Kategoriat
Kotimaa

Työnantajat käärmeissään uuden etujärjestönsä tylsästä nimestä

(HELSINKI) Työnantajajärjestöjen keulahahmot ovat tyytymättömiä uuden etujärjestönsä, Elinkeinoelämän Keskusliiton (EK) nimeen. Teollisuuden ja Työnantajien TT:n ja Palvelutyönantajien PT:n yhteenliittymänä syntyneen liiton nimi on esimerkiksi kauppaneuvos Heikki Kinnusen mielestä ”tylsä ja typerä”.
”Kerrankin olisi ollut mahdollisuus antaa järjestölle svengaava ja mieleenpainuva nimi, mutta kun ei. Joku EK on typerä ja tylsä eikä iske nuorisoon ollenkaan”, Kinnunen manaa. Hänen omia ehdotuksiaan olivat mm. Suomen riistäjien keskusliitto (SORTO), Mammonan puolesta (MONO) ja Selkänahkaliitto. Symboleiksi hän kaavaili keppi ja ruoska -yhdistelmää punamustalla pohjalla.
”Se nykyinen sininen hirvitys on ihan kuin viagra-tabletti. Halutaanko tällä nyt antaa sellainen kuva, ettei työnantaja seiso ilman toisten apua?” Kinnunen hämmästelee.

Sorto paikallaan

Myös mainosalan ammattilaiset olisivat kaivanneet työnantajajärjestölle raflaavampaa imagoa. AD Zsolt Baumgartnerin mielestä SORTO olisi ollut erittäin mainio ratkaisu.
”Sillä olisi pelattu näiden tyypillisten stereotypioiden kanssa ja käännetty ne lopulta eduksi. Sana istuisi kansan kielenkäyttöön luontevasti ja jättäisi SAK:n kirkkaasti varjoonsa. Harmillista, että hyvä idea vesitettiin”, sanoo Baumgartner, joka olisi mieluusti ottanut hoitaakseen työnantajajärjestön mainoskampanjan vetämisen.
EK:n vastapuolella Hakaniemenrannassa sen sijaan ollaan aidon vahingoniloisia. ”Pelkäsimme jo, että työnantajat voisivat kääntää imagosodan edukseen, mutta onneksi he hukkasivat tilaisuutensa”, myhäilee SAK:n edustaja Martti Vainio.
Lehden tietojen mukaan SAK suunnittelee syksyn tupo-neuvotteluja silmälläpitäen järjestön nimenvaihdosta. Esillä ovat olleet ainakin Saavutettujen etujen liitto VEMPPA ja Omien etujen liitto NAPA. SAK:ssa harkitaan myös nimen muuttamista englanninkieliseksi sen katu-uskottavuuden parantamiseksi. Näistä ehdotuksista mainittakoon mm. Ghetto Terminators.

Kategoriat
Kotimaa

Uusi "poppaukko" ennustaa juhannussäätä

(RUOTSINPYHTÄÄ) ”Etana, etana, näytä sarves, tuleeko huomenna pouta” ei kuulu ruotsinpyhtääläisen sääennustajan Anders Liljeströmin repertuaariin. Eivät myöskään sammakot, kissat, linnut tai muutkaan otukset.
Kuitenkin Liljeström on hyvin vakuuttavasti onnistunut ennustamaan tulevia säitä jo vuosien ajan. Ennustukset ovat osuneet oikein suurimman osan ajasta. Mikä mahtaa olla miehen salaisuus ja mitä hän tuumii juhannussäästä?
”Kaipa minä sen voin paljastaa. Pääasiassa käytän ennustamiseen näitä työpaikkani Ilmatieteenlaitoksen supertietokoneita, joiden avulla saadaan kyllä aika hyvä ennustustodennäköisyys ainakin noin viiden vuorokauden päähän”, Liljeström kertoo.
”Siinä nähdään näyttöruudulla syklonit, antisyklonit, ilmanpaineen vaihtelut, saderintamat ja niin edelleen. Tuosta toisesta ruudusta voi seurata satelliittikuvaa pilvien liikkeistä.”
Kylällä Liljeström onkin hankkinut jo vankan maineen todellisena säiden ”poppaukkona” joka kyllä tietää, mistä päin nyt tuulee. Mutta pitääkö Liljeström itse ennustuksiaan ”oikeana tieteenä” vai vain pelkästään taikauskoisena puuhasteluna?
”Kyllä tämä on tieteellisesti ihan validi ja hyväksytty menetelmä, joka on käytössä meteorologian laitoksilla ympäri maailmaa”, Liljeström vastaa.
Juhannussäästä hänellä on varma mielipide, johon ei tarvita edes huoneen nurkassa raksuttavan Cray-tietokoneen laskentatehoja. ”Sataa ihan perkeleesti, ja jos onni on myötä niin ei sentään rakeita, kuten tavallisesti”, poppaukko manaa.

