Katherine
(KESKITIE) Äärisuvaitsevaiset vasemmistojärjestöt riehuivat Jyväskylän keskustassa keskiviikkona. Oikean äärilaidan toimintaa vastustavia mielenosoittajia kerääntyi kaupungin keskustan poliisin arvion mukaan noin tuhat.
Mielenosoitus äityi pysymään loppuun saakka rauhallisena. Sen lopuksi ei pahoinpidelty kolmea ihmistä, eikä otettu väkivaltaisesti yhteen poliisin kanssa. Mielenosoittajat eivät poliisin arvion mukaan myöskään olleet ennalta varustautuneet väkivaltaa varten, eikä yhdenkään mielenosoittajan kotoa löytynyt jälkikäteen laittomia tuliaseita.
Noin joka viidettä mielenosoittajaa ei ole vangittu. Helsingin Sanomia ei useista yrityksistä huolimatta tavoitettu kommentoimaan, mitä pahaa mielenosoittajat todennäköisesti kuitenkin ovat tehneet.
Kategoria: Kotimaa
Kotimaan uutiset
Javier Lastras
(ROAD TO ARMADILLO) Väestöliitto aloittaa uuden seksuaaliterveyskampanjan, jonka tunnuseläin paljastettiin maanantaina viikonlopun tapahtumien lopulta valjetessa hapuilevien viestien ja epävarmojen tarkistuspuheluiden jälkeen. Maanlaajuisen mainoskampanjan keulahahmona toimii siveysvyötiäinen, joka katsoo syyttävin silmin liian syvälle sieluun.
Samalla siveysvyötiäisestä tehdään koko järjestön maskotti, jonka on määrä muistuttaa seksuaalisen holtittomuuden vaaroista juuri tällaisten työviikkojen alussa, toteaa punasilmäinen Väestöliiton pääsihteeri Pertti Ylermi Ahomaa ohimoaan painellen.
”Vyötiäinen on yksineläjä, jota suojaa panssarimainen ihokerros. Se merkitsee reviirinsä virtsalla, ulosteella ja perärauhastensa eritteellä. Niiden on tarkoitus symboloida sitä häpeää, jota min…ihmiset saattavat tuntea tehtyään elämässään vääriä ratkaisuja”, Ahomaa toteaa laskien katseensa kohti maata.
Siveysvyötiäinen elää tyypillisesti eteläamerikkalaisilla savanneilla sekä toteutumattomana ideaalina kesäviikonloppujen alussa.

Pat Loika
(DAGOBAH) Kotimaisten kielten keskuksen uudeksi johtajaksi on nimitetty jedimestari Yoda. Paikasta kamppailivat loppuun saakka myös pääsiäispuheillaan vakuuttanut entinen paavi Benedictus DDT, Yodan ikätoveri Kaarle Nordenstreng sekä kielen uudistajana tunnettu Mika Häkkinen.
Lopulta jedimestari oli kuitenkin valomiekan mitan edellä kilpailijoitaan.
”Anglismit sanajärjestyksen myötä lainoihin saksasta hyvin pian vaihtuvat”, Yoda lupaa.
Yodan uskotaan tuovan uusia tuulia suomen kielen tutkimukseen. Tällä hetkellä valtaa pitää Silloin kun minä -koulukuntana tunnettu ryhmä, jonka mielestä ainoa oikea tapa käyttää suomea on se, jonka he itse oppivat ala-asteella.
Koulukuntaan kuuluu noin 5,4 miljoonaa suomalaista.
”Loppuun verbi äpärä sinun pitää laittaa”, kohteliaasti Yoda Lehden toimittajaa ohjeistaa.

Anne Marie Peterson
(PAIMIO) Lahtelainen paikallinen mies Hans Lankari on joutunut vakavaan julkisuuskriisiin. Hän ei ole lähes vuorokauteen onnistunut keksimään ainuttakaan nasevaa twiittausta tai muuta sosiaalisen median päivitystä Kreikan velkakriisistä ja kansanäänestyksestä. Lankari pelkää ajautuvansa epäsuosioon sekä sosiaaliseen paitsioon, ellei ongelmaan löydy pikaista ratkaisua.
