(PORNAINEN) Suomen kielen lautakunta aikoo puuttua kielen sukupuoleen sidottuihin sanoihin ja ilmauksiin. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa valmisteilla oleva kannanotto julkaistaan joulukuun alussa Kielikello-lehdessä. Päätöksen pontimena on kielentutkija Kalle Jormanaisen laatima ”Aloite seksistisen kielenkäytön karsimiseksi”.
Lehden haastatteleman tutkijan mukaan monet arkikielen sanat saavat turhaan ikävän feminiinisen sävyn, vaikka ne sisällöltään olisivatkin täysin sukupuolineutraaleja. Hänen mielestään kieli kohtelee miehiä usein syrjivästi ja tekee heidät näkymättömiksi.
Otetaan vaikka sana kokonaisvaltainen, joka saa vahvan merkityksensä nimenomaan siihen piilotetusta feminiinisestä sisällöstä. Emme kovin usein tule ajatelleeksi tällaisia merkityksiä sillä olemme tottuneet niihin, Jormanainen miettii.
Yleisistä arkikielen sanoista pohdittavina ovat esimerkiksi sanat varsinainen, kokonainen, puolinainen, nainen ja tupakka. Tutkijan mukaan suomen kieli on feminiinisyyden kyllästämää ja nainen-loppuisia sanoja on arkikielessäkin kymmeniä, jollei satoja.
Esimerkiksi sana punainen olisi 2000-luvulla jo aika vaihtaa vähemmän seksistiseen muotoon, Jormanainen sanoo ja ehdottaa uudeksi nimeksi yleisesti tunnettua termiä R: 255 G: 0 B: 0.
Myös kansallisuuttamme symboloivan Suomi-neidon käsitteen nykyaikaistaminen on Jormanaisen mukaan työn alla.
Kategoria: Kotimaa
Kotimaan uutiset
Kategoriat
Rauni Mollberg kuoli
(HELSINKI) Elokuvaohjaaja Rauni Mollbergin kuolema ei ole koskettanut yhtä laajoja kansanjoukkoja kuin [search term=”Edvin Laine”]Edvin Laineen[/search] kuolema vuonna 1989. Mollbergin hengenlähtöä on kuvailtu rajuksi uusintaversioksi, joka on liian raflaava verrattuna Laineen versioon Tuonelaan siirtymisestä.
(TURTOLA) Opetusministeri Sari Sarkomaa (liian vähän cock.) ehdottaa korkeakouluopiskelijoiden vähentämistä yli puolella. Sarkomaan mukaan tähän päästäisiin potkimalla kohtuuttomasti päihteitä käyttävät opiskelijat kadulle käyttämään kohtuuttomasti päihteitä. Ministerin vainoharha on lähtenyt liikkeelle hoitoalan muutamista yksittäistapauksista.
”Drugs don’t kill people – nurses do”, linjaa kielitaitoinen Sarkomaa.
Lisäksi Sarkomaa vaatii soveltuvuustestien parantamista. Nykyisellään monille aloille pääsee ministerin mukaan täysin epäkelpoa ainesta.
”Kattokaa nyt minkälainen elämästä vieraantunut kretiiniämmä on taas päässyt opetusministeriksikin”, Sarkomaa havainnollistaa.

(NÄRPES) Kirkon tutkimuskeskus on huolissaan suomalaisten maallistumisesta. Tuoreen tutkimuksen mukaan Raamattu on tuttu enää joka kolmannelle lemmikkieläimelle. Päänvaivaa tuottavat etenkin kissat, joista alle kymmenesosa on lukenut Uuden Testamentin. Kirkon tutkimuskeskuksen johtajan Kimmo Kääriäisen mukaan Vanhasta testamentista ”ei kissojen kanssa kehtaa juuri puhua”.
Kategoriat
Konserttitalo paljastui munavarkaaksi
(JYVÄSKYLÄ) Maailmalle levinneet uutiskuvat suklaamunia pihistävästä oravasta ovat osoittautuneet väärennöksiksi. Poliisin mukaan todellisuudessa uutistoimisto Reutersin välittämissä kuvissa ei suinkaan nähdä oravaa (Sciurus vulgaris), vaan Jyväskylän konserttitalon pienoismalli.
”Und jetzt etwas ganz anderes”, puolusteli Paul Julius Reuter (18161899).
Ensimmäisenä huijauksen huomasi jyväskyläläinen opiskelija.
”Muistelin nähneeni vastaavan pienoismallin Battlestar Orgasmicassa, jota muuten seuraan amerikkalaisten tahtiin eli lataan jaksot netistä”, sanoi Jarmo Teräs (akne).
”Tässä on kyseessä Suojelupoliisin systemaattinen kampanja minun mustamaalaamisekseni”, sanoi puolestaan Alpo Rusi (kesk), vaikkei kysytty.