Kategoriat
Kotimaa

Räyttäälä hukkumassa lapsivesitulvaan

(RÄYTTÄÄLÄ) Räyttäälän kunta uhkaa hukkua lapsivesitulvaan. ”Se siitä saatiin, kun hirvipeijaisissa kännispäissämme ryhmässä paneskeltiin. Nyt on koko Räyttäälä jäämässä lapsivesitulvan alle”, kansanmiehenä tunnettu Räyttäälän kunnanjohtaja Anton Leppämies pahoittelee.
Tragedian kohdanneiden perheiden tueksi on kerätty addressi. Lapsia ja vanhuksia on jo alettu evakuoida naapurikuntiin. Raskaana olevat on järjestelmällisesti toimitettu naapuripitäjään, Kuorhaalle.
Räyttäälän ja Kuorhaan metsästysseuroilla on ollut jo vuosikymmeniä kädenvääntöä alueen hirviluvista. Kuorhaalle myönnettiin lupia jo viidennettä kertaa Räyttäälää enemmän.

Kategoriat
Kotimaa

Verenimijät järjestäytyvät

(INARI) Suomessa on meneillään uusi yhdistysbuumi. Lukuisat erilaiset pieneliölajit ovat perustaneet omia yhdistyksiä ajamaan omia asioitaan. Viimeisimpänä tähän trendiin ovat liittyneet hirvikärpäset, jotka perustivat oman Isot imijät -yhdistyksen viime viikolla.
Kimmoke yhdistyksen perustamiseen saatiin vuotuisilla Hirventurkissa on kiva peuhata päivillä, kun parittelun jälkeen naaraat pudottivat siipensä ja oli urosten aika puhua politiikkaa. ”Kyllähän se oli jo aikakin organisoitua. Kauan tässä on liihoteltu yksityisyrittäjinä. Kunnon kuppaus kuitenkin vaatii vahvan liiton taustalleen”, kertoo yhdistyksen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittu Reino Von Hertzen.

Venäläisten jalanjäljillä

Hirvikärpäset valloittivat Suomen varsin nopeasti. Ensimmäiset itärajan takaa tulleet harminkappaleet havaittiin Kaakkois-Suomessa 1960-luvun alussa. ”Kun ne venakot yrittivät sitä aikaisemmin, niin ei sitä kehdannut heti perään tulla.” Nykyisin hirvikärpäset ovat saavuttaneet tukevan aseman niin eläinten kuin ihmistenkin ihoilla. Asemaa uhkaa kuitenkin ihmisten rasistinen asenne hirvikärpäsiä kohtaan.
”’Vittuako siinä iniset?’ on lause, jota joudumme kuulemaan liikaa”,Von Hertzen kertoo. Hänen mukaansa kohtelias läpsäisy voi olla joskus paikallaan, mutta verbaalinen hyökkäys on lähinnä brutaalia. ”Eikä se lyöminenkään kohteliasta ole. Emmehän me edes parittele ihmisten iholla.” Lisäksi hirvikärpäset ovat nostaneet suuren huolen siitä, että heidät sotketaan usein verotarkastajiin. ”Kyllä ’Vitun verenimijöillä’ pitäisi tarkoittaa vain meitä. Eiväthän ne edes oikeasti imaise”.