”Ensiksi ajattelin, että teen jonkin näppärän vertauksen siitä, miten valtion velka on vähän niinkuin kotitalouden velka, sitten ajattelin että jokin ponteva suomalainen sananlasku kuten ’suu säkkiä myöden’ tai jokin hölmöläistarina olisi osuva. Hetken mietin myös vitsailla ovelasti siitä, miten äänestäisin itsekseni, että nyt pitää pankin leikata luottojani, heh”, kertoo Lankari pohdinnoistaan.
Hän onkin jäämässä todelliseen vähemmistöön, sillä viimeisimpien tilastojen mukaan jo yli 70 prosenttia kaikista suomalaisista ja 100 prosenttia toimittajista on viime päivien aikana kommentoinut Kreikan tilannetta sosiaalisessa mediassa. Heistä noin runsaalla prosentilla on alaan liittyvää osaamista.
”Mutta taidanpa sittenkin verrata kotitalouden velkaa valtion velkaan”, Lankari päättää.
Muiden hädänalaisten auttamiseksi Lehden sosiaalisen median erikoistoimitus ”Digi-Nyyrikki” on koonnut muutamia takuuvarmasti nokkelia ja nasevia Kreikka-twiittauksia, joilla pääset nopeasti alkuun ja nostat profiiliasi julkisessa keskustelussa:”Suu säkkiä myöden, sanoi pässi kun päätä leikattiin #greece #greferendum”
Ahneella on paskainen loppu paitsi jos on tilit Liechtensteinissa. #greece #betsit
”Sun mutsis on niin lihava, että jos se ei väisty, ei Kreikalle pystytä antamaan uutta tukipakettia. #grektaali”
.@atsipras ”Sama hevosen kyrpä ei sovi melonille ja omenalle.”
Jos ei Kreikan velkoja leikata, niin ainakin Suomen jalkapallomajun valmentajan kulli. #ff2 #turpo
Enemmän kuin Twitterin Kreikka-keskustelusta, pidän tisseistä. #tosiisot
(PAIMIO) Lahtelainen paikallinen mies Hans Lankari on joutunut vakavaan julkisuuskriisiin. Hän ei ole lähes vuorokauteen onnistunut keksimään ainuttakaan nasevaa twiittausta tai muuta sosiaalisen median päivitystä Kreikan velkakriisistä ja kansanäänestyksestä. Lankari pelkää ajautuvansa epäsuosioon sekä sosiaaliseen paitsioon, ellei ongelmaan löydy pikaista ratkaisua.
”Ensiksi ajattelin, että teen jonkin näppärän vertauksen siitä, miten valtion velka on vähän niinkuin kotitalouden velka, sitten ajattelin että jokin ponteva suomalainen sananlasku kuten ’suu säkkiä myöden’ tai jokin hölmöläistarina olisi osuva. Hetken mietin myös vitsailla ovelasti siitä, miten äänestäisin itsekseni, että nyt pitää pankin leikata luottojani, heh”, kertoo Lankari pohdinnoistaan.
Hän onkin jäämässä todelliseen vähemmistöön, sillä viimeisimpien tilastojen mukaan jo yli 70 prosenttia kaikista suomalaisista ja 100 prosenttia toimittajista on viime päivien aikana kommentoinut Kreikan tilannetta sosiaalisessa mediassa. Heistä noin runsaalla prosentilla on alaan liittyvää osaamista.
”Mutta taidanpa sittenkin verrata kotitalouden velkaa valtion velkaan”, Lankari päättää.
Muiden hädänalaisten auttamiseksi Lehden sosiaalisen median erikoistoimitus ”Digi-Nyyrikki” on koonnut muutamia takuuvarmasti nokkelia ja nasevia Kreikka-twiittauksia, joilla pääset nopeasti alkuun ja nostat profiiliasi julkisessa keskustelussa:
NASA Goddard Space Flight Center
(TEHERAN) Jo vuosia käydyt kansainväliset keskustelut kiistellystä Suomen ydinohjelmasta uhkaavat edelleen venyä, kertovat uutistoimistot. Neuvottelujen takarajaa on kuitenkin mahdollista siirtää, uskoo muun muassa Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry (sd.).
Suomen ydinohjelma on useita vuosia ollut maailmanpolitiikan kuumia kiistakysymyksiä. Suomi vakuuttaa ydinohjelmansa olevan rauhanomainen, mutta varsinkin lännessä epäillään sen olevan vain savuverho hillittömälle perseilylle ja härskille aluepoliittiselle vedätykselle. Tämän puolestaan arvioidaan aiheuttavan epätasapainoa pohjoispohjalaisiin kunnanvaltuustoihin, jolla taas voi olla vakavia seurauksia geopoliittisestikin.