(NÄRPIÖ) Äitiyspakkauksissa on havaittu suuria puutteita. Pakkauksista puuttuvat selvästi vaatteet, jotka tekisivät lapsista joko suoraselkäisiä heteromiehiä tai pikkuprinsessoja.
Sen sijaan pakkauksissa on vaatteita, jotka aiheuttavat lähinnä uusissa vanhemmissa hämmennystä: sopivatko vaatteet tytöille vai pojille? Samalla hämmennyksen uskotaan leviävän myös vauvoihin, joiden sukupuoli-identiteetti on näin vaarassa.
Tutkija Eija Vouhotus kertoo, että useat närkästyneet vanhemmat ovat vaatineet asiaan parannusta.
”Eräskin nainen kertoi, kuinka äitiyspakkaus teki hänen lapsestaan homon. Pakkauksen vaatteiden väreinä oli keltainen ja vihreä, mikä aiheutti pojassa selvän kierouman”, kertoo Vouhotus.
Useat äidit ovatkin vaatineet valtiolta parannusta ilmaiseen äitiyspakkaukseen. Mukaan halutaan muotivaatteita sekä desing-koruja raskaudesta toipuville äideille.
Lisäksi vaatteiden kokoon tulisi kiinnittää tulevaisuudessa enemmän huomiota.
”Kyllä siellä pitäisi olla muutakin kuin keskikokoisia vaatteita. Meidän Matti ei näihin mahtunut, ja toisaalta naapurin pienelle Saaralle vaatteet olivat liian isoja”, nimimerkki Maailman tuska tilittää netin keskustelufoorumeilla.
Lehden haastattelema järkianalyytikko Aivo Toimi suosittelee valittaville vanhemmille joko hallittua hedelmöityksen ajoitusta, jolloin lapsi syntyy kesällä eikä tarvitse vaatteita ensimmäisten kuukausien aikana, tai – mieluummin – syntyvyyden säännöstelyä pillereillä tai lopullisella leikkauksella.
”Se on pieni toimenpide, ja taas on yksi turhan nillityksen aihe vähemmän.”

Suomi siirtyi digiaikaan
(PASILA) Suomessa siirryttiin viime yönä kello 4 digiaikaan. Muutoksen seurauksena miljoonat analogiset kellot lakkasivat toimimasta. Tästä päivästä eteenpäin Suomessa näkee ajan vain digikellosta, poikkeuksena kaapeliverkkoon kytketyt viisarikellot. Liikenne- ja viestintäministeriön mukaan siirtymä sujui suunnitelmien mukaan.
”Siirtymä sujui suunnitelmien mukaan”, viestintäministeri Suvi Lindén sanoi.
Kultakauppiaat ovat tervehtineet vaihtoa innolla, sillä viime päivien paniikki on nostattanut digitaalikellojen myynnin kattoon. Perusmallin digikellosta näkee ajan entistä tarkemmin ja lisäksi siitä voi tarkistaa tulevien viikonpäivien nimet. Kehittyneemmällä ns. kahden virittimen digikellolla saa yhdellä silmäyksellä irti sekä ajan että päivämäärän.
”Tervehdin muutosta innolla”, kultakauppias Sylar Timex sanoi.
Kaikki eivät ole tyytyväisiä digisiirtymään. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on jo markkinoilla digikelloja, joista näkee ajan jopa sekunnin tarkkuudella. Suomesta nämä high definition -kellot puuttuvat vielä kokonaan, eikä niitä ole viranomaisten mukaan odotettavissa ainakaan ennen vuotta 2012.
”En ole tyytyväinen digisiirtymään”, high end -harrastaja Marko Insinööri sanoi.

