Kategoriat
Politiikka

Ehdokkaat kiittelivät kampanjoitaan

(ISO PAJA) Kaikki kahdeksan presidenttiehdokasta kiittelivät kilvan omia presidentinvaalikampanjoitaan. Täysin riippumatta tuloksesta jokainen julistautui onnistuneen kampanjan keulakuvaksi.
”Vaikka kansalaiset eivät minua äänestäneetkään, niin teimme tukijoukkojen kanssa mahtavan kampanjan”, epäloogisteli Henrik Lax.
Samoilla linjoilla jatkoi Tarja Halonen, vaikka onnistui menettämään selvää gallup-johtoaan vielä ennakkoäänestyksen päättymisen jälkeenkin enemmän kuin paljon.
”Niin, mitenkään kommentoimatta tuloksia täytyy sanoa, että kyllä taustajoukot tekivät hienoa vaalityötä.”
Matti Vanhanen kiitteli tukiryhmäänsä ”mainiosta kampanjasta”, kahdeksan prosenttiaan jonnekin unohtanut Timo Soini houraili ”onnistuneesta loppuhetkien vaalityöstä” ja Heidi Hautalakin luuli ”hienon kampanjoinnin” johtaneen johonkin.

”Mainitsinko jo hienon kampanjan?”
kaikki kyselivät hädissään.

Kategoriat
Politiikka

Keskusta lupaa porvariyhteistyötä vuoden 1918 hengessä

(OIKEA LAITA) Presidentinvaalien tosielta kierrokselta pudonnut Keskustan ehdokas Matti Vanhanen lupaa testamentata kannattajiensa äänet toisella kierroksella Sauli Niinistölle porvariyhteistyön nimissä. Ensimmäisellä kierroksella kolmanneksi eniten ääniä saanut Vanhanen näkee tässä oivan mahdollisuuden poliittisen kentän oikean laidan lähentämiseen.
”Eipä tässä yhteistä punaista vihollista vastaan olla samalla tavalla taisteltu kuin vuonna 1918. No, samaa rintamaa toki oltiin myös seitenneljä, mutta se oli semmosta konsensushippipaskaa ettei sitä lasketa”, Vanhanen sanaili.

Kategoriat
Politiikka

Etyj huolissaan vaalivirkailijoista

(KIMMO KILJUSEN OLOHUONE) Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö (Etyj) on ilmaissut huolestuneisuutensa Suomen tämänpäiväisten presidentinvaalien vaalivirkailijoista. Oikeusministeriö on ottanut varoitukset vakavasti, mutta uskoo kaiken sujuvan kuitenkin ”ainakin likimain demokraattisesti”.
”Vaalihuoneistojen ovet ovat auki tänään kello iltakahdeksaan saakka. Koko maassa on kuitenkin pakkassää, jolloin ilkeän kylmä veto pääsee äänestystiloihin. Kyllä näkisin, että vilustumisen vaara on hyvinkin akuutti”, hyysää Etyjin erityisedustaja, taikuuden harrastaja ja akupunktion ammattilainen Kuisma Taipale.
Lintuinfluenssan vaaraakaan ei voida sulkea pois, vaikka sen todennäköisyys tässäkin tapauksessa on häviävän pieni. Päättömänä juoksentelevat median edustajat kaakattanevat kuitenkin paniikkia.

Kategoriat
Politiikka

Asiantuntijat: äänestyskäyttäytyminen saattaa muodostua arvaamattomaksi

(IIJOKI) Sunnuntain varsinaisena äänestyspäivänä äänestäjien käyttäytymistä on vaikea ennakoida, kertoo vaalilautakunnan puheenjohtajasihteeristön päällikkö Hektor Troijalainen. Ennakkoääniä annettiin tänä vuonna tavallista vähemmän, mikä lisää sunnuntain epävarmuutta. Itsekin monesti vaalipaikan valvontaan osallistuneen Troijalaisen mukaan äänestyskäyttäytyminen voi äityä toisinaan hyvinkin riehakkaaksi:
”Kopeista löytyy käytettyjä kondomeja enemmän, kuin herätysjuhlien jäljiltä. Viinaa tietysti juodaan, juhlapäivä kun on. Yleensä tappelut jäävät kumminkin semmoiseksi tönimiseksi ja nahisteluksi” kuvailee Troijalainen. Hänen mukaansa äänestyskäyttäytyminen on kuitenkin muuttunut viime vuosina luvattoman huonoksi:
”Paljon näkee ihmisiä, jotka ihan selvästi varta vasten tulevat demareita äänestämään. Jotkut tulevat isolla porukallakin ja naureskelevat päälle” selvittää hän päätään pudistellen.