Suomen edustajat ovat moittineet lännen kritiikin olevan yksipuolista ja että pahimmillaan vastakkainasettelusta voi seurata monelle tosi paha mieli.
Tilannetta ovat entisestään kiristäneet julkisuuteen vuotaneet tuoreet satelliittikuvat, joiden mukaan Kroatia ei sijaitsekaan Suomessa, toisin kuin aiemmin on väitetty. Fennovoima-yhtiön tuoreen toimitusjohtajan Mohammed Said al-Sahafin mukaan kaikki on kuitenkin aivan kunnossa, eikä täällä ole mitään nähtävää kun nuo puutkin hupsista kaatuivat tuosta ihan itsekseen.

wolfgangfoto
(HANHIKIVI) Fennovoiman ydinvoimalahankkeen toteutuminen eteni taas askeleen tiistaina, kun sen rahoittajiin liittyi pitkään kaivattu eurooppalainen rahoittaja. Uusi tulokas omistajajoukossa on kroatialainen paikallinen mies, herra Motasor, joka kertoo säästäneensä hanketta varten pitkään muun muassa eläkkeestään ja palautuspulloista.
Lehden saamien tietojen mukaan aiesopimuksilla mukaan hankkeeseen olisivat mahdollisesti vielä lähdössä hollantilaisyhtiö van Bul, itäeurooppalainen energiakonsortio Iznop sekä suomalais-israelilaisessa omistuksessa oleva Oy Vey Ab.
Fennovoima-periaatepäätös edellyttää hankkeessa 60 prosentin kotimaista omistusosuutta, ja sanan ”periaate” mukanaoloa tässä yhteydessä onkin pidetty varsin huvittavana myös kansainvälisesti.

Ed
(JUVA) Viileä alkukesä on saanut monet jo haikailemaan auringonpaahteen perään. Helpotusta koleuteen on kuitenkin saapumassa pian: kuriirin lähettämän viestin mukaan Godot lupaa helteiden tulevan ”viimeistään ensi viikolla”.
”Lämmin säärintama saapuu Suomeen aivan lähipäivinä”, Godot jatkaa.
Hän huomauttaa, että Fennoskandiaa kesäkuun ajan riepotelleet matalapaineen keskukset ovat ”näinä aikoina” väistymässä maamme pohjoispuolelle ja niiden paikan ottaa ”just tässä kohta” korkeapaineen alue, joka voi jäädä paikoilleen viikkokausiksi juuri parhaana lomailukautena.
”Helteet saapuvat minä päivänä hyvänsä”, Godot jatkaa.
”Huomenna voi jo olla kesän tähän asti kuumin päivä”, viesti päättyy.

Micolo J
(TORNIO) Lisääntyvä teollisuuden ja palvelualojen automatisointi ja robottien yleistyminen voivat olla uhaksi myös sun mutsis työpaikalle, varoittavat tutkijat. Helsingin yliopiston kehäpäätelmäinstituutin selvityksen mukaan kehityksen ennustamista rajoittaa kuitenkin se fakta, että sun mutsis on niin läski, että se peittää koko tulevaisuudenkuvan.
”Sun mutsis on niin lihava, että robottien pitäisi ensin rakentaa isompi robotti, joka voisi suunnitella sen robotin, joka voisi edes yrittää korvata sen”, pohtii akatemiaprofessori Kalle Pikku.
Myös kansainvälisissä tutkimuksissa on havaittu, että sun mutsis on niin läski, ettei mitään muuta pysty havaitsemaan tieteellisellä metodilla. ”Sun mutsis on niin läski, että se täyttää koko normaalijakauman”, kertoo MIT:n tutkija So-Fat Yomomma.
Tiedeyhteisö ei ole täysin yksimielinen siitä, millaisia yhteiskunnallisia vaikutuksia äkillisellä työpaikkojen määrän romahtamisella olisi, tosin romahtamisen syyksi epäillään myös sitä, että sun mutsis on niin läski.
”Sun mutsis on niin läski, että se on yhtäaikaa palvelualat, alkutuotanto ja teollisuus”, toteaa Pikku.
Varmuutta ei ole siitäkään, synnyttäisikö robotisaatio uusia toimenkuvia työttömiksi jääville.
