

(LEMMINKÄISEN TEMPPELI) Suomalaisuuden symbolina pidetyn sisun arvoitus on ratkennut. Suurimpien yliopistojen rahoittama vuosien mittainen arkeologinen tutkimushanke on onnistunut selvittämään myyttisen sanan alkuperän luolamaalauksia, vanhaa kansanrunoutta ja muinaishautoja tutkimalla. Tulos ei ollut yllätys.
”Noin tiiviisti voisi sanoa, että sisu on kautta historian tarkoittanut sitä, että mitäs jos kootaan joukko väkivaltaisia ääliöitä ja käydään pieksemässä joku erinäköinen tyyppi oikein porukalla”, kertoo tutkimushankkeen vetäjä Björn Waldegård.
Esimerkiksi Elias Lönnrotin arkistoista löytyi Kalevalan ulkopuolelle jätetty muinaiskarjalainen runo, jossa sisu tiettävästi mainitaan ensi kertaa kulttuuriperinnössämme:
Keräs kurja konkkaronkan/
konkkaronkan runkkareista/
katuja kuljeksimahan/
heikompiaan hakkaamahan/
noilla pohjolan poluilla/
sisun, suomen, syntymailla/
Paluu juurille alkanut
Kilpailevan teorian mukaan sisu olisi esiintynyt jo tätä aiemmin suonenjokisessa sananlaskussa ”Sisukas rahvas – lapsia lahtas, sanoos Pörölän emäntä ko katupartion näki”. Tekstien samankaltaisuus on kuitenkin silmiinpistävä, tutkijat toteavat.
Myöhemmissä kirjoituksissa sisun merkitys olikin jo lähes vakiintunut, kuten 1700-lukuisessa Väisäsen Postillassa: ”Sifulla ombi teiän syytä hengefä cilvoitella ja caici eri färiset hacata”.
Tutkijat huomauttavat, että myöhempinä vuosisatoina sisun arkipäiväinen merkitys kuitenkin painui kielessä unholaan ja sen korvasivat monenlaiset myyttiset vastineet. Nykypäivän kielenkäytössä sen sijaan sanan alkuperäinen tarkoitus on jälleen saanut vankan jalansijan: ”Partioinnin tarkoitus on luoda turvallisuuden tunnetta suomalaisten keskuuteen ja pitää huolta kanssaihmisistä.”