Poliisi uskoo
valistukseen

Helsingin järjestyspoliisin komentaja Erwin ”Aavikon Kettu” Rommel vierittää syyn höltyneestä äänestyskurista koululaitoksen ja suoran kansanvaalin kontolle. Hänen mukaansa ongelmiin tulisi puuttua jo paljon ennen niiden näkymistä katukuvassa:
”Nykyään nuorille opetetaan, että voi äänestää ketä haluaa. Opetetaan, että istuva presidentti voidaan vaihtaa ennen kuolemaansa. Nyt korjataan sitten tätä satoa huumekuolemina 85 vuoden iässä ja keski-ikäisten teiniraskauksina” toteaa ”Aavikon Kettu” Rommel syvältä massiivisten rintalihastensa takaa. Ongelmien vähentämiseksi hän ampuisi väkijoukkoon.

Kategoriat
Politiikka

Yle heivaa ehdokkaat vaalitenteistä

(ISO PAJA) Yleisradio ei aio tulevissa presidentinvaaleihin liittyvissä keskusteluissa kutsua studioon lainkaan ehdokkaita. Vaalit 2006 -ohjelmasarjaa toimittava Juho-Pekka Rantala on tyytyväinen työnantajansa ratkaisuun.
”Ehdokkaiden vastaukset häiritsevät selvästi hyvin rakennettua ohjelmarunkoa. Eikä siinä paljon ehdi vastauksia kuuntelemaan kun esittää vastakysymyksiä. Kyllä tässä on kansan valistaminen pääosassa, ei siihen auta jonkun poliittisen broilerin tulla heterouttaan todistelemaan”, Rantala selventää.
Tulevissa ohjelmissa Rantalan viereen studioon raahataan suuri musta hevonen leikkisäksi vitsiksi. Sauli Niinistöä esittää kuitenkin valkoinen moukka. Luvassa on tiukkojen kysymysten lisäksi myös toimittajan steppausta, toimittajan laulua sekä toimittajan imitaatio Leif Salménista.

Kategoriat
Politiikka

Kosonen tuomitsee ankarasti Siwan ryöstö -vuodon

(WASHINGTON) Nuori eläkeläinen Juhani Kosonen tuomitsi eilisessä tiedotustilaisuudessaan ankarin sanoin ns. Siwan ryöstö -vuodon. Hänen mukaansa asia tullaan tutkimaan asianmukaisesti ja vuotaja ”saa niin paljon turpaan”.
Viime viikon lopulla joku Kososen lähipiiristä vuoti muun muassa Vantaan poliisille tiedon Kososen osallisuudesta Kannistontien Siwan ryöstöön syyskuun 11. jälkeen. Kososen mukaan vuoto osoitti suunnatonta epäisänmaallisuutta ja omaneduntavoittelua. Hän tuomitsi jyrkästi myös sanomalehtien tavan kirjoittaa tietoonsa tulleista rikoksista.
Kosonen puolusti ryöstämiskäytäntöä tiedotustilaisuudessa ”keskeisenä työkaluna” taloutensa puolustamisessa myöhemmiltä iskuilta.

Kategoriat
Politiikka

SDP:n kannatus vast´ikään haastateltujen kahden tuhannen joukossa hieman vähäisempää, kuin viime kuussa haastateltujen kahden tuhannen

(HELSINKI) SDP ja Keskusta ovat saattaneet menettää kannatustaan jonkin verran marraskuussa. Tämä käy ilmi Yleisradion Taloustutkimuksella teettämästä tutkimuksesta. Tutkimuksen mukaan Vasemmistoliiton ja Vihreiden kannatus puolestaan on saattanut nousta hieman.
Suurin muutos saattoi tapahtua Sosiaalidemokraattien kannatuksessa, joka laski kenties puolitoista prosenttiyksikköä. Tutkimuksen virhemarginaali on kaksi prosenttiyksikköä.

Ka suattaaha
tuo ollakkiij

Tulosten julkistaminen on tiettävästi herätellyt puoluekenttää.
”Saatamme joutua toimiin uusien tutkimustulosten valossa. Emme kuitenkaan luultavasti ole vielä huolissamme” kommentoi erään arvion mukaan tuloksia tuoreeltaan puoluejohtaja Eero Heinäluoma.
Asiantuntijoiden mukaan on turhaa spekuloida tutkimustuloksen mahdollisilla vaikutuksilla presidentinvaalien tulokseen. Arvion virhemarginaali on parisenkymmentä prosenttia.