”Sun mutsis on niin läski, että se on samalla sekä ylin että alin desiili”, katsoo Yomomma.

Miguel Virkkunen Carvalho
(MLK) Hallitus lupaa, että kovien julkisten palveluiden leikkausten ja palkanalennusten vastapainoksi kuluvalla vaalikaudella pyritään varmistamaan, että jatkossa jokainen suomalainen pystyy halutessaan ostamaan oman kaavapoikkeuksen. Myös kokonaisten asema-, yleis- ja jopa maakuntakaavojen ostamista pyritään tekemään halvemmaksi ja yksinkertaisemmaksi tavallisellekin kansalaiselle.
Kaavapäätösten ostamista helpotetaan Matti Vanhasen (kesk.) johtaman asuntopoliittisen työryhmän valmistelemien hallitusohjelma-kirjausten perusteella byrokratiaa keventämällä ja siirtymällä kohti asiakaslähtöistä yhden luukun periaatetta.
Käytännössä hallitusohjelman tavoitteeseen pyritään siirtämällä loputkin kaavoitusvallasta pois ministeriöltä ja lakkauttamalla valtion viranomaisten sekä kansalaisten valitusoikeus kaavapäätöksistä. Mahdollisiin perustuslaillisiin ongelmiin etenkin asianosaisten valitusoikeuden rajaamisessa varaudutaan korottamalla oikeudenkäyntimaksuja maankäyttö- ja rakennusasioissa.
Lakimuutosten yksityiskohtia valmistelemaan on Lehden tietojen mukaan asetettu ryhmä vantaalaisia kuntapoliitikkoja puheenjohtajanaan SOK:n kiinteistöjohtaja.
Vaalirahakohu osoitti
nykymallin ongelmat
Etenkin keskustan kenttäväki on ollut innoissaan uudistuksesta, kertoo hallitusohjelman kirjauksia valmistellut tuore eduskuntaryhmänsä puheenjohtaja Matti Vanhanen.
”Vuoden 2007 eduskuntavaalien jälkimainingeissa tuli selväksi, että kaavapäätösten ostaminen on Suomessa muodostunut aivan liian monimutkaiseksi ja kalliiksi. Jos silloin halusi rakentaa hehtaareittain ostoskeskustilaa peltojen keskelle tai vaikkapa vain vähänkään isomman huoltoaseman pohjavesialueelle, piti vaalirahoilla, urheiluseura-avustuksilla ja monimutkaisilla vastakaupoilla ostaa taakseen kokonainen leegio poliitikkoja. Kuntatason lisäksi oli voideltava maakuntahallitusta sekä mahdollisesti jopa asianomainen ministeri. Poliitikkojen näkökulmasta taas ongelmana oli, että moni meistä tuomittiin tämän vuoksi rikoksista.”
Vanhasen visioissa kaavapäätöksen voisi lähitulevaisuudessa jokaisessa kunnassa ostaa helposti suoraan kunnan suurimman puolueen nimeämältä kaavakummilta, joka hoitaisi rahojen edelleen jakamisen avustuksina erilaisille tukiyhdityksille ja keskeisille luottamushenkilöille.
Hallitus lupaa tiedottaa suunnitelmistaan laajemmin juhannusviikolla Kaavin kaavamarkkinoilla, missä paneelikeskustelujen lisäksi on luvassa makkaranpaistoa, vaalitaidehuutokauppa sekä perheen pienimmille rakennuslupatyöpaja, jossa lapset voivat vahvistuttaa piirrustuksiaan rakennuslupapäätöksiksi sekä Sivakkajärven tai Vihtajärven rantakaavoiksi.
Hallitusneuvotteluissa
kova vääntö
Lehden haastattelemien hallituslähteiden mukaan maankäyttö- ja rakennuslupa-asioiden sujuvoittaminen ja kuntatason kaavarahastuksen helpottaminen oli Keskustan tärkeimpiä strategisia tavoitteita hallitusneuvotteluissa. Perussuomalaiset vastustivat keskustan ajatusta lähinnä maaseudun vennamolaisten äänestäjien vanhojen kaunojen vuoksi.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini myöntyi kuitenkin keskustan kannalle saatuaan ohjelmaan mukaan kirjauksen puoluetuen täysimääräisestä säilymisestä puolueella, vaikka koko eduskuntaryhmä hajoaisi tai esimerkiksi pidätettäisiin kesän ensimmäisellä sisävesiristeilyllä.