Myrkkyhoitajan jäljiltä ei lapsikuolemia
(SUOMI) Kuopion yliopistollisessa keskussairaalassa tai Armilan terveysasemalla Lappeenrannassa ei ole ollut yhtään selvittämätöntä lapsen kuolintapausta myrkytyksistä epäilly hoitajan harjoittelujaksolla. Jakson aikana hoitaja ei käynyt kertaakaan kummassakaan paikassa.
Ilta-Sanomien ja Iltalehden saamien tietojen mukaan hoitaja oli kuitenkin käynyt aikanaan Kotkassa, josta on vain tunnin ajomatka Lappeenrantaan. Lehtien haastattelemien viranomaislähteiden mukaan on melko varmaa, että hoitaja on käynyt muissakin kaupungeissa.
Iltapäivälehtien liitto on antanut asian tiimoilta tiedotteen, jossa kaikille tiedotusvälineille suositellaan asiasta puhuttaessa ainakin kolmen huutomerkin käyttöä juttua kohden.
!!!

(KANSALAISJOURNALISMI) Turvallisuuden lisääminen hyvä, hippi paha, arvioi suomalaisten laaja enemmistö. Suomen Gallupin teettämän kyselyn mukaan noin 95 prosenttia suomalaisista olisi valmiita siirtymään välittömästi täysimittaiseen poliisivaltioon.
Siirtymiselle asetettiin kuitenkin tiukat ehdot: ensinnäkin hipit ja aktivistit on saatava pois katukuvaa ja yksityisautoilua häiritsemästä, toiseksi kaikkien on käytävä armeija sekä taisteltava isänmaan puolesta ja kolmanneksi veronmaksajan varoja ei enää saa käyttää mihinkään aktivismin tukemiseen. Näiden ehtojen täyttyessä totalitarismi on tervetullutta, enemmistö katsoo.
”Turvallisuuden lisääminen noin yleisesti on erittäin hyvä ja tavoiteltava asia, vaikka se tarkoittaisikin kansalaisoikeuksien lakkauttamista, totalitaarisen koneiston pystyttämistä ja hyvinvointivaltion romahtamista. Tärkeintä on ettei ole mitään aktivismia, se on vaarallista lapsille ja lihottaakin”, kommentoi Geneerinen Keskustelupalstan Kirjoittaja noin kahdeksantoista kirjoitusvirheen korjaamisen jälkeen.
Enemmistö hyväksyi gallupin mukaan myös Suomen kansalaisten ampumisen julkisilla paikoilla, jos nämä ovat syyllistyneet esimerkiksi kasvissyöntiin, rastahiusten pitämiseen tai jos he ovat alle 30-vuotiaita. Yleisetikin ottaen kansa on valmis lisäämään viranomaisten oikeuksia summittaisiin pidätyksiin sekä ruumiillisiin rangaistuksiin.
”On se perin erikoista että äidin pukku katuterroristit saavat sotkea tavallisen helsinkiläisen vapaapäivän tempauksillaan, eikä poliisi tee mitään. Kadut vapaaksi ja heti. Terroristien tarkoitus on aina luoda kaaosta josta sitten voidaan syyttää muita. Kadunvaltaajat ovat terroristeja”, katsoi toinen Geneerinen Kirjoittaja ilman kirjoitusvirheiden korjaamista tai loogisten aukkojen paikkaamista.
Kyselyyn osallistui ihmisiä, joista aivan liian monella on internet-yhteys.

(SADR CITY) Murhista ja murhayrityksistä epäilty 26-vuotias suomalaissairaanhoitaja otti tekoihinsa ehkä mallia Ilta-Sanomien toimittajilta. Moni näkee selviä yhteyksiä useissa toimittajissa sekä Ylöjärven kehitysvammaisten kuntoutuskeskuksen kuolemista epäillyssä naisessa.
Monet Ilta-Sanomien toimittajat ovat naisia, kuten myös 26-vuotias hoitaja. Lisäksi monet toimittajista ovat vaaleatukkaisia. Hämmentävien yhteensattumien summa vain kasvaa, sillä myös monilla toimittajilla on lapsia. Kaiken huipuksi näyttää myös siltä, etteivät toimittajatkaan hallinneet enää omia tekemisiään Ylöjärven tapahtumista kirjoittaessaan, aivan kuten hoitajalle näyttää omassa elämässään käyneen.
”Selviä yhtymäkohtia näissä tapauksissa on”, sanoo Ilta-Sanomien toimittajia katsellut nainen napakasti.