Paras imijä saa palkinnon

Yhdistyksen tavoitteena on parantaa hirvikärpästen kantaa, lajin säilyvyyttä sekä kiillottaa hirvikärpästen mainetta. Jotta yhdistys ei olisi liian totista touhua, on se jo lanseerannut muutamia leikkimielisiä kilpailuja omiin sääntöihinsä.
Vuosittain valitaan muun muassa Paras Imijä ja Sinnikkäin Roikkuja. Lisäksi hirvikärpäset kilpailevat tulevana kesänä siitä, kuka onnistuu imaisemaan tunnetuinta julkkista.
”Mutta se on vaan, että päästään pätemään naisten silmissä”, Von Hertzen sanoo.

Kategoriat
Kotimaa

Kokoomusjohto huvitteli ampumalla työläisiä

(HELSINKI) Kokoomuksen puoluejohto vietti keskiviikkona kesän ensimmäistä kunnon aurinkoista päivää ampumalla työläisiä. Jo perinteeksi muodostuneen leikkimielisen kisan voiton vei tällä kertaa yllätysnimi, puolueen eturiviin ponnahtanut euroedustaja Alexander Stubb. Hänen saaliinsa oli kolme tehdastyöläistä ja kaksi asfalttimiestä.
Tänäkin vuonna saalistettavat lahjoitti ay-liike. ”Tämä on kätevä tapa hoitaa suhteita ideologisesti vastakkaisiin tahoihin, ja saadaanpa näin lisää dynamiikkaa työmarkkinoillekin”, totesi SAK:n tiedottaja Olavi Ylä-Ponsi. ”Eivätpä ainakaan rumenna työttömyystilastoja”, hän huomautti.
Stubb oli menestyksestä hieman hämillään. ”Jos totta puhutaan, niin oli tämä aikamoinen yllätys. Luulin jo menettäneeni pelin alussa, kun yritin osua erääseen teleasentajaan, mutta laukaus meni munille ja osui Kimmo Sasia sääreen”, Stubb kelaa kisan tapahtumia.
Sasin saaliiksi jäikin vain yksi paperimies. ”Harmillinen takaisku”, kisan moninkertainen voittaja Sasi puuskahti.

Kategoriat
Kotimaa

Geenien vapautusrintama iski Punkaharjulla

(PUNKAHARJU) Itseään Geenien vapautusrintamaksi kutsuva aktivistiryhmä on ottanut vastuun Punkaharjun koekenttäalueelle sunnuntain vastaisena yönä tehdystä iskusta.
”Vapautimme Metsäntutkimuslaitoksen julmasti koivuihin vangitsemat hienot, ainutlaatuiset geenit. Turvauduimme suoraan toimintaan, koska nykyinen kapitalistinen yhteiskuntajärjestelmä sortaa yksinäisiä geenejä armotta”, ryhmä totesi medialle jaetussa tiedotteessaan.
Koealueelta katkottiin nelisensataa geenisiirroilla kasvatettua koivua. Metsäntutkimuslaitoksen mukaan isku aiheutti kymmenten tuhanten eurojen vahingot. ”Lisäksi on erittäin epätodennäköistä, että mukavassa, muovisessa koeastiassa kasvatettu sisäsiisti koegeeni selviäisi Suomen julmassa luonnossa kovinkaan pitkään”, Metlan tiedottaja totesi lievästi krapulassa kirjoitetussa vastineessaan.

Kategoriat
Kotimaa

Jäätelöauto räjäytettiin Parkanossa

(PARKANO) Parkanolaisen kirkonkylän keskustassa koettiin kauhun hetkiä, kun lasketteluvarustein naamioitunut mies räjäytti Jäätelöauton tuhannen päreiksi illan suussa. ”Sain siitä synninpesästä tarpeekseni! Kuka sellaista viekoittelevaa jodlausta viikko toisesta kestäisi ilman lankeeemukseen vajoamista?”, pidätetty kysyy. ”Sitä paitsi minulla on ollut koulupojasta asti laktoosi-intoleranssi. Pieritti, jos söin jäätelöä”, pidätetty viittaa menneisyyteensä koulukiusattuna haisunäätänä.