Kategoriat
Politiikka

Matti Vanhanen ilmoitti uusista fanituskohteistaan

(JALASMÖKKI) Keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhanen ilmoitti keskiviikkona muutamista uusista asioista, joista hän omien sanojensa mukaan pitää. Vanhanen on aiemmin ilmaissut ”fanittavansa” mm. Pikku G:tä, Nightwishia ja Harry Potteria.
Vanhanen kertoi pitävänsä aika paljon, tai ainakin niin paljon, että häntä voi sillä varjolla äänestää ensi tammikuussa ”muun muassa kevyestä musiikista, hevistä, iskelmistä, doom metalista, black metalista, thrashista, punkista, valssista, tangosta, foxtrotista, jenkasta, polkasta, letkajenkasta ja kaikista niistä artisteista jotka näitä musiikkityylejä soittavat sekä jääkiekosta, etenkin Hifkistä, HPK:sta, Lukosta, Ässistä, Tapparasta, Ilveksestä, TPS:stä, Kalpasta, Pelicansista, Kärpistä, Jypistä, Bluesista ja Saipasta sekä myös jalkapallojoukkueista, mm. Hakasta, HJK:sta, Tampere Utd:sta, MyPasta, Allianssista, IFK Maarianhaminasta, Närpes Kraftista, Real Madridista, Manchester Unitedista, Chelseasta, Liverpoolista, Evertonista, Crewe Alexandrasta, vain muutamia mainitakseni, ja lisäksi elokuvataiteen puolella Pottereiden lisäksi animesta, Sormusten Herrasta, Kieslowskista, Kubrickista, Hitchcockista, Larry Clarkista, Brandosta, Bogartista, Nicholsonista, Streepistä ja Fosterista tai no oikeastaan olen aika kaikkiruokainen paitsi että mieliruokaani on juuri se mikä sinullakin.”
Vanhanen mainitsi lisäksi lempivärikseen ”sinisen, punaisen, keltaisen, oranssin, mustan, harmaan, valkoisen, beigen, vihreän, ruskean, ultramariinin, pinkin, turkoosin ja ei kai mitään unohtunut?”
”Missään nimessä tässä ei ole kyse äänten kalastelusta, ostamisesta, vaihtamisesta, naaraamisesta, narraamisesta, puijaamisesta, perseennuolemisesta tai mielistelystä ja olivatko kaikki nyt viimein tässä ja kai tämä julkaistaan kuvan kanssa huomisessa Ilta-Sanomissa?” Vanhanen päätti.

Kategoriat
Politiikka

Myös lopuilta presidenttiehdokkailta odotetaan paskoja sanaleikkejä

(VANAJA) Suomi odottaa malttamattomana loppujenkin presidenttiehdokkaiden vaalikampanjoiden alkua ja vaalisloganien julkistamista. Sauli Niinistön, Heidi Hautalan ja Bjarne Kalliksen vanavedessä myös muiden kandidaattien toivotaan turvautuvan ”ihan vitun surullisiin sanaleikkeihin, jotka mainostoimiston pojat keksivät kolmen sorbuspullon kumarassa”.
Kansainväliset vedonlyöntitoimistot sekä Mr. Blackwell eivät ole vielä osanneet päättää, kuka jo vaalilauseensa murjaisseista ehdokkaista epäonnistui kaikkein surkeimmin.
”Luulin aluksi, että Bjarnen riemukkaan rasistinen KKK-slogan olisi kerma kakun päällä, mutta sitten iskivät nämä työväen vitun presidentti ja kansan saatanan puolustusvoima kuin miljoona volttia”, kommentoi tyylipoliisi Kaarina Suonperä.

Ihme paskaa

Vaalirahvas odottaakin malttamattomina, miten paskoihin suorituksiin vielä iskulauseitaan panttaavat ehdokkaat pystyvät, ja arvailu käy kuumana kinkereillä. Henrik Laxin arvellaan turvautuvan hykerryttävään ”kannattaa pyytää vaikkei saisikaan” -sloganiin ja Timo Soinin uskotaan tarttuvan sukupuolirooleilla leikittelevään hupailuun ”Soini – ei mikään turha jätkä”.
Istuvan presidentti Halosen taas huhutaan iskevän ääritrendikkäillä ”Kaikille turkis ei ole vain somiste” ja ”Vaadi vaatteita ilman eläinrääkkäystä” -banderolleihin, joilla on mainostoimistojen mukaan kova noste nuorison keskuudessa.
Matti Vanhanen tituleerannee itsensä vaatimattomasti ”Harmaaksi eminemiksi”.

Kategoriat
Politiikka

Ahtisaari nimitettiin tärkeään tehtävään

(OULU) Presidentti Martti Ahtisaari on jälleen nimitetty tärkeään tehtävään. Oululaista Hönttämäen koulua käyvä kahdeksanvuotias Niko ystävineen nimitti Ahtisaaren maailmankaikkeuden keisariksi.
Asioista yleensä hyvin perillä olevat ja Lehden toimittajille ilmaista viinaa juottavat virkamieslähteet tiesivät kertoa, että valinta ei kuitenkaan ollut täysin yksimielinen. Nikon kaveriporukassa oppositioon joutunut Teemu olisi suostunut nimittämään Ahtisaaren korkeintaan ”läskivaariksi”.