Kategoriat
Kotimaa Politiikka Sähkeet

Huoltovarmuutta ylläpitävät sähkeet perjantaille

Uudistus helpottaa vaaliväsymystä – Pitkään puhuttu vaalipiiriuudistus on toteutumassa vielä kuluvan hallituskauden aikana, kertovat kanslialähteet. Jatkossa eduskuntavaalien äänestystapaa muutetaan niin, että kansanedustajien sijasta kansalaiset valitsevat vain valtiovarainministeriön korkeimman virkajohdon. Tämä heijastaa paremmin vallankäytön todellista jakautumista Suomen poliittisessa järjestelmässä sekä lieventää piilevien äänikynnysten ongelmaa. Kansanedustajat puolestaan valitaan jatkossa ehdokaslistojen perusteella arvalla niin, että luonnevikoja ja ihmisvihaa painotetaan vielä nykyistäkin enemmän. Eduskunnan päätehtäväksi jää kyselytuntien paikalla järjestettävä vapaaottelu, jossa myös kevyet astalot kuten taittotuolit on sallittu. Ottelut lähetetään suorina kaikilla pääkanavilla.

Suomalaisille työparit nettiin – Jokaiselle suomalaiselle ollaan lähikuukausien aikana nimeämässä oma työpari digitaitojen kohentamiseksi. Tutkimuksissa on nimittäin havaittu, että jopa enemmistö internetiä käyttävistä suomalaisista osaa ainakin auttavasti kirjoittaa mutta ei ollenkaan lukea. Tämä johtaa moninaisiin ongelmiin, väärinymmärryksistä riitoihin ja digihuijauksiin asti. Riskitekijöitä ovat erityisesti eläkeikä, miessukupuoli sekä aurinkolasit, kala tai Suomen lippu profiilikuvassa. Kokeilun suojelijana toimii kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma, joka saa lukutaitoiseksi parikseen pikku-Jussin, 8v.

Uusi pyhimys amerikkalaisille – Pyhimyskalenteri on saamassa lähiaikoina uuden tulokkaan, kun taannoin salamurhatun amerikkalaisen poliittisen vaikuttajan ja pellen Charlie Kirkin autuaaksijulistaminen on etenemässä nopeutetulla menettelyllä Yhdysvaltain presidentinhallinnon toiveesta. Valkoisen talon verkkosivuille on listattu jo kaksi Kirkin postuumisti tekemää ihmetekoa, joita ovat unisex-vessojen takalukkoon jumittaminen Harvardin yliopiston piharakennuksessa sekä texasilaisen vaalipiirin rajan muuttaminen mustille epäsuotuisaksi. Kirkistä olisi tiettävästi tulossa sisälukutaidottomien ja ponttoonilaitureiden suojeluspyhimys.

Kategoriat
Kotimaa Sähkeet

Paniikkisähkeet keskiviikolle

Paniikki – Yhä useammat kansalaiset ovat huolestuneet viranomaisten viivyttelystä jodin tehosterokotusten jakamisessa. Toistaiseksi sen paremmin sosiaali- ja terveysministeriö kuin THL:kään eivät ole kertoneet, aiotaanko joditehosteiden seuraava kierros aloittaa vielä tämän syksyn aikana. Monissa puheenvuoroissa on pohdittu etenkin riskiryhmien vointia. Riskiryhmiin kuuluvat muun muassa hysteeriset 3-40-vuotiaat ja kaikki Facebookin kaupunginosaryhmien jäsenet.

Paniikki – Yhä usemmat kansalaiset ovat huolestuneet Venäjän niin sanotun hybridivaikuttamisen lisääntymisestä syksyn aikana. Esimerkiksi sanomalehdet ovat raportoineet useista tapauksista, joissa venäläisin rekisterikilvin varustettu henkilöauto on ollut pysäköitynä esimerkiksi parkkiruudussa tai lentokentän pysäköintihallissa. Moni kertoo myös kuulleensa venäjän kieltä muun muassa venäjänkielisissä televisio-ohjelmissa tai päässään.

Ei paniikkia – UKK-instituutti on tyytyväinen kansalaisten lisääntyneeseen liikkumisintoon. Viime viikkoina yhä usemman suomalaisen on kerrottu sännänneen vuoroin apteekkiin, pankkiautomaatille sekä ruokakauppaan varautuakseen sähkökatkojen, maksupääteongelmien tai maailmanlopun tuomiin haasteisiin. Instituutti muistuttaa, että säntäily, ryntäily ja kaikki yleisluontoinen huitominen ovat tehokasta arkiliikuntaa, joka ylläpitää tuki- ja liikuntaelinten ja verenkiertoelimistön hyvinvointia. Instituutti toivoo viranomaisilta ja medialta jatkossakin vastaavia kuntokampanjoita.