Kategoriat
Kotimaa

Poliisin karhuryhmä purki eläkepommin Kauvatsalla

(KAUVATSA) Kiuluveden kylässä Kauvatsalla koettiin kauhunhetkiä tiistaina, kun Kalliokosken kylätien risteyksessä havaittiin outo esine, joka lähemmässä tarkastelussa paljastui eläkepommiksi. Paikalle hälytettiin välittömästi poliisin erikoisryhmä Karhu, ja kylätie evakuoitiin 300 metrin matkalta eteen ja taaksepäin.
Emäntä Gunhild Raamasen päivä meni järkytyksestä ihan piloille. ”Niin paljon hermostutti, etten pystynyt paikallani olla. Lehmätkin järkyttyivät niin että lypsäessä tuli pelkkää piimää” , valitteli Raamanen.
Tilanen oli erittäin vakava, sillä poliisin mukaan eläkepommi olisi räjähtäessään voinut aiheuttaa laajaa vahinkoa. Ainakin ikkunat olisivat paukahtaneet säleiksi kilometrien säteellä, eikä henkilövahingoiltakaan olisi välttämättä säästytty. Mutta Karhun miehet onnistuivat purkamaan pommin ajoissa, ja se on viety tutkittavaksi.
”Puhumattakaan taloudellisista vaikutuksista. Eläkepommi olisi saattanut raunioittaa koko kunnan elinkeinoelämän ja nostaa sosiaalikulut tappiin. Veroäyrin nostaminen olisi sattanut olla ainoa vaihtoehto. Onneksi kaikki päättyi kuitenkin hyvin” , huokaa Kauvatsan valtuuston puheenjohtaja Paavo Haavikko.

Lintukoto mennyttä

Kiuluveden kylä tunnetaan lähiseudulla rauhaisana lintukotona, jossa ei ikinä tapahdu oikein mitään. Kylällä puhutaan vieläkin kolme vuotta sitten sattuneesta tapauksesta, jossa Mäkeläisen vanhapoika ajoi mopollaan kuusikkoon. Nyt saavat kyläläiset uutta puheenaihetta.
”Ei olisi ikinä uskonut, että jotain tällaista voisi täällä sattua”, tiivistää kyläläisten tunnot isäntämies Aimo Rytkönen ja taputtaa samalla vierellään ihmettelevää Terho-pystykorvaa.
”Vaan ei kai sitä nykymaailmassa voi enää olla mistään varma”, Rytkönen pohtii.
Pommin asettajista ei ole tietoa, mutta poliisi epäilee, että kyseessä on ollut noin 50-60 -vuotias henkilö, joka kuuluu nk. eläkepommittajiksi kutsuttuun ryhmään. Lehden mukaan Supo tutkii ryhmittymän toimia ympäri maata.

Lisää tulossa?

Kauvatsalla kriisitilanne raukesi, mutta poliisi varoittaa, että vastaavaa voi sattua melkein missä tahansa. Eläkepommittajat kun eivät tunne armoa.
”Kehotamme kansalaisia olemaan tarkkana. Jos näette epäilyttäviä yli keski-ikäisiä henkilöitä hiippailemassa lähistöllä, ilmoittakaa asiasta heti viranomaisille. Missään nimessä ei ole syytä yrittää itse mennä väliin, sillä pommittaja voi laukaista räjähteensä välittömästi”, neuvoo komisario Jarmo Myllys.
Eläkepommittajat -ryhmällä ei tiettäväst ole yhteyksiä al-Qaida-verkostoon.

Kategoriat
Kotimaa

Oikeisto ja vasemmisto yhteistyöhön ihan saatanan ison puolueen luomiseksi

(HELSINKI) Suomen puoluejärjestelmä selkiytyy tulevaisuudessa huomattavasti. Kaikki puolueet ovat suostuneet SDP:n johdon ehdotukseen, jonka mukaan sekä vasemmisto että oikeisto yhdessä kaikkien pienempien ryhmien kanssa muodostavat tulevaisuudessa yhden suurpuolueen, joka asettaa eduskuntavaaleihin tasan kaksisataa ja presidentinvaaleihin yhden ehdokkaan. Aloitteen onnellisen isän, puhemies Paavo Lipposen mukaan ajatus on ”ihan vitun hyvä ja uppoaa kansaan kuin Jeesus Genesaretin järveen.”

