Kategoriat
Kotimaa

Kenen joukoissa seisot

Suomalaiset ovat tunnetusti lauluja rakastava kansa. Kansallislaulukiistan lisäksi on syntynyt uusi ja verinen riita Siniristlipusta. EU-mieliset haluaisivat vaihtaa Siniristilipun Keltatähteen, joka on Euroopan Unionin hengenkohotuslaulu. EU-mielisten yhteisöstä (myEU) kommentoidaan, että on häpeällistä kun lapsille opetetaan edelleen kansalliskiihkoilua.
”Sinun puolestas elää ja kuolla on halumme korkehin… just joo. On Siniristilipun syytä, että Suomessa ei olla valmiita Euroopan yhteiseen puolustukseen. Kaikki haluavat kuolla vain Suomen, eivät vaikkapa puolalaisten puolesta”, myEU:n edustaja Greta Tråberg valittaa.
Suomenmieliset taas vaativat, että lapset opetetaan edelleen elämään kurissa ja nuhteessa sekä kunnioittamaan Suomen rajoja ja sotaväkeä ennen kaikkea muuta merkittävää, kuten eduskuntaa, Suomen markkaa, Suomen postimerkkejä ja kymmentä käskyä.
”Muistakaa sotaveteraaneja”, he toteavat ykskantaan.
Siniristilippu-Keltatähti-sotkuun on sekaantunut kolmaskin osapuoli, jonka mielestä lapsille ei pitäisi opettaa minkäänlaista sotakiihkoilua. Toistaiseksi heidät on vaiennettu nauramalla, osoittelemalla sormella ja haukkumalla heitä ”lällärimäisiksi”.

Read previous post:
MTV:n uusi tosi-tv-formaatti on "Ränni"

Matti Nykänen ja Mervi Tapola jo kiinnitetty uuteen reality-ohjelmaan (JOUTSA) MTV 3:n ensi syksynä alkavan uuden tosi-tv-sarjan nimeksi on varmistunut...

Close