Kategoriat
Kotimaa Muut lehdet Sähkeet

Sotasähkeiden sanomalehtikatsaus keskiviikoksi

Raju riita raja-aidasta – Suomen ja Venäjän välille ehdotettu raja-aita on joutunut vastatuuleen sen jälkeen, kun kävi ilmi, ettei aitaa välttämättä rakennettaisikaan suomalaisesta puusta ja suomalaisesta ruoasta. Maaseudun Tulevaisuuden pääkirjoitus hämmästelee valtionhallinnon heikkoa sitoutumista kotimaisen tuotannon tukemiseen, hinkua pakottaa kaikki ihmiset asumaan kaupunkeihin sekä susien hyysäämistä.

Näköalatonta politiikkaa – Iltalehti ja Ilta-Sanomat moittivat suomalaista politiikkaa ja liike-elämää pitkään jatkuneesta naiiviudesta suhtautumisessa Venäjään. Analyysikirjoituksissa ihmetellään, eikö jo 1950-luvulla olisi kannattanut rakentaa maahan lähes päästötöntä fuusiovoimaa hämärien itähankkeiden sijaan. Lehdet kehottavatkin Suomea ottamaan jatkossa enemmän oppia Virosta, esimerkiksi inflaation hoidossa.

Grafiikat kertovat dramaattisesta ilmiöstä – Espoolaisten autoilijoiden pysäköinnistä on tehty liian vaivalloista, kritisoi Helsingin Sanomat kaupunkisivuillaan tällä viikolla, viime viikolla sekä edeltävillä viikoilla. Lehti huomauttaa, että pysäköidylle autolleen pääsemiseksi osa espoolaisista joutuu muun muassa kävelemään. Postinumeroalueisiin perustuva karttasovellus myös näyttää, että osa parkkipaikoista sijaitsee aivan muualla kuin Espoossa, esimerkiksi Kemissä, Tyrväällä tai Mänttä-Vilppulassa.

Kategoriat
Sähkeet

Epätodennäköiset sähkeet sunnuntaille

Toimittaja myönsi virheensä – Suomalaisten lehtien päätoimittajat ovat myöntäneet uutistoimintansa prosessien ja journalististen päätöksentekoketjujen heikkouden. Nämä ovat päätoimittajien mukaan johtaneet uutisissa virhepäätelmiin ja jopa väärien tietojen julkaisuun, mikä on myöhemmin jutuista korjattu sitä erikseen lukijalle kertomatta. ”Vika ei ole yksittäisen toimittajan, jonka työkuorma on usein kohtuuton ja työnjohdon tuki olematonta, vaan kyseessä on rakenteellinen- ja asenneongelma, jota olemme alkaneet yhdessä korjata. Siitä tulee toki kustannuksia, mutta integriteetillä ei ole hintalappua”, kertoo päätoimittaja Julius Erehtymätön.

Viranomainen myönsi virheensä – Valtioneuvoston kanslia ja monet ministeriöt ovat myöntäneet tehneensä julkisuuslain suhteen säännöllisesti tarkoitushakuista tulkintaa, joka on hidastanut tai jopa estänyt journalistista tiedonsaantia. ”Vika ei ole yksittäisen virkamiehen, jonka työkuorma on usein kohtuuton ja työnjohdon tuki olematonta, vaan kyseessä on rakenteellinen- ja asenneongelma, jota olemme alkaneet yhdessä korjata. Siitä tulee toki kustannuksia, mutta integriteetillä ei ole hintalappua”, kertoo VNK:n edustaja Virma Vastuu.

Lehti julkaisi hauskan vitsin – Moni kestotilaaja hieraisi tällä viikolla silmiään, kun Suomen suurin uutismedia Lehti julkaisi lystikkään, lämmintä huumoria ja vitsailua sisältävän jutun verkkosivuillaan. Verkkokeskustelijoiden mukaan juttu toikin mieleen muun muassa Speden kulta-ajat kahdeksankymmentäluvulla, jolloin huumorin tarkoituksena ei ollut iva tai pilkka, vaan se oli koko perheelle sopivaa ja yhteiskuntaa rakentavaa viihdettä, jonka ansiosta kansa sai yhdessä nauraa manneille ja lappalaisille.

Kategoriat
Kotimaa Sähkeet

Valkoista talvea puolustavat latupartio-sähkeet tiistaille

Disruptiivinen innovaatio – Vahvistamattomien tietojen mukaan startup-yrittäjät ovat muun muassa Joensuussa kehittämässä uutta ravintolaruuan kotiintilauspalvelut ja katupartiot yhdistävää mobiiliapplikaatiota. ”Kun pojat kylillä kerran ympäriinsä kulkevat niin ajateltiin että voivat toimittaa kebabit siinä samalla. Ja halvalla”, pohtii paikallinen enkelisijoittaja.
Tatu & Patu -partiot liikkeellä – Monien poliisiasemien rikosilmoitusjonoissa on viime viikkoina nähty liikkumassa äskettäin perustettuja satupartioita. Perustajat kertovat, että ne ovat ratkaisu ihmisten päänsisäisen turvallisuuskäsityksen ja reaalitodellisuuden välisen kuilun paikkaamiseksi.
Aatu-partiot kunniaan – Eri puolilla Suomea perustettujen katupartioiden edustajat ovat suivaantuneet heihin liitetyistä ennakkoluuloista ja vääristä mielikuvista. He pyytävät mediaa oikaisemaan virheet. ”Meitä on kuvailtu muun muassa ’äärioikeistolaisiksi’, vaikka todellisuudessa olemme ’surullisia pikkunilkkejä vailla erityisempää veronalaista tekemistä'”, huomauttaa katupartiolaisaatteen tukija Pate Mastur.

