stasin lisäksi yhtiöt aikovat tiukentaa kansainvälistä lainsäädäntöä. Yhtiöiden hallitsemien parlamenttien ympäri maailmaa on aikomus asettaa vähimmäisrangaistus piratismista vähintään 8 vuoteen vankeutta. Lisäksi piratismiin syyllistyneet pakotettaisiin tekemään palkatta töitä levy-yhtiöille vuoden ajaksi.
”Totuushan on se, että pahin uhka yhtiöille ovat nämä muutaman levyn vuodessa polttelevat nuoret sekä humppalevyjä Virosta kärräävät perheenäidit. Pääasiassa näillä toimilla pyritään kiusaamaan heitä”, Silver selostaa.
Levy-yhtiöiden tavoitteena on myös tuoda markkinoille uusi kopiosuojattu cd, joka ei soi missään soittimessa.
BSA:n tähtäimessä pikkulapset
Pikkulapset ovat erityiskohteena myös ohjelmistopiratismia vastaan taistelevalla Business Software Aliiancella eli BSA:lla, tosin vähän eri tarkoituksessa. BSA on nimittäin havainnut, että tietokonepelejä kaveripiirissä kopioivat kymmenvuotiaat ovat suurin ja järjestäytynein piraattiryhmä.
”Arvioimme, että nk ’kymppiorganizatsijan’ vuotuinen liikevaihto on miljardiluokkaa, ja yhdessä kopioitujen pelien kanssa levitetään myös kovia huumeita”, kertoo huolestunut BSA:n agentti Smith.
Smith sanoo yllättyneensä lapsiorganisaation kestävyydestä. Hänen mukaansa BSA yritti ”pelotella pikkupojat hengiltä jo C-64:n ja Amigan aikoina, mutta perkeleet kestivät sen sittenkin”.
Myös BSA aikoo liittyä mukaan levy-yhtiöiden Stasi-yhteistyöhön. Järjestö pyrkii hankkimaan lisäksi oikeuden kuunnella kaikkea puhelinliikennettä piraattien saamiseksi kiinni, ja aloittaa uuden tv-kampanjan lasten pelottelemiseksi.
”Viesti on pääasiassa se, että jos kopioit pelin naapurin Lasselta, ammumme isin ja äidin”, Smith hihittää maanisesti.
Yhdysvaltain mukaan näiden tahojen aiheuttamat kärsimykset ovat maailmanlaajuisesti sanoinkuvaamattomia, ja maa pyrkii tekemään kaikkensa, jotta niiden muodostama uhka saadaan nopeasti eliminoitua. Listaan lisätyt tekijät ovat Bushin mukaan syyllistyneet ainakin raiskauksiin ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan.
Ensi töikseen Yhdysvallat aikoo pommittaa suurimpien levy-yhtiöiden konttoreita, mikä on otettu maailmalla innostuneesti vastaan. ”Lisäksi CIA aikoo tehdä pari hyvinsuunnattua salamurhaa”, kertoi keskustiedustelupalvelun tiedottaja Lee Harvey Oswald.
Jopa Bushin politiikkaan normaalisti hyvin kriittisesti suhtautuvat tahot ovat olleet tyytyväisiä. Arabiliitto sanoi tukevansa Bushin toimia ”täysin”, ja myös Iran ilmaisi hyväksyvänsä ratkaisut.
Supo tiedotti niinikään maanantaina, että se aikoo Bushin mallia seuraten välittömästi pidättää kaikki Idols-kilpailun osallistujat ja toimittaa heidät Guantanamoon. Kansa hurrasi.
”Matka alkaa Jerusalemista tammikuussa ja kestänee semmoiset viitisenkymmentä vuotta. Matkan aikana veisataan virsiä, hairahdutaan palvomaan vääriä jumalia ja järjestetään lapsille työpajoja, joissa rakennellaan kultaisia vasikoita”, lausumassa todetaan.
Reissun rasituksen kestäneille on luvassa todellinen onnela, Mooses ja Paavi lupailevat. Taivaalta sataa mannaa, hunajaa virtaa joissa ja ikuinen rauha vallitsee, toisin kuin tässä nykyisessä, he vakuuttavat. ”Bangladesh on rautaa”, hihkuu Mooses.
Pääsyynä uuteen luvattuun maahan siirtymiseen on, että nykyinen on osoittautunut kovista mainospuheista huolimatta ”aika kusiseksi rotankoloksi”. Luonnonvaroja ei juuri ole, eikä kivisessä maassa kasva kuin fundamentalisteja.
”Ei ole pahemmin mannaa sadellut, ja alvariinsa saa olla arabeja listimässä”, sanoo harmistunut Mooses.
Suunnitelma luvatussa maassa jo asustavia muutamaa sataa miljoonaa bangladeshilaista varten on jo valmiina.
”Paikalliset ajetaan slummeihin ja ammutaan, kunhan keritään. Sehän se on ollut meininki ennenkin”, Paavi sanoo Mooseksen nyökytellessä innokkaasti vieressä.