Looginen askel

”Eihän kukaan enää vittu tosissaan kuvitellut, että eri puolueiden äänestäminen vaikuttaisi jotenkin harjoitettuun reaalipolitiikkaan”, perustelee Lipponen hymynkare onkilieron tapaan suupielessä vääntelehtien. Puhemiehen mukaan sillä, mikä suurista puolueista on vallassa ei ole ”vittu mitään väliä saatana”. Näin ollen oli vain ajan kysymys, milloin puolueiden täydellinen yhtyminen tapahtuisi.
Uuden puolueen nimestä on vielä epäselvyyttä, mutta nykyisen puoluekentän kaikilla laidoilla ollaan yhtä mieltä siitä, että puolueohjelmaan tullaan kirjaamaan ainakin ”köyhien sotkeminen suohon ja syvälle, vittusaatana” sekä ”vähintään Paavia vastaava asema istuville ministereille”. Uusi puolue rekisteröitäneen ensi vuoden aikana, kunhan ensin on löydetty kaikille sopivia syntipukkeja maan talouden tilaan. Tähän tehtävään on ehdotettu muun muassa luonnonsuojelijoita, opiskelijoita ja paholaista.

Kategoriat
Kotimaa

Vanhanen edustusautostaan: "Ihan vitun siisti!"

Pääministeri Matti Vanhaselle tänä keväänä hankittu uusi edustusauto on ministerin itsensä mukaan ”ihan vitun tykki peli!”
Lähteiden mukaan Vanhanen pitää uudesta autostaan niin paljon, että hän jopa ajaa sitä itse. Pääministerinä hänellä olisi käytettävissään myös oma kuljettaja.
Pääministerin käyttöön hankittu 7-sarjan BMW on erikoisvarusteltu malli, jonka turvallisuus on varmistettu panssaroinnein. Auton hinnaksi kerrotaan noin 500 000 euroa. Auto erottuu muista valtion virka-autoista, jotka enimmäkseen ovat Mercedeksiä ja Volvoja.
”Jumalauta”, Vanhanen huudahti viikonloppuna Tampereella, missä hän osallistui Keskustan puoluekokoukseen.
”Siis jumalauta, ihan vitun mahtava auto! Kehän jälkeen kun päästiin motarille, niin tinttasin timmin tiskiin. Lentokentän liittymässä mittari näytti kakskakskymmentä. Takaveto. Ei vetele kiihdytyksissä yhtään, vaikka vääntöä on ihan saatanasti.”
”Nahkajakkarat, alukiekot”, pääministeri esitteli varusteita puoluekokousväelle.
Pääministeri myös vertaili uutta BMW:tä ja edellistä virka-autoaan, 600-sarjan Mercedestä. Pääministerin mukaan autoista ei voi edes ”puhua samana päivänä”, koska Mercedes oli bemariin verrattuna ”yks vitun nahkasaha”.

”Ryyppäisi edes”

Pääministerin autonkuljettajat ovat tilanteeseen tyytymättömiä. He eivät pääse ajamaan uutta autoa laisinkaan.
”Olin todella innoissani kun kuulin, että pääministeri saa uuden virka-auton. Kun sain tietää, että se on seiskasarjan bemu, niin olin innoissani kuin pikkupoika. Nyt ottaa päähän, kun en saa koskea koko autoon. Vanhanen ajaa käytännössä aina itse”, kertoo eräs pääministerin kuljettajista.
Tilannetta pahentaa pääministerin absolutismi.
”Ryypäisi edes, mutta kun ei se saatana ota koskaan saunakaljaakaan. Vetelee trippimehuja pillistä”, kuljettaja tuhahtaa.
Yksikään kuljettajista ei toistaiseksi ole uskaltanut kertoa Vanhaselle tyytymättömyydestään.
”Jätkä on kuitenkin, vittu, pääministeri”, kuski huokaa.