Perussuomalaisten vaatimuksesta hallitus aikoo myös selvittää, voidaanko perustuslaissa säätää, että tahdosta riippumattomaan hoitoon määrättäessä kansanedustajan hoidontarpeen arvioi puolueen puheenjohtaja.
Nimettöminä pysyvien ja iltaa kohden hieman uhkaavasti käyttäytyneiden lähteiden mukaan Kokoomus korosti koko neuvotteluiden ajan pärjäävänsä aivan hyvin suurpääoman ja isin rahoilla, joten tasapuolisuuden vuoksi sen annettiin kirjoittaa hallitusohjelmasta loput.

Adhi Rachdian
(.)(.) Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) kohtuullisuusviesti on otettu hyvin vastaan myös ulkomailla, kerrotaan Valtioneuvoston kansliasta. Sipilän sähköposti on viime päivinä täyttynyt hyväosaisten yksityishenkilöiden ja menestyvien yritysten lupauksista tinkiä hyvinvoinnistaan yhteiskuntasopimuksen jouduttamiseksi.
Suomi kuntoon -talkoisiin on luvannut osallistua ainakin erään entisen nigerialaisvirkamiehen leski, joka olisi valmis luovuttamaan yli 100 miljoonan dollarin (n. 91 milj. euroa) omaisuuden, joka on talletettu pankkiin Brittiläisillä Neitsytsaarilla. Vastaavanlaisia lupauksia on Sipilän mukaan saapunut useita. Valtioneuvoston kansliasta kerrotaan pääministerin pyytäneen lähettäjiä julkistamaan lupauksensa kansallisen yhteishengen nostattamiseksi.
Myös lääketeollisuus on osallistumassa talkoisiin mittavilla hinnanalennuskampanjoilla. Esimerkiksi Cialis- ja Viagra-erektiolääkkeitä on Sipilän mukaan tarjottu Suomeen huomattavilla alennuksilla. Ulkomailta Sipilälle kerrotaan myös tarjotun eräänlaista ”kakkaraa”, joka sähköpostiviestin mukaan pidentää penistä jopa 20 prosentilla.
EK:ssa yhteinen tahtotila
ansiotulojen pienentämiseen
Aiemmin päivällä Elinkeinoelämän keskusliitto muistutti julkaisemassaan lehdistötiedotteessa, että sen edeltäjäliitoissa on jo 1990-luvun alusta alkaen pyritty osallistumaan talkoohengen luomiseen pienentämällä ansiotulona verotettavia tuloja tuntuvasti. EK muistuttaa myös, että aiemmat hallitukset ovat omilla päätöksillään kasvattaneet suurimpia tuloja tuntuvasti. Esimerkiksi työsuhdeoptioiden verottaminen ansiotuloina on liiton arvion mukaan nostanut suurimipia palkkatuloja tuntuvasti.
Pääministeri Sipilän johtama hallitus on laihoin tuloksin pohtinut, miten rikkailta voisi leikata, kun he eivät juuri käytä julkisia palveluja. Elinkeinoelämän keskusliitosta muistutetaan, että vaikka palveluita rikkailta ei voisikaan leikata, voidaan verotuksen keinoin osallistaa myös suurituloiset hyvinvointiyhteiskunnan pelastamiseen.
Liitto korostaa pitävänsä vapaaehtoisuutta parhaana tapana ottaa pois suurituloisilta, mutta ei tyrmää myöskään verolainsäädännön muutoksia tarvittaessa. EK:n mukaan talouseliitti voitaisiin tehokkaasti ja laajalla rintamalla osallistaa hyvinvointitalkoisiin esimerkiksi palauttamalla verovapaat osinkotulot, jolloin ”kansalaisten tulokateutta ei tarvitsisi enää tyynnytellä siirtämällä tuloja ulkomaisiin holdingyhtiöihin häiritsemästä verokalentereja selaavien köyhien mielenrauhaa”.
Liitto muistuttaa vaikuttamistyössään pyrkineensä kansallisen yhteishengen vahvistamiseen pitkään myös vaatimalla suurten tulojen ja omaisuuksien piilottamista kokonaan julkisuudelta. Vuosikymmenen takaista varallisuustietojen salaamista varallisuusveron lakkauttamisen myötä liitto pitää ”oikeansuuntaisena, mutta riittämättömänä toimenpiteenä”.