Kategoriat
Sähkeet

Ajankohtaissähkeitä sunnuntaille

Mahdollinen uhka – Viimeisimpien tietojen mukaan jo sadat suomalaiset sosiologian ja viestinnän tutkijat ovat menettäneet järkensä tutustuessaan Suomi24-keskustelupalstan aineistoon. Keskusteluaineisto avautui tutkijoille keväällä. ”Ja nyt olkiukko tanssii navetan katolla”, sopersi pakkopaitaan kääritty akatemiaprofessori Mats Ibaari.
Uhallinen mahdollisuus – Työ- ja oikeusministeri Jari Lindström (ps.) harkitsee rikoslain lisäämistä Suomen lakikokoelmaan. Lindström sanoo olevansa valmis ns. rikoslain esittelemiseen, kunhan hän on ensin ottanut selvää, onko vastaavaa lakia kenties jo olemassa. Lindström pyytääkin Uuden Suomen bloginsa lukijoita kertomaan tilanteesta pikimmiten.
Mahdollistava uhkuus – Kittilän kunta suunnittelee mittavaa sijoitusta Fennovoiman ydinvoimalaan. Asiaa on valmisteltu kunnanhallituksessa, jonka arvioidaan esittävän asiaa kunnanhallitukselle lähiaikoina. Päätöstä on pohdittu laajalti myös kunnanhallituksessa, kertoo Kittilän vt. kunnanjohtajan viransijaisen varamies Esa Tutkinta.

Kategoriat
Sähkeet Ulkomaat

Väsyneehköt Ukraina-sähkeet maanantaille

Haku päällä – Kevään yhteishaku sotilasliitto Natoon on taas käynnissä. Hakuaika alkoi maaliskuun alussa ja jatkuu ainakin Vladimir Putinin kauden loppuun saakka. Kevään aikana hakemuksia odotetaan tulevan ”ihan vittu kaikilta”, kertoo hakijapalveluiden päällikkö Curtis LeMay.
Kovat piipussa – Euroopan unionin ulkoministerit uhkaavat Venäjää jopa kahden sormen heristyksellä, jos maa ei aloita välittömästi liennytystä. Maanantain kokouksessaan ministerit varoittivat voivansa lisäksi täsmätoimina pudistaa päätään jyrkän torjuvasti ja ynähtää merkitsevästi.
Ajopuujalka – Suomi ehdottaa kansainväliselle yhteisölle haluavansa toimia välittäjänä kriisissä. Lehden Russia Todaylta pöllimien lähteiden mukaan Suomi voisi toimia sillanrakentajana Venäjän ja Ukrainan välillä. Tukipuut toimittaisi Honkarakenne.

Kategoriat
Sähkeet

Huonosti menestyvän yhtiön osakkeita ostettiin suuri määrä

handshakeCreative Commons License buddawiggi
(SUOMI) Viime vuodet huonosti menestyneen suomalaisen matkapuhelinyhtiö Nokian osakkeita on ostettu suuri määrä.  Kaupan jälkeen yhtiö on lähes kokonaan ulkomaisessa omistuksessa. Ennen kauppaa se oli lähes kokonaan ulkomaisessa omistuksessa.

Kategoriat
Politiikka Sähkeet

Budjettisähkeet keskiviikolle

Merkittävä siirto oikeasta taskusta vasempaan – Valtion ensi vuoden talousarvioesitys hyödyttää huomattavasti vasenta taskua. Valtiovarainministeriö ehdottaa määrärahojen kasvattamista vasemmassa taskussa, joka kompensoidaan vastaavasti leikkauksilla oikeasta taskusta. Asiantuntijoiden mukaan ehdotuksen vaikutuksia kilpailukyvylle on vielä vaikea arvioida. Lisäksi Sixten Korkman jotakin.
Vasen tasku tukee voimakkaasti oikeaa – Valtion ensi vuoden talousarvioesitys on kurittamassa kovalla kädellä vasenta taskua. Valtiovarainministeriö esittää oikean taskun rahoituspohjan laajentamista vasempaan taskuun kohdistuvilla leikkauksilla. Asiantuntijoiden mukaan ehdotuksen vaikutuksia velkaantumiselle on vielä vaikea arvioida. Lisäksi Raimo Sailas jotakin.

Kategoriat
Sähkeet

Päivän siirto: Obama G20:een

Juuri saamamme tiedon mukaan mustilla pelaava Yhdysvallat on siirtänyt Obaman G20:een. Valkoisilla pelaavan Kreikan edellinen siirto oli Papandreou H5:een. Lehti seuraa tilannetta.